Valmistumisen lähestyessä

Viimeinen lääkiskevät on käynnissä, ja ennen LT6-vuoden päättymistä on enää muutama hassu seminaari jäljellä eikä tenttejä enää yhtään! Ajallisesti tätä lukuvuotta on jäljellä enää vajaa kuukausi. Valmistuminen alkaakin pikku hiljaa kolkutella takaraivossa. Lasten sairasteluiden, joita toki lopulta seurasi itseeni iskenyt flunssa, myötä tosin kaikki ylimääräinen on jäänyt taka-alalle, kun aika ja energia on mennyt paitsi kipeiden lasten hoitamiseen ja omaan toipumiseen myös aikataulujen sumplimiseen ja korvaavien tehtävien kirjoitteluun.

 

Jos nyt kiireiden keskeltä muutaman hetken uhraan ajatuksille valmistumisesta, ne tulevat tässä: Mikäli asiat menevät suunnitellusti, valmistun lääketieteen lisensiaatiksi todennäköisesti alkusyksystä eli muutaman kuukauden tavoiteaikataulua myöhemmin. Teoriaopinnot saan käytyä samassa aikataulussa kurssikavereideni kanssa. Reilun parin kuukauden äitiysloman vuoksi olen kuitenkin työoikeudet  saanut molemmilla kerroilla vasta loppusyksystä, ja olen ehtinyt tehdä vasta kaksi kuukautta (pakollisiksi amanuenssuureiksi hyväksiluettavia) töitä. Toiset kaksi kuukautta harjoittelua tulee tehdä vielä ensi kesänä, sillä pakollista harjoittelua tutkintoon kuuluu neljän kuukauden edestä. Tällä hetkellä tilanteeni on se, että minun tarvitsee "enää" suoriutua tämän lukuvuoden opinnoista sekä ensi kesän kesätöistä, jotta valmistuminen varmistuu. Juuri nyt en näe suuria esteitä sille, etteikö tämä suunnitelma toteutuisi. (Myönnettäköön, että pahimpien sairasteluputkien aikana näin aika montakin estettä.) Elämä on totta kai yhtä suurta epävarmuutta, joten en pidä mitään itsestäänselvyytenä. Nyt tilanne on kuitenkin se, että kaikki läsnäolo-opinnot on suoritettuna ja jäljellä enää muutama seminaariviikko, joten olen erittäin luottavainen suunnitellun valmistumisajankohtani suhteen.

 

Millä miettein valmistun toiseen ammattiini? Pakko myöntää, että valmistuminen kauhistuttaa liki yhtä paljon kuin yhdeksän vuotta sitten sairaanhoitajaksi valmistuessani. Viime aikoina tosin olen löytänyt jonkinasteisen rauhan asian suhteen ja alkanut jopa odottaa valmistumista. Tilanteeni on suorastaan huvittavan samankaltainen verrattuna yhdeksän vuoden takaiseen tilanteeseeni. Silloinkin tein viimeiset tutkintoon kuuluvat harjoittelut kesätöinä ja sain paperit käteen syksyllä. Eroavaisuuksina todettakoon, että viimeksi ammattiin valmistuessani olin äiti kahdelle lapselle, joista toinen oli vasta muutaman viikon ikäinen. Tuolloin olin lasten kanssa kotona vajaan vuoden, jonka jälkeen onnekkaasti työllistyin suoraan vakituiseen työsuhteeseen. Vaikka tauon jälkeen jännitti ehkä vielä enemmän astua työelämään, kotona olo lisäsi motivaatiota palata töihin. Tuolloinkin jonkin verran keikkailin ennen työsuhteeni alkua, kuten todennäköisesti teen myös tällä kertaa valmistuttuani. Lääkärinkin ammatissa on se hyvä puoli, että jo opiskelijana pääsee kokeilemaan oman alan töitä, joten ihan alusta ei tarvitse vastavalmistuneenakaan lähteä - onneksi. 

