Virkeänä vuoden ympäri

Onko ihmisellä tarve talvihorrokselle vai onko oikeasti mahdollista elää aktiivista arkea vuoden ympäri? Ympäröivä pimeys kieltämättä houkuttelee kotisohvalle. Itselläni pimeys vaikuttaa aivan selvästi sekä vireystilaan että mielialaan. Blogilomalla ehdin enemmänkin selailla kuvia, ja kesäkuvia katsellessani muistelin haikeudella sitä, kun aurinko paistoi vielä palatessani iltavuorosta eli noin klo 22. Nyt on hämärää jo silloin, kun haen lapset hoidosta ennen neljää. Usein tuntuu, että olisin valmis yöunille jo iltaseitsemältä.

Koska pimeää aikaa jatkuu ja jatkuu vain, on syytä yrittää löytää keinoja selvitä siitä mahdollisimman kivuttomasti. Näillä keinoin minä taistelen kaamosväsymystä vastaan:

1. Kirkasvalo

Hankimme kirkasvalolampun noin vuosi sitten, enkä enää ymmärrä, miten olen selvinnyt aiemmista vuosista ennen sitä! Toki muistan, että talvi 2015-2016 oli kaamosväsymyksen (ja tuoreen vauvan) vuoksi todella hankala, mutta jotenkin pidin sitä silloin normaalina. Kirkasvalon myötä olen heti aamusta paljon virkeämpi eikä koko päivä kulu haukotellessa tai väsymystä valitellessa. Kirkasvalolampusta huolimatta vireystilani ei ole yhtä hyvä kuin keväällä tai kesällä, mutta paljon parempi kuin aiemmin.

2. Ulkoilu valoisaan aikaan

Opiskelussa on sekin hyvä puoli, että sen lomassa voi hyvin käydä vaikka pienellä lenkillä tai asioilla keskellä päivää. Ulkoilu virkistää sekä kehoa että mieltä, ja valokin vaikuttaa tehokkaammin kuin ikkunan läpi katsottuna. Valoisaan aikaan ulkoilu ei ole tähän vuodenaikaan mikään itsestäänselvyys. Pahimpina kaamosmuistoinani ovat sairaanhoitajan työssä pimeään vuodenaikaan tehdyt yövuorot. Kun yöt valvoo ja päivät nukkuu, päivänvaloa ei näe lainkaan. Tietysti lumisesta maisemasta on iloa myös pimeydessä, mutta sekin jäi monena pk-seudulla koettuna talvena haaveeksi.

3. Säännöllinen rytmi

Meidän rytmimme on sama niin arkena kuin viikonloppuna. Lapset heräävät automaattisesti ennen seitsemää, vanhempien kellot soivat arkisin seitsemältä. Viikonloppuisin vuorottelemme, kumpi nousee lasten kanssa. Säännöllinen rytmi paitsi helpottaa arkea myös pitää sisäisen kellon edes jotenkuten ajassa. Kehoni tietää saavansa aamukahvin tiettyyn aikaan, joten onhan siitä nyt pidettävä kiinni!

4. Hyvät rutiinit

Liikunta ja ruoka ovat hyvinvointini peruspilareita. Vaikka pimeys ja väsymys houkuttelee sohvalle karkkipussin kanssa, yritän pitää ruokavalioni perusterveellisenä. Toki on niitäkin hetkiä, jolloin on helpompi ja mukavampi antaa periksi houkutuksille. Liikkumaan lähteminen vaatii pimeään vuodenaikaan suurempaa itsekuria, mutta se todellakin kannattaa. Treenin jälkeen olo on eri tavalla väsynyt kuin sohvalla lojutun illan jäljiltä.

5. Aurinkoloma

En tiedä mitään tehokkaampaa kaamosväsymyksen katkaisijaa kuin matkustaminen jonnekin aurinkoiseen paikkaan. Pimeyden keskeltä tulleena ekana loma-aamuna kirkkaaseen auringonpaisteeseen herääminen on kokemus, jota ei ihan heti unohda. Menee aikansa tottua kirkkauteen ja valon määrään, mutta jo parin päivän päästä huomaa vireystilassaan selvän eron. Siksipä myös meidän porukkamme matkustaa ensi vuoden alussa aurinkoon. Kotioloissa pitää muistaa ottaa päivittäinen D-vitamiiniannos purkista.

