Raskauteni lukuina

Eilen, isänpäivänä oli suloisen kuopuksemme alkuperäinen laskettu aika, joka tosin ekassa ultrassa siirtyi viikkoa aiemmaksi, marraskuun alkuun. "Ei tämä kuitenkaan marraskuun puolella synny", oli lisäykseni monelle, joka kysyi laskettua aikaa. Tottahan se oli, sillä tänään tulee ikää jo kokonaiset neljä viikkoa ♥ Painoa on alettu kerätä huolella, päivät kuluvat syöden ja torkkuen, välillä jopa pieniä hetkiä seurustellen - vauvan siis. Minä en toistaiseksi ole muuttunut päiväunien kannattajaksi, vaikka myönnän, että välillä torkut tekisivät hyvää minullekin.

Mutta aiheeseen, esittelyssä siis raskauteni lukuina:

• kesto 37 viikkoa ja yhden päivän eli 260 päivää
• xxx määrä pahoinvointia ja oksentelua alkuun
• 5 äitiysneuvolakäyntiä
• 1 neuvolalääkärikäynti
• 2 sokerirasitusta 
• 2 tukivyötä (kun se eka ei mahtunut loppuun asti...)
• 16 labrakäyntiä (ja 12 tunnin paastoja) hepatoosin vuoksi + saman verran aamupaloja KYS:n kanttiinissa 
• 1 ylävatsan ultraääni
• 13 äitiyspolikäyntiä (6 lääkärikäyntiä ja 7 kätilöllä)
• 1 päivystyskäynti liikehälynä, kun vauva ei liikkunut
• lukematon määrä stressiä ja huolta
• 1 synnytyksen käynnistys
• 4,5 tuntia synnytystä
• lopputuloksena 1 ihana uusi perheenjäsen ♥

Synnytyksen jälkeen seurasi vielä minulta (tähän mennessä) 1 ja vauvalta 4 verikoekontrollia. Tällä hetkellä meillä molemmilla kaikki hyvin.

Kuvia kuluneilta viikoilta: äitiyskortti ja viimeinen ilmoittautumislappunen äitipolille. // Sivuprofiili viimeisenä päivänä ennen vauvan syntymää. "Valtava maha", kommentoi siskoni :D. // Pikkuiset sormet vajaa vuorokausi syntymästä. // Päivää ennen vauvan syntymää kävin lasten kanssa "häätölenkillä" täysiaikaisuuden kunniaksi. // Äitiyskortti, johon tarvittiin lisäsivu, kun käyntejä tuli niin paljon. // Sisarusrakkautta! ♥ ♥ ♥ 

Paljon mahtui ajanjaksolle helmikuun loppupuolelta syntymähetkeen ja tähän asti - kevään tenttisumat järkyttävän väsymyksen ja pahoinvoinnin kanssa, pikku hiljaa alkaneet ja pahentuneet liitoskivut, elämäni eka amanuenssuuri ja viimeisenä muttei vähäisimpänä syksyn ekat opinnot (jälleen) järkyttävän väsymyksen, kutinan ja jatkuvan käynneillä juoksemisen kera. Kun noita kaikkia muistelee, ei liene ihme, että tunnen nyt saaneeni elämäni takaisin! Energiaa on ihan hyvin verrattuna siihen, että yöt menevät parin tunnin pätkissä ja nyt eletään vuoden pimeintä aikaa. Tosin nyt viimeisen viikon aikana on tuntunut, ettei jaksaisi yhtään eikä mitään...

Kuten aiemmin jo totesinkin, pitkä toipuminen on taas edessä raskauden ja synnytyksen jälkeen, mutta pikku hiljaa eteenpäin. Voin kuitenkin jo näin muutama viikko synnytyksestä paremmin kuin kuukausiin, joten toiveikkaalta näyttää. Vähintään jälkitarkastukseen asti mennään kyllä tosi hissukseen, mutta toivottavasti ensi vuosi on liikuntakyvyn kannalta tätä vuotta paljon parempi!

Hän on täällä!

Edelliseen viitaten: ei mennyt viikkoja, ei edes päiviä, sillä postausta seuraavan päivän aikana viime maanantaina syntyi uusi ihana pikkuinen ♥♥♥ Viimeisimmällä äitipolikäynnillä rv 37+1 synnytys päätettiin käynnistää, joten polilta matka jatkui synnytyssaliin. Tällä kertaa käynnistys sujui todella helposti, omat supistukset käynnistyivät kalvojen puhkaisun jälkeen eikä oksitosiinitippaa (taivaan kiitos) tarvittu. Lenkkeilyä ja porrastreeniä se vähän vaati, mutta oli sen arvoista ;) Jos synnytystä voi helpoksi kuvailla, tämä oli juuri sellainen. Kaikki eteni nopeasti mutta rauhallisesti, ja tällä kertaa ehdin saada kaikki toivomani kivunlievitykset. Reilut 6 tuntia synnytyksen käynnistämisestä ja 4,5 tuntia sen käynnistymisestä pikkuinen näki päivänvalon (tai siis yön-).

