Liikunta osaksi (perhe)arkea - 6 vinkkiä liikkeelle lähtöön

En usko, että olen ainoa, joka on taistellut tämän asian kanssa. Mistä löytää aikaa liikkumiselle hektisen (perhe)arjen keskellä? Ja erityisesti: miten saada itsensä liikkeelle, kun etenkin syksyn pimeinä iltoina sohva+suklaa houkuttelee paljon enemmän?

Tässä postauksessa toin esille oman on/off-suhteeni liikuntaan. En edelleenkään ole mikään himoliikkuja tai joka kerta lähdössä innoissani jumppaan tai salille. Mutta vaikka olen itsekin vasta matkalla kohti tavoitettani, voin kaiketi jakaa muutaman vinkin, jotka ovat helpottaneet omaa liikkeelle lähtöäni.

1. Päätös ja siinä pysyminen

Ah, vaikeaa. En ole koskaan ollut kovin hyvä tekemään päätöksiä tyyliin "tänään menen lenkille". Usein päätin niin ja jätin sitten menemättä. Eipä jäänyt hyvä fiilis.

Ihan eri lailla saa päätöksen tehtyä, jos a) päättää mennä kaverin kanssa tai b) kertoo suunnitelmansa jollekulle. Kun sanon miehelle, että lähden kohta lenkille, hän kyllä kysyy hetken päästä, että etkö aikonut mennä. Pakkohan se on sitten lähteä, vaikka laiskottaakin. Toinen hyvä vaihtoehto on merkata liikuntahetket kalenteriin, jolloin ne ovat kiinteä osa viikon ohjelmaa.

2. Oman lajin löytäminen

Varmasti yksi tärkeimmistä motivaation ylläpitäjistä on se, että treenistä oikeasti nauttii - jos ei sen aikana, niin sen jälkeen :D Itse olen aivan koukussa ryhmäliikuntaan, jossa itse lähinnä raahaudun paikalle ja tsemppaava ohjaaja saa minut ylittämään itseni. Vaikka en pahemmin itseäni muihin vertailekaan, tietynlainen "ryhmäpaine" saa minut pistämään parastani. Loistavaa treenin kannalta! Toisaalta tajusin viime talvena, kun kävin hiihtämässä, että minähän nautin tästä. Oli kyllä outoa ymmärtää pitävänsä lajista, jota on luullut inhoavansa koko siihenastisen elämänsä.

Kannattaa siis kokeilla rohkeasti ja ennakkoluulottomasti eri lajeja, sillä niiden joukosta saattaa löytyä juuri se oma juttu!

3. Hyvän fiiliksen muisteleminen

En ole varmaan koskaan katunut heti treenin jälkeen sitä, että tuli lähdettyä. Vaikka monesti heti liikunnan jälkeen väsyttääkin, fiilis on kuitenkin ihan eri kuin väsymys ilman liikuntaa. Vaikka ennen treeniä väsyttää ja laiskottaa, treenin jälkeisen fiiliksen muistelu auttaa pääsemään siitä irti.

4. Arkiliikunta

Liikunnan ujuttamista arjen sekaan harrastin varsinkin kotiäitiaikoina, kun mahdollisuudet kodin ulkopuoliseen urheiluun olivat vähissä. Vauvan ja isompienkin kanssa voi jumpata. Meillä ainakin lapset toimivat painoina enemmän kuin mielellään :)  Ohjeita äiti-vauvajumppaan löytyy pilvin pimein netistä, mutta myös erilaisia kirjoja löytyy. Tietysti jo lasten nostelu syliin, syöttötuoliin, keinuun, rattaisiin, milloin mihinkin aktivoi lihaksia, jotka itselläni olivat aivan olemattomat viime raskauden jälkeen. Ulkona ollessamme saatoin samalla tehdä pientä kehonpainotreeniä: askelkyykkyjä, dippiä puistonpenkin vieressä ja sen sellaista.

