Näin opiskeli(si)n anatomiaa

Ekan lääkisvuoden opiskelumateriaaleja koskevaan postaukseen tuli lukijalta toive opiskelumetodeista. Tartuinpa härkää sarvista ja rupesin muistelemaan viime syksyä. Tunnisteella "anatomia" löytyy bloginkin puolelta vuodatusta anatomian opiskelusta.

Sinänsä sain anatomiasta ihan riittävästi oppia, varsinkin jos katsoo arvosanoja. Vuoden parhaat arvosanat sain juuri anatomian kursseista. Silti tekisin paljon juttuja toisin, jos nyt opiskelisin tällä tietämyksellä noita kursseja.

Näissä onnistuin:

Aikataulussa pysyminen

Anatomian opiskelussa on niin hirveästi työtä, että se ihan oikeasti kannattaa aloittaa heti. Jos olet lukiossa/aiemmissa opinnoissa tottunut siihen, että viikkoa ennen tenttiä kirjat avataan ekaa kertaa, se ei taida olla anatomian opiskelussa kovin hyvä vaihtoehto.

Hyvä asenne

Välillä tätä oli kyllä haastavaa löytää, mutta pääosin jaksoin pysyä positiivisena :D

Lähipiirin hyödyntäminen opiskelussa

Anteeksi vain, mies ja lapset - taas jouduitte opiskeluni assistenteiksi! Ei tarvinnut muistella vauvaikäisen erityispiirteitä, kun ne olivat silmien edessä jatkuvasti. Ja jos anatomian opiskelu kyllästytti, eiköhän joku lapsista pyytänyt iltasaduksi anatomian kirjaani...

Näissä minulla olisi ollut parantamisen varaa (eli vinkkinä uusille fukseille):

Kopioinnin välttäminen

Jos nyt opiskelisin anatomiaa, yrittäisin ensin opetella asiat ja vasta sitten ne opittuani testata osaamistani tekemällä tehtävät. Termien opettelu on se raskain osuus, joten se kannattaa hoitaa kerralla kunnolla. Oikotietä ei valitettavasti ole.

Kokonaisuuksien hahmottaminen

Tässä pitää miettiä se oma tyyli opetella asioita. Joillekin sopii hyvin yksittäisten asioiden opettelu, toiset, kuten minä, tarvitsevat yksityiskohdille aina sen kontekstin. Nyt osaisin paljon paremmin ottaa tämän huomioon ja aloittaisin opiskelun kokonaisuuden hahmottamisella sen sijaan, että yrittäisin epätoivoisesti painaa mieleen yksittäisiä sanoja, joita en saa mielessäni laitettua mihinkään lokeroon. Samoin nyt ajattelen, että olisi ollut paljon fiksumpaa opetella kerralla kaikki esim. lihakseen liittyvät asiat: lihaksen nimi, mutta myös sen hermotus, origo ja insertio sekä tehtävä. Tässä tuli tuhlattua paaaljon aikaa.

Oheismateriaalin ja mallien hyödyntäminen

Jos nyt aloittaisin anatomian opiskelua, olisin hyvin paljon tarkempi siitä, että ehdin käydä yliopistolla pyörittelemässä anatomisia malleja silloin, kun ne ovat saatavilla. Samoin Essential Anatomya hyödyntäisin heti alusta lähtien kertaamiseen. Sovelluksesta löytyy kohta Quiz, jonka avulla sain kivasti kertailtua luita ja lihaksia.

Anatomian opiskelun aloittaminen oli kieltämättä kunnon palautus maan pinnalle sieltä "musta tulee lääkäri"-unelmakuplasta. Tsemppiä siis fukseille anatomian pänttäämiseen! Ei oo helppoa, mutta lopussa kiitos seisoo :D

Kuukausikatsaus: heinäkuu

Toinen kesä(työ)kuukausi takana. Heinäkuu on ollut hyvä kuukausi, totesin eilisiltana maatessani sängyllä ja katsellessani ikkunasta sinistä taivasta ja vaaleanpunaisia pilviä. Heinäkuuhun on tosin mahtunut paljon kesäsäiden päivittelyä (taasko sataa, eikö paista, miksei ole helle jne) sekä kaikenlaista mukavaa blogin puolella ja oikeassa elämässä. Itseäni ei viileä sää haittaa yhtään, mutta yhteen väliin tuntui, että joka ikinen vapaapäiväni on kaatosadetta! Aurinkoa olisi voinut tänä kesänä näkyä enemmänkin. No mutta elokuussahan niitä kesäkelejä tulee, kun minäkin pääsen vihdoin lomalle ;)

Heinäkuussa

• vietettiin blogin 1-vuotissynttäreitä (pst, hakija: otapa yhteyttä) ja pidettiin blogin eka arvonta
• fiilisteltiin oman alan töitä 
• pamautettiin pöytään superuutisia opiskelurintamalta
• esiteltiin ekan lääkisvuoden opiskelumateriaaleja
• mietiskeltiin roolinvaihdon hyviä puolia
• tsempattiin hakijoita kohti uutta urakkaa
• esiteltiin pääsykoelukemisia perheellisen näkökulmasta paljon ja vähän lisää
• käytiin viikonloppumatkalla ja pienellä kesäretkellä 
• muisteltiin muuttoja
• annettiin vinkkejä fuksivuoteen
• tehtiin koulujuttuja, vaikka onkin kesä
• oltiin jo aika väsyneitä vuoden opiskelujen + kesätöiden takia
• pohdittiin tyytyväisyyttä ja onnellisuutta
• esiteltiin säästövinkkejä kotiin ja sisustukseen liittyen

Heinäkuu oli blogin puolella pikkaisen kesäkuuta aktiivisempi. Näköjään kesätyön aloitus imi energiaa sen verran, ettei blogin ääreen kerennyt ihan niin usein. Ensi kuu onkin lomakuu, joten voi olla, että pidän silloin pienen tai vähän pidemmänkin blogitauon. Mutta yritetään nyt ensin selvitä sinne asti! Elokuun alkaminen on jo selkeä askel kohti syksyä, jota odotan yhtä aikaa kauhulla ja innolla :)

Toivottavasti sinun heinäkuusi oli (säistä huolimatta) toiveidesi mukainen! Itselläni loman tehtävälistasta on vielä monta kohtaa täyttämättä :D

Näin selviydyt fuksivuodesta

Tuskin on tulosten aiheuttamasta jännityksestä toivuttu, kun uusia fukseja alkaa kihelmöidä tulevat opinnot ja uusi elämä yliopistolla. Itse vuosi sitten jännitin, miten vaikeaa opintoihin palaaminen on, löydänkö yhtään kaveria ja oonko ihan vanha/tyhmä/muuten vaan kummallinen. Koskapa mikään noista kriisinaiheista ei loppujen lopuksi osoittautunut miksikään kriisiksi, voinen antaa pari vinkkiä uusille fukseille.

Ihan ekana: Jos itseni tavoin kuvittelet tai pelkäät erottuvasi joukosta ja nimenomaan huonolla tavalla, huoli pois! Lääkiksiinkin pääsee joka vuosi sisään porukkaa laidasta laitaan. Saatat kuvitella olevasi kovinkin outo, mutta kurssikavereihin tutustuessa tajuat, että meillähän onkin paljon yhteistä. No, ainakin samat opinnot, jos ei muuta ;)

Lähde reippaasti mukaan yhteisiin juttuihin. Itse tosin en ole kovin hyvä neuvomaan tässä, koska perhe vei vapaa-ajanviettotavoissa voiton. Tutustua tosin voi opintojenkin pyörteissä, joten olen itsekin saanut monta loistotyyppiä elämääni kuluneen vuoden aikana. Eli vaikket ehdi/jaksa/halua hypätä kaikissa menoissa mukana, saatat silti löytää mahtavia ystäviä kurssikavereiden joukosta.

