Tk-päivät

Toiset ja viimeiset terveyskeskuspäivät vietettiin lokakuun lopussa. Kuten viime vuonna, myös tällä kertaa vietimme terveyskeskuksessa kaksi päivää. Myöhemmässä vaiheessa opintoja pääsemme kaiketi viettämään ihan kunnolla aikaa terveyskeskuksessakin, mutta prekliinisen vaiheen tk-tutustumiset olivat nyt tässä.




Olihan se mukavaa sonnustautua pitkästä aikaa valkoiseen takkiin. Tänä vuonna sain kulkea kahden eri lääkärin mukana, mikä toi kivasti vaihtelua päivien sisältöön. Melkein parasta oli nähdä ammattilainen työssään ja pohdiskella mielessään, mitä hän ajaa takaa esimerkiksi tietyillä kysymyksillä. Vastaanottojen välissä ehdimme käydä pikaisesti läpi potilastapauksia ja muita asioita. Tänä vuonna kiinnitin enemmän huomiota potilaan ja lääkärin väliseen vuorovaikutukseen tietysti syksyllä pidetyn VPL-kurssin vuoksi.

Kuten viime vuonna, totesin nytkin pitäväni terveyskeskustyön luonteesta. Keskustelimme minua ohjanneen lääkärin kanssa myös erikoistumisalan valinnasta ja siitä, miten hän oli päätynyt juuri tuolle alalle. Samansuuntaisia ajatuksia työn monipuolisuudesta, itsenäisyydestä ja sopivista työajoista on itsellänikin. Vaikka toisaalta moni muukin erikoisala kiehtoo, minussa asuva realisti vähän hillitsee innostustani. Onneksi valintojen aika on paaaljon myöhemmin.

Tk-päivistä käteen jäivät hyvä mieli ja motivaatio opiskella taas vähän ahkerammin. On tosin hivenen lannistavaa, kun suurin piirtein kaikki vastaan tulleet, työelämässä pidempään olleet lääkärit toteavat, etteivät enää muista parin ekan vuoden opinnoista paljoakaan. Vaikka toisaalta, eihän se muistaminen ole se juttu. Kun ymmärtää asiat, niitä ei tarvitse muistaa ulkoa. Pitänee minunkin taas ottaa fysiologian kirja esiin ja alkaa yrittää ymmärtää. Ehkä mäkin vielä joskus opin.

Sellaisia sekalaisia mietteitä tuli tk-päivien tiimoilta. Loppuvuosi näyttää opintojen suhteen melko tiiviiltä, tai ehkä minusta vaan tuntuu siltä. Lisää juttua loppuvuoden kursseista tullee jossain vaiheessa :) Tänään saan vihdoin opiskella ihan itsekseni, kun pikkuinen toipilaamme pääsi  tervehdyttyään takaisin hoitoon. Todisteena yhteisistä opiskeluhetkistä toimivat neonväriset taideteokset opiskeluvihkoni sivuilla... Kuvitus sopii kyllä ihan tk-päiviinkin, sen verran lapsenkengissä on tämä mun tuleva lääkäriys ;)

Reipasta päivää sinnekin!

Vuorovaikutus ammatissa ja huippuhetki

Moneen otteeseen olen lupaillut postausta vuorovaikutuksesta, joten tässäpä tulee! Varhainen vuorovaikutus, empatia ja aktiivinen kuuntelu ovat vuorovaikutukseen liittyviä termejä, joista varmaan kaikki ovat kuulleet. Muiden muassa näitä termejä käsittelimme myös VPL-kurssilla (Vuorovaikutus potilas-lääkärisuhteessa) tänä syksynä. Näen hyvät ihmissuhde- ja vuorovaikutustaidot hyvin olennaisena osana sekä olemassaolevaa että tulevaa ammattiani. Totta kai tärkeitä ovat tiedot ja taidot, mutta vuorovaikutus toimii työvälineenä niin potilaiden kuin kollegoiden kanssa työskennellessä.

Ihan jo omien kokemusteni perusteella on paljon helpompaa luottaa lääkärin ammattitaitoon ja hänen valintoihinsa, kun kokee potilaana tulleensa kuulluksi eikä ohitetuksi.  Aiemman työhistoriani myötä olen oppinut, että vuorovaikutuksella voi avata paljon ovia - tai sulkea ne. Toinen ihminen aistii kyllä, suhtaudutaanko häneen arvostavasti ja kunnioittavasti. Empatia on vaikea laji. Itseni kohdalla tunnistan sekä riskin "yliempaattisuuteen" että toisaalta kyynistymiseen. Pohdinkin näitä teemoja jo aiemmin tänä vuonna.

VPL-kurssiin liittyen saimme harjoitella potilaan kohtaamista "ihan oikean" potilaan kanssa. Potilaana toimi siis näyttelijä. Minä sain kohdalleni kohtalaisen haastavan potilaan - kaikkihan ne olivat haastavia omalla tavallaan -, mutta voi vitsit, mikä fiilis tuosta harkasta jäi! Sen vartin aikana unohdin olevani oppimistilanteessa ja "esittäväni roolia". Heittäydyin ihan täysillä mukaan ja oikeasti olin se lääkäri (joskin melkoisen tietotaidoton lääkäri, mutta se ei ollut tässä se pointti). Se tilanne ja vuorovaikutuskupla, jonka saimme potilaan kanssa aikaan, oli jotain niin hienoa.

Siihen varttituntiin kiteytyi se, miksi minä opiskelen nyt. Haluan lisää tuollaisia hetkiä, oikeita potilaskohtaamisia, omien vuorovaikutus- ja muiden taitojen kehittämistä, ihan kaikkea. Kyseinen lyhyt harkka antoi toivoa siitä, että lääkärin työssä voin hyödyntää aiempaa ammatillista osaamistani sekä pääsen tekemään niitä asioita, joista sairaanhoitajan työssä eniten pidän. Kohtaamiset ja vuorovaikutuksen voima - ne ovat ihan parasta. Vaikka välillä tuntuu, että minulle paras paikka olisi jokin tutkijankoppi, en usko, että pystyn luopumaan potilastyöstä. Mutta nyt mennään jo ihan eri asiaan, joten jatkan tulevista urahaaveista joskus toiste ;)


Kokemusrikasta viikon jatkoa!