27.8.2018

Pikakuulumiset

Moikka ja kivaa uutta viikkoa! Neljäs viikko kliinisiä opintoja pyörähti tänään käyntiin, ja kuten kenties voitte postaustahdista eli postausten puutteesta päätellä, tiivis alku pääsi yllättämään. Ekasta viikosta jo kirjoittelinkin aiemmin. Toinen viikko sisälsi melkoisen määrän (joka päivä klo 8-16) potilaan tutkimisen (POTT) luentoja, joiden sisällön osaamista testattiin viikko sitten alkukuulustelussa. Viime viikolla pääsimme myös kunnolla ryhmäopetusten pariin, ja sama jatkuu tällä viikolla.
 
Kalenteria täyttävät ryhmäopetusten lisäksi kuuden eri kurssin luennot. On ollut vähän opettelemista, kun liki jokaiseen kurssiin liittyy vielä omatoimisia tehtäviä ja muita suorituksia. Toivottavasti oma aikataulutus- ja opiskelurutiini alkaa taas pikku hiljaa löytyä!
 
 
 

Tällä hetkellä mies viettää viimeistä lomaviikkoaan lasten kanssa, ja minä saan keskittyä opiskeluhommiin. Ensi viikosta alkaa taas perusarki, jonka sujuminen on aina mysteeri. Saa nähdä, sairastellaanko tänä vuonna samassa mittakaavassa kuin viimeksi - ainakaan poissaoloihin ei ole samalla tavalla varaa kuin ennen. Joka tapauksessa on mukavaa, kun kukin perheenjäsen saa palata tuttuun paikkaan eikä kenenkään tarvitse sopeutua uusiin paikkoihin tai päivärytmeihin.
 
Nyt jatkan keuhkosairauksien alkutenttiin lukemista ja huomiseen potilaantutkimisopetukseen valmistautumista. Ehkä jossain välissä ehdin avata lisää fiiliksiä ja tämän vuoden suunnitelmia. Tsempit alkaneeseen viikkoon!
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kommentoit ♥