Lukukokemuksia lomalta

Kesäaikaan lainasin kirjastosta pinotolkulla kirjoja. Mukaan mahtui paitsi kevyttä kesälukemista (suureksi osaksi edustettuna kuvassa) myös muutama vakavampi, omaelämäkerrallinen teos. Seuraavissa teoksissa lääketieteellä on suuri rooli, kun kirjailija on samaan aikaan sekä alan (tuleva) ammattilainen että potilas. Ainakin allekirjoittaneen mielestä kontrasti on paitsi surullinen myös todella kiehtova, ja molemmat kirjailijat käsittelevät aihetta teoksessaan kauniisti.

Laura Save: Paljain jaloin (2013)

Etsin tämän teoksen käsiini ensimmäistä kertaa muutama vuosi sitten, kun luin kirjailijan puolison haastattelun lehdestä. Paljain jaloin kertoo kaunistelematta, miltä tuntuu, kun nuoresta lääketieteen opiskelijasta tulee syöpäpotilas. Kirjaa lukiessaan ei voi olla ihailematta kirjailijan määrätietoisuutta, kun hän syöpähoitojen välillä ja ohessa jatkaa sinnikkäästi opintojaan. Todella koskettava, elämänmyönteinen ja rohkea teos.

Paul Kalanithi: Henkäys on ilmaa vain (2016, suom. Ilkka Rekiaro)

36-vuotias neurokirurgi sairastuu syöpään. Loistavat tulevaisuudensuunnitelmat vaihtuvat hetkessä syöpäpotilaan arkeen. Teos sitoo yhteen kirjailijan kiinnostuksen - vai pitäisikö sanoa intohimon - kirjallisuuteen sekä lääketieteeseen. Lääketieteen opiskelijana luin suurella mielenkiinnolla kirjailijan kokemuksia neurokirurgin työstä ja opin lisää itselläkin vastaan tulleista operaatioista.  Henkäys on ilmaa vain on mieleenpainuva, vaikuttava ja kaikessa karuudessaan kaunis lukukokemus.

Teosten aiheet ovat keskenään samankaltaiset mutta silti kaukana toisistaan. Lääkiksessä opiskelevana tarttuu eri tavalla lääketieteellisiin yksityiskohtiin kuin muuten ehkä tekisi. Saven teosta toistamiseen lukiessani oli mielenkiintoista todeta, miten eri tavalla teosta luki vastavalmistunut sairaanhoitaja kuin toista vuotta aloitteleva lääkisopiskelija. Kiinnostus lääketieteelliseen termistöön ja toimenpiteisiin on tätä nykyä paljon suurempi kuin muutama vuosi sitten. Tietysti tärkeintä molemmissa teoksissa on ihminen, joka sairastuessaan on samalla viivalla kuin jokainen muukin.

Jos et ole näihin teoksiin aiemmin törmännyt tai niihin tarttunut, suosittelen sen tekemään!

Takkuinen alku

Toiveikasta torstaita! Toivoa tarvitsen minäkin, sillä toinen lääkisvuoteni on käynnistynyt todella hitaasti. Tänä vuonna opiskelun aloittaminen ei ollut likimainkaan yhtä odotettua kuin vuosi sitten. Uutuudenviehätys on karissut, ja vuoden kokemuksella tietää jo, mitä minulta opiskelijana odotetaan. Toisin kuin vuosi sitten minulla ei ole epärealistisia toiveita siitä, miten opiskelu on ihan joka hetki tosi mielenkiintoista. Kuten tästä voi päätellä, suurimmatkin unelmat muuttuvat toteutuessaan todelliseksi arjeksi, ja oikein hyvä niin.