6. Vaatimusten vähentäminen

Viimeisenä ja tärkeimpänä tietysti armollisuusteema! Jos ei jaksa, sitten ei jaksa eikä itseään kannata siitä moittia. Oma elinpiirini kutistuu pimeimpänä vuodenaikana vahvasti kotiin ja lähipiiriin. En ole sosiaalisimmillani tähän vuodenaikaan enkä sellaista myöskään (enää) itseltäni vaadi. Tietysti ystäviä on kiva nähdä, mutta muuten kotoilu vie voiton sosiaalisista kuvioista. On kivaa seurata blogeista ja muualta ihmisten aktiivista elämää (vai näyttääkö se vain siltä?) myös marras-joulukuussa, mutta itsestäni ei ole sellaiseen. Siksi virittelen kaamosvaloja ja kynttilöitä kämpän täyteen, lämmitän glögit koko perheelle ja heittäydyn kirjan kanssa sohvalle. Ihan parasta just nyt, palataan hei sitten keväällä!

Ja kuten voi blogistakin päätellä, saan paljon virtaa myös joulun odotuksesta ja valmistelusta. Valon juhlan valmistelu tuo iloa ja valoa pimeyteen ihan konkreettisestikin.

Miten siellä sujuu, väsyttääkö pimeys? Miten sinä selviydyt pimeän ajan läpi?

Nelivuotiaan supersynttärit

Vihdoin lähes kuukautta myöhässä saimme aikaiseksi juhlia kunnolla reipasta nelivuotiasta. Hän toivoi supersankarikakkua, joten sellaisen hän myös sai. Muovailin pastaväreillä värjätystä kaulintamassasta kissan ja sen päälle asiaankuuluvat vermeet. Tämä syksy on vaatinut veronsa, joten tällä kertaa en jaksanut tehdä itse vaahtokarkkimassaa. Kakun päälle päätyi siis levy samaa valmista kaulintamassaa, josta tein koristeetkin. Valitettavasti massa ei riittänyt koko kakun päälle, joten reunus koristeltiin kermalla.

Supersankarikissa herätti hilpeyttä, mutta niin kai oli tarkoituskin :D Joka tapauksessa oli kivaa päästä taas tekemään kakkua, vaikka joka ikinen kerta tuskailen noiden massojen ja ideoideni kanssa. Koristelu on lasten lempipuuhaa, joten ilmapalloja piti puhaltaa toosi monta ihan vain kuullakseen seuraavassa hetkessä sen poksahduksen... 

Kutsuvieraita juhlissa oli synttärisankarin toiveesta vain yksi, mutta hyvin pärjättiin pienelläkin juhlaporukalla. Sen vaan huomasin valmistellessa, että on näköjään aivan sama, onko vieraita yksi vai kymmenen - stressaan juhlista joka tapauksessa. Kaverisynttäreitä kauhulla odotellen... 

Sellaiset pienimuotoiset pirskeet oli tällä kertaa. Nyt on 3/5 tämän vuoden synttäreistä juhlittu. Me kuopuksen kanssa juhlimme sitten joulukuussa. Mutta sitä ennen tehdään kaikenlaista kivaa, kuten käydään tulevana viikonloppuna I love me -messuilla!

Pirteää viikkoa jokaiselle :) Meillä piti ottaa kirkasvalolamppu taas käyttöön, sen verran väsyttävät jo nuo pimeät aamut. Loppusyksy on vuoden pahinta aikaa, ainakin minulle. Yritetään jaksaa - tsemppiä siis meille kaikille!

Aamuihmisen unelmaviikko

Kevään toinen opiskeluviikko oli aivan eri luokkaa kuin ensimmäinen. Alku oli hankalaa, kuten monesti tuppaa olemaan, mutta tällä viikolla pääsin ihan eri tavalla kiinni opintoihin. Viime viikolla kaikki opintomme olivat iltapäivällä, tällä viikolla aamupäivällä, ja hyvin todennäköisesti parempi fiilikseni johtuu ihan vain siitä.

