13.5.2018

Vähän niinku lomalla

Ihanaa äitienpäivää! Tänään sain nukkua pitkään ja minua ilahdutettiin niin valmiilla aamiaisella kuin lasten yllätyksilläkin. Koko viikko on ollut yhtä sipinää ja supinaa, kun paketteja on piilotettu niin kaappiin kuin maton alle. Yhtä lahjapakettia etsittiin aamulla pitkään, kunnes se löytyi oman opiskelupöytäni alta. Onnea ovat ihanat lapset ♥




Vaikka tätä lukuvuotta onkin vielä muutama viikko jäljellä, on meidän porukka aivan lomalla. Mies päätti ekan opiskeluvuotensa järjettömään tenttisumaan, ja nyt on loman vuoro. Lapset saavat tässä välissä pitää reilut pari viikkoa lomaa hoidosta. Tarkoitus on käydä ekaa kertaa tälle vuotta mökillä ja ehkä muuallakin, jos virtaa riittää.

Itselläni on pakolliset harkat ja muut tältä vuodelta jo takana, ja edessä siis enää iso farmakologian tentti. Paljon on vielä opiskeltavaa, luettavaa ja kerrattavaa, mutta hyvällä fiiliksellä mennään. Tässä vaiheessa kevättä tosin alkaa ote lipsua ja keskittymiskyky heikentyä itse keneltäkin, joten pitänee yrittää vielä tavallista enemmän ;) En silti voi käsittää, miten kaksi kokonaista vuotta on vilahtanut näin nopeasti. Ihan vastahan pänttäsin pääsykokeeseen ja sain tiedon sisäänpääsystä, ei siitä voi olla vielä kahta vuotta!




Kevään ekat kesäisen lämpimät päivät ovat ilahduttaneet täällä Kuopiossakin. Lapset ovat päässeet taas pyöräilyn makuun, ja minä muuten myös. Päivitin pyöräni paremmin kuopiolaisiin olosuhteisiin sopivaksi, joten nyt pääsee paremmin liikkumaan ja ylämäetkin sujuvat keveämmin. Kevät on toki tuonut mukanaan ei-niin-ihanat siitepölyallergiaoireet, enkä muutenkaan voi sanoa nauttivani helteistä. Joka tapauksessa kesä on vain kerran vuodessa, ja onhan se kivaa, kun ei ulos tarvitse enää toppautua!


Pääsykokeisiin valmistautuville tulee vielä alkuviikosta J:n kuulumiset sekä omat viimeiset tsemppini. Nauttikaahan lämmöstä parhaanne mukaan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kommentoit ♥