Taaksepäin katsellessa sen vasta ymmärtää, kuinka pitkä matka on tultu tähän pisteeseen. Kuusi vuotta opintoja kasvattavat väkisinkin, eikä enää ole paluuta siihen tilanteeseen, jossa fuksina lääkiksen aikanaan aloitin - nuorena fuksina, vaikka muka niin vanhalta tuntuikin. Lääkisajalta on mukaan tarttunut käsittämätön määrä oppia, esikuvia, tulevaisuuden haaveita, jokseenkin runsaasti kuormitusta sekä mikä ehkä parasta, paljon ihania kollegoita! 

 

 

Valmistuminen tuntuu yhtä aikaa hyvin odotetulta ja melkoisen haikealta, minusta siis. Opiskeluajan olen kokenut hyvin helpoksi ja huolettomaksikin, vaikka erittäin kuormittaviakin ajanjaksoja on nähty ja koettu. On ollut ihanaa keskittyä "pelkkään" oppimiseen, kun opintojaksot, aikataulut ja muut on joku muu suurella vaivalla suunnitellut ja laatinut valmiiksi - monista muista yliopistotutkinnoista poiketen. Odotuksiini tai oikeammin kauhukuviini nähden opiskeluaika on ollut erittäin hyvin hallinnassa niin aikataulullisesti kuin muutenkin.Valmistumisen jälkeen ollaan omillaan: pitää itse päättää, minne haluaisi mennä ja mitä tehdä. Vaikka aikanaan tuntui kovin kaukaiselta pohtia, minne matka valmistumisen jälkeen vie, pikku hiljaa tulevaisuuden suunnat ovat alkaneet hahmottua. Tällä hetkellä työtä koskevat suunnitelmani ulottuvat vuoden 2022 loppuun, mutta alustavia suunnitelmia on myös vuodelle 2023. Katsotaan, kuinka niiden kanssa käy.

Toivoisin, että osaisin tällä kertaa valmistuttuani antaa itselleni enemmän rauhaa ja aikaa oppia ja opetella uutta ammattiani. Tähän asti työelämässä nähdyn ja koetun perusteella en kuitenkaan ole lainkaan varma, että siihen kykenen. Ammattiin valmistuminen on iso etappi, jota ainakin itse joudun prosessoimaan vielä hetken jos toisenkin. Tuntuu nimittäin edelleen - vaikka töitäkin olen jo tehnyt - välillä aika uskomattomalta, että kuuden vuoden opinnot ovat kohta ohi ja minä olen ihan oikeasti lääkäri. Elämäni tahti tosin on ollut sellainen, ettei liene ihme, vaikka välillä vähän pyörryttäisikin. Joka tapauksessa lähden mielelläni uudelle uralle ja toivon, että itselleni sopiva paikka työelämästä löytyy tälläkin kertaa.

 

 

 

Löytyyköhän sieltä vielä joku blogiani alkupuolelta asti seurannut? Tuntuuko sinustakin siltä, että kuusi vuotta on kulunut silmänräpäyksessä? :D

  

Hektinen helmikuu

Helmikuussa olen ollut vähän pulassa kaiken tekemiseni kanssa. Vaikka suunnitelmieni mukaan ei olisi pitänyt olla hätäpäivää, tekemisen määrä on kaatunut varsin tehokkaasti niskaan. Syynä siihen on lähinnä ollut lasten sairastelu, jota on nyt jatkunut non-stop yli kolme viikkoa. Sairastelija vain on vaihtunut välissä. Kotitestit ovatkin tulleet hyvin tutuiksi.

Kalenteriani ovat nyt helmikuun ajan täyttäneet lastentautien amanuenssuuri sekä saman alan valinnainen kurssi, johon liittyy seurattavien päivien lisäksi kirjallisia tehtäviä. Olen joutunut tekemään töitä myös iltaisin ja viikonloppuisin, jotta saisin tunnit täyteen. Vaan eipä auta, levätään sitten ensi kuussa - ehkä. 

