Parhaassa iässä lääkikseen

Saatuani toivotun tuloksen pääsykokeesta olen paljon pohtinut mennyttä ja tulevaa elämääni. On ollut hassua ajatella, että - samanikäisenä kuin nyt olen opintoja aloittaessani - voisin olla jo valmis lääkäri. Tietyllä tavalla olen tuntenut haikeutta siitä, että olen ymmärtänyt taipumukseni ja lahjani "myöhässä", mutta toisaalta tiedän kyllä, etteivät aiemmat kokemukseni ole menneet hukkaan.

Yhteiskunnan kannan "parhaaseen ikään" me kaikki tiedämme: parasta olisi, jos lääkikseen mentäisiin suoraan lukiosta ilman välivuosia ja kuuden vuoden päästä ulos putkahtaisi 24-25-vuotiaita valmiita lääkäreitä. Vaan toisinpa kävi ainakin omalla kohdallani. Opiskelin reippaasti itselleni unelma-ammatin - niin luulin - ja vasta jonkin aikaa työelämässä oltuani ymmärsin, mihin minun olisi pitänyt suunnata jo aikaa sitten.

Moniin muihin alanvaihtajiin verrattuna tunnen itseni varsin nuoreksi ja tyhmäksi, lukiolaisiin verrattuna taas vanhaksi ja väsyneeksi ;) Koska ainakin itselläni ennen hakuprosessia ja hyvin usein sen aikanakin mielessä pyöri vain kaikkia negatiivisia asioita iästäni ja elämäntilanteestani, listaan tässä vastaiskuksi kaikki positiiviset puolet! Kaikki kohdat sisältävät pelkästään omia ajatuksiani ja mielipiteitäni eivätkä ne koske ketään muuta kuin itseäni.

1. Itsevarmuus

Jos vertaan nykyistä itseäni abi-itseeni, en tunnista senaikaisesta yksilöstä minua. Nuorena olin hyvin epävarma ja arkakin, mutta elämä on koulinut siinäkin suhteessa kiitettävästi. Lukion jälkeen AMK-opinnoissa ja työelämässä on ollut pakko ottaa itse vastuu omasta oppimisestaan ja pärjäämisestään. Siksikin itsenäinen opiskelu sujui minulta niin "helposti". Kun mietin menneisyyden itseäni, olen melko varma siitä, etten olisi selviytynyt lääkikseen/lääkiksessä yhtä hyvin kuin tämänikäisenä selviän.

2. Itsetuntemus ja suhteellisuudentaju

Vasta hiljattain olen löytänyt omat vahvuuteni ja parhaat ominaisuuteni, joista minulla totta puhuen ei ollut nuorempana aavistustakaan. Aikuistuminen on tuonut mukanaan paitsi paremman itsetuntemuksen, myös tietynlaisen suhteellisuudentajun. En panikoinut pääsykokeessa lainkaan kummallakaan hakukerralla, mistä voin kiittää paitsi hyvää paineensietokykyäni myös suhteellisuudentajua. Vaikka lääkis olikin suuri unelmani, elämäni muut tärkeät asiat estivät minua ottamasta hakuprojektia liian tosissaan. Uskon, että pääsykokeessa suoriutumiseni - erityisesti "epäonnistuminen" - olisi nuorempana vaikuttanut enemmän omanarvontuntooni kuin nykyään.

3. Työkokemus

Työkokemukseni sairaanhoitajana on kasvattanut minua äärettömän paljon. Vastuu toisesta ihmisestä ja tämän terveydestä ja hyvinvoinnista on suurin vastuu, jonka voi saada. Opiskeluaikana pelkäsin sairaanhoitajan vastuuta ja tiettyä kunnioitusta tunnen sitä kohtaan edelleen. Hoitajana toimiessa pääsee todella lähelle toista ihmistä eikä mikään palkitse paremmin kuin heikossa kunnossa tullut potilas, joka kotiutuu pirteänä ja elinvoimaisena. Työkokemukseni auttaa ainakin siinä, etten joudu ihan kaikkia perustoimenpiteitä opettelemaan alusta lähtien. Hoitajuus tulee todennäköisesti jossain määrin näkymään aina myös lääkäriyteni alta.

  4. Elämän eri puolten kohtaaminen 

Mitä vanhemmaksi elää, sitä todennäköisemmin kohtaa myös elämän varjopuolia. Jokaisen elämä on toki erilainen ja osa meistä kohtaa menetyksiä tai tragedioita aiemmin kuin toiset. Itselleni tärkeitä kasvattavia tekijöitä ovat omien kriisien lisäksi olleet lähipiirissä tapahtuneet sairastumiset ja kuolemantapaukset sekä työn kautta tutuiksi tulleet saattohoitotapaukset. Tämänkaltaiset elämänkokemukset ovat vahvistaneet itseluottamustani ja saaneet aikaan minä selviän tästä -asenteen.

5. Perhe

Tämä on yhtä aikaa rasite ja voimavara, hetkestä riippuen. Lapset ovat aivan mahtavia tapauksia ja puoliso mitä parhain tuki. En osaa sanoa, olisinko tässä ilman perhettäni. Ehkä olisin, ehkä en, mutta kiitollinen heistä olen joka tapauksessa. Perheeni luultavasti ja toivottavasti estää minua lukemasta liikaa tentteihin ja maadoittaa minut elämään hetkessä. Opiskeluhuolet kaikkoavat loistavasti, kun lapset tivaavat, miksi vesimittarit pysyvät pinnalla tai osaako etana uida :)

Kun nyt oikein tarkkaan pohdin, on pakko päätyä siihen, että juuri tämä ikä oli minulle paras ikä päästä lääkikseen. Ihan jo vaikka siitä syystä, että jos elämäni olisi mennyt eri polkua, minä en olisi minä.

Tämän tekstin tavoitteena oli tuoda esiin, että myös 25+ tai 30+ tai 40+ voi olla hyvä ikä hakea lääkikseen tai aloittaa opinnot. Missään tapauksessa en tarkoita väheksyä nuorempia hakijoita tai opiskelijoita, vaan olen sitä mieltä, että erilaisia ja eri-ikäisiä ihmisiä tarvitaan niin lääkiksessä kuin lääkäreinäkin!

Nyt haastan teistä jokaisen miettimään, miksi juuri nykyinen ikä olisi Sinulle paras ikä päästä lääkikseen! Kommentoikaa ihmeessä, olisi mielenkiintoista saada kurkistaa myös teidän elämäntilanteisiinne :)