28.2.2019

Kevättalven kuulumisia

Mukavaa torstaita! Viimeinen viikko ennen talvilomaa on käynnissä, ja huomenna siis edessä anestesiologian ja tehohoidon tentti. Vaikka aihe minua (ehkä eniten kevään aiheista) kiinnostaakin, on ollut tosi hankalaa jaksaa valmistautua huolella. Viimekeväiseen tapaan olemme sairastelleet kukin vuorollamme liki koko helmikuun, mikä tietenkin on verottanut omaa jaksamistani ja käytettävissä olevaa aikaa. Oma osaamistaso vähän harmittaa tällä hetkellä, mutta onneksi on vielä tämä päivä aikaa. Viimeisinä päivinä ennen tenttiä tunnen muutenkin pääseväni eniten eteenpäin. Tässä vaiheessa tosin tuntuu jo vahvasti, että takana on ne pari muutakin tenttiä. No, toivotaan parasta!




Lomalla emme lähde sen kauemmas, vaikka käymmekin pyöreitä täyttävää anoppia juhlistamassa. Muuten ottanemme rennosti koko porukan voimin, ja vähintään loppuviikosta aion puurtaa syväreideni analyysivaihetta taas vähän eteenpäin. (Melkein naurattaa syksyllä asettamani kunnianhimoinen tavoite saada syvärit syksyn aikana valmiiksi - niin turha toivo!) Vaikka selkeästi suurin osa on tehty, kyllä tutkimukseen aikaa saa vielä uppoamaan. Olen yrittänyt ajatella, että sama kai se, mitä vauhtia etenen, kunhan etenen. Silti välillä tuppaa stressaamaan tämä(kin). Onneksi kevättä kohti mennään, ja lisääntynyt valon määrä helpottaa tätä ainaista väsymystä.

Jos lukuisia tenttejä (jäljellä perjantaisen tentin jälkeen vielä kolme tenttiä viikon välein maalis-huhtikuussa sekä sisusten lopputentti toukokuussa) ei oteta lukuun, tämä lukuvuosi käy todella vähiin. Luentoja meillä on enää tosi harvakseltaan, kunnes nekin päättyvät maaliskuun loppupuolella. Muuten elämä ja arki soljuu eteenpäin, uuteen kotiin on asetuttu ja lapsetkin tottuneet (vihdoin!) pidempiin hoitomatkoihin. Vielä kun olisi toipunut sen verran, että pääsisi taas kunnolla liikkumaan!




Opiskelujen suhteen tälle keväälle itselläni on vielä tehtävänä:

Sisätautien omatoimisista
27 tuntia päivystyksessä
3 tuntia päivystysosastolla
15 tuntia sisätautien seurantaa
9 tutkittua potilasta 1 tutkittava potilas
9 potilasraporttia 1 palautettava ja 1 vielä puuttuva raportti

Näiden lisäksi enää
6 sisätautien seminaaria (joista yhdessä on pidettävä esitys)
3 radiologian harkkaa 
2 keuhkosairauksien harkkaa
1 kliinisen fysiologian ja isotooppilääketieteen harkka
1 kliinisen kemian harkka




Huhtikuun puolenvälin jälkeen kaikki pakollinen tältä vuodelta on suoritettu, mutta pahamaineinen sisätautien lopputentti kummittelee sen verran pahasti toukokuun puolella, etten usko ainakaan itse kummemmin lomailevani ennen sitä. Toki on helpompaa ja mukavampaa, kun ei tarvitse valmistautua tenttiin kaiken muun ohessa kuten nyt, mutta nähtäväksi jää, viekö alkava kesä ja runsas "vapaa-ajan" määrä ajatukset jo ihan muualle :D Ei nyt riemuita aivan ennen aikojaan, mutta vähitellen alkaa näyttää siltä, että kyllä vaan tästäkin vuodesta selvitään. Enpä olisi uskonut...

Pirteää viikon jatkoa!

2 kommenttia:

  1. Ohhoh. Oot kyllä niin sinnikäs puurtaja että ihailen. Miten noi harkat ja raportit, koetko että niistä yhtään hyötyy kun on ollut hoitajana jo raportoimassa ja harjoittelemassa vai onko ihan uutta ja ihmeellistä yhtä kaikki? :)

    Elsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on tässä tälle vuotta jo aika paljon tullut tehtyäkin! Vaikea vastata tuohon kysymykseen, kun en yhtään tiedä, mitä tietäisin ja osaisin nyt ilman aiempaa koulutustani :D Olisi kieltämättä kiva vertailla, jos se olisi mahdollista. Toisaalta on paljon tuttua, mutta samalla tosi paljon uutta. Hoitajana kuitenkin kirjaaminen on "helppoa", kun kaikki kirjataan erikseen. Nyt joutuu miettimään vähän enemmän, kun kaikki tulee yhden otsikon alle. Ja tietenkin tutkiminen oli ihan uusi juttu ennen tätä syksyä. Oppimista riittää, mutta aika kivuttomasti on tähän asti sujunut noiden raporttien osalta :)

      Poista

Kiva kun kommentoit ♥