 

 

Olenkin nyt päässyt hyvin monipuolisesti seuraamaan toimintaa niin perusterveydenhuollossa kuin yliopistosairaalassakin ja nauttinut joka hetkestä. Lastenneuvolassa on ollut mukava huomata, että eri-ikäisten tutkiminen sujuu jo melko lailla rutiinilla, ja esimerkiksi korvien tutkiminen on jo hyvin paljon helpompaa kuin lastentautien kurssilla vuosi sitten. Koululaisista en päässyt ihan pienimpiä tutkimaan lainkaan, sen sijaan yläkouluikäisten tapaaminen tuli hyvinkin tutuksi. Amanuenssuurin aikana olin niin vauvateholla kuin kahdella muullakin lastenosastolla, lisäksi lastentautien sekä lastenneurologian poliklinikalla sekä lukemattomia tunteja päivystyksessä. Olen tykännyt ihan älyttömästi, ja vähän melkein harmittaa, etten aio erikoistua lastenlääkäriksi. Toki esimerkiksi terveyskeskustyössä väkisinkin tulee vastaan myös pienempiä potilaita, mitä en pane ollenkaan pahakseni. Päinvastoin pidän suuresti lasten kanssa työskentelystä; on palkitsevaa onnistua tutkimaan pikku potilas ilman itkua. :)

Ihan kohta alkaa myös lääkiksen "loppurutistus": viimeinen kurssi viimeisine ryhmäopetuksineen ja seminaareineen! Niiden jälkeen suoraan jatkuvat lääkiksen viimeiset, koko kurssimme yhteiset seminaarit. Lääketieteen perusopinnot käyvät siis erittäin vähiin. Viimeinen kurssi on omalla kohdallani sisätautien täydentävä kurssi, jolla syvennetään monipuolisesti eri sisätautien alojen osaamista. Kurssi koostuu pääasiassa ryhmäopetuksista ja niiden ennakkotehtävistä, muutamista seurantatunneista haluamassaan yksikössä sekä viikon kestävistä seminaareista.

 

 

Opintoja on jäljellä enää seitsemän viikkoa ja lisäksi viikon talviloma. Kevätlukukausi olisi voinut olla hyvinkin kevyt opintojen suhteen, mutta enpä - taaskaan - osannut pitää kalenteriani niin tyhjänä kuin olisin voinut. Amanuenssuuri sekä valinnainen kurssi olivat täysin ylimääräisiä, mutta erittäin antoisia, ja lisäksi, kuten olen moneen otteeseen maininnut, teen jatko-opintojani tässä sivussa sen verran kuin ehdin. Töitä teen edelleenkin samaa tahtia, muutaman vuoron kuukaudessa, kunnes toukokuussa lähden hetkeksi kokopäivätyöhön. Saa nähdä, mitä siitäkin tulee.

Mutta nyt hengähdän hetkisen, ennen kuin opiskeluhommat taas kutsuvat toden teolla. Pirteää alkavaa viikkoa!

 

Toiveita viimeisille kuukausille?

Lääkistaipaleeni lähestyy loppuaan. Olen pitkään pohtinut, mitä blogille tapahtuu, kun valmistun. En ole aikeissa sitä poistaa - ainakaan vielä -, mutta sen jatko on vielä kysymysmerkki. On ollut ihanaa ja antoisaa bloggailla lääkisarjesta ja kaikesta muustakin. Erityisen inspiroivaa on ollut, kun olen saanut kuulla antaneeni toivoa tai motivaatiota haaveiden ja unelmien toteuttamiseen jollekulle lukijalleni. 