Oikeastaan minulla on nyt aika samanlainen olo kuin pari vuotta sitten aloittaessani toista lukuprosessia. Tälläkin kertaa minulla on tavoite, johon haluan päästä. Edessä on kokonainen vuosi ankaraa opiskelua. Haluan kipeästi päästä tavoitteeseeni, mutta samalla tiedän, kuinka paljon se vaatii. Väkisinkin epäilen itseäni, motivaatiotani ja jaksamistani. Opiskeltavat asiat kiinnostavat, haluan oppia lisää ja paljon. Samalla kuitenkin turhauttaa, kun osa asioista on jo niin tuttuja mutta suureksi osaksi unohtuneita. Opiskeltavaa on paljon, ja kokonaisuus on hankalaa hahmottaa. Tauon jälkeen tuntuu vaikealta aloittaa, ja epävarmuus kaikesta valtaa alaa innostukselta. Mutta täsmälleen samoin kuin kaksi vuotta sitten tiedän, että se into löytyy vielä. Välillä se hukkuu, mutta takuuvarmasti löytyy taas. Koska tätä minä haluan. 

Psykologisia termejä käyttäen opiskelussani olisi tarkoitus päästä tästä välttämisorientaatiosta pikku hiljaa oppimisorientoituneisuuteen - siis siihen pisteeseen, jossa asioita opiskellaan siksi, koska ne ovat kiinnostavia. Lupaan ilmoitella, kunhan pääsen tuohon vaiheeseen ;)

 

Toinen lääkisvuotemme alkoi lääketieteellisellä yleisfysiologialla, josta on nyt käyty luento jos toinenkin. Tällä viikolla ovat ensimmäiset harkat, joissa opetellaan ottamaan verinäytteitä. Monissa harkoissa on sairaanhoitajalle tuttuja asioita, minkä vuoksi en odota niitä niin suurella innolla. Mukaan mahtuu kuitenkin myös asioita ja yksityiskohtia, joita en ole aiemmin tiennyt. Uutta tuleekin opittua ihan varmasti, eikä tuttujen asioiden kertauskaan pahaa tee.

Toisena alkaa kurssi nimeltä Vuorovaikutus potilas-lääkärisuhteessa, joka kuulostaa myös kiinnostavalta. Siihenkin liittyy luentojen lisäksi harkkoja. Lisää tästä kurssista kirjoittelen sitten, kunhan tiedän, mitä siellä oikeasti tapahtuu!

Tänä vuonna jatkan omien rajojen etsintää ja tasapainon hakemista. Haluan päästä eroon liian kovista vaatimuksista ja odotuksista, joita asetan itselleni. Aion opetella nauttimaan tästä elämästä. Alku on aina vaikein joka asiassa. Siksi pitäisi malttaa, kunnes arki on asettunut uomiinsa. Koska mihin minulla on kiire? Toinen vuosi on vasta alussa, lasten sopeutuminen päivähoitoon on vielä kesken. Mies taas elää hektisiä ensimmäisiä opiskeluviikkojaan, kun kaikki on vielä epäselvää ja infoa ja tapahtumaa on joka lähtöön. Arki helpottuu tästä kyllä, kunhan rutiini ja rytmi löytyvät kesän jäljiltä.

Kuvat otin aurinkoisena sunnuntaiaamuna. Lisää näitä kauniita päiviä, kiitos! Tsemppiä loppuviikkoon - vaikka taidan itse tarvita noita tsemppejä kaikista eniten...

J: Ensimmäinen pääsykoepostaus

Tänään minulla on ilo esitellä ensimmäinen vuoden 2018 lääkiksen pääsykokeisiin valmistautuva vieraileva bloggaaja. Ihan kohta päästän hänet ääneen, mutta ensiksi haluan esittää toiveen teille, lukijat: toivottakaa vieraileva tähteni tervetulleeksi. Kysykää häneltä, kommentoikaa rohkeasti, jakakaa omia kokemuksianne ja fiiliksiänne lukuprosessin eri vaiheista. Vaikket olisi samalle alalle pyrkivä tai hakija lainkaan, juuri sinulla voi olla kiinnostava uusi näkökulma esitettyihin aiheisiin :) 

Jos joku teistä (ehkäpä juuri Sinä) innostuu hänen rohkeasta esimerkistään, olet lämpimästi tervetullut porukkaan! Samoin lukijoiden menestystarinat "Kuinka pääsin lääkikseen/haluamaani opiskelupaikkaan/tavoitteeseeni" ovat aina tervetulleita, ne varmasti tsemppaavat vielä hakuvaiheessa olevia. Jos siis tuntuu, että sinulla on jotain sanottavaa, otapa pikaisesti yhteyttä tasapainoiluablog@gmail.com

Mutta nyt - vihdoinkin - on hänen vuoronsa. Seuraavat kuvat ja teksti ovat J:n käsialaa.