Tätä nykyä pyöräilen paljon ja kävelen melko paljon. Esimerkiksi lapset vien hoitoon ja haen sieltä kävellen. Käytän portaita ja välttelen hissin käyttöä. Bussilla kulkiessani saatan kävellä yhden tai kaksi pysäkinväliä, jos bussin tuloon on vielä reilusti aikaa. Pieniä valintoja, joilla saa kuitenkin helposti lisättyä omaa aktiivisuutta!

5. Liikunta koko perheellä

Tämä on täytynyt opetella oman perheeni kanssa, koska lapsuudessani me lapset ulkoilimme yleensä keskenämme. Vaikka lasten kanssa ulkoilu ei (välttämättä) hikitreenistä käykään, toimii se ainakin hyvänä palauttavana treeninä. Lastenrattaita työnnellessä saa kävelyyn vähän vastusta, samoin pulkkaa vetäessä. Ulkoleikit ovat kivoja, varsinkin kun lapset ovat jo vähän isompia. Nyt, kun esikoinen oppi ajamaan pyörällä, hän toimii loistavana lenkkiseurana. Lapsi pyöräilee ja äiti juoksee hiki päässä perässä!

Sykettä-korkeakoululiikunta tarjoaa sunnuntaiaamuisin perhevuoron, jota mielellämme hyödynnämme. Isossa salissa lapsilla on tilaa juoksennella, kiipeillä ja pelailla. Kun kevättalvella sairastelujen vuoksi tuli perhevuorossa käyntiin pitkä tauko, lapset oikeasti kaipasivat sinne. Nyt syksyllä voisi taas aktivoitua tälläkin saralla.

6. Vähäkin on parempi kuin ei mikään

Harva perheellinen ehtii liikkua siinä määrin kuin lapsettomat ihmiset. Välillä itseäni harmittaa, kun jokin hyvä treeni jää välistä. Omat harrastukset ovat tässä elämäntilanteessa niitä, joista helpoiten karsii, kun on tiukka paikka. Siitä pidän kuitenkin kiinni, että joka viikko pääsen ainakin 1-2 kertaa liikkumaan. Mutta vaikkei joka viikko ehtisikään tunnille tai salille, arkiliikunta paikkaa paljon.

Kesällä en paljoa jaksanut liikkua arkiliikunnan lisäksi, joten nyt on ollut kiva palata takaisin aktiivisempaan arkeen. Pitääkin ottaa taas uudenlaisia kivoja jumppia kokeiluun :)

Miten sinä ujutat liikunnan arkeesi? Oletko vaihtelun- ja kokeilunhaluinen vai viihdytkö ennemmin tutun liikuntamuodon parissa?

Uusissa ja vanhoissa maisemissa

Tämän syksyn toiset häät juhlittiin viime viikonloppuna. Tällä kertaa tutustuimme juhlien merkeissä Poriin, jossa taisin vierailla nyt ensimmäistä kertaa. Kaunis pari sanoi tahdon viehättävässä Keski-Porin kirkossa, ja sitten juhlittiin yötä myöten. Onneksi olimme miehen kanssa kaksin liikkeellä, ja fiksusti varanneet hotellin hääpaikan läheltä. Niinpä säästyimme kolmen tunnin ajomatkalta vielä juhlien päälle.

Kuvasaldo jäi valitettavan niukaksi, kun keskityin mieluummin nauttimaan hetkestä. Juhlapaikalla oli niin tunnelmallisen hämärää, etten viitsinyt pahemmin räpsytellä salamavalojani muiden häiriöksi. Juhlien loputtua ja tuore aviopari hyvästeltyämme liukenimme miehen kanssa paikalta varaamamme hotelliin. Loistavasti nukutun yön jälkeen nautimme runsaan aamiaisen, jolla pärjäsimme pitkälle iltapäivään asti. Miniloman tulos on, että viihdymme edelleen toistemme seurassa, mikä on tietysti positiivinen juttu :D

Paluumatkalla piipahdimme ystäviemme luona heidän vastavalmistuneessa omakotitalossaan. Hauskasti todella monet ystävistämme ovat vastikään rakentaneet tai rakennuttaneet oman kodin. Niissä vieraillessa ei - tietenkään - voi välttää pientä kotikateutta, mutta päällimmäisenä on iloinen mieli ystävien puolesta, joiden raskas raksa-aika on takana.

