3.5.2019

Lontoo

Pitkästä aikaa suoriudun taas blogin ääreen! Pääsykokeen lähenemisen huomaa kyllä, kun blogin  kävijämäärät alkavat kasvaa, vaikkei päivityksiä tulekaan :) Takatalvi lumisateineen iski Kuopioonkin, joten on sopiva hetki palata keväisiin Lontoon-tunnelmiin ♥

Vietimme Lontoossa pääsiäisviikolla kolme kokonaista päivää ja neljä yötä, mikä oli - tietenkin! - aivan liian vähän. Perheellisenä on luonnollisesti pohdittava myös se, kuinka pitkään alle kouluikäiset ovat hoidossa, joten siltä kannalta katsottuna matkan pituus oli aivan riittävä. Huolta lasten pärjäämisestä ei toki ollut, kun hoitovuoroissa vaihtelivat molemmat isovanhemmat, ja pari tätiäkin pyöri vahvistuksena.




 


Kahdenkeskiset (ulkomaan)matkat ovat meille harvinaisia, joten yritimme ottaa tästäkin lomasta kaiken irti. Käveltyä tuli vähintäänkin riittävästi, eikä pelkälle olemiselle jäänyt liiemmin aikaa satunnaisia puistoissa istuskelemisia lukuun ottamatta. Lämpöä Lontoossa oli näin huhtikuun puolivälissä päivisin 20-24 astetta ja alimmillaan noin 9 plusasteen luokkaa. Se vastasi melko hyvin muistojani vuosien takaisista huhtikuisista kevätpäivistä, joskaan en luottanut muistikuviini niin paljoa, että olisin pakannut mukaan kesävaatteita!

Lontoo on ainakin omasta mielestäni keväällä hyvin hurmaava kaupunki suurine puistoineen. Hyde Parkissa vietimme ehkä eniten aikaa, mutta toki seikkailimme myös metroilla (rakastan niitä!) ympäri kaupunkia. Vaikka edellisestä kerrasta Lontoossa oli todella pitkä aika, muistin hyvin erilaisia reittejä eikä julkisilla kulkeminen tuottanut mitään ongelmia. Toista on ollut aikanaan esimerkiksi Pariisissa :D Ehkä kätevin muutos kaupungissa liikkumiseen oli se, että nykyään yksittäisetkin metro- ja bussimatkat voi maksaa lähimaksuominaisuudella varustetulla pankkikortilla! Siinä missä vielä kymmenen vuotta sitten piti ostella automaatista lippuja tai Oyster card, matkanteko oli nyt todella sujuvaa. Päiväkohtaiset maksukatot olivat kohtalaiset ja tulivatkin täyteen matkan jokaisena päivänä.



 



Nähtävyyksistä kävimme varta vasten tutustumassa Westminster Abbeyyn, joka oli tuttu esim. nuorten kuninkaallisten häälähetyksistä. Pääsiäisen aikana siellä järjestettiin useita messuja ja muita uskonnollisia tapahtumia, joten pääsimme osalliseksi myös tällaiseen. Toinen ehdottomasti tärkeä kokemus oli London Eye, joka oli kyllä jonottamisen arvoinen. Lisäksi kävimme Madame Tussaudsilla ja ohitimme pikaisesti Sherlock Holmesin patsaan sekä museon. Viimeisenä päivänä vierailimme Chislehurstin luolissa, jotka olivat kyllä kokemus sinänsä. Harmi, ettei siellä saanut kuvata, koska tunnelma luolastossa oli aivan omaa luokkaansa. Luolissa oli aivan pimeää ja hieman viileää, ja osallistujille jaettiin hurmaavat lyhdyt valoa tuomaan. Opas kertoi väliin hurjiakin tarinoita siitä, mitä luolissa oli tapahtunut ja mitä missäkin paikassa tehtiin. Jos on vähänkään kiinnostunut historiasta, Chislehurst on tutustumisen arvoinen paikka!








Mutta kuten kaikki muukin, myös ihanat ja rentouttavat lomat päättyvät aikanaan. Vajaat pari viikkoa on taas eletty arkea, vaikka siihen olikin taas liian vaikeaa päästä kiinni... Viikon päästä on kuitenkin se vuoden pahin tentti, joten oli motivaatiota tai ei, pakko saada luettua. Hurjaa ajatella, että kolmosvuosi on ihan kohta oikeasti ohi.

Ihanaa viikonloppua jokaiselle! ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kommentoit ♥