Älä nosta rimaa liian korkealle. Opintojen aloitus on aina rankkaa. Oman kokemukseni mukaan syksy oli rankempi kuin kevät osittain siitä syystä, että (vielä) syksyllä tavoittelin niinsanotusti tähtiä. Opiskella täytyy, mutta vähemmälläkin pärjää. Kaikkien arvosanojen ei tarvitse olla huippuja.

Viimeisenä ja tärkeimpänä: ole oma itsesi äläkä stressaa turhia. Aluksi kaikki on hirveän sekavaa ja ahdistavaakin, mutta siitä se lähtee. Viikon-parin päästä kuljet kampuksella jo sujuvasti ja alun sekavat fiilikset on muisto vain! Niin, ja jos alussa väsyttää, se on ihan normaalia. Itselläni oli viime opinnoista jo niin kauan, että aluksi tuntui, etten yksinkertaisesti jaksa opiskella. Mutta se olo meni ohi, ja niin se menee sinullakin.

Vielä on jonkin aikaa töitä/lomailua/mitäikinä itse kullakin ennen opintojen alkua, mutta haluan jo nyt toivottaa jokaiselle tsemppiä opintojen aloitukseen! Jos siellä on joku kaltaiseni stressipirkko hermoilemassa elokuuta, usko mua: hyvin se menee :)

Ekan lääkisvuoden opiskelumateriaalit 1/2

Nyt kun tämän vuoden uudet fuksit on selvillä ja itsellä häämöttää horisontissa toisen lääkisvuoden aloitus, kerrataanpa vähän ekana vuonna käyttämiäni opiskelumateriaaleja. Ehkä näistä on jollekin uudelle fuksille apua, mutta todennäköisemmin ei :D Yritän kuitenkin parhaani mukaan tuoda esiin omien valintojeni hyviä ja huonompia puolia. Tästä näyttää tulevan taas niin pitkä ja polveileva postaus, että ihan suosiolla jaan tämän kahteen osaan!

Tässä postauksessa pureudun anatomian opuksiin, koska niitä mietin etukäteen eniten. Toisekseen anatomian opiskelu oli olennainen osa ekaa vuotta anatomian kurssien ja dissektioiden muodossa.

Omat anatomian opiskelumateriaalini olivat:

Thiemen kolmiosainen atlas
Thiemen flashcardit
Anatomian julisteet (luut ja lihakset) - tulivat kaupan päälle
luento- ja itseopiskelumateriaali (paksu monistenivaska), joka kurssille omansa

Valitsin ennen opiskelujen alkamista anatomian kuvastokseni Thiemen kolmiosaisen kuvaston. Etsin netin syövereistä esimerkkejä eri sarjojen kuvituksista (vaihtoehtoina meillä taisivat olla Sobotta ja Thieme), joista Thieme miellytti enemmän. Kolmiosaiseen vaihtoehtoon päädyin ihan sillä, että tiesin sen sisältävän laajemmin kuvia ja asiaa kuin yksiosaisen. Yhteistilaushan sulkeutui jo ennen opintojen alkua, joten kurssikavereiltakaan ei voinut kysellä vinkkejä :)

Olen tyytyväinen tähän valintaani, enkä toki vähiten siksi, että nyt on sekä äidille että isommille muksuille riittänyt omat anatomian kirjansa opiskelua varten ;) Vakavasti puhuen: pidän siitä, miten tarkkaan rakenteet on kolmiosaisessa kuvastossa kuvattu. Atlas sisälsi lisäksi esimerkiksi embryologian asioita, joten hyödynsin omaa kuvastoani myös embryä opiskellessa. Monipuolinen, ehkä jonkun makuun liiankin laaja kuvasto. Minä tykkään kyllä!

 
Flashcardit olivat minulle aivan ehdottomat anatomian kertaamiseen! Thiemen flashcardeissa kuvitus oli tietenkin kirjoista tuttu, joten niiden avulla oli helppo kertailla opittua. Osa korteista tosin sisälsi niin paljon asiaa, että ainakin alkuun oli ihan mahdotonta muistaa kaikkea. Mutta vähitellen oma opiskelutekniikka hioutui ja korttien selailu nopeutui. Suosittelen lämpimästi, jos flashcardit tuntuvat vähänkään omalta jutulta!

Luento- ja itseopiskelumateriaali oli myös ehdoton. Se sisälsi omatoimisesti tehtävät itseopiskelumateriaalit sekä luentomatskut. Parhaan hyödyn sai, kun yritti pysyä tahdissa ja tehdä tehtäviä sitä mukaa, kun niille oli kalenterissa varattu aikaa. Tosin itselläni anatomian rakenteet menivät alkuun kopioimiseksi, kun omista parhaista opiskelutekniikoista ei vielä ollut tietoa.

Gray's Anatomy -tekstikirjaa en ole hankkinut itselleni. Jos tuli tarvetta (ei tullut), lueskelin sitä yliopistolla. Yliopistojen valikoimista löytynee usein monenlaisia anatomian kuvastoja. Anatomian kirjan vaihtaminen antaa erilaista näkökulmaa, joten suosittelen välillä tutustumaan myös toisiin anatomian kuvastoihin.


Tuliko näistä kysyttävää? Vastailen mielelläni! Muistan nimittäin, miten hukassa itse olin vuosi sitten... Toisessa osassa jatkan sitten yleisemmin opiskelumetodeistani ja -materiaaleistani.

1/6 takana - fuksivuosi lukuina ja kootut opit

Huh huh, nyt se on ohi. Tämä lukuvuosi päättyi MENDO:n tenttiin, jonka tuloksia saadaan varmaan odotella pitkälle kesään. Tentti meni valmistautumiseen nähden ihan hyvin, mutten todellakaan aio vaivata tenttituloksella päätäni. Koska tiedättekö mitä: nyt on KESÄ!

Rakastan lukuja, joten tiivistän ekan lääkisvuoteni opinnot tiiviisti numeroiksi. Eka opiskeluvuoteni on sisältänyt:

• 18 käytyä kurssia
• 2 esseetä
• n. 45 harkkaa, kontaktiopetuskertaa tai seminaaria
• 12 tenttiä (11 oikeaa ja yksi uusinta)
• yli 350 luentoa, joista ehkä puolella olen käynyt (jos sitäkään)
• 1 väitöstilaisuudessa käynti
• x opiskeluahdistusta ja "ei musta oo tähän"-fiilistä
• 1 totaaliväsymys, johon kulminoituivat kaikki vuoden 2016 stressinaiheet
• 1 aloitettu syväriprojekti
• 3 syväripalaveria eri aiheiden tiimoilta
• 2 hyväksiluettua kurssia
• 4 labraharkkaa, joissa x määrä pipetointisähläystä
• lukematon määrä monivalintoja ja itsekorjaavia testejä
• xxxx tuntia itseopiskelua 
• n. 60 opintopistettä (joista 5 op hyväksiluvuista ja valinnaisista kursseista), joista osa vielä saapumatta 

Syyskuun alussa opintojen alkaessa koulupöytäni näytti tältä. Kirjoja olin selaillut hyvin varovasti, anatomian julisteet olivat vielä siististi taiteltuina ja kalenteri ammotti tyhjyyttään. Tabletti oli upouusi vailla yhtään käytönjälkeä.


No onhan tässä jotakin tullut tehtyä vuoden aikana. Kevät oli omasta mielestäni keveämpi kuin syksy, mutta siihen vaikuttivat koulun lisäksi henkilökohtaiset seikat. Alkusyksyn muutto, ihan uudet kuviot ja asunnonmyyntiprojekti veivät syksyllä virtaa jälkikäteen ajateltuna hurjasti, mutta niin selvittiin siitäkin. Syksyllä ainakin minä koin pienimuotoisen sokin, kun piti ihan oikeasti alkaa opiskella niin anatomian rakenteita kuin bio-opintojakin.

