4.2.2019

Terveisiä tenttiputkesta

Moikka ja kivaa helmikuun alkua! Kolmoskevään ensimmäinen (kyllä, ei siis todellakaan ainoa!) tenttiputki alkoi perjantaina, kun tentimme gastroenterologian, nefrologian ja reumatologian opinnot. Kuten kardiologian kanssa, myös näiden aihealueiden kanssa olin aivan pulassa vielä muutama päivä ennen tenttiä. Tentistä jäi kuitenkin ihan mukava fiilis, joten luottavaisin mielin jatketaan tenttiputkea eteenpäin. Vuoden ensimmäisessä postauksessa kirjoittelinkin jo hieman kevään tenteistä, mutta kerronpa vielä tässä pikaisesti, mitä on tämän kevään aikana tenttien osalta luvassa.
 



Alle kahden viikon päästä (ensi viikolla, apua!) on jo seuraava sisätautien tentti, EnHe eli endokrinologia ja hematologia. Sen jälkeen kahden viikon kuluttua on ANE:n eli anestesiologian ja tehohoidon tentti. Viikolla 10 onkin todella tarpeeseen tuleva talviloma, jonka luultavasti vietän ainakin osittain syväritutkimukseni parissa. Maaliskuun lopussa on vuorossa kliinisen kemian tentti, siitä viikon päästä radiologian tentti ja sen jälkeen viikon päästä keuhkosairauksien tentti. Kuulostaa jo kirjoitettunakin aivan kamalalta, mutta onpa tuosta jokunen muukin selvinnyt. Kevään toki kruunaa sisätautien lopputentti, jossa materiaalina ovat kaikkien sisätautikurssien (kardiologia, gastroenterologia, nefrologia, reumatologia, endokrinologia ja hematologia) sisällöt. Vaikka huhtikuun puolivälin jälkeen ei kalenterissa mitään sisältöä olekaan, lopputenttiin valmistautuminen täyttänee kalenteria varsin kiitettävästi.

Kevätlukukausi on käynnistynyt ihan mukavasti. Viimeisimmässä radiologian harkassa tehtiin ultraäänitutkimuksia, mikä oli todella mahtavaa! Aina siihen päivään asti olin miettinyt, miten eri näkymistä voi nähdä yhtään mitään, mutta niin vain sitä sai itsekin erinäisiä asioita ruudulta näkymään. Ryhmäopetuksissa meillä on tällä hetkellä meneillään myös kliinistä fysiologiaa (viimeisimmässä tulkittiin spirometriaa), kliinistä kemiaa (seuraavaksi pohdimme laboratoriotutkimusten eri käyttöaiheita) ja tietysti sisätautien ryhmäopetuksia vaihtuvin aihein (seuraavaksi vuorossa tyypin 2 diabetes). Lisäksi tänä keväänä on mainittujen oppiaineiden lisäksi vielä pari ANE:n ja keuhkosairauksien harkkaa, mutta selvästi suurin osa tämän lukuvuoden ryhmäopetuksista on jo käytynä. Opiskeltavat aiheet vaihtelevat kurssista riippuen todella paljon, mikä välillä tuntuu todella työläältä, kun jokaiseen harkkaan on valmistauduttava jollain tavalla. Toisaalta ei pääse kyllästymään, kun jatkuvasti on esillä jokin uusi aihe tai näkökulma.




Kevätlukukauden neljän ensimmäisen viikon perusteella sanoisin varovasti, että todennäköisesti pidän tästä keväästä. Vaikka kaikki tulevat tentit vähän kauhistuttavatkin, on pakko myöntää, että toisaalta nautin tästä. Jatkuva tentteihin luku tuo ihanan nostalgisesti mieleen pääsykoeluvut (sarkasmi) ja mikä parasta, saan ihan itse suunnitella erityisesti "vapaapäivien" sisällön!

Tsemppiä uuteen viikkoon! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kommentoit ♥