Valmistumisen lähestyessä

Viimeinen lääkiskevät on käynnissä, ja ennen LT6-vuoden päättymistä on enää muutama hassu seminaari jäljellä eikä tenttejä enää yhtään! Ajallisesti tätä lukuvuotta on jäljellä enää vajaa kuukausi. Valmistuminen alkaakin pikku hiljaa kolkutella takaraivossa. Lasten sairasteluiden, joita toki lopulta seurasi itseeni iskenyt flunssa, myötä tosin kaikki ylimääräinen on jäänyt taka-alalle, kun aika ja energia on mennyt paitsi kipeiden lasten hoitamiseen ja omaan toipumiseen myös aikataulujen sumplimiseen ja korvaavien tehtävien kirjoitteluun.

 

Jos nyt kiireiden keskeltä muutaman hetken uhraan ajatuksille valmistumisesta, ne tulevat tässä: Mikäli asiat menevät suunnitellusti, valmistun lääketieteen lisensiaatiksi todennäköisesti alkusyksystä eli muutaman kuukauden tavoiteaikataulua myöhemmin. Teoriaopinnot saan käytyä samassa aikataulussa kurssikavereideni kanssa. Reilun parin kuukauden äitiysloman vuoksi olen kuitenkin työoikeudet  saanut molemmilla kerroilla vasta loppusyksystä, ja olen ehtinyt tehdä vasta kaksi kuukautta (pakollisiksi amanuenssuureiksi hyväksiluettavia) töitä. Toiset kaksi kuukautta harjoittelua tulee tehdä vielä ensi kesänä, sillä pakollista harjoittelua tutkintoon kuuluu neljän kuukauden edestä. Tällä hetkellä tilanteeni on se, että minun tarvitsee "enää" suoriutua tämän lukuvuoden opinnoista sekä ensi kesän kesätöistä, jotta valmistuminen varmistuu. Juuri nyt en näe suuria esteitä sille, etteikö tämä suunnitelma toteutuisi. (Myönnettäköön, että pahimpien sairasteluputkien aikana näin aika montakin estettä.) Elämä on totta kai yhtä suurta epävarmuutta, joten en pidä mitään itsestäänselvyytenä. Nyt tilanne on kuitenkin se, että kaikki läsnäolo-opinnot on suoritettuna ja jäljellä enää muutama seminaariviikko, joten olen erittäin luottavainen suunnitellun valmistumisajankohtani suhteen.

 

Millä miettein valmistun toiseen ammattiini? Pakko myöntää, että valmistuminen kauhistuttaa liki yhtä paljon kuin yhdeksän vuotta sitten sairaanhoitajaksi valmistuessani. Viime aikoina tosin olen löytänyt jonkinasteisen rauhan asian suhteen ja alkanut jopa odottaa valmistumista. Tilanteeni on suorastaan huvittavan samankaltainen verrattuna yhdeksän vuoden takaiseen tilanteeseeni. Silloinkin tein viimeiset tutkintoon kuuluvat harjoittelut kesätöinä ja sain paperit käteen syksyllä. Eroavaisuuksina todettakoon, että viimeksi ammattiin valmistuessani olin äiti kahdelle lapselle, joista toinen oli vasta muutaman viikon ikäinen. Tuolloin olin lasten kanssa kotona vajaan vuoden, jonka jälkeen onnekkaasti työllistyin suoraan vakituiseen työsuhteeseen. Vaikka tauon jälkeen jännitti ehkä vielä enemmän astua työelämään, kotona olo lisäsi motivaatiota palata töihin. Tuolloinkin jonkin verran keikkailin ennen työsuhteeni alkua, kuten todennäköisesti teen myös tällä kertaa valmistuttuani. Lääkärinkin ammatissa on se hyvä puoli, että jo opiskelijana pääsee kokeilemaan oman alan töitä, joten ihan alusta ei tarvitse vastavalmistuneenakaan lähteä - onneksi. 

Taaksepäin katsellessa sen vasta ymmärtää, kuinka pitkä matka on tultu tähän pisteeseen. Kuusi vuotta opintoja kasvattavat väkisinkin, eikä enää ole paluuta siihen tilanteeseen, jossa fuksina lääkiksen aikanaan aloitin - nuorena fuksina, vaikka muka niin vanhalta tuntuikin. Lääkisajalta on mukaan tarttunut käsittämätön määrä oppia, esikuvia, tulevaisuuden haaveita, jokseenkin runsaasti kuormitusta sekä mikä ehkä parasta, paljon ihania kollegoita! 

 

 

Valmistuminen tuntuu yhtä aikaa hyvin odotetulta ja melkoisen haikealta, minusta siis. Opiskeluajan olen kokenut hyvin helpoksi ja huolettomaksikin, vaikka erittäin kuormittaviakin ajanjaksoja on nähty ja koettu. On ollut ihanaa keskittyä "pelkkään" oppimiseen, kun opintojaksot, aikataulut ja muut on joku muu suurella vaivalla suunnitellut ja laatinut valmiiksi - monista muista yliopistotutkinnoista poiketen. Odotuksiini tai oikeammin kauhukuviini nähden opiskeluaika on ollut erittäin hyvin hallinnassa niin aikataulullisesti kuin muutenkin.Valmistumisen jälkeen ollaan omillaan: pitää itse päättää, minne haluaisi mennä ja mitä tehdä. Vaikka aikanaan tuntui kovin kaukaiselta pohtia, minne matka valmistumisen jälkeen vie, pikku hiljaa tulevaisuuden suunnat ovat alkaneet hahmottua. Tällä hetkellä työtä koskevat suunnitelmani ulottuvat vuoden 2022 loppuun, mutta alustavia suunnitelmia on myös vuodelle 2023. Katsotaan, kuinka niiden kanssa käy.

Toivoisin, että osaisin tällä kertaa valmistuttuani antaa itselleni enemmän rauhaa ja aikaa oppia ja opetella uutta ammattiani. Tähän asti työelämässä nähdyn ja koetun perusteella en kuitenkaan ole lainkaan varma, että siihen kykenen. Ammattiin valmistuminen on iso etappi, jota ainakin itse joudun prosessoimaan vielä hetken jos toisenkin. Tuntuu nimittäin edelleen - vaikka töitäkin olen jo tehnyt - välillä aika uskomattomalta, että kuuden vuoden opinnot ovat kohta ohi ja minä olen ihan oikeasti lääkäri. Elämäni tahti tosin on ollut sellainen, ettei liene ihme, vaikka välillä vähän pyörryttäisikin. Joka tapauksessa lähden mielelläni uudelle uralle ja toivon, että itselleni sopiva paikka työelämästä löytyy tälläkin kertaa.

 

 

 

Löytyyköhän sieltä vielä joku blogiani alkupuolelta asti seurannut? Tuntuuko sinustakin siltä, että kuusi vuotta on kulunut silmänräpäyksessä? :D