Olen ollut aamuihminen niin kauan kuin muistan. Kahdeksan aamut eivät koskaan olleet minulle kauhistus, kuten eivät seitsemältä alkavat työvuorotkaan. Vuorotyössä ihan parhaita olivat viikonloppuaamut, joina itse oli ollut hereillä ja töissä jo tuntikausia samalla, kun vapaalla olevat ihmiset kenties vasta heräilivät. Kun pakolliset menot, työt, opiskelut ja muut on hoitanut jo aamupäivällä, loppupäivä tuntuu suorastaan loputtoman pitkältä. Siksi tämä viikko on ollut yksiselitteisesti mahtava.

Jos taas päivän ainoa pakollinen meno on iltapäivällä tai vasta illalla, olen tosi huono keskittymään oikein mihinkään ennen lähtöä. Muistan, kun yritin lukea pääsykokeisiin ennen iltavuoroa. Koetin kovasti keskittyä, ja toisinaan jopa onnistuin, mutta joka kerta paria tuntia ennen töihin lähtöä tuli totaalinen stoppi. Jostain syystä minulle on paljon helpompaa hoitaa ensin pakolliset menot ja vasta niiden jälkeen treenit, harrastukset tai muut. Ehkä siksi säännöllinen päivätyö sopisi minulle paremmin.

Tietysti herääminen ennen seitsemää tuntuu alkuun karulta, mutta onneksi hankin syksyllä sen kirkasvalolampun. En voi kehua sitä tarpeeksi, koska se on syy, miksi olen koko talven ollut näinkin virkeä ja energinen. Ainoa harmin aihe on se, etten tullut hankkineeksi sitä aikaisemmin! Kun nauttii aamukahvin kirkasvalolampun loisteessa, on hyvin paljon helpompi lähteä liikkeelle. Toinen aamujeni pelastus on tuo lyhyt, parin kilsan pyörämatka, joka karistaa viimeisetkin väsymyksen rippeet. Oli aivan eri fiilis aloittaa työt tai opinnot - eikä siis todellakaan hyvällä tavalla -, kun virkistävän pyörämatkan sijaan oli viettänyt vähintään sen puoli tuntia julkisissa kulkuvälineissä yhdessä muiden väsyneiden työmatkalaisten kanssa.

Tämä viikko saa tästedes toimia unelmaviikkoni esimerkkinä, vaikkei ihan kaikki tietenkään mennyt putkeen. Tästä esimerkkinä olimme tällä viikolla vuorokauden ilman wc-pönttöä, kun edellisen hajottua piti saada uusi tilalle. Oikeasti olen myös ollut koko viikon aivan luokattoman laiska, mutta joskus pitääkin ottaa vähän rennommin. Liikkuakaan en ole "ehtinyt", koska alkuviikon olin niin jumissa ja loppuviikosta ei huvittanut :D Onneksi Unelma itsestä -valmennus starttaa maanantaina, niin saadaan tämäkin nainen liikkeelle!

Rentouttavaa viikonloppua!

Hyvinvointikatsaus

Syksyllä kirjoittelin asioista, jotka toimivat hyvinvointini tukipilareina - postauksen voit lukea täältä. Pohdiskelin myös unettomuutta omassa postauksessaan ja sain aiheeseen liittyen monta kommenttia ja paljon vinkkejä. Kiitos niistä! Vuoden lopussa on pienen yhteenvedon paikka. Tällä hetkellä en ole elämäni kunnossa, kiitos flunssan, mutta pahin osuus taitaa olla jo takana. Postauksen kuvat ovat vanhoja, kauniita ja rauhoittavia, kuten teemaan sopii.

Kuten varmaan teistä jokainen jo tietääkin, minun vuoteni 2016 on sisältänyt paljon suuria muutoksia. Vuosi alkoi kolmelapsisen perheen arkea opetellessa ja pääsykokeisiin lukiessa. Se päättyy toisella paikkakunnalla minun opiskellessani lääkiksessä ja miehen ollessa koti-isänä. Olemme miehen kanssa siis täysin päinvastaisissa rooleissa kuin vuoden alussa. Jokainen muutos aiheuttaa stressiä, jonka määrä riippuu paitsi muutoksen suuruudesta myös siitä, miten helposti stressaantuu. Minä olen herkästi stressaantuvaa tyyppiä. Tämänvuotisen stressin määrää ei ole lieventänyt se, että olen kantanut huolta myös koko muun perheeni hyvinvoinnista ja sopeutumisesta uuteen tilanteeseen. Siksi hyvinvointi oli tänä syksynä itselleni tärkeä teema, joka jatkuu myös ensi vuonna ja tästä eteenpäin.