Kevät on kulkenut keveämmin opintojen suhteen ja muutenkin, kun suurin sopeutuminen uuteen arkeen ja elämään on takana. Osa kevään keveydestä on tosin johtunut ihan siitä, että rimaa on laskettu reippaasti ;) Jouduin nimittäin vastakkain sen tosiasian kanssa, että "pelkällä" opiskelullakin voi itsensä väsyttää, varsinkin, kun elämä on muutenkin aika täyttä.

Lopettaessani tämän lukuvuoden työpöytäni näyttää (hieman siistittynä...) tältä. Tabletin asento on muuttunut rennommaksi, sormen- ja käytönjälkiä löytyy liikaa ja paperipino on kasvanut. Anatomian julisteetkin ovat tässä välissä päätyneet seinälle. Kalenteri on vähintään parin viimeisen kuukauden ajan ollut täyteen sotkettu. Anatomian atlaksen lisäksi muutama muukin oppikirja on löytänyt työpöydälleni. Verhotkin ovat vaihtuneet sitten syksyn, kun saimme myymästämme asunnosta loput sisustuselementit mukaamme.


Opittuja asioita on ainakin muutama, vaikka aina jälkikäteen tuntuukin, ettei ole oppinut "mitään". Tämän vuoden aikana olen saanut lukemattomia ahaa-elämyksiä, kun joku aiemmin vastaan tullut sairaus/oireyhtymä/anatominen variaatio on saanut selityksen. Lapset ovat tässä sivussa opiskelleet "ihmisen luita" ja saaneet toimia apunani tenttiin luvussa, joten siltäkin osin vuosi on ollut opettavainen. Olen tyytyväinen tähän opiskeluvuoteen: olen saanut itsestäni irti sen, mitä halusinkin. Puhumattakaan mahtavista tyypeistä, joihin olen ilokseni saanut fuksivuonna tutustua! Fuksivuoteni olisi toki voinut olla melkoisen paljon railakkaampikin, mutta mitenpä kotihiiri harmaudestaan pääsisi :DD

Nyt on hauska päästä näkemään, onko sairaanhoitajana työskentely kuitenkin vähän erilaista kuin ennen. Maanantaina alkaa siis jo kesätyö, loma häämöttää sitten elokuussa. Alkaneen viikonlopun otan rennosti ja yritän tajuta, että elämäni toivottavasti viimeinen fuksivuosi on nyt pysyvästi takana. Tähänastisen elämäni paras vuosi on ohi, ei pelkästään opintojen suhteen paras vaan myös monen muun elämän osa-alueen. Mutta just nyt ihan parasta on se, ettei mun tarvitse opiskella kokonaiseen kolmeen kuukauteen! Syksyllä on kiva jatkaa tästä, mihin jäätiin.

Aurinkoista viikonloppua teille muillekin, nauttikaa kesästä :)

Tuleva tenttisuma

"Pitkästä" aikaa taas pelkkää opiskelukuulumishöpinää! En todellakaan tiedä, mistä näitä postausideoita kumpuaa, mutta tälläkin hetkellä luonnoksissa on yli 10 keskeneräistä postausta eri aiheista. Sairaanhoitaja vs. lääkäri -postauksia olen yrittänyt väsätä jo pitkään, mutta joudutte odottelemaan seuraavaa osaa vielä. En halua päästää käsistäni mitään puolivalmista. Onkohan muuten tulevalla tenttisumalla ja blogi-innostuksella jokin kausaaliyhteys? ;)

 

 

Opiskelut ovat sujuneet takkuisen tammikuun jälkeen ihan hyvin. Olen käynyt reippaasti luennoilla ja opiskellut monena päivänä yliopistolla. Sen tuloksena olen alkanut vähän laidasta ymmärtää molekyylibiologiaa ja -genetiikkaa sekä embryologiaa. Myönnän, että minulla oli alkuun MOBIGE:n suhteen mitä vakavin asenneongelma, mutta sittemmin olen huomannut, että tykkäänkin siitä. Tykätä on ehkä paljon  sanottu, mutta pidän siitä ainakin enemmän kuin SORATO:sta - mihin ei sivumennen sanoen paljoa tarvita. Embryologia taas on hurjan mielenkiintoista, mutta siinä pitää huolehtia, että luennoilla äitimoodini on laitettu pois päältä.

Viime viikolla pääsin MOBIGE:n harkassa tutkimaan omaa DNA:tani. Se oli kivaa ja mielenkiintoista! Ainakaan saamieni tutkimustulosten mukaan minun ei pitäisi kärsiä laktoosi-intoleranssista :) Loppuviikosta taas olin luennolla hyvällä fiiliksellä, kunnes kaverini palautti maan pinnalle esittelemällä kalenteria, jossa oli tenttiä tentin perään. Tällä viikolla on siis radiologisen anatomian tentti, ensi viikolla embryologian ja kahden viikon päästä MOBIGE. Mitäh, vastahan nämä kurssit aloitettiin! Enhän minä nyt vielä voi mennä tenttiin!!

Niinhän minä tälläkin kertaa ajattelin opiskella heti alusta asti kaikki asiat, mutta tässä sitä taas ollaan... Opinkohan ikinä valmistautumaan ajoissa? Rennoksi ja hauskaksi suunniteltu viikonloppu vierähtikin erilaisia röntgen-, tietokonetomografia- ja magneettikuvia tsekkaillessa ja rakenteita etsiessä. Toki siihen mahtui normielämän lisäksi muutakin, kuten "uuden" ruokailuryhmän ihastelua (vähän vinkkiä Facebookissa) sekä pieniä luovia sisustusprojekteja. Niistä lisää myöhemmin!

Päivä on muuten pidentynyt jo niin selvästi. Maanantaisin jumpan jälkeen kotiin pyöräillessä on vielä valoisaa! Vasta pari viikkoa sitten samaan aikaan oli ihan pimeää. Lisääntyneen valon huomaan aiheuttaneen minulle hirveän sisustusvimman ja hurjia energiapuuskia :) Harmi vain, ettei tuo energia päädy opiskeluun ihan siinä määrin kuin toivoisi...

Ai niin muuten, se täällä mainittu etukäteen hirveän vaivalloiselta vaikuttanut tiedonhaun tehtävä tuli parissa maanantaissa tehdyksi ja samoin tein hyväksytyksi! Lääketieteellisen tiedon ja viestinnän (LTV) kurssiin kuului myös väitöstilaisuudessa käynti ja raportin kirjoittaminen. Reippaina yksilöinä kävimme kavereiden kanssa väitöstilaisuudessa jo ihan syksyn alussa, vaikka aikaa on huhtikuuhun asti. LTV:n osalta olen siis jo suorittanut kaiken, joten nyt vain odottelen pisteitä. Tällä hetkellä opintopistesaldoni on suorastaan huikea 28/360 op... Vielä on matkaa :D

Kivaa viikkoa kaikille!

Anatomiaa vielä kerran

Mahtavaa maanantaita! Ei minulla nyt mikään superolo ole, mutta aika kiva kuitenkin :) Muutaman tunnin päästä on dissektiokurssin tentti. Viikonlopun aikana en tosiaankaan opiskellut siinä määrin kuin aioin, mutta kertailin kuitenkin. Kohta nähdään, kuinka paljon osaan.

Eilen illalla sain taas kiinni siitä, miksi anatomia on niin siistiä. Makoiltiin kahden vanhimman lapsen kanssa meidän parisängyllä ja luettiin kukin omaa osaamme kolmiosaisesta Thiemestä. Minä tutkin raajoja, esikoinen päätä ja hermoja ja nuorempi sisäelimiä. Onpa lapsillakin huvit! Kinasteluksihan se meni sitten loppujen lopuksi (lisää tarinasta Facebookissa), mutta hetken aikaa oli tosi mukavaa.

