Nelivuotiaan supersynttärit

Vihdoin lähes kuukautta myöhässä saimme aikaiseksi juhlia kunnolla reipasta nelivuotiasta. Hän toivoi supersankarikakkua, joten sellaisen hän myös sai. Muovailin pastaväreillä värjätystä kaulintamassasta kissan ja sen päälle asiaankuuluvat vermeet. Tämä syksy on vaatinut veronsa, joten tällä kertaa en jaksanut tehdä itse vaahtokarkkimassaa. Kakun päälle päätyi siis levy samaa valmista kaulintamassaa, josta tein koristeetkin. Valitettavasti massa ei riittänyt koko kakun päälle, joten reunus koristeltiin kermalla.

Supersankarikissa herätti hilpeyttä, mutta niin kai oli tarkoituskin :D Joka tapauksessa oli kivaa päästä taas tekemään kakkua, vaikka joka ikinen kerta tuskailen noiden massojen ja ideoideni kanssa. Koristelu on lasten lempipuuhaa, joten ilmapalloja piti puhaltaa toosi monta ihan vain kuullakseen seuraavassa hetkessä sen poksahduksen... 

Kutsuvieraita juhlissa oli synttärisankarin toiveesta vain yksi, mutta hyvin pärjättiin pienelläkin juhlaporukalla. Sen vaan huomasin valmistellessa, että on näköjään aivan sama, onko vieraita yksi vai kymmenen - stressaan juhlista joka tapauksessa. Kaverisynttäreitä kauhulla odotellen... 

Sellaiset pienimuotoiset pirskeet oli tällä kertaa. Nyt on 3/5 tämän vuoden synttäreistä juhlittu. Me kuopuksen kanssa juhlimme sitten joulukuussa. Mutta sitä ennen tehdään kaikenlaista kivaa, kuten käydään tulevana viikonloppuna I love me -messuilla!

Pirteää viikkoa jokaiselle :) Meillä piti ottaa kirkasvalolamppu taas käyttöön, sen verran väsyttävät jo nuo pimeät aamut. Loppusyksy on vuoden pahinta aikaa, ainakin minulle. Yritetään jaksaa - tsemppiä siis meille kaikille!

Miksi minä bloggaan?

Otsikon kysymystä tulee tässä arjen tiimellyksessä mietittyä. Miksi ihmeessä käytän suurehkon osan vapaa-ajastani blogin parissa postauksia kirjoitellen, kommentteihin vastaten ja valokuvaten? En hyödy bloggaamisesta taloudellisesti, joten raha ei voi olla syy. Joten: miksi minä bloggaan?

Välillä tekee mieli kyseenalaistaa, miksi juuri minä pidän blogia. Ketä tämä tylsä elämäni edes kiinnostaa? Aina vaan samoja horinoita kiireisestä arjesta ja kivoista viikonlopuista. Opiskeluni lääkiksessä ei tosiaankaan suju aina niin kuin elokuvissa. Olen kaukana superihmisestä, jollainen toki mielelläni olisin ;) En shoppaile saati esittele uusia ihanuuksia täällä blogissa. Kuvatkin ovat just sellaisia "tältä näytti viikonloppuna". Enkä edes tarjoa kovin suurta vastinetta tirkistelynhalulle, koska pidän melko tiukasti kiinni omasta ja lasteni yksityisyydestä. Niin, tällaisena kyynisenä hetkenä koko blogi tuntuu todella surkealta.

Mutta kun unohdetaan tuo (lähinnä väsyneinä hetkinä esiin puskeva) kyynisyys, sen alta paljastuvat ne positiiviset puolet. Minusta on ensinnäkin kivaa kirjoittaa. Toisekseen on ihanaa, että höpinöitäni lukeekin joku tai jotkut. Parasta ovat kuitenkin kommentit ja vuorovaikutus lukijoiden kanssa. Valokuvaus unohdettuna ja uudelleen löydettynä intohimonani on mainittu jo monesti. Siis mä niin rakastan sitä, kun kerrankin valo on kohdillaan ja jopa mun kuvaustaidoilla saa otettua kerrassaan upean otoksen. Haaveilen makro-objektiivista, joten jospas saisin joskus sellaisen (huhuu, kuuleeko Joulupukki?).