Ihan samalla tavalla kuin asuntomessukodit, myös ystävien ja tuttavien uutuuttaan säihkyvät asunnot ovat tooodella kaukana siitä, missä itse olemme nyt. Ne muistuttavat siitä, mille itse käänsimme selkämme. Samalla tunnen suurta vapautta siitä, ettemme ole tällä hetkellä kiinni missään. Tässä tilanteessa sekä ilot että huolet ovat pieniä ja yksinkertaisia, ja kaikki tiet ovat avoinna.

Osittain menneen nostalgisointiin liittyen kävimme kurkkaamassa, mitä entisille kotiseuduillemme kuuluu. Totesimme, ettei sinne ole ikävä, vaikka totta kai paikkaan liittyy paljon hyviä ja rakkaita muistoja. Reilussa vuodessakin ehtii kasvaa niin erilleen, ettei enää osaa kuvitella itseään "entiseen elämäänsä". Olen silti onnellinen niistä vuosista, jotka asuin Espoossa, Helsingissä ja Vantaalla. Sinne liittyvät lähes kaikki minun ja mieheni yhteiset muistot, samoin lasten elämän merkkihetket. Mutta nyt kokoamme uusia muistoja Kuopiossa.

Ajettuja kilometrejä viikonlopun aikana kertyi reilusti yli 1000. Onneksi lapset saivat jäädä mummolaan hoitoon juhlien ajaksi, ettei heidän tarvinnut matkustaa ihan niin paljoa. Mummo ja pappa taisivat hemmotella "murut" aivan piloille, mutta se heille suotakoon ;)


Pirteää viikonlopun jatkoa! Oon aivan onnessani, kun eilen ei tarvinnut lähteä mihinkään. Ihanaa olla kotona ♥

Syksyn sävyjä

Kesän jälkeen on mukava suunnata katse taas kotiin ja miettiä uusia kivoja sisustusjuttuja. Rakastan syksyn värejä: vihreää, keltaista, punaista ja ruskeaa. Monet sisustuselementit ja värit, jotka kesällä näyttävät liian tummilta, sopivat syksyyn loistavasti. Syksy taas sopii tähän ei-niin-täydelliseen asuntoomme. Tänne on helppo luoda lämmin valo ja tunnelma, ja syksyn pehmeä hämy on melkoisesti armollisempi kuin kevään ja kesän kirkas auringonpaiste.

Syksyn "sisustus" koostuu tässä taloudessa lähinnä ilmaisista luonnonmateriaaleista. En tosin voinut vastustaa tuota lyhtyä, joka tuli kauppareissulla vastaan. Kuopion karttajuliste kehyksineen taas hankittiin kesällä miehen aloitteesta. Eteisen lipaston päälle tykkään vaihdella erilaisia asioita vuodenaikojen ja fiiliksen mukaan.  Onpa hyvä kun tulee edes tänne blogiin ikuistettua kaikkia erilaisia asetelmia :) Haaveilen taulukollaasista tuohon seinälle, mutten ole vielä saanut aikaiseksi kehitellä sellaista. Kuten tässä postauksessa mainitsin, harkinta-aikani sisustuksen ja muun suhteen on melkoisen pitkä...

Olohuoneen lipastojen päälle keräsin yhdessä lasten kanssa kaksi erilaista kimppua.  Ihan yllätyin, miten paljon pari hassua syksynväristä kimppua voi piristää ja tuoda lämmintä syysfiilistä ♥ Kynttilöitäkin on poltettu, kuten kuvasta voi päätellä.

Syksyisiä sävyjä löytyy myös muualta. Seuraavassa kuvassa näkyy kuivattu - ja vuosien varrella lievästi kärsinyt - hääkimppuni sekä siskolta ylioppilaslahjaksi saamani Willow Treen Free Spirit. Nämä ovat seisseet kirjahyllyn päällä jo ties kuinka pitkään.

