Takkuinen alku

Toiveikasta torstaita! Toivoa tarvitsen minäkin, sillä toinen lääkisvuoteni on käynnistynyt todella hitaasti. Tänä vuonna opiskelun aloittaminen ei ollut likimainkaan yhtä odotettua kuin vuosi sitten. Uutuudenviehätys on karissut, ja vuoden kokemuksella tietää jo, mitä minulta opiskelijana odotetaan. Toisin kuin vuosi sitten minulla ei ole epärealistisia toiveita siitä, miten opiskelu on ihan joka hetki tosi mielenkiintoista. Kuten tästä voi päätellä, suurimmatkin unelmat muuttuvat toteutuessaan todelliseksi arjeksi, ja oikein hyvä niin.

Oikeastaan minulla on nyt aika samanlainen olo kuin pari vuotta sitten aloittaessani toista lukuprosessia. Tälläkin kertaa minulla on tavoite, johon haluan päästä. Edessä on kokonainen vuosi ankaraa opiskelua. Haluan kipeästi päästä tavoitteeseeni, mutta samalla tiedän, kuinka paljon se vaatii. Väkisinkin epäilen itseäni, motivaatiotani ja jaksamistani. Opiskeltavat asiat kiinnostavat, haluan oppia lisää ja paljon. Samalla kuitenkin turhauttaa, kun osa asioista on jo niin tuttuja mutta suureksi osaksi unohtuneita. Opiskeltavaa on paljon, ja kokonaisuus on hankalaa hahmottaa. Tauon jälkeen tuntuu vaikealta aloittaa, ja epävarmuus kaikesta valtaa alaa innostukselta. Mutta täsmälleen samoin kuin kaksi vuotta sitten tiedän, että se into löytyy vielä. Välillä se hukkuu, mutta takuuvarmasti löytyy taas. Koska tätä minä haluan. 

Psykologisia termejä käyttäen opiskelussani olisi tarkoitus päästä tästä välttämisorientaatiosta pikku hiljaa oppimisorientoituneisuuteen - siis siihen pisteeseen, jossa asioita opiskellaan siksi, koska ne ovat kiinnostavia. Lupaan ilmoitella, kunhan pääsen tuohon vaiheeseen ;)

 

Toinen lääkisvuotemme alkoi lääketieteellisellä yleisfysiologialla, josta on nyt käyty luento jos toinenkin. Tällä viikolla ovat ensimmäiset harkat, joissa opetellaan ottamaan verinäytteitä. Monissa harkoissa on sairaanhoitajalle tuttuja asioita, minkä vuoksi en odota niitä niin suurella innolla. Mukaan mahtuu kuitenkin myös asioita ja yksityiskohtia, joita en ole aiemmin tiennyt. Uutta tuleekin opittua ihan varmasti, eikä tuttujen asioiden kertauskaan pahaa tee.

Toisena alkaa kurssi nimeltä Vuorovaikutus potilas-lääkärisuhteessa, joka kuulostaa myös kiinnostavalta. Siihenkin liittyy luentojen lisäksi harkkoja. Lisää tästä kurssista kirjoittelen sitten, kunhan tiedän, mitä siellä oikeasti tapahtuu!

Tänä vuonna jatkan omien rajojen etsintää ja tasapainon hakemista. Haluan päästä eroon liian kovista vaatimuksista ja odotuksista, joita asetan itselleni. Aion opetella nauttimaan tästä elämästä. Alku on aina vaikein joka asiassa. Siksi pitäisi malttaa, kunnes arki on asettunut uomiinsa. Koska mihin minulla on kiire? Toinen vuosi on vasta alussa, lasten sopeutuminen päivähoitoon on vielä kesken. Mies taas elää hektisiä ensimmäisiä opiskeluviikkojaan, kun kaikki on vielä epäselvää ja infoa ja tapahtumaa on joka lähtöön. Arki helpottuu tästä kyllä, kunhan rutiini ja rytmi löytyvät kesän jäljiltä.

Kuvat otin aurinkoisena sunnuntaiaamuna. Lisää näitä kauniita päiviä, kiitos! Tsemppiä loppuviikkoon - vaikka taidan itse tarvita noita tsemppejä kaikista eniten...