Aiemmin olen bloggaamista käsitellyt puolen vuoden sekä vuoden etapin kohdalla. Hyvin samoissa mietteissä mennään edelleen. Suurin yksittäinen syy blogille on seuraava: minä bloggaan, koska haluan ja voin. Blogi muistuttaa olemassaolollaan minua siitä, että onnen avaimet ovat omissa käsissäni. Samalla se muistuttaa siitä, että kaikki on mahdollista - ei helppoa eikä vaivatonta, mutta mahdollista. En tiedä, mihin tie tästä vielä vie, mutta olen pikku blogini kanssa onnellinen juuri nyt. Teen tätä suurella sydämellä myös teitä lukijoita ajatellen, joten toivon, että omistautumiseni välittyy ruudun toiselle puolelle ♥


Tällaisia torstaimietteitä tänään. Tsempit loppuviikkoon!

Onnen pisaroita

Sadepäivänä, arjen sumussa katsoo ikkunasta ulos: taas tätä. Maisema on samean harmaa. Taivaan peittää raskas pilvipeite, eikä valoa näy. Ei kauneutta missään - tai niin sitä luulee.

Mutta kun katsoo tarkemmin, näkee harmaudessakin sävyjä. Näkee valoja, näkee varjoja. Näkee luonnon omia kristallikruunuja, kastehelmiä, valoa välkkyviä pisaroita. Kiireessä kulkee äkkiä ohi, ei ole aikaa pysähtymiseen. Ei ollut ennen minullakaan. Piti mennä, tehdä ja kokea, kun päässä takoi pelkkä kiirekiirekiire.

Iloa harmaaseen päivään voi tuottaa ihan mikä vain, iso tai pieni, odotettu tai yllätys. Pienten ilojen  näkeminen vaatii pysähtymisen, mutta siinä ne ovat - kaiken kiireen keskellä, katsomista ja ihailemista vailla. Edelleen ihmettelen sitä, että koko ajan ne ovat olleet ihan lähellä. Onnen pisaroitahan ne - ohikiitävät hetket, pienenpienet ilot,  hymy, katse tai lämmin ajatus. 

Sinä sumuisena aamuna oli harmaata, kaunista ja pysähtynyt tunnelma. Ja niitä onnen pisaroita - kaikesta harmaudesta huolimatta, tai ehkä juuri siksi.


Onnellista päivää sinulle!

Lokakuun alun opiskelukuulumiset

Olen tietoisesti vältellyt opiskelujutuista kirjoittamista, koska se tuntuu just nyt aika hankalalta. Mutta tiedän, että ainakin osa teistä palaa halusta tietää, mitä kaikkea jännää ja siistiä on tapahtunut sitten syyskuun. Otan siis itseäni niskasta kiinni nyt ja kerron, mitä on meneillään :)

LYF eli lääketieteellinen yleisfysiologia on edelleen käynnissä. Koska kurssi on järjettömän laaja, tentti on jaettu kahdeksi välitentiksi - ja hyvä niin. Ensimmäinen tentti oli reilu viikko sitten, tosin tiedän jo nyt meneväni uusintaan marraskuussa. Nyt opiskellaan toisen välikuulustelun asioita. Liikkeelle lähdettiin munuaisista, joiden fysiologia on yksi ehdottomista lemppareistani. 

Harkkoja on enää yksi jäljellä :( Tähän mennessä olemme päässeet ottamaan laskimoverinäytteitä ja tutkimaan omia näytteitämme, ottamaan ja tulkitsemaan EKG:ta, harjoittelemaan sydänauskultaatiota, mittaamaan verenpainetta sekä tekemään keuhkojen toimintakokeita. Vaikka hyvin suuri osa harkoissa opetelluista asioista on ollut itselleni silkkaa kertausta, aina harkka peruspänttäämisen voittaa!

