Näytetään tekstit, joissa on tunniste mikrobiologia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mikrobiologia. Näytä kaikki tekstit

18.2.2018

Opiskelukatastrofi

Kivaa sunnuntaita! Nyt tuli ihan tahattomasti pidettyä blogihistoriani pisin postaustauko. Toisin kuin viime postauksessani tosissani toivoin, myös tämä viikko vierähti toipilaita vahtiessa. Loppuviikosta isommat pääsivät sentään jo kiinni omaan päiväkotiarkeensa, mutta sen sijaan kuopuksen eri tautien kanssa on saatu taistella pidempään. No mutta josko NYT?!




Alkuvuoden perusteella on saatu hyvinkin tietoa siitä, millaisia haasteita kahden opiskelijan ja muutaman päiväkoti-ikäisen kanssa voi arkeen tulla. Syksy meni sairastelujen osalta suorastaan yllättävän  helposti, ja kuvittelin saman jatkuvan myös nyt kevätpuolella. Väärin meni. Onneksi olemme voineet limittää opiskelujamme sen perusteella, kummalla on tärkeämpää menoa. Välillä on turvauduttu lapsenvahtiin tunnin-parin ajaksi, kun pakolliset menot ovat sattuneet yhtä aikaa. Joustavuus on totta kai opiskelussa se paras puoli. Ikävintä taas on se, ettei opiskelujaan pääse pakoon, vaan jossain välissä on vaan luettava. Pääsykoelukemiset ovat muistuneet mieleen, kun on ensin koko päivän ollut lasten kanssa ja illalla klo 18 jälkeen päässyt silmät ristissä oman opiskelun ääreen. Enää en ymmärrä, miten ikinä selvisin pääsykoerumbasta ja vieläpä pääsin sisälle. Vertaistukitsempit kaikille perhe-elämän keskeltä opiskelupaikkaa tavoitteleville ♥♥♥




Sairasteluputki aiheutti siis tähänastisen opiskelu-urani pahimman opiskelukatastrofin. Kuluneen viikon olen (itsekkäästi, laput silmillä) kirinyt ja opiskellut ihan järjettömästi saadakseni kiinni edes osan menetetyistä tunneista. Blogikin, muista harrastuksista puhumattakaan, on jäänyt ihan jalkoihin. Ideoita on kyllä, mutta aika on ollut tiukassa. Onneksi keskiviikkona on jo tentti. Paljoa ei enää ole tehtävissä, mutta totta kai parhaani teen. Sen verran pessimistinen olen, että tarkastin jo uusinnan ajankohdan, vaikka toivonkin selättäväni tentin kerrasta.

No one said it would be easy on mottoni, jota hoen itselleni pahimpina hetkinä. Toivottavasti pääsemme pian takaisin omaan, ihanaan arkeen, koska jatkuvassa poikkeustilassa eläminen on todella rasittavaa. Onneksi päivät ovat sentään jo huomattavasti pidentyneet. Olen niin nauttinut siitä, kun puoli viidenkin maissa kotiin kävellessä on vielä aivan valoisaa ♥




Jos kaipailet kuulumisiani tiheämmin, ota seurantaan Instagram @tasapainoilija. Muistathan, että blogia voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa sekä Blogit.fi:n kautta. Tsemppiä kaikille alkavaan viikkoon, kevättä kohti mennään!

10.2.2018

Kliinistä mikrobiologiaa

Hauskaa lauantaita! Jos viime viikko meni opiskelun osalta vähän sinne päin, tämä viikko vei voiton siitäkin. Kliinisen mikrobiologian opiskelu on omalla kohdallani ollut vähän turhankin kliinistä, ja erilaisia taudinkuvia konjunktiviitista ja otiitista perusflunssan kautta mahatautiin on tässä perheessä ilmennyt kiitettävästi. Kuluneen neljän viikon aikana lapset ovat olleet poissa hoidosta enemmän kuin koko syksyn aikana yhteensä, mikä kertonee jotain. Onneksi mieli on pääosin pysynyt hyvänä.




