24.1.2018

J: Kiire, stressi ja väsymys

Moikka taas! Viimeksi kaksi viikkoa sitten kuulimme J:n lukukuulumisia ja kevään suunnitelmia. Tänään vuorossa on asiaa, joka ainakin itselleni osui ja upposi :D Tsemppiterveiset jokaikiselle pääsykokeisiin lukevalle! Ajatelkaa hei, neljän kuukauden päästä ootte jo vapaita :) Teksti ja kuvat: J.


Minulle on tärkeää olla positiivinen ja pyrin näkemään kaikissa asioissa mahdollisimman paljon hyviä puolia. Lisäksi minulle on tärkeää vältellä kiireen ja stressin tunteita. Yleensä kiireen tunteen onnistun välttämään hetkeksi pysähtymällä ja hengittämällä. Samalla usein ”päätän”, että minulla on juuri niin kiire kuin haluan. Stressiä välttelen tekemällä asiat tehokkaasti ja mahdollisuuksien mukaan etukäteen. Toki aina nämä eivät onnistu, mutta usein kyllä. Uskon vahvasti siihen, että kiireen tunne ja stressi vievät tehokkuutta ja intensiteettiä pois toiminnasta ja sen vuoksi pyrin niistä niin kovasti eroon. Lisäksi kiire ja stressi vievät energiaa ja lisäävät palautumiseen tarvittavaa aikaa, mikä on taas pois jostain toisesta tekemisestä.




Viime aikoina stressin, kiireen ja väsymyksen välttely ei ole onnistunut niin hyvin kuin ennen. Töissä viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet poikkeuksellisen kiireisiä ja työtunteja on kertynyt lukematon määrä. Samaan aikaan olen käyttänyt (lähes) kaiken vapaa-aikani opiskeluun. Tämä on ollut hyvin kuluttavaa ja luonnollisesti on ollut pakko myös levätä, joten harrastukset ja sosiaaliset suhteet ovat jääneet toissijaisiksi.

Olen huomannut, että kiireeseen, stressiin ja väsymykseen auttaa hetkessä rauhoittumisen lisäksi muutama muukin asia. Koska liikuntaharrastukset ovat jääneet vähemmälle, olen hyödyntänyt tehokkaasti hyötyliikuntaa, etenkin työmatkakävelyä. Se on osoittautunut yllättävät kivaksi ja siinä saa samalla ulkoilmaa ja aikaa ajatella tai esimerkiksi kuunneltua presidenttiehdokkaiden haastatteluita. Olen kuitenkin pitänyt kiinni niistä kaikista tärkeimmistä ja nautinnollisimmista harrastuksista. Nukkuminen auttaa väsymykseen, mutta suosittelen myös kokeilemaan tietoista rentoutumista, lyhyitä powernappeja ja kahvia. Näillä kolmella on omat positiiviset vaikutukset väsymykseen ja useimmiten virkistävät tehokkaasti toisin kuin varsinainen nukkuminen, joka vaatisi piristääkseen pidemmän ajan. Kiireessä tulee hyvin tärkeäksi myös ennakointi. Olen aina ollut suunnitelmallinen ja ennakoinut paljon, mutta nyt ne ovat korostunut entisestään, jotta kaikki tarvittavat työt ja kotiasiat saa hoidettua. Vielä eräs asia, joka on auttanut minua, kun on kiirettä tai stressiä, nimittäin se, että hyväksyy tilanteen ja ymmärtää, että se ei jatku niin ikuisesti.




Onneksi on valoa tunnelin päässä ja viime viikonloppuna sain opiskeltua tehokkaasti. Lisäksi tiedän, että tämä viikko on jo huomattavasti normaalimpi kuin edelliset kaksi. Vaikka työni onkin välillä hyvin kuluttavaa, on siellä olevat ihmiset todella ihania ja heiltä saa paljon energiaa. Myös ihanan aurinkoiset pakkaspäivät ovat piristäneet aamuisin! Kuvituksena vanhoja kesäkuvia linnuista aurinkoisina päivinä.


Tsemppiä just sulle ja aurinkoista tammikuuta!

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa tututlta tuo stressi! Itsellä ei ole ajasta sinänsä ollut puutetta, mutta stressiltä en välty siltikään :D Välillä tuntuu, että on jopa liikaa aikaa, mikä johtaa siihen, että lukupäivä saattaa venyä lähes koko päivän mittaiseksi. Kunnollista palautumisaikaa ei ole vaikka taukoja pitääkin pitkin päivää. Takaraivossa jyskyttää silti se, että hommat ovat vielä kesken. Tämä vie myös tehoa lukemisesta huomattavasti pois ja lopputuloksena stressi kasvaa edelleen kun tuntuu ettei etene ja ärsyyntyyy itselleen omasta saamattomuudestaan. Tällaisesta olen kärsinyt nyt melkein 2 viikkoa. Eilen tein kuitenkin uudistetun lukusuunnitelman, minkä toivon antavan puhtia lukemiseen. (Tällähetkellä menossa siis petollinen ihmisbilsa, jonka luulee osaavansa ja lukemisen tylsyys aiheuttaa tämän selailu ja jahkailu -syndrooman :D Mutta kyllä tämä tästä! Pitää vain osata vaihtaa taktiikkaa, kun alkaa tökkimään, eikä jäädä tuleen makaamaan. Tsemppiä kovasti sulle! :)

    VastaaPoista
  2. Olen itsekin huomannut, että jos on vain vähän tekemistä, on usein hankala saada mitään aikaiseksi. Toisaalta taas välillä ajattelen, että voi vitsit kaikkia niitä, joilla ei ole töitä tai muuta vaan on "mielettömästi" aikaa opiskella. Hyvät ja huonot puolet siis kaikessa.

    Toivottavasti uusi lukusuunnitelma auttaa sinua rytmittämään opiskelua, jotta saat aikaa palautua. Pitää pitää itsekin mielessä, ettei saa jäädä tuleen makaamaan ja surkuttelemaan!

    Olen ehdottomasti samaa mieltä, että ihmisbilsa on petollinen! :D Syksyllä, kun opiskelin lukiokirjoista, tein joka kappaleesta tehtäviä, jotta pysyin oikeasti kärryillä siinä, osaanko mitään vai huijaanko itseäni. Toinen hyvä tapa on kysyä itseltään joka kappaleen jälkeen, että mitä tässä kerrottiin. Siihen apuna käytin ajatuskarttaa.

    Kiitti tsempeistä ja samoin sinne! Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit ♥