Sitten siihen katsaukseen. Hyvinvointipostauksessa toin esille, miten tärkeää liikunta on sekä fyysisen että henkisen hyvinvointini kannalta. Suurin osa syksyn aikana toteutuneesta liikunnastani on ollut arkiliikuntaa (= pyöräilyä paikasta toiseen), mutta myös korkeakoululiikunnan tarjontaan olen pyrkinyt tutustumaan monipuolisesti. Sykettä-sivuston lista omista ilmoittautumisista ja osallistumisista tosin kertoo karua kieltään siitä, etten ole ihan siinä määrin käynyt ohjatuilla liikuntatunneilla kuin olisi ollut tarkoitus. Lokakuun aikana jumpat jäivät kokonaan väliin, kiitos murtuneen isovarpaani, enkä loppuvuonnakaan niin järin aktiivinen ollut. Positiivisena asiana mainittakoon, että sunnuntaiaamun perhevuorosta on innostunut itseni lisäksi niin mies kuin lapsetkin, joten sitä on ehdottomasti aikeissa jatkaa myös ensi vuonna.

Muita fyysiseen hyvinvointiini vaikuttavia asioita listassani olivat riittävä uni, tasapainoinen ruokavalio, ulkoilu ja perussairauksien hyvä hoito. Unettomuudesta olikin jo juttua, enkä pidä todennäköisenä, että pääsisin siitä ongelmasta koskaan eroon kunnolla. Ilokseni olen kuitenkin todennut, että kirkasvalolampun hankkimisen jälkeen ja säännöllisen aamu"annoksen" ottamisen myötä olen ollut virkeämpi, aikaansaavampi ja positiivisempi eikä (aamuyön) unettomuus ole vaivannut enää niin pahasti. Edelleen venytän turhan usein iltaa liian pitkälle ja lopulta olen nukahtaa istualleen, kun en malta mennä nukkumaan! Atopiataipumukseni on milloin parempi, milloin pahempi ja sen etenemistä on vaikea ennustaa. Stressin määrällä on toki suuri merkitys myös ihon kuntoon ja sitä kautta henkisen hyvinvoinnin osuus korostuu.

Henkiseen hyvinvointiini liittyviä ja sitä edistäviä asioita olivat liikunnan lisäksi musiikki, oma aika, ihmissuhteet ja itsensä kehittäminen. Musiikkia olen syksyn mittaan harrastanut lähinnä lauleskelemalla kotona (lähes tauotta, anteeksi vain perhe!) ja kuuntelemalla musiikkia, erityisesti Jouluradiota näin joulun aikaan. Pianottomuus ei toistaiseksi ole osoittautunut elämää suuremmaksi ongelmaksi, vaikka välillä sitä itselleni kaipaankin. Omaa aikaa olen ottanut säännöllisesti - sekä minulla että miehelläni yksi ilta viikossa - mikä on kyllä tehnyt tosi hyvää. Tosin viimeisten parin opiskeluviikon aikana ei yksinkertaisesti ollut tilaa näille omille illoille, ja sen kyllä huomasi  aina välillä kiristyneenä pinnana ja yleisenä tyytymättömyytenä. Uusia ihmissuhteita olen tämän syksyn aikana luonut reippaasti. Tutustuminen ja Kuopioon juurtuminen on edennyt mukavasti ja sitä on ehdottomasti helpompi jatkaa ensi vuonna. Itsensä kehittäminen taas on ikuisuusprojekti, joka ehkä selvimmin tällä hetkellä toteutuu "perhepalavereissa", mutta myös tsemppaamalla ihan arkisissa asioissa.

Jokainen näistä osa-alueista on tämän syksyn aikana omalla kohdallani vahvistunut ja sitä kautta edistänyt hyvinvointiani. On kivaa huomata, että omalla toiminnallaan ja omilla valinnoillaan voi oikeasti vaikuttaa siihen, miten hyvin itse voi. Olen ollut niin luokattoman huono pitämään itsestäni huolta, että tämä vähäkin edistys hyvinvoinnin saralla tuntuu hurjan suurelta. Vielä on kuitenkin pitkä matka siihen, että itsestäni huolehtiminen ja oma hyvinvointi olisivat prioriteettilistallani siellä, missä niiden kuuluisi olla. Tietynlainen rutiini minulta myös puuttuu. Näiden etsimistä jatkan siis ensi vuonna.