Kotiin päästiin vauvan ollessa 1,5 vuorokauden ikäinen, ja täälläpä sitä ihmetellään uutta elämää ♥ Koko perhe sisaruksia myöten on aivan myytyjä, vauva on nimittäin NIIN ihana! Syntymän ajoitus ei olisi voinut olla täydellisempi, koska näin saimme liki kokonaisen viikon viettää aikaa uudella kokoonpanolla. Syysloma kului siis sopivasti tässä touhussa, ja tänään palattiin arkeen, opiskeluihin ja kouluihin. Itselläni on muutamat lausunnot vielä kirjoittelematta, samoin yksi essee. Pitänee itsekin siis tarttua toimeen, vaikka mieluusti vain ihastelisin pientä tulokasta tekemättä yhtään mitään muuta ♥

(Olipa hyvä, että kirjoitin tuon edellisen postauksen; olen nimittäin jo autuaasti unohtanut, miten tuskainen tuo loppuraskaus olikaan... Tietysti on pitkä toipuminen taas edessä, mutta olo heti niiin paljon parempi ja kevyempi!)

Viimeisiä viikkoja viedään

Tämän syksyn opiskelut - vuosikurssin mukaiset siis - on nyt minun puolestani taputeltu. Olipa raskas perjantai seminaareineen ja iltapäivän tentteineen! Mutta se kaikki on ohi nyt, enkä voisi olla  enää ylpeämpi itsestäni. I did it! Syksyn suunnitelmat toteutuivat siis kokonaisuudessaan, vaikka kieltämättä matkan varrelle mahtui monia epätoivon hetkiä ja stressiä siitä, miten tässä lopulta käy. Raskausviikkoja oli  perjantaina 36+5 enkä ole missään muussa raskaudessa ollut näin myöhäisessä vaiheessa mitenkään aktiivisesti ihmisten ilmoilla saati esimerkiksi opiskellut (viime kerralla toki luin pääsykokeeseen, mutta tiukasti neljän seinän sisällä :D).

Kyllä, tämä syksy on välillä tuntunut kohtuuttoman raskaalta. Kun jatkuvasti heräilee yöllä ja valvoo pahimmillaan tuntikausia, jossain vaiheessa tuntuu, että lähtee järki. Hepatoosiin liittyvä kutina on ollut ihan hirveää tällä kerralla, ja olen joutunut turvautumaan vahvoihin väsyttäviin antihistamiineihin. Ehkä jotain kutinasta kertoo se, kun tekisi mieli raastaa jalkoja ja käsiä juuriharjalla. Puhumattakaan 1-2 kertaa viikossa toistuvista paastolabroista, kun paastoaminen ja ravinnotta labraan raahautuminen tuntuu kerta kerralta pahemmalta. Siihen vielä päälle stressi vauvan voinnista ("muista laskea liikkeitä!" kommentoidaan joka kerta polilla) ja jatkuvat kivut liikkuessa ja levossakin. Kirsikkana kakun päälle nyt jo parisen viikkoa säännöllisen epäsäännöllisesti jatkuneet semikipeät supistukset niin ah, kylläpä elämä on nautinnollista!

Loppuraskaudet (ensimmäistä raskautta lukuun ottamatta) ovat olleet tähänastisen elämäni raskaimpia aikoja, eikä tämä raskaus tehnyt siihen poikkeusta. Etenkin viimeiset viikot ovat menneet aika lailla sumussa, ja tenttiin luku on ollut jotakin aivan naurettavaa, kun puolen tunnin "lukemisen" jälkeen on jo ajatus niin solmussa, ettei mistään tule mitään. Kuitenkin esimerkiksi viime raskauteen verrattuna on ollut tosi hyvä pitää kiinni normaaleista rutiineista, opiskelusta ja muusta, niin tiukasti kuin vain on kyennyt. Jotenkin opiskellessa ja muutenkin on ollut vielä kohtalaisen helppoa ja mukavaa, mutta kotona illat olen usein viettänyt vaakatasossa muksut kainalossa. Lasten huolehtimisesta hoitoon ja kouluun on mies vastannut aika lailla 100 % ja kotihommistakin varmaan 80 %, mistä älyttömän iso peukku hänelle. Onkin ollut huvittavaa saada välillä kommentteja siitä, miten jaksankin olla näin "pirteä" esim. opiskelujen suhteen. Tuolloin olen ajatellut, että voi kunpa vain tietäisit... :D Mieli on kuitenkin pysynyt kohtalaisen hyvänä, millä onkin ollut varmasti suurin merkitys jaksamiselleni.

