Muutama sana muuto(ksi)sta

Saatte vielä jonkin aikaa odotella pääsykoevalmistautumisen toista osaa, koska haluan kirjoittaa konkreettisesta pääsykoevalmistautumisestani rauhassa paremmalla ajalla. Tähän väliin pohdin hieman tulevaa elämänmuutostamme.

Olen vihannut muutoksia niin kauan kuin muistan. Muuttamistakin vihaan. Edessämme on kuitenkin tähänastisen elämämme suurin muutos niin aikuisten kuin lastemmekin kannalta - ja ehdottomasti vaivalloisin muutto koskaan. Kuinka siis tähän päädyimmekään?

Viime vuonna oli aivan selvää, että haen lääkikseen kotiamme lähinnä olevaan yliopistoon. Päätöstä ei tarvinnut sen ihmeemmin puntaroida, koska tiesin, että mahdollisuudet päästä ovat olemattomat. Tärkeimmäksi hakukriteeriksi muodostui siis se, että pääsin nopeasti ja helposti käymään pääsykokeessa.

Heinäkuisten tulosten jälkeen alkoi uusi luku-urakka. En muista, kumpi - minä vai mieheni - ensin heitti ilmoille "mitä jos"-vaihtoehdon, mutta siitä alkoi totinen pohdinta. Tulimme siihen tulokseen, ettemme halua sitoutua nykyiseen kotikaupunkiimme lääkisopintojen ajaksi. Emme kumpikaan ole täältä kotoisin, joten sellaisiakaan siteitä ei nykyiseen asuinpaikkaamme ole. Muita "esteitä" muuttamiselle kyllä oli, suurimpina niistä oma asunto ja molempien vakituiset työpaikat.

Piti siis käydä paljon keskustelua siitä, mitä koko perheen muutto toiselle puolelle Suomea tarkoittaakaan. Työmarkkinat eivät varmasti ole paremmat tulevassa asuinpaikassamme kuin nykyisellä seudulla. Edessä voi olla työttömyyttä tai reissutyötä tai oikeastaan ihan mitä vain. Asuntolainakin painoi niskassa; mitä me sen suhteen teemme?

Otimme yksissä tuumin positiivisen asenteen tähän muutokseen. Ehkä tämä on juuri se, mitä nyt tarvitsemme? Ehkä onkin mukavaa aloittaa alusta jossain ihan muualla? Jos emme nyt vaihda paikkakuntaa, koska sitten? Eikö nyt ole kuitenkin kohtuullisen helppo muuttaa, kun lapset ovat vielä pieniä?

Ja niin teimme päätöksen, että haen 400 km:n päähän lääkikseen. Olen tehnyt tässä elämässä monia yllättäviä ja hullujakin valintoja, mutta tämä on ehdottomasti kaikkein hulluin. Siis oikeasti, kuka tekee tällaisia ratkaisuja?! Ilmeisesti ainakin me :)

Pääsykokeeseen matkaaminenkin oli prosessi sinänsä. Huoh, en välittäisi muistella koko koettelemusta :D Iltapäivällä lähdimme kotoa, illalla klo 20 olimme perillä hotellissa. Huonosti nukuttu yö, aamulla klo 9 alkoi koe. Lähdin kokeesta klo 13.50 (vauvalla oli nälkä) ja kotiin ajoimme vielä samana iltana. Ja sama reissu pitäisi tehdä vielä kaikkien tavaroiden kanssa...

Ensimmäiset tavarat on pakattuna jo. Tästä se lähtee. Kun mietin fiiliksiäni koskien tätä elämänmuutosta, olen silti eniten innoissani. On paljon asioita, jotka mietityttävät ja huolestuttavatkin, mutta silti - olen niin valmis lähtemään!

Olen vihannut muutoksia. Enää en vihaa. Niin kauan kuin rakkaimpani kohtaavat muutokset rinnallani, ei ole mitään pelättävää. Koti on siellä, missä sydän on, ja sydän siellä, missä perheeni on. Uskon ja toivon, että tämä hurja muutos osoittautuu onnelliseksi käänteeksi elämässämme :)