Loppuun vielä yleiskuva keittiöstä olohuoneeseen päin. Joskus mä niin rakastan tätä kotia sen puutteista huolimatta - ainakin silloin, jos on siistiä! Otin samasta kohtaa ennen-jälkeen-kuvat, kuten toisinaan teen tehdäkseni siivouksen näkyväksi. Tämä kuva on totta kai "jälkeen". Jätän mielikuvituksenne varaan, miltä "ennen" näytti.

Miten syksy näkyy sinun kotonasi? Oletko "vuodenaikasisustaja" vai säilyykö sisustus suurin piirtein samana vuodenajoista riippumatta?

J: Syyskuun lukukuulumisia

Lokakuun ensimmäinen keskiviikko eli J:n lukukuulumisten aika! Lukaise myös kahden viikon takainen postaus suunnittelusta sekä ensimmäinen pääsykoepostaus, jotta pääset jyvälle J:n tavoitteista. Niin, ja muistathan tykätä ja kommentoida ;) Seuraava teksti ja kuvat ovat tuttuun tapaan J:n käsialaa.


Syyskuun lukukuulumisia

Olin syyskuun alussa viikon noin viikon jäljessä suunnitelmastani ja olen sitä edelleen. Se häiritsee vain vähän, sillä olen varannut suunnilleen saman verran aikaa per kurssi sekä kemiaa että fysiikkaa varten ja vahvasta fysiikan taustastani johtuen oletettavasti minulla ei pitäisi mennä läheskään niin kauaa aikaa fysiikan kuin kemian opiskeluun.

Aluksi kemiaa

Opiskelin syyskuun alussa kemian ”toista kierrosta”, jonka koin hyvin hyödylliseksi ja opettavaiseksi. Tuntui, että ymmärsin ja hahmotin asioita todella paljon paremmin nyt kuin ensimmäisellä kerralla. Kuitenkaan turhautumisia ei voi välttää ja ne kuuluvat oppimiseen. Mukavuusalueella oleminen ei ole niin kehittävää kuin omien heikkouksien härnääminen. Kun opiskelin itselleni vaikeita asioita, koitin jankata itselleni ”Nämä on tärkeitä asioita ja tuun tarviimaan näitä vielä jatkossa tosi paljon”. Vaikka kemiaa oli pääsääntöisesti mielestäni mukava opiskella, oli aineen vaihtaminen myös virkistävää ja jossain vaiheessa aloin jo odottaa aineen vaihtamisia. Kemiasta jäi viidennen kurssin happoihin ja emäksiin liittyvät asiat ymmärtämättä ja osaamatta kunnolla. Muuten mielestäni osaan asiat ainakin lukiotasolla hyvin, onhan niitä tullut jo yli kaksi kuukautta opiskeltua. Jatkossa pyrin pitämään asioita mielessäni ja laskurutiinia yllä, kunnes keväällä syvennyn etenkin viitoskurssiin uudelleen tarkemmin.

Vaihto biologiaan

Biologian opiskelu minua tietyllä tavalla jännitti, sillä en oikein osaa sanoa, kuinka paljon siitä on jäänyt mieleen lukiosta. Mielenkiintoista on myös jatkossa nähdä, miten asiat alkavat palautua mieleen. Biologian opiskelun aloitin ensimmäisestä kurssista ja jatkan nyt 3. kurssiin. Näiden jälkeen vuorossa ovat jälkeen 2., 4. ja 5. kurssit. Vielä ei ole tullut eteen mitään sellaista, mitä en muistaisi tai mikä olisi täysin uutta. Kuitenkin tieteellisiä termejä ja lisätietoa on Lukion biologia -sarjassa enemmän kuin Bios-sarjassa, joka minulla on ollut lukiossa käytössä. Olen huomannut, että lukiokirjoja opiskellessa olo on hieman tyhmä, sillä niissä selitetään hyvin paljon kaikkea sellaista, joka minusta tuntuu itsestäänselvältä. Huomaan myös, että luen kirjaa hieman ”skannailemalla” eli siten, että hypin riviltä toiselle, jos asia etenee kovin hitaasti tai on hyvin tuttua. Olen kirjoittanut lukemisen yhteydessä hyvin lyhyitä, listamaisia musitiinpanoja tai piirtänyt ajatuskarttoja esimerkiksi elämää määrittelevistä tekijöistä tai evoluution vaiheista. Olen huomannut myös, että etenen biologiassa nopeammin kuin odotin, joten saan toivottavasti pian kiinni suunnittelemastani aikataulusta.