Kuka kirjoittaa?

Olen yhden ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut, mutta ala tuntuu vain ”ihan kivalta”.  Lääkistä olen ajatellut useita kertoja useiden vuosien aikana ja nyt on mielestäni oikea hetki yrittää edes kerran. Pääsykokeeseen opiskelustani ei toistaiseksi tiedä kuin muutama ihminen, mutta nyt haluan antaa ja saada motivaatiota nimimerkillä kirjoitellen.

Mikä tilanne pääsykokeita ajatellen?

                      Kemiaa olen opiskellut useita vuosia sitten lukiossa vain yhden pakollisen kurssin.

Biologian kirjoitin ylioppilaskirjoituksissa E:n arvoisesti ja toivon, että olen silloin opiskellut sen niin hyvin, että asiat pikkuhiljaa tai edes osittain palautuvat mieleeni. En ole juurikaan tarvinnut biologiaa lukion jälkeen.

Fysiikkaa olen opiskellut yliopistossa, sillä olen suorittanut ylemmän korkeakoulututkinnon, joka sisältää paljon fysiikkaa. Yliopistofysiikka on toki erilaista ja tehtävätyypit hyvin erilaisia kuin lukiossa tai pääsykokeessa, mutta silti uskon, että fysiikkaan minulla on erittäin hyvä pohja.

Matematiikkaa kokeessa ei varsinaisesti kysytä, mutta se on aina ollut vahvuuteni ja sitäkin sisältyy tutkintooni paljon. Pidän laskurutiiniani tällä hetkellä hyvänä.

Pääsykokeisiin lukemisen rinnalla olen töissä tällä hetkellä, mutta työaikani on tällä hetkellä hyvin joustavaa. Luonnollisesti töitä pitää tehdä ainakin sen verran, että laskut saa maksettua. Pidän palautumista tärkeänä osana oppimista, etenkin näin pitkässä ja laajassa prosessissa, joten haluan myös sille varata aikaa.

Lyhyesti materiaaleista, suunnitelmasta ja lukukuulumisista

Kemian aloitin kesän aikana, sillä halusin aloittaa itselleni vieraimmasta asiasta. Kävin Mooli-kirjasarjan avulla kaikki kurssit kertaalleen läpi siten, että silmäilin aiheen kirjasta ja laskin paljon tehtäviä. Samalla hahmotin, minkälaisia asioita lukion kemiassa käsitellään ja mitkä niistä ovat minulle helppoja tai vaikeita. Nyt opiskelen Reaktio-sarjan avulla siten, että kirjoitan muistiinpanoja ja lasken kirjan lopussa olevat kertaustehtävät kokeenomaisesti.

Biologian opiskelun aloitan, kunhan saan Reaktio-sarjan loppuun, todennäköisesti noin kahden viikon päästä. Kirjoja minulla on Lukion biologia ja biologia –sarjoista. Olen lukiossa käyttänyt Bios-sarjaa ja minusta se oli silloin liian pelkistetty. Ajattelin tehdä lukemisen yhteydessä muistiinpanoja ja niiden lisäksi tehtäviä. Minulla on säästössä yo-kirjoituksia varten tehdyt termi-kortit, joita varmaankin täydennän ja muokkaan lukemisen yhteydessä. Korteissa toisella puolella on termi ja toisella puolella itse kirjoitettu selitys.

Fysiikkaa suunnittelin opiskelevani viimeiseksi, koska siinä ei pitäisi olla niin paljon uutta kuin muissa. Todennäköisesti käyn sen kurssi kerrallaan läpi siten, että lasken tehtäviä ja kirjoitan vain uusista tai vaikeista asioista muistiinpanoja.

Asioiden kertaamiseen ja syventämiseen sekä laskurutiinin ylläpitoon olen myös varannut aikaa. Käytän ajan suunnitteluun Exceliä ja tietokoneen kalenteria. Pieleen menneitä laskuja yritän seuraavana päivänä uudelleen, kunnes osaan ne ja haastavat asiat merkitsen Exceliin kertaamista varten.

