Harrastelua

Joulu lähestyy vääjäämättä, ja olemme miehen kanssa käyneet jokavuotisen väännön siitä, milloin on oikea aika laittaa jouluvaloja tai alkaa kuunnella joululauluja. Hyvänä kompromissina on ihan marraskuun loppu. Minun - paatuneen jouluihmisen*- mielestäni jo lokakuussa on aivan hyvä aika ruveta fiilistelemään joulua. Miehen näkökulma taas on, että joulua sopii alkaa odottaa vasta joulukuun alussa. Eli ihan liian myöhään, jos minulta kysytään!

Joka tapauksessa olen ripustellut jo jouluvaloja sinne tänne ja loput laitetaan kunhan ehditään. Voi että, miten onnelliseksi tulenkaan, kun on hämärää ja tunnelmallista eikä sotkukaan häiritse niin paljon kuin päivänvalossa! Joulun odotus on ihan parasta kaamosväsymyksen lievittämiseen. No, jos ihan rehellisiä ollaan, kirkasvalolamppuni tämän syksyn on pelastanut. Se helpottaa heräämistä aamuisin ja virkistää perusolemista eikä iltapäivällä/alkuillasta väsytä enää puoleksikaan niin paljon kuin ennen. Muksutkin ovat selvästi pirteämpiä kuin ennen kirkasvalolampun hankkimista!

Koska en ole vielä ehtinyt sisustaa joulua lähellekään tarpeeksi, olen opiskelun ohessa värkkäillyt kaikenlaista pientä jouluun liittyvää. En todellakaan ole mikään käsityöihminen (vaikka haluaisinkin olla!), joten keskityn ihan vain pienimuotoiseen näpertelyyn. Kärsivällisyyteni tai aikanikaan ei riitä mihinkään isompitöiseen, vaan haluan kohtuullisen nopeasti ja helposti valmista. Videoluentoja kuunnellessa on ollut kivaa samalla virkata tai väkerrellä helmien kanssa. Peikonpähkinäoksani ovatkin saaneet koristeekseen muutamia helmitöitä, jotka voi helposti ripustaa joulukuuseen, kun sen aika on. Virkkaamalla on syntynyt erilaisia lumihiutaleita, jotka ripustin ikkunaan, kun en parempaakaan paikkaa keksinyt. Vinkkejä ja inspiraatiota lumihiutaleisiin löysin Ristiin rastiin - ja Kässämartat-blogeista. Käsillä tekemisessä parasta on se, kun näkee konkreettisesti työnsä jäljen. Se on hyvää vastapainoa opiskelulle, jonka kohdalla ikinä ei tule valmista.

Tulevana viikonloppuna pääsemme taas pitkästä aikaa juhliin, kun vietämme pyöreitä täyttäneen äitini syntymäpäiviä. Päivänsankarin pyynnöstä esitämme sisarusten kesken erään kappaleen. Sisäinen (kunnianhimoinen) muusikkoni heräsi ja niinpä tein kappaleesta ihan uudenlaisen sovituksen sen ainaisen pianosäestys-laulu-konseptin sijaan. Kehittelin kappaleeseen alaäänen, jota laulan itse, sekä viulua soittavalle sisarukselleni säestyksen. Viime lauantaina treenasimme sitä yhdessä, ja sehän kuulostikin suorastaan yllättävän hyvältä. Laitan teille ääninäytettä jossain vaiheessa, jos saan riittävän hyvälaatuisen äänitteen :)

SORATO:n tentti on huomenna, joten nyt lähden kertailemaan proteiinien laskostumista ja muuta mielenkiintoista. Hyvää viikon jatkoa teillekin!

*) Tarina kertoo, että syntyessäni tähän maailmaan sektiota tehnyt lääkäri hyräili joululauluja, joten jouluihmisyyteni on aivan varmasti perua sieltä!