Vuosikymmenen tilinpäätös

2020-luku on täällä! Edellinen vuosikymmen jäi muistoihin melkoisen tapahtumarikkaana ajanjaksona, jossa elämä meni ainakin kerran lähes totaalisesti uusiksi, ja muutenkin muutoksia tapahtui tiuhaan. Tälle vuosikymmenelle toivon ehkä hivenen maltillisempaa muutosten tahtia, vaikka mistäpä elämästä koskaan tietää.

Se on kuitenkin sanottava, etten vaihtaisi pois edes sitä tornadomaista 2015-2016-ajanjaksoa, jolloin yhden ainoan vuoden aikana luin pääsykokeeseen, sain lapsen, pääsin lääkikseen, irtisanouduin, mieskin irtisanoutui, myimme asuntomme ja muutimme perheinemme 400 kilometrin päähän turvaverkkojemme ulottumattomiin. Jälkikäteen on ehkä pienesti hirvittänyt tuo hyppymme tyhjän päälle, mutta kuten elämässä usein, juuri ne mahdottomimmilta tuntuvat elämänmuutokset osoittautuvat lopulta ihan parhaiksi ratkaisuiksi.

Uutena juttuna elämääni tuli tuolloin myös blogi, joka on yhtä vanha kuin lääkisurani. Välillä motivaatio on ollut hukassa: mitä sanottavaa minulla edes on? Blogin lopettaminenkin on käynyt mielessä. Useinkin tuntuu, etten voi tai halua kirjoittaa täällä niistä asioista tai juuri siten kuin haluaisin. Sitten tuskailen "siloitellun ja kiillotetun" arkikuvaukseni kanssa, vaikka tuntemuksia laidasta laitaan onkin tänne tullut taltioitua. Blogin nimeen olen kyllä tyytyväinen; bloggauskin on omalla kohdallani yhtä tasapainoilua eri vaihtoehtojen välillä.

Toisin kuin vuosi 2018, viime vuosi ei ollut elämäni paras. Ihania asioita silti tapahtui: suloinen kuopus syntyi koko perheen iloksi, ja paljon muutakin merkityksellistä tuli koettua. Kokonaisuutena vuosi oli minulle tarpeellinen, muttei suinkaan helppo kärsivällisyyskoulu. Toivon todella, että tämä vuosi on edes vähän helpompi.

Tuntuu tosi hurjalta ajatella, että voisin (jos olisin siis suorittanut kaikki opinnot, mitä en ole) tulevana kesänä tehdä kandina lääkärin töitä. Täytyy sanoa, etten ole pahoillani siitä, että kesä kuluu lasten kanssa lomaillen. Totta kai mietityttää, miten työasiat jatkossa järjestyvät jne, mutten jaksa niistä stressata. Jossain vaiheessa on kuitenkin kohdattava se eka kandikesä, joka taitaa lähes jokaisen kohdalle tulla yllättävän äkkiä.

Seuraavana keskityn kuitenkin suorittamaan kevään opintoja niin hyvin kuin pystyn. Vuorossa on neurologiaa (vihdoin!) ekat viisi viikkoa, sitten kolme viikkoa seminaareja (kirurgia, infektiosairaudet ja geriatria) ja lopuksi vielä psykiatriaa. Äkkiäpä se kevätkin taitaa hujahtaa, veikkaisin. Vähän jännittää kyllä palata kunnolla opintoihin, vaikkei tauko niin järin pitkä ollutkaan enkä totaalitaukoa pitänyt yhtään. Pitäkää peukkuja edes kohtalaisen sujuvalle arkeen paluulle!