Pohdintaa aiheuttavat

Gradua kirjoittaessa minulla oli gradupäiväkirja-tiedosto koneella. Sinne kirjoitin kaikkea mahdollista graduun liittyvää ja koin sen erittäin hyvänä työkaluna. Olen pohtinut samanlaista apuvälinettä tähänkin projektiin, mutta en ole sitä ainakaan vielä aloittanut. Mitä erilaisia työkaluja sinulla on tai on ollut käytössäsi?

Olen pohtinut osaamisen testaamista, mutta en ole keksinyt siihen vielä mitään ratkaisua. Onko vanhoista YO-kokeista hyötyä? Onko sinulla vinkkejä osaamisen kartoittamiseen?

Jatkossa tapahtuu

Suunnitelmana on julkaista postaus joka toinen keskiviikko. Tällöin kerran kuussa tulisi lukukuulumisia ja kerran kuussa pohdintaa johonkin teemaan liittyen. Olen suunnitellut teemoiksi esimerkiksi yhteishaku, ei-ensikertalaisuus, alan vaihtaminen, omat heikkoudet ja vahvuudet ja pääsykoepäivään (henkisesti) valmistautuminen. Onko sinulla ehdotuksia pohdinta-aiheista? Toiveiden lisäksi kysymyksiä saa esittää ja vastaamme niihin T:n kanssa yhdessä.


Kuvat on otettu reilu viikko sitten, viimeisenä lämpimänä kesäpäivänä, kun syksy jo tuoksui metsässä.

Outo mutta onnellinen

Pirteää maanantaita! Joskus vuosia vuosia sitten, kun kaikkien puhelimet olivat mallia Nokian 3310, piti erottua joukosta tilaamalla puhelimeen omanlainen logo. Mieleen on jäänyt tuo "outo mutta onnellinen"-logo, joka sisälsi tuon tekstin lisäksi hassun pikku otuksen. Sisko sen taisi alunperin tilata omaan puhelimeensa.

Eli omiin outouksiini tällä kertaa...

´

1. Keksin lapsille kaikenlaisia outoja rallatuksia arjen lomassa. Esimerkiksi hammaspesuja helpottaa tätä nykyä erityinen hammaspesulaulu, jota kuunnellessa muksut pitävät yleensä kiltisti suun auki. Aamut aloitetaan jo vuosikausia sitten keksimälläni aamulaululla. Välillä on hivenen noloa, kun lapset lauleskelevat myös julkisesti näitä äidin keksimiä höpöhöpölauluja. Silloin sujuvasti annan ihmisten kuvitella, että lapset ovat keksineet ne ihan itse...

2. Tavarani ovat aina hukassa. Esikoinen on jo oppinut kommentoimaan turhautuneella äänellä: "Taasko olet hukannut sun kännykän/avaimet/lompakon/sormukset...?" Pahinta tässä on se, että yleensä olen itse laskenut tavarani epähuomiossa johonkin ja etsin niitä sitten kissojen ja koirien kanssa. Tarvitsisin sellaiset kutsunapit kaikkiin tavaroihini. Puhelimeen voi soittaa, mutta entäs ne muut?

3. Osittain edelliseen liittyen olen välillä hyvin hajamielinen. Kerran avasin jääkaapin, jossa sievästi maitopurkkien kanssa rivissä törötti Erikeeper-purkki. Oli kyllä tarkoitus laittaa se liima askartelun jälkeen yläkaappiin jääkaapin sijaan. Saatan myös aloittaa lauseen ja jättää sen kesken, kunnes toinen kysyy "niin?!?". Sitten totean unohtaneeni, mitä olin sanomassa. Tai sitten katson henkilöä, joka puhuu jotain, mutten kuule sanaakaan, koska olen ajatuksineni niin kaukana. Kun lopulta tajuan, että hän puhuikin minulle, joudun nolona kysymään, voisitko toistaa. Tämä voi toki liittyä ihan vuosikausia jatkuneisiin pätkittäisiin uniinkin...