Jotain siis loksahti eilen taas kohdalleen. Poikkileikekuvia tsekkaillessani yhtäkkiä jotenkin tajusin sen kolmiulotteisuuden ja ymmärsin anatomiaa taas vähän paremmin. Tooosi vaikea selittää, mutta kyllä te varmaan tiedätte sen fiiliksen, kun ensin tuntuu, etteivät palaset asetu millään ja sitten ne aivan yhtäkkiä loksahtavat paikalleen! Ja kyllä tuli hieno fiilis, eikä lukeminen sen jälkeen tuntunut enää yhtään niin epätoivoiselta.

Kertaillessani muistelin myös (nostalgisesti, hah) sitä, kun ensimmäistä kertaa avasin Thiemen anatomian atlaksen. Muistan sen vatsanpohjaan laskeutuneen kylmän painavan tunteen, kun tajusin, että näitä on joskus ihan oikeasti opeteltava. Kaikki nämä sadat ja tuhannet termit. Kaikki nuo luut, lihakset, ligamentit. Mutta mikä pahinta, se ei jää siihen, vaan tietoa pitää olla myös verisuonista, hermoista, sisäelimistä ja lymfaattisesta järjestelmästä. Muistan, miten viimeisenä päivänä ennen opintojen alkua hermoilin mielessäni: entä jos en ihan rehellisesti sanoen pärjää?

Mutta niin vain on pärjätty, ja oikein hyvin itse asiassa. Suuri kiitos kuuluu suurenmoiselle miehelleni, joka on älyttömän upeasti ottanut koti-isän roolin haltuun ja antanut opiskelulleni tilaa ♥

Nyt, kun dissektiotentti on ihan oven takana, päällimmäinen tunne on kiitollisuus. Oli todella ainutlaatuista päästä tutkimaan ihmisen rakenteita konkreettisesti. Oli koskettavaa olla asettamassa vainajia arkkuihin dissektiokurssin päätteeksi. Arvostan todella paljon ihmisiä, jotka ovat testamentanneet ruumiinsa lääketieteen opetukseen. Ilman heitä tämäkin kurssi olisi jäänyt toteutumatta.

Dissektiokurssi kokosi hienolla tavalla yhteen koko syksyn anatomian opinnot. Aiemmin opittu kertautui, palautui mieleen ja syventyi. Kurssi oli tiivis ja tulleen tietomäärän myötä myös raskas, mutta ehdottomasti antoisin tähänastisista kursseistamme! Dissektiokurssi päättää myös anatomian opiskelun, mikä yhtä aikaa tuntuu helpottavalta ja vähän haikealtakin. Kauas on tultu niistä ajoista, jolloin latinankieliset termit aiheuttivat ahdistusta ja tunteen siitä, etten opi niitä ikinä. Mutta niin vain opin, minäkin.

Näillä tunnelmin tenttiin! Hyvää alkanutta viikkoa kaikille :)

Kuukausikatsaus: tammikuu

Äkkiäpä tammikuu livahti ohi, vuosi vuodelta aina vaan nopeammin.

Vuoden 2017 ensimmäisen kuukauden aikana

• lastenhuone sai uutta ilmettä valkoisella maalilla (keinutuoli sekä kerrossänky)
• vietin ansaittua joululomaa 
• opinnot alkoivat takkuisesti
• sain opiskelutahdista kiinni...
• ... kunnes hetken oli taas vaikeaa
• toteutin toivepostauksia (erilaiset polut osa 1 ja osa 2) sekä sh vs lääkäri - opinnot
• muistelin bloggaamiseni alkutaivalta
• aloitin Unelma itsestä -valmennuksen
• ajoin autolla ensimmäistä kertaa aikoihin
• mietin kesäsuunnitelmia
• opettelin löytämään hyvää rytmiä liikkumisiin
• valokuvasin ja paljon
• olin pääosin tyytyväinen itseeni ja elämääni
• sain luovuuden puuskan, joka toistaiseksi etsii sopivaa keinoa purkautua
• edistyin pienen askeleen verran tämän vuoden tavoitteissani

Ei huono alku vuodelle ollenkaan! Blogin postaustahti on nyt parisen viikkoa ollut sellainen, että arkipäivinä postauksia on ilmaantunut (lähes) päivittäin ja viikonloput ovat olleet hiljaisia. Olen tarkoituksella vähentänyt netissä roikkumista viikonloppuisin ja saanut sitä kautta paljon lisää virtaa niin perheen kanssa olemiseen kuin muuhunkin elämään. Tasapainon etsintä ajankäytön suhteen jatkuu myös ensi kuussa!

Muistattehan, että blogia voi seurata myös Facebookissa! Sinne ilmaantuu aina toisinaan jotain, pieniä hetkiä, kuvia, kommentteja. Jos blogin puolella on hiljaista, kannattaa kurkata Facebook :)

Miten sinun tammikuusi sujui? Oliko vuoden alku odotustesi mukainen vai jotain ihan muuta?

Opiskeluväsymyksestä innostukseen

Näkyy menevän pientä vuoristorataa... Joka toinen viikko on hankala, joka toinen helppo. Nyt oli "hankalan" viikon vuoro. Dissektiokurssi päättyi maanantaina, ja heti tiistaina alkoi kaksi uutta kurssia: mielenkiintoinen embryologia sekä vähän-turhan-vaativa-minun-makuuni-mobige. En osaa tarkkaan sanoa, mikä tästä viikosta teki niin raskaan, mutta eipä sen väliäkään. Joskus vain tulee hetkiä, jolloin ei pysty eikä jaksa.

Keskiviikon luennoista en saanut oikein mitään irti. Olin aivan väsynyt, ajatus harhaili ja kuuntelin luennoitsijaa vain pätkittäin. Siksi tein päätökseen rauhoittaa loppuviikon ja jättää menemättä luennoille. Luennothan eivät ole pakollisia, mutta silti tulee kieltämättä laiska olo, jos ilman "kunnon syytä" jättää menemättä. Mutta mikä nyt kenellekin on se kunnon syy. Itse haluan vielä enemmän oppia kuuntelemaan sitä, mitä oikeasti tarvitsen. Jos se on lepo, raivaan sille tilaa. Itseni tuntien tämä matalapaine kestää muutaman päivän, joiden jälkeen olen taas innoissani tarttumassa opintoihin.

Tähän mennessä taktiikkani on toiminut loistavasti. Kun olen huomannut opiskeluväsymystä, olen hiljentänyt tahtia ja välillä myös kieltäytynyt ajattelemasta koko opintoja. Olen tehnyt kivoja asioita, liikkunut, ollut perheen kanssa ja yrittänyt laskea stressitasoja. Kun hyväksyy sen, ettei ihan joka hetki jaksa, saattaakin löytää itsestään sellaista poweria, mitä ei uskonut olevankaan. Näin minulle kävi viime syksyn loppukirin aikana. Elämän pieniä paradokseja.

Ja aivan totta: keskiviikon väsymyksen jälkeen olen huomaavinani jonkin pienen innostuksen heräävän. Ehkä kuvittelen, ehkä en :D Olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että opiskelunkin pitää olla suurimmaksi osaksi innostavaa, kiinnostavaa ja palkitsevaa. En ole niitä, jotka vääntävät hampaat irvessä, koska on "pakko". Minä mieluummin etenen vähän hitaammin, lasken rimaa, jos siltä tuntuu, ja yritän löytää oppimisen ilon. Tähän asti se on aina löytynyt, ennemmin tai myöhemmin. Ja tiedättekö mitä: uskon, että juuri se on menestykseni salaisuus. (Taustatietona mainittakoon, että olen päässyt kerralla läpi kaikista tähänastisista tenteistä ja saanut loistavat arvosanat (4 tai 5) niistä kolmesta tentistä, joissa oli numeraalinen arvostelu.)