Muutoksen ensiaskeleet hyvinvoinnin osalta on otettu, ja tästä on hyvä jatkaa! Olkoon ensi vuosi tässä suhteessa vielä tätäkin parempi :)

Totaaliväsymys

Nyt se on tosi lähellä, nimittäin totaaliväsymys opiskelun suhteen. Enää ei puhuta mistään pienestä ohimenevästä väsymyksestä, joka korjaantuu, jos saa yhden yön nukuttua kunnolla. Nyt puhun lamauttavasta väsymyksestä, joka tekee opiskelujuttuihin tarttumisesta todella vaikeaa. Itseni tuntien tämä fiilis ei ennusta hyvää, vaan tällainen väsymys on viimeinen varoitus siitä, että nyt on pakko hidastaa. Tällaisella fiiliksellä jäljellä olevat 1,5 opiskeluviikkoa tuntuvat loputtoman pitkiltä. Jäljellä on siis vielä elinanatomian tentti, muutama ryhmätapaaminen ja luento. Viimeisetkin elinanatomian luennot on käyty ja nyt pitäisi "enää" saada asiat iskostettua päähän. Se ei ole helppo tehtävä, eikä itsekriittinen ja vaativa luonteeni helpota asiaa. Minä haluan pärjätä, minä haluan oppia, minä haluan menestyä. Mutta entä jos ei vain jaksa?

Olen tosi lähellä sitä pistettä, josta puhuin Kun opiskelu tökkii -postauksessa. Sitä hetkeä, että on parempi luovuttaa, mitä se missäkin tilanteessa tarkoittaakaan. Nyt jos koskaan on minun aikani laskea rimaa, mikä minulle tarkoittaa sitä, että opiskelen elinanatomian jotenkuten. En edes yritä oppia sitä niin hyvin kuin opin edellisen anatomian kurssin. Käyn tentissä kyllä, mutta voi olla, että joudun sen uusimaan. Kun olotila on tämä, on ihan turha piiskata itseään johonkin loistosuoritukseen. En vain kykene siihen juuri nyt.

Koko syksyn ja vuoden olen ollut tosi reipas ja positiivinenkin, yrittänyt keskittyä hyviin puoliin ja tsempannut itseäni kerta toisensa jälkeen. Kulunut vuosi on sisältänyt tosi monta asiaa, jotka jo yksittäinkin olisivat stressaavia. Kun isoja muutoksia laitetaan monta päällekkäin, onko ihmekään, että lopulta tulee raja vastaan. Kivatkin tapahtumat, juhlat ja muut alkavat tuntua velvollisuuksilta, joihin ei millään jaksaisi lähteä. Luennoilta jää helpommin pois, kun ei jaksa poistua kotoa. Haluaisi tehdä hirveästi kaikkia juttuja, mutta ei vain jaksa, kun velvollisuuksiakin on jo liikaa. Opiskelu syö yhä suuremman osan valveillaoloajasta - jos ei konkreettisesti, niin ajatuksissa. Haluaisin jo jättää opiskelut vähemmälle ja keskittyä joulun valmisteluun ja fiilistelyyn, mutta ei auta - vielä pitää viikko jaksaa.

Valoa on toki tunnelin päässä. Enää reilu viikko, enää yksi tentti. Ehkä lohduttavinta on tieto siitä, että heti joululoman alettua pääsemme miehen kanssa muutamaksi päiväksi kahden kesken lomalle. Olemme kumpikin olleet koko vuoden enemmän ja vähemmän lujilla, joten olemme pienen kaupunkilomamme totisesti ansainneet! Pikkuiset jäävät hyvään hoitoon tutuille ihmisille, joten heidänkään pärjäämisestään ei tarvitse kantaa huolta, vaikka helposti stressaantuvaa ja huolehtivaista tyyppiä olenkin.