Opiskelu tuntuu kivalta

Olen tykännyt opiskelusta ja tuntuu, että tällaista opiskelua on tietyllä tapaa ehtinyt jo hieman kaivata. Yliopistossa etenkin loppuvaiheessa opinnot olivat lähinnä vain pro gradun tekemistä, joka on hyvin erityyppistä kuin esimerkiksi kemian laskujen laskeminen. Uskon kyllä, että vielä tulee hetkiä, kun opiskelu tökkii. Onhan niitä nytkin tullut, mutta ne ovat jääneet yksittäisiin päiviin ja seuraavana päivänä tai muutoin tauon jälkeen olen taas innolla palannut opiskelujen pariin.

Toivon positiivisuutta ja tsemppiä just sun opintoihin oli ne sitten ihan mitä tahansa!

Pääsykoe ja negatiiviset tunteet

Mukavaa lokakuun alkua! Kun jotain haluaa oikein kovasti, unelmaan liittyy paljon positiivisia tunteita: toiveikkuutta, uskallusta, rohkeutta, iloa ja onnellisuuttakin. Mutta niiden takana on paljon myös negatiivisia ajatuksia ja tuntemuksia. Tänään kirjoitan niistä. Viime kesänä julkaisin  postauksen henkisestä valmistautumisesta ja aiemmin tänä vuonna jaoin vinkkejä epävarmuuden sietoon.

Vasta nyt, kun omasta pääsykoeurakastani on kulunut reilu vuosi - lähes saman verran kuin luku-urakkaan käytin -, voin katsoa sitä objektiivisemmin. Olen yllättynyt siitä, miten harmaassa valossa näen koko prosessin. Tajuan nyt, miten lujilla olin koko sen 1,5 vuotta. Pääsykoelukemisten aikakauteen verrattuna nykyarkeni on suorastaan naurettavan helppoa ja stressitöntä. 

Tässä muutama (perheellisen) hakijan vaikeista tunteista.

Syyllisyys
Koin syyllisyyttä lukemisiin käytetystä ajasta, tuhlatuista tunneista, venytetyistä voimista, järjettömästä väsymyksestä. Syyllistyin siitä, että tavoittelin omia unelmiani, vaikka tein ja teen sen koko perheeni vuoksi. Mikä naurettavinta, syyllistyin siitäkin, jos en omasta mielestäni saanut päivän aikana luettua tarpeeksi. Syyllisyyden kanssa taistelen edelleen, mutta vähitellen alan oppia pois turhasta syyllistymisestä.

Kateus

Vaikka pääosin pystyinkin pitämään ajatukseni ja asenteeni positiivisina, välillä lukemisten lomassa olin niin kateellinen kaikille. Heille, joilla oli loputtomasti aikaa (tiedän, ettei kenelläkään ole). Heille, joiden ei tarvinnut huolehtia toimeentulosta. Heille, jotka saivat nukkua kokonaisia öitä. Heille, joilla oli hyvät pohjat, aikuislukiot ja valmennuskurssit. Niinä hetkinä päätin, että minun pärjäämiseni ei ole olosuhteista kiinni. Eikä se lopulta ollutkaan. 

Huoli
Välillä lukemisten lomassa olin huolissani tulevaisuudesta, pärjäämisestä, taloudellisesta tilanteesta, muutoksista, lasten selviytymisestä - ihan kaikesta. Osa huolista oli perusteltuja, osa ei niinkään. Joka tapauksessa etukäteen (turhista asioista) murehtiminen harvoin edesauttaa tavoitteen saavuttamista.