Laiskottelu ei tietenkään takaa hyviä oppimistuloksia, joten jossain vaiheessa pitää laittaa ryhtiä touhuun. Itselläni on vielä viikonloppu aikaa kerätä voimia, levätä, tehdä kaikkia kivoja juttuja, lueskella (ah, minkä kirjapinon kävin lainaamassa kirjastosta!) ja vain olla. Maanantaina palaan ruotuun. Kalenteriin on jo merkitty, mihin aikaan opiskelen ja mitkä aihealueet käyn läpi. Dissektiotentti on jo reilun viikon päästä ja kerrattavaa riittää, joten jo on aikakin alkaa töihin.

Mutta sitä ennen: ihanaa, rentouttavaa viikonloppua meille kaikille!

Aamuihmisen unelmaviikko

Kevään toinen opiskeluviikko oli aivan eri luokkaa kuin ensimmäinen. Alku oli hankalaa, kuten monesti tuppaa olemaan, mutta tällä viikolla pääsin ihan eri tavalla kiinni opintoihin. Viime viikolla kaikki opintomme olivat iltapäivällä, tällä viikolla aamupäivällä, ja hyvin todennäköisesti parempi fiilikseni johtuu ihan vain siitä.

Olen ollut aamuihminen niin kauan kuin muistan. Kahdeksan aamut eivät koskaan olleet minulle kauhistus, kuten eivät seitsemältä alkavat työvuorotkaan. Vuorotyössä ihan parhaita olivat viikonloppuaamut, joina itse oli ollut hereillä ja töissä jo tuntikausia samalla, kun vapaalla olevat ihmiset kenties vasta heräilivät. Kun pakolliset menot, työt, opiskelut ja muut on hoitanut jo aamupäivällä, loppupäivä tuntuu suorastaan loputtoman pitkältä. Siksi tämä viikko on ollut yksiselitteisesti mahtava.

Jos taas päivän ainoa pakollinen meno on iltapäivällä tai vasta illalla, olen tosi huono keskittymään oikein mihinkään ennen lähtöä. Muistan, kun yritin lukea pääsykokeisiin ennen iltavuoroa. Koetin kovasti keskittyä, ja toisinaan jopa onnistuin, mutta joka kerta paria tuntia ennen töihin lähtöä tuli totaalinen stoppi. Jostain syystä minulle on paljon helpompaa hoitaa ensin pakolliset menot ja vasta niiden jälkeen treenit, harrastukset tai muut. Ehkä siksi säännöllinen päivätyö sopisi minulle paremmin.

Tietysti herääminen ennen seitsemää tuntuu alkuun karulta, mutta onneksi hankin syksyllä sen kirkasvalolampun. En voi kehua sitä tarpeeksi, koska se on syy, miksi olen koko talven ollut näinkin virkeä ja energinen. Ainoa harmin aihe on se, etten tullut hankkineeksi sitä aikaisemmin! Kun nauttii aamukahvin kirkasvalolampun loisteessa, on hyvin paljon helpompi lähteä liikkeelle. Toinen aamujeni pelastus on tuo lyhyt, parin kilsan pyörämatka, joka karistaa viimeisetkin väsymyksen rippeet. Oli aivan eri fiilis aloittaa työt tai opinnot - eikä siis todellakaan hyvällä tavalla -, kun virkistävän pyörämatkan sijaan oli viettänyt vähintään sen puoli tuntia julkisissa kulkuvälineissä yhdessä muiden väsyneiden työmatkalaisten kanssa.

Tämä viikko saa tästedes toimia unelmaviikkoni esimerkkinä, vaikkei ihan kaikki tietenkään mennyt putkeen. Tästä esimerkkinä olimme tällä viikolla vuorokauden ilman wc-pönttöä, kun edellisen hajottua piti saada uusi tilalle. Oikeasti olen myös ollut koko viikon aivan luokattoman laiska, mutta joskus pitääkin ottaa vähän rennommin. Liikkuakaan en ole "ehtinyt", koska alkuviikon olin niin jumissa ja loppuviikosta ei huvittanut :D Onneksi Unelma itsestä -valmennus starttaa maanantaina, niin saadaan tämäkin nainen liikkeelle!

Rentouttavaa viikonloppua!

Opiskelun aloittamisen vaikeus

Kevään ensimmäinen opiskeluviikko pitkän, ihanan ja rentouttavan loman jälkeen saatiin päätökseen perjantaina. Olipa yllättävän rankkaa aloittaa heti "täysillä", kun on koko loman ajan lähinnä pyrkinyt unohtamaan koko opinnot... Joka päivä on ollut opintoja suunnilleen puoli päivää, mikä sekin on tuntunut paljolta näin alkuun. Lisäksi minulla oli pakollista menoa useamman tunnin ajan sekä lauantaina että sunnuntaina - mitä ei siis yleensä tapahdu ikinä -, joten viikonloppunakaan ei paljoa ehtinyt lepäilemään.

Vähän nihkeästi on lähtenyt kevät käyntiin. Heti ensimmäisenä päivänä vietin yliopistolla aikaa tiedonhaun tehtävän äärellä. Aikaa meni vaikka kuinka eikä silti tullut valmista. No, ehkä ensi viikolla... tai sitä seuraavalla! Dissektiokurssista sen verran, että vaikka pari päivää ennen kevätlukukauden alkua kertailinkin vähän tuki- ja liikuntaelimistön anatomiaa, mm. lihaksia ja niiden hermotusta, aika on  syksyn ja joululoman aikana tehnyt tehtävänsä ja niin moni asia unohtunut. Se taas on tuonut lisätyötä, kun pitää tosi moni asia kerrata ennen dissektiosaliin astumista. Alla kuva kaikesta aineistosta, joka pitäisi hallita - hurjan paljon asiaa. Nyt on taas käyttöä anatomian isoille julisteille, jotka näppäränä naisena olen ripustanut makuuhuoneen oven taakse piiloon. Kun ovi on auki, kuten yleensä on, julisteet eivät näy. Kun haluan opiskella, laitan oven kiinni, ja julisteet tulevat näkyviin. Arjen luovia ratkaisuja!

Opintojen alussa huomaa, miten keskittymiskyky on olematon eikä mihinkään jaksaisi paneutua. Ajatus harhailee, paikallaan istuminen on vaikeaa ja tekisi mieli olla jossain ihan muualla. Omalla kohdallani olen todennut, että näköjään pitää vähän pakottaa itseään alkuun. Siksi päätän, että nyt käyn läpi tämän yhden osan, ja sen myös teen. Aluksi pitää valita joku naurettavan pieni osa-alue, ettei siihen tutustuminen tunnu ylivoimaiselta. Jatkaminen on paljon aloittamista helpompaa, joten toisinaan käy niin, että kun on alkuun päässyt, saattaakin saada aikaan paljon enemmän kuin ajatteli. Useammin minulle taitaa tosin käydä niin, että se yksikin osa-alue on muka niin vaivalloinen ja aikaavievä... Mutta oli miten oli, kevät on aloitettu ja tästä on suunta ylöspäin!

Muuten viime viikko oli oikein kiva. Maanantaina saimme vihdoin ja viimein KuoLO:nmustat haalarimme, ja perjantaina meidän vuosikurssimme sai haalarikasteen. Liikunnan suhteen otin näköjään kunnon alkuspurtin, kun ryhmäliikunnat alkoivat taas maanantaina pyöriä. Kävin kahdella ryhmäliikuntatunnilla (toinen lihaskuntoa, toinen corea) sekä kertaalleen salilla. Sunnuntaiaamuna suunnistimme koko perheen kanssa liikkumaan korkeakoululiikunnan perhevuorolle. Puolentoista tunnin aikana tuli muun muassa leikittyä hippaa, pelattua sählyä, kiivettyä "apinapuuhun" eli puolapuihin ja tehtyä vähän lihaskuntoa sopivan kokoiset puntit (lue: lapset) painona. Voin kertoa, että viikon aktiivisuus tuntuu lihaksissa ihan kunnolla, kun joululomalla tosiaan keskityin lähinnä suklaan syöntiin :) Liikunnan tuoma väsymys ja se fiilis, kun on antanut kaikkensa = ihan parasta <3

Nyt kohti parempaa arkea. Virkeää uutta viikkoa teille!

