Pääsykoe ja negatiiviset tunteet

Mukavaa lokakuun alkua! Kun jotain haluaa oikein kovasti, unelmaan liittyy paljon positiivisia tunteita: toiveikkuutta, uskallusta, rohkeutta, iloa ja onnellisuuttakin. Mutta niiden takana on paljon myös negatiivisia ajatuksia ja tuntemuksia. Tänään kirjoitan niistä. Viime kesänä julkaisin  postauksen henkisestä valmistautumisesta ja aiemmin tänä vuonna jaoin vinkkejä epävarmuuden sietoon.

Vasta nyt, kun omasta pääsykoeurakastani on kulunut reilu vuosi - lähes saman verran kuin luku-urakkaan käytin -, voin katsoa sitä objektiivisemmin. Olen yllättynyt siitä, miten harmaassa valossa näen koko prosessin. Tajuan nyt, miten lujilla olin koko sen 1,5 vuotta. Pääsykoelukemisten aikakauteen verrattuna nykyarkeni on suorastaan naurettavan helppoa ja stressitöntä. 

Tässä muutama (perheellisen) hakijan vaikeista tunteista.

Syyllisyys
Koin syyllisyyttä lukemisiin käytetystä ajasta, tuhlatuista tunneista, venytetyistä voimista, järjettömästä väsymyksestä. Syyllistyin siitä, että tavoittelin omia unelmiani, vaikka tein ja teen sen koko perheeni vuoksi. Mikä naurettavinta, syyllistyin siitäkin, jos en omasta mielestäni saanut päivän aikana luettua tarpeeksi. Syyllisyyden kanssa taistelen edelleen, mutta vähitellen alan oppia pois turhasta syyllistymisestä.

Kateus

Vaikka pääosin pystyinkin pitämään ajatukseni ja asenteeni positiivisina, välillä lukemisten lomassa olin niin kateellinen kaikille. Heille, joilla oli loputtomasti aikaa (tiedän, ettei kenelläkään ole). Heille, joiden ei tarvinnut huolehtia toimeentulosta. Heille, jotka saivat nukkua kokonaisia öitä. Heille, joilla oli hyvät pohjat, aikuislukiot ja valmennuskurssit. Niinä hetkinä päätin, että minun pärjäämiseni ei ole olosuhteista kiinni. Eikä se lopulta ollutkaan. 

Huoli
Välillä lukemisten lomassa olin huolissani tulevaisuudesta, pärjäämisestä, taloudellisesta tilanteesta, muutoksista, lasten selviytymisestä - ihan kaikesta. Osa huolista oli perusteltuja, osa ei niinkään. Joka tapauksessa etukäteen (turhista asioista) murehtiminen harvoin edesauttaa tavoitteen saavuttamista.

Negatiivisia tunteita aiheuttavat useille myös mahdolliset uudistukset: omalla kohdallani ensikertalaiskiintiö, viime vuonna nelilaskin, vuonna 2018 yhteishaku ja jossain vaiheessa kenties pääsykokeen poistuminen? Epävarmuus uudistusten vaikutuksista on oikein hyvä kasvualusta negatiivisille ajatuksille. Heikkoina hetkinä mietin itsekin, miksen silloin aiemmin hakenut ja miten paljon helpompaa se olisi voinut olla. Mutta ihan yhtä lailla ajattelen nyt, että onneksi hakuhommat ovat nyt takana. Nyt olisi vielä vaikeampaa.

Joten vaikka noista vanhoista teksteistäni voisi kuvitella, että koko prosessi oli itselleni yhtä juhlaa, tosiasia on, että ei ollut. Kirjoitin kuulumisiani kuitenkin vain n. kerran kuukaudessa, joten siihen tekstiin oli helppo saada pohjalle positiivista asennetta :) Mutta toisaalta, kun luen oppimispäiväkirjaani, siinäkin vire on pääosin positiivinen. Siksi onkin outoa, miten harmaana ja hankalana  nyt muistan sen ajanjakson. Ihmismieli on kummallinen.

Miten sitten voi välttää turhaa negatiivisuutta? Helppoa se ei ainakaan ole, mutta oman kokemukseni mukaan kannattavaa. Itse siis kuulun heihin, jotka tarpeeksi asioita ja riskejä vatvottuaan lamaantuvat täysin eivätkä saa mitään aikaiseksi, "koska en onnistu kuitenkaan". Lääkkeeksi tähän taipumukseen kielsin itseltäni kaiken ylimääräisen miettimisen. Jos ajatuksiin putkahti jokin epävarmuudesta kumpuava negatiivinen ajatus, perustelin itselleni, miksi ajatus on väärä. Myös noihin edellämainittuihin tunteisiin päti sama keino. Väärien uskomusten oikaisemisessa lähipiiri voi olla merkittävä apu. Pahimmillaan läheisten harkitsemattomat lausahdukset voivat tehdä ison loven itseluottamukseen, mutta parhaimmillaan saat heiltä lisää voimaa ja motivaatiota jatkaa eteenpäin.

Negatiivisten ajatusten kohdalla on hyvä muistaa, että kauhuskenaariot ovat aina pahempia kuin todellisuus. Omalla kohdallani tämän tiedostaminen helpotti osaltaan spekuloinnista ja vatvomisesta luopumista. Vaikka ajatuksiaan ei koskaan voi hallita täysin, on kaiketi hyväksi oppia tunnistamaan hyödylliset ja haitalliset ajatusmallit. Totta kai kukin määrittelee itse, mitkä ajatukset ovat "ylimääräisiä" ts. tavoitteeseen pääsyä hidastavia tai estäviä. Esimerkiksi itselleni vertailu on myrkkyä, mutta jollekin toiselle juuri sopiva tsemppausmenetelmä.

Fiiliksiä tullee jokaisella laidasta laitaan, joten tärkeimpänä muistakaa, että ne ovat vain fiiliksiä. Niitä tulee ja niitä menee. Jokainen ihan  varmasti miettii jossain vaiheessa, onko tässä mitään järkeä, onko tämä turhaa, haluanko tätä edes tosissaan ja niin edelleen. Tavoitteen kyseenalaistaminen kuului ainakin omalla kohdallani tiiviisti prosessiin, kun piti miettiä, miksi tätä haluan. Sama kyseenalaistaminen ja unelmien alkuperän pohtiminen jatkuu tänäkin päivänä. Lisää onnistumisaddiktiostani voitte lukea täältä.

Vuoden 2018 pääsykoe on vielä hämärän peitossa. Lisätietoa odotellessa jokaiselle hakijalle tsemppiä lukemisiin! Onko sinulla tullut jo vastaan hankalia hetkiä ja negatiivisia tunteita? Miten olet niistä selvinnyt?