Liian syvällistä?

Pirteää lokakuun viimeistä maanantaita! Marraskuu odottelee jo kulman takana, uskomatonta :) Saimmepa ensilumen tänne meillekin, kun lauantaiaamuna herätessä ikkunan takana loisti valkoinen maa ♥

Joskus minua huvittavat nämä blogitekstini. Alan kirjoittaa jotain peruskuulumisia, mutta usein lopulta mennään pintaa syvemmälle, kaivetaan merkityksiä ja pohditaan sitä sun tätä. Väistämättä, kun on kyse ajatusten kirjoittamisesta ja jakamisesta, tullaan sen ääreen, kuinka paljon haluan itsestäni antaa ja omia ajatuksiani jakaa. Näköjään paljon, jos blogia katsotaan!

Silti on tehtävä ero pinnallisemman pohdiskelun ja syvällisimpien ajatusten välillä. Minulla on ajatuksia, ja paljon onkin. Osa niistä näkyy blogissa, mutta uskallan väittää, että suurin osa ei. Todella harvoin kirjoitan mitään raflaavia mielipidepostauksia tai tuon selvästi ilmi oman kantani johonkin asiaan. Sitäkin enemmän harrastan toisaalta-toisaalta-tyyppistä asioiden pyörittelyä, josta en totta puhuen tiedä, viisastuuko kukaan ;)

Minusta on ihanaa jakaa omia mietteitäni ja pohdiskelun aiheita täällä muun arkisen kuulumishöpinän lomassa. On myös hauskaa saada postaukseen kommentteja ihmisiltä, jotka tunnistavat kirjoituksestani itsensä, kuten kävi esimerkiksi onnistumisaddiktiosta kirjoittaessani. Blogin kautta voin tuoda esiin omia kivoja, välillä hassujakin oivalluksia, joista on ehkä iloa jollekin muullekin. Bloggaamisen myötä olen oppinut tiettyä avoimuutta ja asennetta, jotka toivottavasti tekevät blogista omanlaiseni ja antavat sille tunnistettavan tyylin.

Se taas on aivan eri asia, mitä kaikkea jätän sanomatta ja kertomatta. Vaikka blogin kautta minusta tietyn kuvan saakin, todellisuus on aina vähän erilainen. Helmikuussa kirjoittelin blogimaailman kiiltokuvamaisuudesta, mikä liippaa tätä läheltä. En tietoisesti halua maalata itsestäni mitään yltiöpositiivista kuvaa, mutta ihan jo itsesuojelun vuoksi on paljon asioita, jotka olen jättänyt ja jätän vastedeskin blogini ulkopuolelle.

Vaikka välillä vähän syvemmissä vesissä käydäänkin, pyrin pitämään tekstien sävyn kevyenä. Kuten edellä mainitsin, paljon myös rajaan sitä, mitä ylipäätään blogin puolella käsittelen. Ei ole kuitenkaan tarkoitus uuvuttaa lukijaa ylenpalttisella pohdiskelulla :D Blogia voisi kutsua "julkiseksi päiväkirjaksi", mutta päiväkirjasta poiketen sensuroimattomia juttuja ei tänne päädy - niin minun kuin teidän lukijoidenkin onneksi!

Ja hei, pieni pyyntö tähän loppuun: jos pidät blogin nykyisestä tyylistä, paina "♥"! Muutenkin kiinnostaisi tietää, miten sinä blogini näet ja koet :) Tsemppiä alkaneeseen viikkoon!

Miksi minä bloggaan?

Otsikon kysymystä tulee tässä arjen tiimellyksessä mietittyä. Miksi ihmeessä käytän suurehkon osan vapaa-ajastani blogin parissa postauksia kirjoitellen, kommentteihin vastaten ja valokuvaten? En hyödy bloggaamisesta taloudellisesti, joten raha ei voi olla syy. Joten: miksi minä bloggaan?

Välillä tekee mieli kyseenalaistaa, miksi juuri minä pidän blogia. Ketä tämä tylsä elämäni edes kiinnostaa? Aina vaan samoja horinoita kiireisestä arjesta ja kivoista viikonlopuista. Opiskeluni lääkiksessä ei tosiaankaan suju aina niin kuin elokuvissa. Olen kaukana superihmisestä, jollainen toki mielelläni olisin ;) En shoppaile saati esittele uusia ihanuuksia täällä blogissa. Kuvatkin ovat just sellaisia "tältä näytti viikonloppuna". Enkä edes tarjoa kovin suurta vastinetta tirkistelynhalulle, koska pidän melko tiukasti kiinni omasta ja lasteni yksityisyydestä. Niin, tällaisena kyynisenä hetkenä koko blogi tuntuu todella surkealta.

Mutta kun unohdetaan tuo (lähinnä väsyneinä hetkinä esiin puskeva) kyynisyys, sen alta paljastuvat ne positiiviset puolet. Minusta on ensinnäkin kivaa kirjoittaa. Toisekseen on ihanaa, että höpinöitäni lukeekin joku tai jotkut. Parasta ovat kuitenkin kommentit ja vuorovaikutus lukijoiden kanssa. Valokuvaus unohdettuna ja uudelleen löydettynä intohimonani on mainittu jo monesti. Siis mä niin rakastan sitä, kun kerrankin valo on kohdillaan ja jopa mun kuvaustaidoilla saa otettua kerrassaan upean otoksen. Haaveilen makro-objektiivista, joten jospas saisin joskus sellaisen (huhuu, kuuleeko Joulupukki?).

Aiemmin olen bloggaamista käsitellyt puolen vuoden sekä vuoden etapin kohdalla. Hyvin samoissa mietteissä mennään edelleen. Suurin yksittäinen syy blogille on seuraava: minä bloggaan, koska haluan ja voin. Blogi muistuttaa olemassaolollaan minua siitä, että onnen avaimet ovat omissa käsissäni. Samalla se muistuttaa siitä, että kaikki on mahdollista - ei helppoa eikä vaivatonta, mutta mahdollista. En tiedä, mihin tie tästä vielä vie, mutta olen pikku blogini kanssa onnellinen juuri nyt. Teen tätä suurella sydämellä myös teitä lukijoita ajatellen, joten toivon, että omistautumiseni välittyy ruudun toiselle puolelle ♥


Tällaisia torstaimietteitä tänään. Tsempit loppuviikkoon!