Nyt viikonloppuna meillä oli tarkoitus lähteä koko porukalla reissuun, mutta koska osa lapsista on vielä puolikuntoisia, minä jäin heidän kanssaan kotiin. Jospa rauhallisen kotiviikonlopun jälkeen päästäisiin vihdoin taas arkeen kiinni. Samalla olen toki kiitollinen mahdollisuudesta opiskella edes vähän myös nyt viikonlopun aikana, koska tenttistressi ilmaantui jälleen opiskelua vauhdittamaan.

Tällä hetkellä kursseista ovat käynnissä siis kliininen mikrobiologia (vielä parit luennot jäljellä ennen tenttiä), yleinen patologia (muutamat luennot käytynä, kaikki harkat ja obduktio omalla kohdallani vasta tulossa) sekä YTH eli ympäristöterveydenhuollon perusteet (lyhyt kurssi, liki kaikki luennot jo ohi). Tämän kuun lopussa ovat sekä mikrobilsan että YTH:n tentit. Itselläni on, kuten jo teksteistä voi päätellä, mennyt paljon aikaa mikrobilsan parissa, joten samalla linjalla jatketaan. Onneksi suurin osa YLPA:n harkoistakin on vasta mikrobilsan tentin jälkeen, jotta ehdin paremmin valmistautua niihinkin.




Viikon opiskelufiilikset voisi tiivistää ihan lyhyesti: intoa on, aikaa ei. Jostain syystä mä niin tykkään tuosta mikrobiologiasta (todennäköisesti se johtuu kurssin etuosasta "kliininen"). On just mahtavaa, kun vastaan tulee tuttuja antibiootteja ja taudinkuvia, ja monessa kohtaa voi saada kivan ahaa-elämyksen. Helpottaa myös hieman opettelua, kun moni sairaus, mikrobi ja lääke on jo etukäteen tuttu. Nyt vaan syvennetään osaamista ja opiskellaan myös niitä asioita, joita minun ei aiemmin tarvinnut osata. Helpolla en tämänkään kurssin kanssa pääse, varsinkaan nyt, kun aikataulut ovat pettäneet pahasti. Vaan ei auta kuin tehdä parhaansa, ihan niin kuin kaikissa muissakin tilanteissa :) 




Nyt pidetään peukkuja, jotta ensi viikolla päästäisiin takaisin perusarkeen! Rentouttavaa viikonlopun jatkoa jokaiselle ♥

31.1.2018

Tammikuu 2018

Tämän vuoden eka kuukausi hujahti ohi tuosta noin vaan. Vaikka viime vuonna pari kuukausikatsausta jäi tekemättä, jatkan kuukausikoontien tekemistä tänäkin vuonna. Kuukauden päätteeksi on kiva palautella mieleen kaikkea kuukauden aikana tehtyä ja koettua, minkä jälkeen voi suunnata hyvillä mielin seuraavan kuukauden seikkailuihin. 




Tammikuussa

parasta oli olla oman perheen kesken ihanalla rentouttavalla lomalla, jonka voimin pitää nyt jaksaa ;)

inspiroivinta oli kliinisen mikrobiologian opiskelu - uskokaa tai älkää! Inspiroivaa oli myös uusien arkisuunnitelmien luominen loman jälkeen. Siitä tosin jäi tehtävää ensi kuullekin, lähinnä seuraavan kohdan vuoksi.

ikävintä oli omien aikataulujen pettäminen lasten sairastelun ja omien terveysjuttujen vuoksi.

kipeintä teki viisaudenhampaiden poisto. Tai ei se poisto, mutta sen jälkeen! Auts. No, onpahan 2/4 nyt poissa...

hauskinta oli loman lisäksi mikrobilsan harkoissa (vähän vissiin tylsä elämä?) sekä se, kun kuopus on oppinut ihan hassuja parin sanan lauseita, joita hän sitten tomerana kertoilee :')




ilahduttavinta oli se, että ehkä pääsen kohta syväreideni kanssa tositoimiin!!! Can't wait!

raskainta oli arjen aloitus. Miten lomaltapaluu voikin olla joka kerta niin vaikeaa?!

piristävintä olivat pari ihanan pirteää parinkympin pakkaspäivää! Ai niin, ja aurinko, tietenkin!

kauneinta oli talvinen Kuopio. Etelämmässä piipahtamisen jälkeen osasin taas niin paljon enemmän arvostaa lunta ja pakkasta, kunnon talvea! Vuosikaudet etelän talvia sietäneenä mä niin rakastan tätä ♥

haikeinta oli heittää hyvästit joulukuuselle ja -koristeille tai oikeammin joulufiilikselle. Onneksi tammikuussa näkyi sentään aurinkoa vähän enemmän, ja valoa kohti mennään :) Haikeana voin mainita myös esikoisen ilmoittamisen esikouluun - mihin ihmeeseen mun pikkuinen on kadonnut?