Opintoni keväällä 2017

Tänään alkoi fuksivuoteni toinen puolikas eli kevätlukukausi. Välttelin koko loman ajan melkoisen onnistuneesti kaikkea opintoihin liittyvää. No, kävin kyllä läpi koko kevään aikataulut ja vastaanotin parit arvosanat ja opintopisteet. Sekä elinanatomia että SORATO menivät hyvin eikä uusintoja tarvita. Hyvä minä!

Tänä keväänä on luvassa taas uusia kursseja. Heti huomenissa aloitetaan ehkä se kaikista odotetuin kurssi, nimittäin dissektiot. Tuki- ja liikuntaelimistön anatomian sekä elinanatomian opiskelun päämääränä ovat olleet dissektiot, joissa osaamiseni joutuu todelliseen testiin. Pitänee kerrata ahkerasti oppimaani, vaikka tentit hyvin menivätkin. Dissektioiden osalta vaitiolovelvollisuus astuu jälleen kuvaan, joten tätä(kään) kokemusta en tule blogissani avaamaan.

Dissektiokurssi kestää reilut kaksi viikkoa, joiden jälkeen alkavat MOBIGE ja EMB-jaksot (molekyylibiologia ja -genetiikka sekä embryologia). Syksyllä alkaneen RADA:n eli radiologisen anatomian opiskelu jatkuu harkkojen muodossa KYS:llä ja päättyy tenttiin helmikuussa. Siinä missä syksyllä kaksikin kurssia (jo mainitut EAN ja SORATO) pidettiin flipped classroom -metodilla (eli tavallisia luentoja oli vähän, videoluentoja ja kontaktiopetuskertoja sitäkin enemmän), kevään kurssit ovat kaikki perinteiseen tyyliin toteutettuja. Paljon luentoja luvassa siis, vaikka eiväthän ne tietenkään pakollisia ole. Petraamista löytyy ainakin omalla kohdallani siinä, miten saan luennoista mahdollisimman paljon irti. Siinäpä keväälle tavoitetta!

Kun näistä kursseista päästään tentin kautta eroon, on jo maaliskuu. Näiden jälkeen kuvaan astuvat METABO ja HIS eli metabolia ja sen säätely sekä histologia. Syväluotaavia asioita luvassa. Jossain vaiheessa kevättä on vuorossa myös valinnainen kurssi Hätäensiapu. Kiva päästä taas treenaamaan ensiapujuttuja, vaikka tavallinen PPE+D (puhallus-painelu-elvytys + defibrillaattori) sh-taustani vuoksi kohtuu hyvin hallussa onkin. Toukokuun alusta käynnistyy jakso nimeltä MENDO eli molekulaarinen endokrinologia. Se onkin fuksivuoteni viimeinen kurssi, joka päättyy tenttiin toukokuun lopussa.

Kivan kuuloinen kevät tulossa. Huomaa kyllä, että loma on tehnyt jälleen tehtävänsä, kun kaikki vaikuttaa niin mielenkiintoiselta... Taitaa arki tulla taas melkoisen äkkiä vastaan. Luentoja näyttää olevan jonkin verran, mutta muuten kalenteri näyttää ilahduttavan tyhjältä - toistaiseksi. Eiköhän itseopiskelua ja muuta projektia ilmaannu kuin itsestään kalenterin täytteeksi, harrastuksista ja muista vapaa-ajan vietteistä puhumattakaan. Tammikuun lopussa pitää vielä palauttaa tiedonhaun tehtävä, joka on joka kerta sitä vilkaistessani näyttänyt niin vaivalloiselta, etten ole jaksanut uhrata sille ajatustakaan. Pitänee hyödyntää loman tuoma energiapiikki ja tekaista se pois alta hetimmiten!

Opiskelu-/työn iloa meille kaikille!

Loppukiri

Aika hupenee, ja nyt ollaan siinä pisteessä, että eletään viimeisiä päiviä ennen joululomaa! Lomalle jäänti tuntuu sitä paremmalta, mitä mahtavamman loppukirin saa aikaiseksi. Vaikka Totaaliväsymys-postauksessa valittelinkin väsymystä, pienelle kirille on aina tilaa. Tämän tarkoituksena ei tietenkään ole väsyttää itseään niin, ettei joululoma riitä palautumiseen, vaan tsempata itseään sen verran, että lomalle on mukava jäädä.

Itse olen niitä ihmisiä, jotka niin urheilun kuin opiskelunkin osalta ovat tehokkaimpia ihan viimeisillä hetkillä. Jos joku rääkkitreeni loppuu "ihan kohta", vedän lopun niin täysillä kuin ikinä jaksan. Siitä tulee ihan törkeän hyvä fiilis. Opiskelussanikin huijaan itseäni jaksamaan vielä tämän päivän ja vielä tämän asian, koska sitten saa taas levätä. Joillekin tämä sopii, toisille ei, joten älkää ihan kaikki ottako minusta mallia! Itsensä piiskaamisessa on se huono puoli, ettei siinä välttämättä ole tarpeeksi tilaa levolle. Jos ihan oikeasti hyvinvointi kärsii liiasta vaativuudesta, pitää himmailla. Niin kuin minun nyt. Tämä loppukirini on melkoisen iisi verrattuna vaikka kiriin ennen pääsykoetta, mutta kiri se on pienikin kiri.

Tänä vuonna loppukiriin osallistuu myös mieheni, koska sattuneesta syystä kotiasiat ovat nykyään pääosin hänen kontollaan. Tavoitteenamme on, että pääsemme kohtuullisen vähällä stressillä loman viettoon, eikä asioiden hoitaminen jäisi viime tippaan. Sen myötä myös miehen on tsempattava ja tehtävä joka päivä vähän valmisteluja matkan eteen. Lähestyvä joulukin vaatii tietysti osansa, kun piparit on vielä leipomatta, lahjat hankkimatta ja joulukortit lähettämättä... Joulukuu kuluu aina varkain!

Pääsykoelukijoille ja kaikille muillekin tsemppiä loppukiriin! Miettikää, miten hyvä fiilis on, kun vihdoin koittaa (itse määrittelemänne?) ensimmäinen lomapäivä. Sitten saa luvan kanssa keskittyä ihan vain olemiseen vailla huolen häivää :)

Totaaliväsymys

Nyt se on tosi lähellä, nimittäin totaaliväsymys opiskelun suhteen. Enää ei puhuta mistään pienestä ohimenevästä väsymyksestä, joka korjaantuu, jos saa yhden yön nukuttua kunnolla. Nyt puhun lamauttavasta väsymyksestä, joka tekee opiskelujuttuihin tarttumisesta todella vaikeaa. Itseni tuntien tämä fiilis ei ennusta hyvää, vaan tällainen väsymys on viimeinen varoitus siitä, että nyt on pakko hidastaa. Tällaisella fiiliksellä jäljellä olevat 1,5 opiskeluviikkoa tuntuvat loputtoman pitkiltä. Jäljellä on siis vielä elinanatomian tentti, muutama ryhmätapaaminen ja luento. Viimeisetkin elinanatomian luennot on käyty ja nyt pitäisi "enää" saada asiat iskostettua päähän. Se ei ole helppo tehtävä, eikä itsekriittinen ja vaativa luonteeni helpota asiaa. Minä haluan pärjätä, minä haluan oppia, minä haluan menestyä. Mutta entä jos ei vain jaksa?

