Matkani lääkikseen 1

Huomasin tässä taannoin, etten ole sen kummemmin eritellyt lääkikseen johtanutta polkuani. Koska kirjoitustyylini on hmm, hieman poukkoileva ja rönsyilevä, ajattelin koota kahteen postaukseen ammatilliseen kehitykseeni sekä totta kai lääkishakuun ja pääsyyn liittyvät etapit. Tässä matkani lääkikseen step by step, olkaapa hyvät :)

Suomenlinnaa kesällä 2014.


5/2009  

Valmistuin ylioppilaaksi. Olin lukioaikana käynyt 5 op:n verran lähihoitajaopintojen kursseja amiksen puolella ja päässyt siellä harjoittelemaan esimerkiksi pistämistä sc. eli ihonalaiskudokseen. Näiden opintojen myötä ymmärsin kiinnostukseni olevan sosiaali- ja terveysalalla. Yhteishaussa hain eri paikkoihin sairaanhoitajaksi sekä yhteen paikkaan kätilöksi. Pääsin ensimmäiseen hakuvaihtoehtooni.

8/2009            

Aloitin sairaanhoitajaopinnot. Parasta oli, kun pääsi suunnilleen kuukauden opintojen jälkeen harjoittelemaan pistämistä. Mieltä lämmittää edelleen kokeneen opettajan kommentti, kun pistin keittosuolaa sc. kaverille: "Sinä olet kyllä pistänyt ennenkin!" Juu, olin, tasan yhden kerran :D Saman vuoden puolella pääsimme myös työpajoihin, joissa harjoiteltiin perushoitotoimenpiteitä. Konkreettiset käytännön harjoitteet pitivät kiinnostusta ja motivaatiota yllä enkä malttanut odottaa, että pääsisin ensimmäiseen harjoitteluuni.

2009- 2013             

Tällä ajanjaksolla sairaanhoitajan identiteettini vahvistui ja tunsin vahvasti olevani omalla alalla. 5-7 viikkoa kestävät harjoittelujaksot olivat rankkoja mutta opettavaisia. Välillä tosin tuntui, että olen ihan vain ilmaista työvoimaa, mutta myös toisenlaisia harjoittelupaikkoja löytyi. Parasta oli kehittyminen kädentaidoissa (manuaalinen verenpaineenmittaus, laskimoverinäytteenotto jne) sekä tietotaidon lisääntyminen. Erityisesti lääkäriluentoja (mm. sisätaudit, kirra, anestesiologia ja tehohoito) muistelen edelleen lämmöllä. Ihmettelen kyllä, miten muka en silloin tajunnut, että oikeasti ne lääkäreille kuuluvat asiat kiinnostavat minua näin paljon!

 
10/2013          

Valmistuin sairaanhoitajaksi toisella äitiyslomallani. Sain AMK:sta sen verran hyvät paperit, että tuutoropettajani suositteli minulle jatko-opintoja hoitotieteen puolelta. Tietyllä tavalla opettaminen on aina kiinnostanut minua, joten tätä asiaa jäin pohtimaan. Suunnilleen näihin aikoihin katsoin v. 2013 lääkiksen pääsykoetta Helsingin yliopiston sivuilta. Jonkin aikaa sitä selailtuani totesin, ettei minulla olisi lääkikseen mitään asiaa. Näin jälkikäteen ajateltuna jossain mielen perukoilla tämä lääkishaave on kummitellut, vaikken sitä todellakaan vielä tässä vaiheessa tiedostanut.

09/2014            

Aloitin työt sairaanhoitajana vakitoimessa. Heti ensimmäiseksi pääsin opettelemaan uutta sähköistä potilastietojärjestelmää. Potilastyö oli mukavaa, antoisaa, raskastakin. Kohtalaisen nopeasti kuitenkin opin talon tavoille ja työarki alkoi rullata hieman helpommin. Tietysti kolmessa vuorossa työskentely on erilaista ja fyysisesti rankempaa kuin perus 8-16, mutta toisaalta nautin suunnattomasti arkivapaista ja työvuorojen vaihtelusta.