Ja sitten se "mutta": En koe luontevaksi ottaa minkäänlaista asiantuntijaroolia täällä blogissa tai muualla somessa. Arvostan kaikkia heitä, jotka tekevät upeaa työtä tuottamalla laadukasta terveysaiheista sisältöä ja tekemällä lääkärin työtä tunnetummaksi. Itse en kuitenkaan aio tuohon suuntaan lähteä, ja täällä blogissakin olen tietoisesti kuvannut vain omia ajatuksiani, kokemuksiani ja arkeani. Jatkossa tavallisesta arjesta kirjoittamisessakin on omat haasteensa. Mutta sitten on vielä yksi asia, oikeastaan ainoa, jonka vuoksi harkitsen blogia jatkavani. Se on - totta kai - tohtorikoulutus, johon sain opiskeluoikeuden joulun alla. Pienenpieni osa minusta haluaisi jatkaa tarinaa täällä aina tohtoriksi valmistumiseen asti.

 

 

Joka tapauksessa blogi jatkaa eloaan vielä siihen asti, kunnes minusta tulee lääketieteen lisensiaatti. Haluan antaa teille vielä kerran mahdollisuuden vaikuttaa blogini sisältöön ja kysynkin:

Onko jotakin olennaista jäänyt sanomatta? 

Mitä vielä haluaisit kuulla? 

Muita toiveita? 

Muuta kommentoitavaa?

Mielelläni kuulen näitä toiveita ja toteutan niitä parhaani mukaan. Opiskelupäiväpostauksille ei tainnut olla enää tilausta, joten se sarja sai jäädä viime vuoteen. Postaustoiveiden lisäksi aina on tilaa myös kommenteille, kokemuksille, kuulumisille. Monen blogiini aikanaan kommentoineen tilannetta olen välillä pohtinut jälkeenpäin. Toivottavasti elämä on kuljettanut sellaisiin suuntiin, joihin olette pyrkineetkin!

 

Aiheita/toiveita voi esittää tähän alle tai vaikkapa sähköpostitse tasapainoiluablog@gmail.com. Toiveita otetaan vastaan koko kevään ajan, joten myöhemminkin ehtii tulla omat ajatuksensa esittämään. :)

  

Lääkiksen viimeinen kevät

Vau, tässä sitä ollaan! Voi miten viisaina ja kokeneina aikanaan pidinkään loppuvaiheen opiskelijoita. Ja nyt olen itse tässä, eikä ole kovinkaan viisas tai kokenut olo. Liki kuuden vuoden lääkisopinnot ovat totta kai kasvattaneet ja opettaneet kaikenlaista, mutta hyvin paljon on vielä opittavaa, nähtävää ja koettavaa - ja niin kuuluukin olla. Viimeisen lääkiskevään alusta ja valmistumisen lähestymisestä (tänä vuonna, jos hyvin käy!) kirjoittanen tunnelmia ja ajatuksia ihan erikseenkin. Nyt kerron, mitä kaikkea minulla on tänä viimeisenä lääkiskeväänäni luvassa. Tässä siis - viimeistä kertaa - alkaneen lääkiskevään aikatauluja ja ohjelmaa:

 

Kevätlukukausi alkoi reilut kaksi viikkoa sitten maanantaina, ja ensimmäisen viikon aikana meillä oli Hätätilanteiden tunnistaminen ja hoito -kurssi kokonaisuudessaan sekä loput oikeuslääketieteen kurssista, josta osa on pidetty nelos- ja vitosvuosina. Hätäkurssiin kuuluvat simulaatiot jouduttiin koronatilanteen vuoksi perumaan, joten emme päässeet (joutuneet) enää tässä vaiheessa simulaatioiden pariin. Simulaatioita korvaava opetus oli omasta mielestäni aivan loistava, ja oli mukavaa saada malliesimerkkejä siitä, miten missäkin tilanteessa tulisi toimia. Oikeuslääketieteen opit tulivat yhtä lailla tarpeeseen, ja luennot sekä seminaari olivat hyvin järjestetyt ja mielenkiintoiset.

