15.1.2021

LT5-kevät: lapset ja naiset

Kevätlukukausi on virallisesti alkanut, omalla kohdallani lastentautien kurssilla. Kuten aiemmin jo kirjoitin, syksyllä minulla oli (tai olisi ollut ilman kirurgiaa) useita neljän viikon mittaisia pienempiä kursseja. Nyt kevätlukukaudella minulla on kaksi isompaa opintojaksoa, lapset ja naiset. Lapset eli lastentaudit käsittävät 14 opintopistettä, kahdeksan viikkoa ja melkoisesti asiaa. Talviloman jälkeen jakso vaihtuu. Naiset eli naistentaudit ja synnytysoppi on 13 opintopisteen arvoinen, myös kahdeksan viikkoa kestävä kurssi, johon siihenkin sisältyy paljon opittavaa.

 



Omasta mielestäni noissa olisi keväälle opiskeltavaa jo ihan riittämiin, mutta opintosuunnitelma on toista mieltä. Siispä kevään kursseina ovat

  • Lastentaudit (14 op) tammi-maaliskuussa
  • AEAPC eli englannin kurssi (1 op) helmikuussa, ensimmäinen kielikurssini näiden opintojen aikana (aiemman enkun sekä ruotsin kurssin hyväksiluin)
  • Kliininen ravitsemustiede (2,5 op) pääosin maaliskuussa
  • Naistentaudit ja synnytysoppi (13 op) maalis-toukokuussa
  • Johdatus yleislääketieteeseen II (3 op) tammi-toukokuun aikana
  • Terveyskeskusopetus III (1,5 op) toukokuussa

Yhteensä näistä saadaan keväälle 35 noppaa, joka kuulostaa aika paljolta. Saa nähdä, millainen kevät on todelliselta työmäärältään. Valinnaisia opintoja saati amanuenssuureja en keväälle edes harkinnut, koska elämä on muutenkin kohtalaisen työlästä. Katsotaan niitä manuiluja sitten loppuvuodesta tai kutosella. :) Laskin vertailun vuoksi, että viime keväänä sain noppia kasaan niin ikään 35, eikä kevät opintojen puolesta ottanut kovinkaan voimille - muuten kyllä. Opintopisteethän eivät toki aina kerro koko totuutta, mutta uskoisin, että selviydyn tästäkin keväästä ainakin kohtalaisesti. Helpottanee opiskelua kummasti, kun ei tarvitse samalla hoitaa vauvaa! 

 


Kevään kursseista en oikeastaan odota mitään, mutta jos jokin ennakkosuosikki pitää valita, se on lastentaudit. Lapsipotilaat tuovat tutkimiseen varmasti omat haasteensa, kuten olemme jo statusopetuksessa päässeet näkemään. :) Lastentauteihin liittyy viikon mittainen hajautus, joka on minulla Joensuussa. Tämän lukuvuoden aikana olen päässyt tutustumaan  Mikkeliin ja Jyväskylään, joten edessä on jälleen uusi aluevaltaus. Odotan myös, että naistentaudit yllättävät positiivisesti, vähän niin kuin kirurgia viime syksynä. Tähän mennessä olen pitänyt naistentauteja vähiten kiinnostavana kurssina, mutta katsotaan, kuinka kelkka kääntyy! Naistentaudeissa vain pieni osa ryhmästä saa suorittaa koko kurssin Kuopiossa, mutta onneksi kuulun siihen joukkoon. Vielä ei ole tietoa, missä kevään pariviikkoinen tk-jakso vierähtää, joten ainakin yksi hajautusjakso on tälle keväälle tulossa.

Vähiten kevään opetuksista odotan varmaan yleislääketieteen simulaatio-opetusta, jossa näyttelijät toimivat potilaina, ja itse pitää hypätä lääkärin saappaisiin. Se muistuttanee aika paljon LT2:n VPL-kurssin simulaatiota, joka meni hyvin. Jännitän silti näitä "näytön paikkoja" aina yhtä paljon, vaikka tiedänkin, että kyseessä on vain harjoitus. (Linkin takana on muuten ihka-aitoa ja alkuperäistä tulevan lääkärin innostusta, josta nykyteksteissäni näkyy varmaan vain haaleita varjoja 😄) 



Tällaista kaikkea on luvassa keväälle, toivottavasti ja todennäköisesti toiseksi viimeiselle opiskelusellaiselle! Suunnitelmana on stressata opinnoista mahdollisimman vähän ja nauttia mahdollisimman paljon. Nyt, kun olen taas koko kevään kulusta suunnilleen kartalla, aion mennä hetki kerrallaan. Tästä tulee työntäyteinen vuosi, kirjaimellisesti. Velvollisuuksien vastapainoksi aion tänä vuonna taas pitää paremmin kiinni myös harrastuksista, sillä etenkin kameran kanssa koluamista on ollut suorastaan ikävä. 😍

Iloista arkea sinnekin!

2 kommenttia:

  1. Varsin kiireinen kevät sinullekin tulossa, tsemppiä! Itselle tulossa "vain" 30 op:tä keväältä. Tosin kevääseen sisältyy myös yksi puoli-amanuenssuuri ja tietty myös ne syvärit...

    Hauska muisto VPL:sta! Mä pääsin myös silloin vuorovaikutuskuplaan. :) Huomenna luvassa simulaatioharjoitus, joka vähän jännittää. Nyt kun kai pitäisi jo jopa osata jotain. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika paljon tosiaan näyttää kaikenlaista olevan nyt keväällä, ja 35 op kuulostaa vähän pahalta varsinkin, kun vertaa syksyn saldoon (alle 26 op). Syvärit ja manuilu täyttää varmasti hyvin sun vapaa-ajat! Simulaatio meillä vielä edessä, mutta jospa siitä(kin) selviäisi kunnialla. :D Tsemppiä sinnekin opiskeluun ja etenkin syvärihommiin!

      Poista

Kiva kun kommentoit ♥