Olen tosi lähellä sitä pistettä, josta puhuin Kun opiskelu tökkii -postauksessa. Sitä hetkeä, että on parempi luovuttaa, mitä se missäkin tilanteessa tarkoittaakaan. Nyt jos koskaan on minun aikani laskea rimaa, mikä minulle tarkoittaa sitä, että opiskelen elinanatomian jotenkuten. En edes yritä oppia sitä niin hyvin kuin opin edellisen anatomian kurssin. Käyn tentissä kyllä, mutta voi olla, että joudun sen uusimaan. Kun olotila on tämä, on ihan turha piiskata itseään johonkin loistosuoritukseen. En vain kykene siihen juuri nyt.

Koko syksyn ja vuoden olen ollut tosi reipas ja positiivinenkin, yrittänyt keskittyä hyviin puoliin ja tsempannut itseäni kerta toisensa jälkeen. Kulunut vuosi on sisältänyt tosi monta asiaa, jotka jo yksittäinkin olisivat stressaavia. Kun isoja muutoksia laitetaan monta päällekkäin, onko ihmekään, että lopulta tulee raja vastaan. Kivatkin tapahtumat, juhlat ja muut alkavat tuntua velvollisuuksilta, joihin ei millään jaksaisi lähteä. Luennoilta jää helpommin pois, kun ei jaksa poistua kotoa. Haluaisi tehdä hirveästi kaikkia juttuja, mutta ei vain jaksa, kun velvollisuuksiakin on jo liikaa. Opiskelu syö yhä suuremman osan valveillaoloajasta - jos ei konkreettisesti, niin ajatuksissa. Haluaisin jo jättää opiskelut vähemmälle ja keskittyä joulun valmisteluun ja fiilistelyyn, mutta ei auta - vielä pitää viikko jaksaa.

Valoa on toki tunnelin päässä. Enää reilu viikko, enää yksi tentti. Ehkä lohduttavinta on tieto siitä, että heti joululoman alettua pääsemme miehen kanssa muutamaksi päiväksi kahden kesken lomalle. Olemme kumpikin olleet koko vuoden enemmän ja vähemmän lujilla, joten olemme pienen kaupunkilomamme totisesti ansainneet! Pikkuiset jäävät hyvään hoitoon tutuille ihmisille, joten heidänkään pärjäämisestään ei tarvitse kantaa huolta, vaikka helposti stressaantuvaa ja huolehtivaista tyyppiä olenkin.

Takerrun ihan naurettavuuteen asti siihen hetkeen, kun tentin jälkeen saan astua - toivottavasti kohtuullisen huolettomana - ulos yliopiston ovesta ja ajatella, että tulen takaisin vasta ensi vuonna. Nautin jo etukäteen ajatuksesta, että saan sulloa anatomian kirjat muutamaksi viikoksi kaapin perukoille ja jättää työpöydälleni pelkästään kasan romaaneja, jotka aion ahmia joululoman aikana. Näitä ajatellessa alkaa väkisinkin hymyilyttää. Enää viikko, äkkiä se menee!

Jakaako joku kanssani samantyyppisiä fiiliksiä? Vertaistukea kaivataan :D

Myöhästynyttä isänpäivää ja rästihommia

Koska olimme viikonlopun reissussa emmekä voineet totuttuun tapaan juhlistaa isänpäivää, pidimme kotiin palattuamme toisen isänpäivän. Perheemme isän- ja äitienpäivätapoihin kuuluu aamupalan kantaminen vuoteeseen sekä tietysti lahja päivänsankarille. Lapset eivät osaa vielä lahjoja hankkia, joten lahjan pohtiminen jäi omalle kontolleni. Isänpäiväkortteihin olen yleensä kirjoittanut lasten kommentteja isästä/isoisistä. Niitä on hauska lukea vuosien päästä :)

Lahjaksi valikoitui tällä kertaa Koti-isän survival kit eli pakkaus hätätilanteita varten. Lahja oli erittäin hyvin opiskelijabudjettiin sopiva, koska pääosin sen tekemiseen tarvittiin vain vähän askartelutarvikkeita, karkkia, luovuutta ja aikaa. Lahja sisältää apuja erilaisiin arjen ongelmiin, kuten väsymykseen tai arkiahdistukseen, joita koti-isät ja -äidit usein kohtaavat. Tein mukaan muutaman "lahjakortin", joita puoliso voi käyttää arjen helpottamiseen. Isommilta lapsilta kysyin myös, mitä he kaikkein mieluiten tekisivät isin kanssa kahdestaan ja lisäsin nämä toiveet korttien muodossa lahjaan. Näin lasten toiveet tulee todennäköisemmin toteutettua.

Tykkään antaa lahjoja, joista lahjan saajalle tulee olo, että häntä on mietitty ja muistettu henkilökohtaisesti. Hyvin usein käytän lahjoihin enemmän aikaa kuin rahaa - ja sen kyllä huomaa! Puoliso on kaiketi jo tottunut omalaatuisiin lahjoihini, joten hän oli asiaankuuluvasti hyvin otettu lahjasta :)

Muuten tämä viikko on mennyt tahkotessa rästiin jääneitä opiskelujuttuja eteenpäin. Elinanatomian omatoimisissa tehtävissä olen tooosi paljon jäljessä, joten tämä(kin) viikonloppu kuluu niiden ääressä. Maanantaina on jälleen kontaktiopetus, johon pitäisi taas kerran olla opiskeltuna tietyt kokonaisuudet. Liikaa asiaa, liian vähän aikaa, on oma ahdistunut kokemukseni. Onneksi tuki- ja liikuntaelimistön anatomia meni sen verran hyvin, että pahin terä on opiskeluahdistukseltani jo taittunut. SORATO:n suhteen minulla riittää tekemistä myös, kun tentti on - apua! - jo 1,5 viikon päässä. Nyt on otettava kirja kauniiseen käteen ja alettava tosissaan hommiin.

Pikaisten viikonloppukuulumisten myötä rentouttavaa viikonloppua teille!

Sairaanhoitajana lääkiksessä

Tätä asiaa pohdiskelin paljon ennen opintojen alkamista. Millaistahan se on? Onko yliopisto alusta asti ihan eri sfääreissä kuin amk? Lähes poikkeuksetta tapaamani lääkärit ja pidemmällä opinnoissa olevat lääkisopiskelijat ovat kommentoineet, että sairaanhoitajan ammatista on varmasti hyötyä. Kahden kuukauden opintojen jälkeen on pakko olla samaa mieltä. Iästäni kertovissa postauksissa (Parhaassa iässä lääkikseen ja Ihanaa olla "vanha"!) sivusinkin myös ammatillista näkökulmaa ja samaa mieltä olen edelleen. Edit: päivitetyt ajatukseni kolmosvuoden keväältä löytyvät postauksesta Sairaanhoitajana lääkiksessä 2. Käyhän kurkkaamassa, miten fiilikseni ovat muuttuneet matkan varrella!

Tk-päivillä viimeistään huomasin sen, kuinka paljon olen sairaanhoitajan opinnoissa ja töissä oppinut - jos siis lähtötasona on se, joka minulla abina oli. Melko monen vastaan tulleen lääkkeen ja perussairauden nimet olivat tuttuja, eikä minulla mennyt energiaa sen miettimiseen, mihin mitäkin valmistetta käytetään. Tietysti kysyin epäselviä asioita, joita niitäkin kyllä löytyi. Tk-päivien jälkeen raporttia kirjoittaessani mietin, mitä olisin niistä kahdesta päivästä saanut irti ilman aiempaa kokemusta terveysalalta. Varmasti oloni olisi ollut terveyskeskuksessa pyöriessäni paljon sekavampi. Olisin kysellyt paljon enemmän (perus)asioita, joita minun ei enää tarvitse kysellä. Ehken olisi uskaltanut kysyä mitään, olin nimittäin aika paljon hiljaisempi tapaus silloin nuorempana :D

Joka tapauksessa minusta on kivaa, kun minulla on tietyllä tavalla pohja, jolle rakentaa. Muistan kyllä sen fiiliksen, kun amk:ssa puhuttiin vaikkapa potilaan kohtaamisesta eikä itsellä ollut siitä mitään kokemusta. Oli todella hankalaa saada otetta luennon opeista, kun koko aihe oli vielä mysteeri. Nyt lääkiksessä on mukavaa, kun voi vaikkapa potilas-lääkärisuhteesta puhuttaessa mietiskellä omia potilaskontaktejaan ja pohtia, miten toimisi eri tavalla, jos olisikin lääkärinä.