Negatiivisia tunteita aiheuttavat useille myös mahdolliset uudistukset: omalla kohdallani ensikertalaiskiintiö, viime vuonna nelilaskin, vuonna 2018 yhteishaku ja jossain vaiheessa kenties pääsykokeen poistuminen? Epävarmuus uudistusten vaikutuksista on oikein hyvä kasvualusta negatiivisille ajatuksille. Heikkoina hetkinä mietin itsekin, miksen silloin aiemmin hakenut ja miten paljon helpompaa se olisi voinut olla. Mutta ihan yhtä lailla ajattelen nyt, että onneksi hakuhommat ovat nyt takana. Nyt olisi vielä vaikeampaa.

Joten vaikka noista vanhoista teksteistäni voisi kuvitella, että koko prosessi oli itselleni yhtä juhlaa, tosiasia on, että ei ollut. Kirjoitin kuulumisiani kuitenkin vain n. kerran kuukaudessa, joten siihen tekstiin oli helppo saada pohjalle positiivista asennetta :) Mutta toisaalta, kun luen oppimispäiväkirjaani, siinäkin vire on pääosin positiivinen. Siksi onkin outoa, miten harmaana ja hankalana  nyt muistan sen ajanjakson. Ihmismieli on kummallinen.

Miten sitten voi välttää turhaa negatiivisuutta? Helppoa se ei ainakaan ole, mutta oman kokemukseni mukaan kannattavaa. Itse siis kuulun heihin, jotka tarpeeksi asioita ja riskejä vatvottuaan lamaantuvat täysin eivätkä saa mitään aikaiseksi, "koska en onnistu kuitenkaan". Lääkkeeksi tähän taipumukseen kielsin itseltäni kaiken ylimääräisen miettimisen. Jos ajatuksiin putkahti jokin epävarmuudesta kumpuava negatiivinen ajatus, perustelin itselleni, miksi ajatus on väärä. Myös noihin edellämainittuihin tunteisiin päti sama keino. Väärien uskomusten oikaisemisessa lähipiiri voi olla merkittävä apu. Pahimmillaan läheisten harkitsemattomat lausahdukset voivat tehdä ison loven itseluottamukseen, mutta parhaimmillaan saat heiltä lisää voimaa ja motivaatiota jatkaa eteenpäin.

Negatiivisten ajatusten kohdalla on hyvä muistaa, että kauhuskenaariot ovat aina pahempia kuin todellisuus. Omalla kohdallani tämän tiedostaminen helpotti osaltaan spekuloinnista ja vatvomisesta luopumista. Vaikka ajatuksiaan ei koskaan voi hallita täysin, on kaiketi hyväksi oppia tunnistamaan hyödylliset ja haitalliset ajatusmallit. Totta kai kukin määrittelee itse, mitkä ajatukset ovat "ylimääräisiä" ts. tavoitteeseen pääsyä hidastavia tai estäviä. Esimerkiksi itselleni vertailu on myrkkyä, mutta jollekin toiselle juuri sopiva tsemppausmenetelmä.

Fiiliksiä tullee jokaisella laidasta laitaan, joten tärkeimpänä muistakaa, että ne ovat vain fiiliksiä. Niitä tulee ja niitä menee. Jokainen ihan  varmasti miettii jossain vaiheessa, onko tässä mitään järkeä, onko tämä turhaa, haluanko tätä edes tosissaan ja niin edelleen. Tavoitteen kyseenalaistaminen kuului ainakin omalla kohdallani tiiviisti prosessiin, kun piti miettiä, miksi tätä haluan. Sama kyseenalaistaminen ja unelmien alkuperän pohtiminen jatkuu tänäkin päivänä. Lisää onnistumisaddiktiostani voitte lukea täältä.

Vuoden 2018 pääsykoe on vielä hämärän peitossa. Lisätietoa odotellessa jokaiselle hakijalle tsemppiä lukemisiin! Onko sinulla tullut jo vastaan hankalia hetkiä ja negatiivisia tunteita? Miten olet niistä selvinnyt?