Täällä blogin puolella enkä kovin paljoa livenäkään ole tuonut esille, miten raskaita erityisesti viimeiset pari kuukautta ovat olleet. Ehkä olen vältellyt asian myöntämistä itsellenikään, yrittänyt vain sinnitellä päivästä toiseen - mikä toki jälkikäteen ajatellen osoittautui juuri oikeaksi toimintatavaksi. Nytkin kirjoitin tämän kaiken ylös lähinnä siksi, että voin palata näihin tunnelmiin, kun aika taas kerran kultaa muistot ;) Tällä hetkellä maltan tuskin odottaa, että saan kroppani takaisin itselleni ja pääsen pikku hiljaa toipumaan tästä yhdeksän kuukauden koettelemuksesta.

Nyt ollaan raskauden suhteen jo niin vahvasti voiton puolella (vauva on tänään täysiaikainen, jee!), että loppuaika mennee vaikka päällään seisten. Vauva saisi jo saapua, mutta nähtäväksi jää, milloin ja miten. On aika jännittävää odotella, onko oikeasti kyse päivistä vai viikoista, mutta enää ei ole stressiä siitä, milloin synnytys käynnistyy. Tosin tavoilleni uskollisena sairastuin heti loman alettua flunssaan, joten toivottavasti ehdin parantua ennen h-hetkeä...

Kaikki on tällä hetkellä (ja toivottavasti jatkossakin) hyvin, joten nyt vain odotellaan, koska alkaa tapahtua! Sitä ennen nautitaan ansaitusta lomasta ♥

Lomaileville ihanaa lomaa ja kaikille muille tsemppiä arkeen!

Viikko syyslomaan!

Viikot ja päivät ovat vierineet aika uskomatonta vauhtia, ja nyt ekan syklin päätökseen, tenttiin ja - mikä tärkeintä! - syyslomaan on enää viikko aikaa! Ihmeellistä kyllä, tähän asti on päästy, vaikka etukäteen sitä epäilinkin. Ei toki nuolaista ennen kuin tipahtaa, koska jäljellä on vielä yksi potilastentti, seminaari esityksineen sekä tietysti fysiatrian ja ortopedian loppukuulustelut. Kaikki ryhmäopetukset on kuitenkin suoritettu, potilaan tutkimisestakin selvisin ihan hyvin ja raportti on nyt tarkastuksessa, joten eivätköhän nuo loputkin hoidu tavalla tai toisella.

Syksyn suurimpana saavutuksena komeilevat kuitenkin täysin valmiit syvärini, joiden valmistumisesta en voisi olla enää onnellisempi! Pitkät ja välillä ah niin raskaat kaksi vuotta ja neljä  kuukautta (kuukausien mittaisine taukoineen...) sain kyseiseen projektiin uppoamaan, joten nyt on kieltämättä todella kevyt olo :) Aiempia fiiliksiäni syventävien opintojen opinnäyteurakasta löytyy alkuvaiheesta, aineiston keruusta ja viimeisimpänä analyysivaiheesta. Kuten aiemmista postauksista voi päätellä, aikataulusuunnitelmani pettivät milloin mistäkin syystä lukemattomia kertoja. Niissä tilanteissa otti tosi pahasti päähän, mutta näin jälkikäteen vain huvittaa :D

Muutama sananen vielä nykyisistä opinnoista. Jotenkin vasta parin viime viikon aikana olen innostunut meneillään olevan jakson asioista. Vaikka anatomian opiskelusta todella paljon pidinkin, fysiatria, ortopedia ja lisäksi traumatologia tuntui pitkään vaikeasti käsitettävältä kokonaisuudelta. Ehkä osaltaan sotkee se, kun eri aloilla on kuitenkin tavallaan erilaiset näkökulmat, vaikka periaatteessa käsitelläänkin samoja asioita. Jännä nähdä, millaiset tentit kummastakin kurssista on. Joka tapauksessa olen tyytyväinen siihen, että juuri nämä kurssit sattuivat itselleni tähän alkuun. Jakso on ollut kohtuullisen kevyt, joskin itseopiskelua olisi pitänyt harjoittaa hyyyvin paljon enemmän kuin olen jaksanut. No, jaksamiseni on muutenkin ollut koetuksella jatkuvan tutkimuksissa ja seurantakäynneillä kulkemisen ja muiden raskausvaivojen vuoksi, joten kovin suurilla odotuksilla en tentteihin lähde. Parhaani toki teen, mikä ei totta puhuen tässä tilanteessa ole kovin paljon :D

Sellaiset pikaopiskelukuulumiset täältä. Nyt valmistaudutaan viikonlopun viettoon, vieraita tulossa ja muuta mukavaa! Ihanaa lokakuista viikonloppua sinne ruutujen toisellekin puolelle! :)

40 päivää laskettuun aikaan

Koko raskauden ajan on tuntunut, että ollaan "vasta" tässä vaiheessa. Mutta nytpä ajatus on kääntynyt liki päinvastaiseen: apua, raskausviikkoja on JO 34+! Se tarkoittaa sitä, että laskettuun aikaan on enää 40 päivää, ja on siis enemmän kuin todennäköistä, että ennen noiden päivien täyttymistä meillä on vauva. (Rehellisyyden nimissä on sanottava, että päiviä on enää alle 40, koska en taaskaan saanut postausta valmiiksi ajallaan.)