VPL eli vuorovaikutus potilas-lääkärisuhteessa oli piristävän käytännönläheinen kurssi. Siihen sisältyi pari psykologian luentoa, yksi essee (jonka tein jo, hyvä minä!) sekä kivoimpana ja jännittävimpänä kolme potilaskohtaamista käsittelevää harkkaa. Palaan tähän kurssiin myöhemmin, kun lupaukseni mukaisesti kirjoitan vuorovaikutuksesta tarkemmin.

Nyt alkoi EBIS eli epidemiologian ja biostatistiikan kurssi. Jo pelkkä sana "statistiikka" saa minulle aikaan kylmät väreet, joten nähtäväksi jää, kuinka tuskaa tämä kurssi minulle tuottaa. Toisaalta syväreideni kannalta olisi hyvä saada tästä kurssista jotain irti. Ai niin, ne syvärit. Ne junnaavat tällä hetkellä paikallaan, ja minä kellun suunnitelma- ja toteutusvaiheen välitilassa. Mutta ei stressiä, otetaan loman kannalta.

Postauksen kuvilla osallistun Pienen Linnun MakroTex-haasteeseen ihan liian pitkän tauon jälkeen. Kuvat otin viikonloppuna, kun olimme pyöräretkellä koko porukalla. Viimeinen kuvista on ehdottomasti lempikuvani näistä. On lähes mahdotonta sanoa, missä ilma loppuu ja vesi alkaa :) Käy kurkkaamassa muiden osallistujien lokakuisia kuvia täältä!

Liikunta osaksi (perhe)arkea - 6 vinkkiä liikkeelle lähtöön

En usko, että olen ainoa, joka on taistellut tämän asian kanssa. Mistä löytää aikaa liikkumiselle hektisen (perhe)arjen keskellä? Ja erityisesti: miten saada itsensä liikkeelle, kun etenkin syksyn pimeinä iltoina sohva+suklaa houkuttelee paljon enemmän?

Tässä postauksessa toin esille oman on/off-suhteeni liikuntaan. En edelleenkään ole mikään himoliikkuja tai joka kerta lähdössä innoissani jumppaan tai salille. Mutta vaikka olen itsekin vasta matkalla kohti tavoitettani, voin kaiketi jakaa muutaman vinkin, jotka ovat helpottaneet omaa liikkeelle lähtöäni.

1. Päätös ja siinä pysyminen

Ah, vaikeaa. En ole koskaan ollut kovin hyvä tekemään päätöksiä tyyliin "tänään menen lenkille". Usein päätin niin ja jätin sitten menemättä. Eipä jäänyt hyvä fiilis.

Ihan eri lailla saa päätöksen tehtyä, jos a) päättää mennä kaverin kanssa tai b) kertoo suunnitelmansa jollekulle. Kun sanon miehelle, että lähden kohta lenkille, hän kyllä kysyy hetken päästä, että etkö aikonut mennä. Pakkohan se on sitten lähteä, vaikka laiskottaakin. Toinen hyvä vaihtoehto on merkata liikuntahetket kalenteriin, jolloin ne ovat kiinteä osa viikon ohjelmaa.

2. Oman lajin löytäminen

Varmasti yksi tärkeimmistä motivaation ylläpitäjistä on se, että treenistä oikeasti nauttii - jos ei sen aikana, niin sen jälkeen :D Itse olen aivan koukussa ryhmäliikuntaan, jossa itse lähinnä raahaudun paikalle ja tsemppaava ohjaaja saa minut ylittämään itseni. Vaikka en pahemmin itseäni muihin vertailekaan, tietynlainen "ryhmäpaine" saa minut pistämään parastani. Loistavaa treenin kannalta! Toisaalta tajusin viime talvena, kun kävin hiihtämässä, että minähän nautin tästä. Oli kyllä outoa ymmärtää pitävänsä lajista, jota on luullut inhoavansa koko siihenastisen elämänsä.

Kannattaa siis kokeilla rohkeasti ja ennakkoluulottomasti eri lajeja, sillä niiden joukosta saattaa löytyä juuri se oma juttu!