Takerrun ihan naurettavuuteen asti siihen hetkeen, kun tentin jälkeen saan astua - toivottavasti kohtuullisen huolettomana - ulos yliopiston ovesta ja ajatella, että tulen takaisin vasta ensi vuonna. Nautin jo etukäteen ajatuksesta, että saan sulloa anatomian kirjat muutamaksi viikoksi kaapin perukoille ja jättää työpöydälleni pelkästään kasan romaaneja, jotka aion ahmia joululoman aikana. Näitä ajatellessa alkaa väkisinkin hymyilyttää. Enää viikko, äkkiä se menee!

Jakaako joku kanssani samantyyppisiä fiiliksiä? Vertaistukea kaivataan :D

Harrastelua

Joulu lähestyy vääjäämättä, ja olemme miehen kanssa käyneet jokavuotisen väännön siitä, milloin on oikea aika laittaa jouluvaloja tai alkaa kuunnella joululauluja. Hyvänä kompromissina on ihan marraskuun loppu. Minun - paatuneen jouluihmisen*- mielestäni jo lokakuussa on aivan hyvä aika ruveta fiilistelemään joulua. Miehen näkökulma taas on, että joulua sopii alkaa odottaa vasta joulukuun alussa. Eli ihan liian myöhään, jos minulta kysytään!

Joka tapauksessa olen ripustellut jo jouluvaloja sinne tänne ja loput laitetaan kunhan ehditään. Voi että, miten onnelliseksi tulenkaan, kun on hämärää ja tunnelmallista eikä sotkukaan häiritse niin paljon kuin päivänvalossa! Joulun odotus on ihan parasta kaamosväsymyksen lievittämiseen. No, jos ihan rehellisiä ollaan, kirkasvalolamppuni tämän syksyn on pelastanut. Se helpottaa heräämistä aamuisin ja virkistää perusolemista eikä iltapäivällä/alkuillasta väsytä enää puoleksikaan niin paljon kuin ennen. Muksutkin ovat selvästi pirteämpiä kuin ennen kirkasvalolampun hankkimista!

Koska en ole vielä ehtinyt sisustaa joulua lähellekään tarpeeksi, olen opiskelun ohessa värkkäillyt kaikenlaista pientä jouluun liittyvää. En todellakaan ole mikään käsityöihminen (vaikka haluaisinkin olla!), joten keskityn ihan vain pienimuotoiseen näpertelyyn. Kärsivällisyyteni tai aikanikaan ei riitä mihinkään isompitöiseen, vaan haluan kohtuullisen nopeasti ja helposti valmista. Videoluentoja kuunnellessa on ollut kivaa samalla virkata tai väkerrellä helmien kanssa. Peikonpähkinäoksani ovatkin saaneet koristeekseen muutamia helmitöitä, jotka voi helposti ripustaa joulukuuseen, kun sen aika on. Virkkaamalla on syntynyt erilaisia lumihiutaleita, jotka ripustin ikkunaan, kun en parempaakaan paikkaa keksinyt. Vinkkejä ja inspiraatiota lumihiutaleisiin löysin Ristiin rastiin - ja Kässämartat-blogeista. Käsillä tekemisessä parasta on se, kun näkee konkreettisesti työnsä jäljen. Se on hyvää vastapainoa opiskelulle, jonka kohdalla ikinä ei tule valmista.

Tulevana viikonloppuna pääsemme taas pitkästä aikaa juhliin, kun vietämme pyöreitä täyttäneen äitini syntymäpäiviä. Päivänsankarin pyynnöstä esitämme sisarusten kesken erään kappaleen. Sisäinen (kunnianhimoinen) muusikkoni heräsi ja niinpä tein kappaleesta ihan uudenlaisen sovituksen sen ainaisen pianosäestys-laulu-konseptin sijaan. Kehittelin kappaleeseen alaäänen, jota laulan itse, sekä viulua soittavalle sisarukselleni säestyksen. Viime lauantaina treenasimme sitä yhdessä, ja sehän kuulostikin suorastaan yllättävän hyvältä. Laitan teille ääninäytettä jossain vaiheessa, jos saan riittävän hyvälaatuisen äänitteen :)

SORATO:n tentti on huomenna, joten nyt lähden kertailemaan proteiinien laskostumista ja muuta mielenkiintoista. Hyvää viikon jatkoa teillekin!

*) Tarina kertoo, että syntyessäni tähän maailmaan sektiota tehnyt lääkäri hyräili joululauluja, joten jouluihmisyyteni on aivan varmasti perua sieltä!