Välillä minua on luentoja kuunnellessa häirinnyt se, miten hoitajat sivuutetaan puheessa lähes täysin. Kun koko ajan on puhetta vain siitä, mitä lääkäri tekee ja miten lääkäri hoitaa, syntyy väkisinkin mielikuva, että lääkäri hoitaisi kaikki potilasta koskevat asiat. Mutta eihän se niin mene, vaan jokainen ammattiryhmä hoitaa oman osuutensa ja katsoo tilannetta omasta näkökulmastaan. Tk-päivillä ollessa tajusin myös, miten helposti toisten ammattiryhmien rooli saattaa jäädä pimentoon omien töiden keskellä. Kun terveyskeskuksessa kuljin pelkästään lääkärin mukana, hoitajien työtä en juuri nähnyt. Sairaanhoitajana työskennellessäni taas en yksinkertaisesti tiennyt, mitä kaikkea lääkäri sen suljetun oven takana tekeekään.  Mitä enemmän toisten ammattiryhmien työstä tietää, sitä helpompi on heidän työtään arvostaa - näin ainakin omalla kohdallani.

Vaikka sairaanhoitajuus positiivisena asiana näyttäytyykin, en silti pidä sitä suurimpana lääkisopintojani helpottavana asiana. Asia, joka minua on tähän asti eniten auttanut niin opinnoissa kuin työssäkin, on utelias ja tiedonhaluinen elämänasenne. Ilman sitä olisin vähintäänkin amk:ssa mennyt sieltä, mistä aita on matalin. Tiedättehän, "en minä tätä tietoa tule koskaan tarvitsemaan". Mutta koska olin jo amk:ssa niin oppimishaluinen, minun ei tänä syksynä tarvinnut enää opetella, mitä esimerkiksi (syndroma) canalis carpi tai McBurneyn piste tarkoittaa. Opin muiden muassa nämä asiat kuutisen vuotta sitten amk:n lääkäriluennoilla. Kannatti opetella, vaikken niitä silloin uskonut koskaan enää tarvitsevani!

Aihetta sivuten vielä Albert Einsteinin mietelmä: "On kaksi tapaa elää: joko niin, että mikään ei ole ihmeellistä tai niin, että kaikki on ihmeellistä." Lienee selvää, että olen valinnut jälkimmäisen tavan. Ihmettelylle ja tiedonhalulle on käyttöä jatkossakin, kun tuki- ja liikuntaelimistön anatomia vaihtui lennosta elinanatomiaan. Todella mielenkiintoista, sanon minä!

PS. Eivät sairaanhoitajaopinnot sentään ihan hukkaan menneet opintopisteidenkään näkökulmasta: sain hyväksiluettua kieliopintoja kokonaiset 5 op! Tuli kalenteriin yllättävästi tyhjää, kun siivosin englannin kurssin pois :)

Odotukset vs. "todellisuus"

Nyt, kun opiskeluarki lääkiksessä on jo kunnolla käynnissä, mutta opintojen alkamisesta ei kuitenkaan ole vielä hirveän kauaa,  on hyvä hetki käydä läpi odotuksiani lääkiksen suhteen ja verrata niitä "todellisuuteen". Keskustelin aiheesta kolmen kurssikaverini kanssa, jotta sain mukaan myös muiden näkemyksiä. Mikään koko totuus tämä ei tietenkään ole, vaan ennemmin meidän neljän mietteitä siitä, millaista lääkisarki olisi ja on.

Pääsykokeeseen lukiessa sellainen "teen mitä vain, jotta pääsen lääkikseen"-asenne on varmaan enemmän sääntö kuin poikkeus. Silloin tietää, että haluaa lääkäriksi ja että lääkikseen päästäkseen on läpäistävä pääsykoe. Ainakin meidän neljän kohdalla paukut menivät aika lailla pääsykoelukuihin eikä lääkisarjen pohtimiseen jäänyt liiemmälti aikaa. Meissä jokaisessa myös asui pieni idealisti, joka kuvitteli, ettei koskaan enää valita, jos vain lääkiksen ovet avautuvat. Mielikuvissamme lääkiksen arki näyttäytyi etukäteen hurjan hohdokkaana, vaikka mitään todellisuuspohjaa sellaiselle kuvalle ei olekaan. Tietysti jo sanonta "unelma-ammattiin opiskelu" luo tietynlaista kuvaa siitä, millaista opiskelu olisi: pelkkää unelmaa, tietysti!

Jokaisen meidän kohdalla lääkisarki tulikin melko äkkiä vastaan. Erityisesti anatomian opiskelun aloittaminen oli todellinen luulot pois -kokemus, joka palautti meidät maan pinnalle. Lääkiksessäkin tosiaan pitää opiskella, eikä ihan vähä riitäkään! Kuten varmaan jokaisessa opiskelupaikassa, osa opiskeltavista asioista on äärimmäisen mielenkiintoisia kun taas toisista ei niin jaksa innostua. Totesimme kuitenkin yhdessä, että kun opiskelee toiveammattiinsa, suhtautumisessa opintoihin on pääosin positiivinen vire, vaikka aivan kaikki ei aivan joka hetki tuntuisikaan niin auvoisalta. Myös omaan asenteeseen voi vaikuttaa ja pyrkiä aktiivisesti kiinnostumaan myös niistä ikävämmistä aiheista.

Olemme yhtä mieltä siitä, että tähänastisista opinnoista parasta antia ovat olleet terveyskeskuspäivät sekä tuki- ja liikuntaelimistön anatomian kurssiin liittyvät harkat. On ollut mukavaa päästä jo tässä vaiheessa harjoittelemaan asioita käytännössä, vaikka oikeista potilaskontakteista ei olekaan kysymys. Ikävintä taas on ollut ajanpuute, joka meitä kaikkia vaivasi erityisesti ennen anatomian tenttiä. Kun aika on rajallinen ja opiskeltavaa asiaa todella paljon, syntyy helposti stressiä ja turhautumistakin.

Ehkä suurin eroavaisuus odotusten ja "todellisuuden" välillä on ollut muiden lääkisläisten eli kurssitoverien kohdalla. Ainakin itse oletin, että kaikki muut olisivat joitain superneroja ja itse erottuisin joukosta vain tyhmyyteni ansiosta. On ollut ihanaa huomata, että kurssitoverit ovatkin aivan tavallisia ihmisiä omine heikkouksineen ja vahvuuksineen. On myös mukavaa nähdä, miten monenkirjava joukko meidänkin vuosikurssimme on. Samalla joukkomme monimuotoisuus on muistutus siitä, että (lähes) kuka tahansa voi kovalla työllä saavuttaa unelmansa eikä onneen ole vain yhtä tietä.

Te tällä hetkellä lääkiksestä (tai mistä tahansa opiskelupaikasta) haaveilevat, älkää siis antako mielikuvienne tai odotustenne lannistaa! Pitäkää kiinni unelmistanne ja tehkää lujasti töitä niiden eteen, mutta muistakaa myös pitää itsestänne huolta. Jokainen meistä nykyisistä lääkisläisistä on joskus ollut teidän tilanteessanne ja pyöritellyt päässään mahdollisesti samoja kysymyksiä kuin tekin. Mitään yli-ihmisiä (ainakaan me neljä) emme ole, vaan ennemmin ihmisiä, joilla oli unelma ja tahtoa tehdä siitä totta. Sen ihmeempiä ei teiltäkään vaadita!