3. Hyvän fiiliksen muisteleminen

En ole varmaan koskaan katunut heti treenin jälkeen sitä, että tuli lähdettyä. Vaikka monesti heti liikunnan jälkeen väsyttääkin, fiilis on kuitenkin ihan eri kuin väsymys ilman liikuntaa. Vaikka ennen treeniä väsyttää ja laiskottaa, treenin jälkeisen fiiliksen muistelu auttaa pääsemään siitä irti.

4. Arkiliikunta

Liikunnan ujuttamista arjen sekaan harrastin varsinkin kotiäitiaikoina, kun mahdollisuudet kodin ulkopuoliseen urheiluun olivat vähissä. Vauvan ja isompienkin kanssa voi jumpata. Meillä ainakin lapset toimivat painoina enemmän kuin mielellään :)  Ohjeita äiti-vauvajumppaan löytyy pilvin pimein netistä, mutta myös erilaisia kirjoja löytyy. Tietysti jo lasten nostelu syliin, syöttötuoliin, keinuun, rattaisiin, milloin mihinkin aktivoi lihaksia, jotka itselläni olivat aivan olemattomat viime raskauden jälkeen. Ulkona ollessamme saatoin samalla tehdä pientä kehonpainotreeniä: askelkyykkyjä, dippiä puistonpenkin vieressä ja sen sellaista.

Tätä nykyä pyöräilen paljon ja kävelen melko paljon. Esimerkiksi lapset vien hoitoon ja haen sieltä kävellen. Käytän portaita ja välttelen hissin käyttöä. Bussilla kulkiessani saatan kävellä yhden tai kaksi pysäkinväliä, jos bussin tuloon on vielä reilusti aikaa. Pieniä valintoja, joilla saa kuitenkin helposti lisättyä omaa aktiivisuutta!

5. Liikunta koko perheellä

Tämä on täytynyt opetella oman perheeni kanssa, koska lapsuudessani me lapset ulkoilimme yleensä keskenämme. Vaikka lasten kanssa ulkoilu ei (välttämättä) hikitreenistä käykään, toimii se ainakin hyvänä palauttavana treeninä. Lastenrattaita työnnellessä saa kävelyyn vähän vastusta, samoin pulkkaa vetäessä. Ulkoleikit ovat kivoja, varsinkin kun lapset ovat jo vähän isompia. Nyt, kun esikoinen oppi ajamaan pyörällä, hän toimii loistavana lenkkiseurana. Lapsi pyöräilee ja äiti juoksee hiki päässä perässä!

Sykettä-korkeakoululiikunta tarjoaa sunnuntaiaamuisin perhevuoron, jota mielellämme hyödynnämme. Isossa salissa lapsilla on tilaa juoksennella, kiipeillä ja pelailla. Kun kevättalvella sairastelujen vuoksi tuli perhevuorossa käyntiin pitkä tauko, lapset oikeasti kaipasivat sinne. Nyt syksyllä voisi taas aktivoitua tälläkin saralla.

6. Vähäkin on parempi kuin ei mikään

Harva perheellinen ehtii liikkua siinä määrin kuin lapsettomat ihmiset. Välillä itseäni harmittaa, kun jokin hyvä treeni jää välistä. Omat harrastukset ovat tässä elämäntilanteessa niitä, joista helpoiten karsii, kun on tiukka paikka. Siitä pidän kuitenkin kiinni, että joka viikko pääsen ainakin 1-2 kertaa liikkumaan. Mutta vaikkei joka viikko ehtisikään tunnille tai salille, arkiliikunta paikkaa paljon.

Kesällä en paljoa jaksanut liikkua arkiliikunnan lisäksi, joten nyt on ollut kiva palata takaisin aktiivisempaan arkeen. Pitääkin ottaa taas uudenlaisia kivoja jumppia kokeiluun :)

Miten sinä ujutat liikunnan arkeesi? Oletko vaihtelun- ja kokeilunhaluinen vai viihdytkö ennemmin tutun liikuntamuodon parissa?