Nyt, kun raskausviikkoja on yli 34, jäljellä on enää suurin piirtein neljä viikkoa raskautta, mikäli tämäkin syntyy viimeistään silloin kuin edelliset. Neljä viikkoa kuulostaa kuluneisiin 34 viikkoon verrattuna naurettavan vähältä. Apua, enää noin vähän aikaa, ja kaikki on vielä kesken! Samalla tuntuu, että nuokin viikot ovat liikaa. Unettomuutta on jatkunut jo viikkokausia (kiitos kutinat ja yölliset wc-käynnit), ajatus ei kulje, maha painaa eikä liikuntakyvyssäkään ole enää kehumista. Toisin sanoen olisin valmis luopumaan näistä raskausajan vaivoista vaikka heti! Ihan ristiriitaista, kun samaan aikaan tuntuu, ettei todellakaan ole valmis synnyttämään tai vauva-arkeen, mutta silti toivoo, että raskaus päättyisi onnellisesti ja kohtuullisen pian.

Voihan elämä toki yllättää, hepatogestoosi pysyä hienosti kurissa ja raskaus edetä vaikka laskettuun aikaan (jos olen oikein ymmärtänyt, sen pidemmälle ei omani kaltaista riskiraskautta päästetä). En tosin pidä laskettuun aikaan pääsemistä kovin todennäköisenä, eikä pitänyt lääkärikään viimeisimmällä äitipolikäynnillä. Vaikka tiedän, etteivät todennäköisyydet ole puolellani, elättelen silti toivoa siitä, että vauva saisi itse päättää syntymäpäivänsä. Olisi ihanaa päästä kokemaan spontaanisti käynnistynyt synnytys käynnistetyn sijaan, vaikka jostain kumman syystä sekin tuntuu tällä kertaa utopistiselta. Synnytyssuunnitelmakin on tehty lähinnä käynnistettyä synnytystä silmällä pitäen. Joka tapauksessa arvot ovat nyt olleet alun heittelyn jälkeen ihan ok, joskin ovat lähteneet pikku hiljaa kiipimään ylöspäin.  Viikot kuitenkin alkavat olla hyvät, joten paljon toiveikkaampana tässä eletään kuin vaikkapa kuukausi sitten.

Pientä lisästressiä saatiin - jälleen kerran - viime viikolla ultrassa, kun vauvan mitat heittivät aika reilusti edelliskerrasta. Toivoisin kovasti, että kyse olisi vain monesta eri mittaajasta johtuvasta vaihtelusta, mutta saapa nähdä. Seuraavan kerran kasvuja kontrolloidaan taas ensi viikolla - siihen asti yritän olla liiemmin pohtimatta tätä(kin) asiaa. Tuntuu, että tässä raskaudessa ei ole juuri muuta ollutkaan kuin huolta, stressiä ja vaivaa toisensa perään, vaikka tokihan moni asia on mennyt hyvinkin.

Vauvalle siis kuuluu oikein hyvää, hän on vilkas tapaus eikä käyrillä tai ultrissa (ennen viime kertaa) ole tullut mitään ihmeempää huolen aihetta. Vaikka raskausviikkoja on vasta 34+, hän on jo viikkotolkulla pötkötellyt raivotarjonnassa ja viimeisten viikkojen aikana laskeutunut tosi alas. Viime neuvolassa viikko sitten SF-mitta oli selvästi taittanut, ja maha on jo kohtuu alhaalla. Hengittäminen on onneksi helpottunut laskeutumisen myötä, mutta sitäkin tukalampaa on istua etenkin etukenossa! Nähtäväksi jää, miten kauan vauva aikoo tuolla hengailla :)

Mutta kuten tähänkin asti, elämässä ja tässä raskaudessa, mennään päivä kerrallaan eteenpäin. Onneksi pitää keskittyä opiskeluun ja perhe-elämään, ettei ehdi liikaa stressata tulevaa. Jännittäviä aikoja eletään!

(Kuvat Preglife-sovelluksesta. Etenkin noiden sydämien "täyttymistä" seuratessa ymmärtää, miten loppusuoralla jo ollaan ♥)