11/2014

Tähän mennessä työn ja muunkin elämäni kautta olin jo useaan otteeseen saanut muistutuksia lääkiksestä. Viimeinen niitti sille, että päätin tarttua härkää sarvista oli eräissä juhlissa, joissa keskustelin vastavalmistuneen (lähes omanikäiseni!!!) lääkäripariskunnan kanssa. Jotenkin siitä keskustelusta jäi sellainen fiilis, että minustakin voisi olla tuohon. Automatkalla takaisin kotiin sanoin miehelle, että minä aion hakea lääkikseen ensi keväänä. Hän totesi, että selvä. Taisi epäillä, ettei intoni riittäisi loppuun asti :D

Joulun tienoilla 2014.

 
12/2014

Varasin kirjastosta innoissani kaikki mahdolliset fykebi-kirjat ja aloitin luku-urakan 15.12.2014. Laskin tarkkaan, että pääsykokeeseen on aikaa 22 viikkoa, joten lukutahdin on oltava kurssi/viikko. Aloitin lukemisen kemiasta ja jatkoin vuorotellen kaikkien oppiaineiden kursseja eteenpäin. Intoani ei yhtään vähentänyt se, että tiesin urakan olevan melko mahdoton. Kun 18 kurssista on aikoinaan opiskellut vain 4, ei ole alkuperäisessä osaamistasossa hurraamista. Tietysti sh-opintojen anatomia ja fysiologia sekä mikrobiologia liippaavat melko läheltä.

Lueskelin myös kaiken maailman keskustelupalstoja etsiäkseni rohkaisua ja kannustusta. Runsaasti käyttämiäni hakulauseita olivat tyyliin "itse opiskelemalla lääkikseen", "onko mahdollista päästä lääkikseen *asiat x, y, z*", "lääkikseen ilman valmennuskurssia" ja muita yhtä tasokkaita...

12/2014 - 5/2015

Ei hurjasti muistikuvia tältä ajanjaksolta. Iltavuoropäivinä muksut hitaan aamun jälkeen päiväkotiin, itse takaisin kotiin lukemaan, iltavuoroon töihin, iltakymmeneltä kotiin. Sama aamulla uudestaan. Tai vastaavasti aamulla töihin (herätys klo 5), iltapäivällä lasten haku, illalla lukemista ja laskemista. Viikonloput/vapaapäivät menivät tehokkaasti lukiessa, koska aikaa oli niin vähän.

Tällä aikavälillä sain melkoisen monesti kuulla puolisolta kommentteja siitä, miten kaikki aikani menee lukemiseen. Ja niinhän se menikin. Tietysti lasten kanssa ollessa olin parhaani mukaan läsnä, mutta muuten vapaa-aikani oli olematonta. Pientä apua sain siitä, kun aloitin osittaisen hoitovapaan helmikuun alusta (työaika n. 80%). Sen myötä viikkooni tuli yksi vapaapäivä lisää, jonka käytin lasten kanssa olemiseen ja pääsykoelukuihin. Äidille ja parille kaverille kerroin haustani suunnilleen kuukautta ennen pääsykoetta, muut pidin pimennossa. Oli hieman hankalaa keksiä jatkuvasti syitä, miksi olen niin hirveän kiireinen :)

5-7/2015

Pääsykokeeseen mennessäni tiesin jo, että melkoinen ihme saa tapahtua, jos tällä osaamisella pääsen. Pääsykokeessa oli hyvä fiilis, oli siistiä olla tavoittelemassa omaa unelmaansa :) Pääsykokeen jälkeen en katsonut vastausanalyyseja tai lueskellut muiden fiiliksiä, vaan keskityin toivomaan ihmettä. Sitä ei tietenkään tapahtunut, mutta tulokset yllättivät silti. Saldona 45,25 raakapistettä (Kuopion rajaan matkaa n. 9 pistettä, Helsingin rajaan 18). Tulos oli todella hyvä, jos suhteuttaa lukuaikaan ja aiempaan tasooni, mutta silti olin pettynyt, totta kai. Hirveä panostus ja ihan hukkaan meni, ajattelin minä.

Jottei tästä tulisi kerrassaan maratonpostausta, jatkan toisessa osassa!