29.3.2021

Naistentauteja ja synnytyksiä

Heippa! Kuluneiden parin viikon aikana on sukellettu naistentautien ja synnytysopin maailmaan. Osa ryhmästä viettää puolet jaksosta (= 4 viikkoa) hajautuksessa, mutta itse käyn koko kurssin Kuopiossa. 

Toisin kuin esimerkiksi lastentaudeilla, gynen kurssilla ei ole jaettu aihealueita viikoittain, vaan tutkittavia potilaita ja aihealueita tulee laidasta laitaan yhdenkin viikon aikana. Esimerkkinä tästä mainittakoon viikko, jonka aikana poliopetuksina olivat loppuraskauden polikäynti sekä käynti gynekologisen oireen vuoksi, teoriaopetuksen aiheena olivat vaihdevuodet, ultraääniopetuksessa seurattiin alkuraskauden ultraäänitutkimusta ja seminaarissa käsiteltiin akuutteja gynekologisia ongelmia. Omaan makuuni koko kurssi vaikuttaakin vielä tässä vaiheessa kovin sekavalta.

 


 
Pääasiallisesti toivomani kurssin anti lienee se, että oppisin tutkimaan gynekologisen potilaan, heitä kun varmasti kohtaa tulevassa työssäni tk:ssa. Kurssi on sikäli mukavasti järjestetty, että potilaskontakteja on enemmän kuin monella muulla kurssilla - toivotaan, että se auttaa tavoitteeni saavuttamisessa! Kurssilta ehkä eniten odottamani seuranta, synnytyssaliseuranta, oli nopeasti ohi, kun suoritin sen jo ensimmäisen viikon aikana kokonaisuudessaan. (Ylläolevassa kuvassa olen hankkimassa eväitä synnärillä "päivystämistä" varten, siellä kun joutui välillä odottelemaan.) Synnytysosasto on tuttu minulle lähinnä omien kokemusten kautta, joten oli kiintoisaa päästä näkemään sitä toista puolta. Näin meidän kesken voin tunnustaa, että liikutuin kyllä syntymän ihmeen äärellä. Seurannoista jäljellä ovat enää leikkaussaliseuranta sekä päivystävän lääkärin seuranta. 
 
Ainakaan tähän asti naistentaudit ei ole vakuuttanut, mutta katsotaan, kuinka fiilikset muuttuvat kurssin edetessä. Pientä kevätväsymystä ja motivaationotkahdusta on nyt ollut havaittavissa, mutta josko tämä tästä. Motivaationi kannalta parempi järjestys keväälle olisi varmasti ollut se, jos lastentaudit olisivat olleet viimeisenä - kuin kirsikkana kakun päällä! Loppukevättä kuitenkin helpottaa, kun kliininen ravitsemustiede saatiin tentin kautta jätettyä taakse. Lopullisesta tuloksesta tosin en menisi hurraamaan... Kotielämäänkin tuli vaihteeksi vipinää, kun eräs perheenjäsen joutui korona-altistuksen vuoksi karanteeniin. Onneksi tartuntaa ei tullut, joten säästyimme ainakin tällä erää ikävämmiltä seuraamuksilta. Toivotaan yhtä hyvää tuuria jatkossakin, vaikka itse toki teemme kaikkemme tartunnoilta välttyäksemme.
 
 


Kohta saadaan vielä viimeinen pieni breikki tälle keväälle, kun pääsiäislomaa on tänä vuonna kokonainen viikko. Viime vuonnahan uhrasin koko pääsiäisloman tk-jakson suorittamiseen - edelleen meinaa kylmä hiki nousta otsalle viime kevättä muistellessa! Loppukevät sujahtanee ohitse vähintään yhtä vauhdilla kuin koko LT5 tähän asti. Jäljellä tälle lukuvuodelle on siis enää:
  • Työlääketiede
  • Oikeuslääketiede (osa)
  • Kirurgia (LT4)
  • Silmätaudit
  • Tk-jakso II
  • Kliininen ravitsemustiede
  • Englanti
  • Johdatus yleislääketieteeseen (teoria)
  • Lastentaudit
  • Naistentaudit
  • Tk-jakso III

Erittäin vähiin käy, eikö? LT5-opinnoista rästiin jääneet KNK ja lastenpsykiatria väijyvät jo ensi vuoden lukarissa, LT6-ryhmäjakoa vielä odotellaan!




 
Voimia kevääseen jokaiselle, ja etenkin pääsykokeisiin lukeville hurjasti tsemppiä! Yritetään jaksaa. Toivotaan (lisää) aurinkoisia päiviä meille kaikille!

2 kommenttia:

  1. Luulen, että meistä kandeista aika monet vähän joutuivat vaivihkaa pyyhkimään kyyneleitä silmistä syntymää todistaessa. Tai no, minä ainakin jouduin ihan ensimmäisellä kerralla. Tsemppiä loppukevään rutistukseen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, etten ollut ainut! Ehkäpä meidän lisäksi on muutama muukin. :) Kiitos tsempistä, sitä tosiaan tarvitaan - pitkään pitää tämän kohta päättyvän loman voimin jaksaa. Kivaa kevättä sinnekin!

      Poista

Kiva kun kommentoit ♥