Lääkiksen kaikki luennot ovat siis takana päin, ihan uskomatonta. Luennot ja seminaarit on nyt korona-aikana järjestetty pääosin etäyhteyksin, joten oli vähän haikeaakin, että viimeisetkin luennot koettiin kotisohvalta ruudun välityksellä. On ikävää, kun tietää, ettei enää tule istuttua kavereiden kanssa luennolla. Etäopetuksen olen kuitenkin kokenut pääosin hyväksi, sillä se on helpottanut huomattavasti omaa arkeani. 

 

Lääketieteen lisensiaatin tutkinnosta minulla puuttuvat enää iho- ja sukupuolitautien kurssi, sisätautien täydentävä kurssi, ongelmalähtöiset seminaarit sekä aiemmin mainitsemani parin kuukauden harjoittelu. Ihotautien kurssi, joka sisältää kaksi viikkoa ryhmäopetuksia, on loppusuoralla. Sen jälkeen on parin viikon breikki, kun loput ryhmästämme käy opetusta, ja tuon parin viikon tauon jälkeen meillä on tentti - lääkiksen viimeinen!

Sisätautien täydentävä kurssi alkaa itselläni viikon päästä ihotautien tentistä. Siihen kuuluu liuta ryhmäopetuksia, jokunen seminaari sekä hieman sisätautien toiminnan seuraamista esim. päivystyksessä tai toimenpideyksikössä. LT3-vuoden sisätautikurssista on jo niin pitkä aika, että on kerrassaan mukavaa päästä kertailemaan näitä oppeja. Viime kesän toki olin sisätaudeilla töissä, joten jotain lienen opinnut myös kolmosvuoden jälkeen. 

Sisätautien kurssi päättyy seminaareihin huhtikuun alussa, jonka jälkeen alkavat lääkiksen ihan viimeiset pakolliset opinnot, ongelmalähtöiset seminaarit. Niitä on yhteensä 16, joista ihan jokaista ei tarvitse käydä. Edustettuina seminaareissa ovat useat erikoisalat, ja jokaisella seminaarilla on oma teemansa. Seminaarit päättyvät huhtikuun puolivälin paikkeilla, ja niin, sitten on meidän kurssimme tarina päätöksessä. Itse jatkan työelämän puolelle toukokuussa hartaana aikomuksenani saada sieltä loput amanuenssuurit eli pakolliset harjoittelut hyväksiluettua. 

 

 

Alkanut kevät ei pakollisen ohjelman puolesta ole kovinkaan työntäyteinen. Omilla valinnoillani olen kuitenkin saanut aikaan sen, etten pääse noilla tyhjilläkään viikoilla kovinkaan laiskottelemaan. Helmikuussa, johon opetuksesta vapaat viikot asettuvat, teenkin sekä lastentautien puolipäiväistä amanuenssuuria että lastentautien valinnaista kurssia. Aika lapsikeskeistä meininkiä luvassa, ja mikäs sen parempaa! Vaatii tosin melkoisesti organisointia ja aikataulutusta, että työtunnit tulevat täyteen ja saan tehtävät hoidettua ajallaan.

Töitä teen kevään ajan samaa tahtia kuin muutenkin opiskelun lomassa eli pari-kolme vuoroa kuukaudessa. Oman lisänsä tuovat totta kai uudet tohtoriopintoni, joita mahdollisuuksien mukaan limitän myös tämän kevään opintoihin. Vaikka tekemistä jälleen kerran piisaakin, tarkoitus on myös nauttia rennosta ja huolettomasta opiskeluajasta ihan viimeiseen asti. Töitä en ole itselleni haalinut, koska niitä ehdin tehdä riittämiin valmistumisen jälkeenkin. Halusin ottaa keväälle kuitenkin amanuenssuurin - palkallista toki sekin, mutta ilman hoitovastuuta -, koska en ole opiskeluaikana ehtinyt niitä liiemmin tekemään (tämä on kolmas). Moni hakuaika on vuosien varrella ehtinyt umpeutua vielä harkitessani asiaa. Joka tapauksessa nyt olin ajoissa ja sain ilokseni paikan juuri sinne, minne halusinkin. Valinnaisia opintoja on minulle kertynyt enemmän kuin on tarvetta, mutta kiinnostukseni ja innostukseni mukaan olen niitäkin opintojen aikana tehnyt. Kevään aikana käyn siis vielä yhden valinnaisen kurssin.