Sellainen oli tammikuu tällä kertaa. Helmikuussa ainakin opiskellaan ahkerasti, pääsen ekaa kertaa tälle vuodelle tenttiin, juhlitaan esikoista ja toivottavasti päästään hiihtämään, luistelemaan ja retkeilemään!

27.1.2018

Opiskeluintoa ja muita kuulumisia

Toisin kuin viime viikko, tämä alkoi heti maanantaina loistavasti. Olin viikonloppuna hankkinut opiskeluintoa nostattaakseni kasan uusia vihkoja sekä uudet Stabilon tussit, joiden kanssa muistiinpanoja olisi paljon mielekkäämpää kirjoittaa ja etenkin lukea myöhemmin. Visuaalisuuteni oppimisessa on ehkä tullut jo selväksi, ja olinkin uusista opiskelutarvikkeista yhtä innoissani kuin joku ekaluokkalainen!




Tällä viikolla minulla oli kolme kliinisen mikrobilsan harkkaa. Kaikkea kivaa on tehty tähän asti, mm. viljelty bakteereja erilaisille maljoille sekä tehty erilaisia tunnistuskokeita gramvärjäyksestä katalaasi- ja koagulaasikokeisiin tai API10-testaukseen. Suurin osa tehtävistä asioista on ollut minulle uusia, vaikka mikrobien - ja etenkin antibioottien - nimet ovatkin usein tuttuja. Joka tapauksessa olen ollut iloisesti yllättynyt siitä, miten kivaa labrassa työskentely on. Viimevuotisten pipetointien perusteella arvelin, etten paljoa välitä näistä labrahommista, mutta onneksi olin väärässä.




Harkkojen lisäksi tällä viikolla olivat myös pienryhmät, joissa oltiin pienemmissä porukoissa. Ekassa pienryhmässä tutustuimme KYS:n kliinisen mikrobiologian labraan. Oli aika hauskaa huomata kesken kierroksen, että hetkinen, tännehän mä kesällä toin niitä näytteitä! Kierroksen ehdoton huippukohta oli se, kun näin huoneen, jossa steriloidaan kaikki osastollekin tuotavat instrumentit :D Samoin oli kiinnostavaa nähdä ammattilaisia työssään tutkimassa näytteitä ja kirjaamassa niitä potilastietoihin, kun itse on nähnyt vain sen "toisen puolen": tutkimuksen tilaamisen ja labratulosten katsomisen. Toisen pienryhmän aiheena olivat virukset, joihin en toistaiseksi ole perehtynyt kovin tarkkaan. Virologian luennot alkoivat vasta eilen, joten siellä tämäkin puoli kaiketi selkiytyy.

Lisämaustetta viikkoon toi kolme lapsen sairauspäivää, jolloin vaihdoimme miehen kanssa sujuvasti lastenhoitovastuuta sen mukaan, kummalla oli pakollisempaa menoa. Itse pääsin onnekseni myös eroon toisen puolen viisaudenhampaista, joten särkylääkettä on kulunut itselläkin. Kasvot ovat edelleen puoleksi hamsterin, mutta jospa alkuviikkoon mennessä olisi pahin turvotus laskenut!




Edellisen kappaleen asioiden vuoksi loppuviikko ei ollut niin hohdokas kuin maanantaiaamun perusteella olisin kuvitellut. Joka tapauksessa ensiaskeleet aktiiviseen opiskeluarkeen (tammikuun lopussa, salli mun nauraa!) on taas otettu, ja maanantaina jatketaan yhtä hyvällä fiiliksellä. Silloin muuten alkaa jo YLPA eli yleinen patologia - ja mitä, ihan kohtahan on jo helmikuu... Taitaa tämäkin kevät olla ihan just muisto vain!

Kuvat ovat ihanan aurinkoiselta, joskin hieman kylmältä (-20) maanantailta. Ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua!