10.8.2018

Klinikan eka viikko

Ihanaa, perjantai! Oli tarkoitus kirjoitella fiiliksiäni ennen klinikan aloitusta, mutta keskityinkin nauttimaan viimeisistä lomapäivistä mökkeilyn merkeissä. Jonkinlainen kooste tästä vuodesta on kuitenkin tulossa. Selkeästi huomaa eron lomailussa ja opiskelussa jo näin ekan viikon jälkeen. Tällä hetkellä olo on yhtä aikaa väsynyt ja aktiivinen.




Ensimmäinen viikkoni klinikassa on sisältänyt

18 luentoa kolmen päivän aikana eli ihan kivan pitkiä päiviä
Pari infoa (potilas-lääkärisuhteeseen ja potilaan tutkimiseen liittyen)
Potilashaastattelun
Ryhmäopetuksen edelliseen liittyen (joka tuli omalta kannaltani vähän myöhässä)
Kesän syvärihomman viimeistelyn

Lisäksi olemme saaneet pukukaapit, joskin parin kanssa, ja tutustuneet KYS:n ihmeelliseen maailmaan. Vaikka olen parin viime kesän aikana seikkaillut sairaalalla onnistuneesti, monet tilat, joita nyt käytämme, olivat tähän asti vieraita.  

Ensimmäistä kertaa lääkisopiskeluni aikana istuin ihan jokaisella luennolla. Tästä eteenpäin käsiteltävät asiat ovat sen verran erilaisia kuin aiemmin, että aion todellakin ottaa luennoista kaiken irti. Mitä käytännöllisempiä asioita käsitellään, sitä paremmin pystyn luentoja hyödyntämään omassa opiskelussani, kun taas teoriaa opiskelen mieluiten omaan tahtiin ja tyyliin.




Minä ja lapset ollaan siis palailtu perusarkeen, mies jatkaa vielä kesätöissään ensi viikon. Sitten mun elämä vähän helpottuu, kun hän pitää lasten kanssa vähän lomaa ennen omien opiskelujensa alkua. Vähän meinaan alkuun väsytti, kun lomalla oli tottunut nukkumaan jopa puoli yhdeksään, mutta kasin aamuina herätys on kuudelta... Joka tapauksessa vuosi on aloitettu innokkaana, kuten kuuluukin!

Syväreistä sen verran, että aineisto on nyt kasassa. Kuten tässä vaiheessa tiedämme, viime syksyn syväritavoitteet eivät täyttyneet sitten yhtään, minkä vuoksi alkuperäinen aikomukseni saada syvärit valmiiksi ennen klinikkaa jouduttiin hautaamaan. Uusi varovaisesti asetettu aikatauluni olisi saada homma purkkiin tämän syksyn aikana. Mikäli mitään yllättävää ei esiinny, pidän tätä hyvin realistisena. On kuitenkin hyvä, ettei ohjaajieni puolesta projektilla ole mikään kiire, koska omassa elämässäni muuttujia riittää.




Itselläni on klinikasta ja kaikesta tulevasta melko positiivinen fiilis. Tablettini sen sijaan taisi stressaantua minunkin edestäni, koskapa lakkasi kokonaan toimimasta. Toivottavasti se on huollon jälkeen paremmassa vireessä!

Ihanaa viikonloppua ♥

2 kommenttia:

  1. Sun kirjoituksia on kiva lukea! Paljonko viikon ohjelmasta klinikassa on pakollista opetusta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! :) Pakollisen ohjelman määrä vaihtelee viikoittain, mutta esim. tällä viikolla on kolme kolmen tunnin ryhmäopetusta ja 9 tuntia muuta pakollista ohjelmaa. Muun ohjelman lisäksi tulee omatoimisesti tehtäviä tutkimisia ja muuta, mutta niistä lisää, kunhan tulevat ajankohtaisemmiksi!

      Poista

Kiva kun kommentoit ♥