Juhannusviikko, töitä takana reilut 1,5 kuukautta. Valmistuminen on päivä päivältä lähempänä - tai oikeastaan olen kai jo
"valmistunut", vaikka tutkinto kirjautuukin takautuvasti eikä
laillistuksesta ole tietoakaan. Koskapa en vielä virallisesti ole lääketieteen lisensiaatti enkä tietenkään laillistettu lääkäri, voinen tähän väliin kirjoitella kuulumisia toisen kandikesäni pyörteistä.
Vuoden takaisia, ensimmäisen kandikesäni alun tunnelmia voit lukaista täältä, ja täällä kirjoittelin kuulumiset kandikesän päätyttyä. Sanottakoon, ettei noista teksteistä välity se monista eri syistä kummunnut raaka epävarmuus,
jota tuolloin jouduin sietämään, ja jonka vuoksi kyseisestä ajanjaksosta toipuminen vei paljon odotettua kauemmin. Mutta nyt olen
tässä, elän ja hengitän ja voin paljon paremmin kuin vuosi sitten.
 |
Nyt, toista kandikesääni jo hetken elettyäni olen enimmäkseen yllättynyt. Työ terveyskeskuksessa on ollut osittain juuri sellaista kuin olen odottanutkin ja samalla ihan kaikkea muuta. En tiedä, olenko vielä päässyt jyvälle terveyskeskustyön
ytimestä. Välillä - tekisi mieleni sanoa, että useimmin - tunnen työssäni
mukavaa hallinnan tunnetta, suureksi osaksi en. Lähellekään kaikkea tarpeellista en tiedä, en
todellakaan, ja kuinka voisinkaan. Onnea ovatkin kollegat, jotka auttavat kiperissä paikoissa.
On hassua ajatella, että jos tämä työpätkäni olisi tavallisen kandikesän mittainen, se olisi ihan kohta ohi. Aika on erikoista; siinä, missä viime kesänä viikot kuluivat tuskaisen hitaasti, tänä vuonna aika on mennyt siivillä. Lieneekö syynä vaihtelevampi työnkuva, erilaiset yksiköt vastaanottotyöstä neuvolaan ja kouluun, toisenlainen työympäristö vai kenties muun elämän kiireet, mutta joka tapauksessa tuntuu, että jatkuvasti on perjantai - tai maanantai. Lomailla ehdin viikon verran nyt kesäkuussa. Sekin tosin kävi melkein
työstä, sillä väitöskirjaprojektia oli pakko saada eteenpäin, ja lasten
kanssa on omat touhunsa. Ehkä joskus koittaa ihan oikea loma, jolloin
tehdään pelkästään kivoja juttuja vailla mitään velvollisuuksia.
 |
On sanottava, että viime kesään verrattuna nyt on ollut paljon helpompaa: Lääkärin takkia
on kevyempi kantaa, itsevarmuutta ja -luottamusta on kertynyt jo
enemmän. Välillä jopa ajattelen, että olen ihan hyvä siinä mitä teen ja vähintäänkin kehityn koko ajan.
Edelleenkään en ole työssäni tai päätöksissäni (uhka)rohkeimmasta
päästä, enkä aio sellaiseksi alkaakaan, mutta edistystä on tullut. On
ihanaa huomata edes taaksepäin katsoessa, kuinka paljon onkaan oppinut.
Jollain omituisella tavalla olen oppinut nauttimaan tästä uran
alkuvaiheesta, jossa jatkuvasti kertyy uusia asioita ja kokemuksia, ja kumma kyllä, olen sinut myös valmistumisen kanssa. En olisi uskonut. Tämä antakoon toivoa sinulle, jolle uran alkuvaihe on - kuten minullekin - ollut mutkainen ja töyssyinen. Sinä pärjäät kyllä!
Hyvää juhannusta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva kun kommentoit ♥