 

 

Tätä kaikkea kuuluu viimeiseen kevääseeni lääkiksessä. Lueteltuna kurssien ja tehtävien määrä kuulostaa ehkä paljolta, mutta suhteutettuna kuluneisiin 5,5 vuoteen aika ja tekeminen ovat käyneet erittäin vähiin. Hassua ajatella, että ihan muutaman kuukauden kuluttua valmistuu taas uusi sukupolvi nuoria (kokemukseltaan nuoria, mutta monenikäisiä) lääkäreitä, minä sitten vähän viiveellä heidän jälkeensä. Sitä ennen on vielä tehtävää, joten palailenpa taas ihotautien pariin.

Tsemppiä alkaneeseen vuoteen kaikille! Jos tätä sattuu lukemaan vielä joku pääsykokeisiin valmistautuva tai lääkikseen suuntaava, erityistsempit sinulle <3 Usko tai älä, saatat olla tässä tilanteessa pikemmin kuin uskotkaan.

 

2022 - suunnitelmia ja toiveita

Uuteen vuoteen 2022 on siirrytty jo tovi sitten, ja edellinen vuosi on täällä blogissakin jätetty taakse koosteen muodossa. Mitä tuokaan tullessaan vuosi 2022?

  

• Suurimpana muutoksena valmistuminen häämöttää horisontissa. Tällä hetkellä sekin ajatus tuntuu ihan hyvältä. On mukavaa saada välillä jotain valmiiksikin.
• Työelämään astuminen - mutta vain hetkeksi - on myös alkaneen vuoden suunnitelmissa. Opintojen päätyttyä menen töihin, jotta saan viimeisetkin pakolliset harjoittelut purkkiin ja sitä kautta paperit käteen.
• Syksynkin suunnitelmat ovat jo selvillä. Tuolloin aion keskittyä tutkimukseeni hetkeksi.
• Syksyllä tapahtuu sellainenkin muutos, että kolmannen lapsukaisemme astellessa koulutielle meillä ei ole enää kuin yksi päiväkoti-ikäinen. Viimeksi tällainen tilanne on ollut kahdeksan vuotta sitten, kun odotin toista lastamme. Mahtaa olla helppoa ja simppeliä, kun ei tarvitse aamuisin ja iltapäivisin käydä kuin yhdessä ryhmässä. Pahimmillaanhan muutama vuosi sitten kuljetimme (kävellen) lapsia päivähoitoon kahteen eri yksikköön, kaksi lasta yhteen ja kolmannen toiseen. Tuokin aika on nyt muisto vain.
• Jälleen uusi harrastus alkaa nyt tammikuussa! Viime vuonna tähän aikaan aloitin laulutunnit, joilla kävin kevään ajan. Syksyllä kävin kuvataidekurssilla, jolla käytettiin monia eri tekniikoita. Nyt aloitan grafiikan kurssin, sillä tähän taiteenlajiin on rakkaus syttynyt yli 15 vuotta sitten, vaikken sitä olekaan taas vuosikausiin harrastanut. 
• Yllätysmomentit x, y, z. Nämä tuskin ovat varsinaisesti tai pelkästään positiivisia asioita, vaikka ainahan iloisiakin yllätyksiä voi tapahtua!

 

Näillä tunnelmin uuteen vuoteen. Viikko sitten aloitettiin taas opinnot. Olin jo ihan ehtinyt unohtaa, miten ihanaa onkaan jäädä itsekseen kotiin opiskelemaan, kun ovi painuu kiinni viimeisenkin kouluun lähtijän jälkeen. Arki on ♥