4. Olen vähän turhan hyvä kuvittelemaan tilanteita päässäni. Saan ne tuntumaan niin eläviltä, että on suorastaan pakko sanoa joku kommentti. Toisin sanoen puhun itsekseni. Tämä on ehkä se noloin, varsinkin jos näin käy julkisella paikalla. Joo, se itsekseen höpisevä tyyppi siellä kadulla, se saattoi olla minä!

5. Minulla on norsun muisti. Varsinkin päivämäärät ja numerot painuvat mieleeni turhankin vahvasti. Muistan esimerkiksi vieläkin, mitä ja millä värillä kirjoitin päiväkirjaani 10.4.2005 ja mitä tapahtui 18.2.2007. Lapsena sain sisarukseni raivon partaalle toistelemalla sanasta sanaan pitkät pätkät jostain äänikirjana kuuntelemastamme satukirjasta. Mutta ei minunkaan muistini ole täydellinen. En esimerkiksi muista jälkikäteen ollenkaan, mitä ihmisillä oli päällä tai minkälaiset hiukset tai lasit heillä on. Monesti kun mies alkaa jälkeenpäin kertomaan, että se ja se tyyppi, sillä oli punainen paita jne, olen ihan että täh, kenestä sä puhut :D

6. Rakastan suomen kieltä ja sen vivahteikkuutta. Ilahdun oivaltavista mainossloganeista, jotka voi ymmärtää monella eri tavalla. Pidän kirjailijoiden omintakeisista kirjoitustyyleistä ja varsinkin siitä, että kirjan saa lukea moneen kertaan ennen kuin oikeasti tajuaa, mistä siinä on kyse. Silmiäni särkevät sanojen tai lauserakenteiden virheellinen käyttö sekä toistuvat yhdys sana virheet, vaikka sorrun niihin itsekin ainakin kännykällä viestittäessä. Samoin yritän viimeiseen asti välttää englannin soluttautumista omaan suomeeni.

No niin, siinä oli outouksiani tällä kertaa. Mutta älkää huoliko, suuren osan ajasta olen (tai teeskentelen olevani) ihan normaali - mitä se sitten ikinä onkaan.

Takaisin ruotuun!

Ekasta arkiviikosta on selvitty. Loman jäljiltä on pitänyt kaivaa esiin herätyskello sekä eräänlaista taistelutahtoa. Kulunut viikko on verottanut voimia (ihanaa, kun on viikonloppu!!!) koko porukalta. Lapset ovat palanneet hoitoon kuka innokkaana, kuka ei-niin-innokkaana. Aikatauluja on sumplittu ja kalenteria täytetty.

Selvähän se, että tästä vuodesta tulee viime vuoteen verrattuna hyvin erilainen. Viime vuonna muuttujana olivat vain yhdet opinnot, kun lapset olivat kotihoidossa ja mies koti-isänä. Nyt meillä on sekä kaksi opiskelevaa vanhempaa että kaksi erillistä hoitopaikkaa. Ensimmäisten sairastelujen kohdalla varmaan selviää, miten hyvin tämä arkemme oikeasti toimii... Toivotaan ensinnäkin paljon terveitä päiviä ja toisekseen, etteivät minun ja mieheni pakolliset opinnot mene hurjan pahasti päällekkäin.

Koko alkuviikon tuskailin opintoihin palaamista. Ihan liian lyhyt loma, oli päällimmäisin ajatukseni. Keskiviikkona huomasin ensimmäisen kerran itsessäni pienen innostuksen poikasen; aavistuksen siitä, että tänäkin vuonna minusta vielä kuoriutuu motivoitunut lääkisopiskelija. Onneksi aloitus oli kohtuullisen keveä. Ensi viikosta sitten tositoimiin, kun harkat alkavat pyöriä ja luennoissakin edetään hurjaa tahtia. Motivaationi on vielä kesälomalla, mutta kuten kuluneiden parin päivän aikana olen moneen kertaan todennut: "Kyllä tää tästä lähtee. PAKKO lähteä."

Kumma kyllä tänä vuonna ajatus pimenevistä syysilloista (ja -aamuista) ei tunnu yhtään niin houkuttelevalta kuin aiempina vuosina. Kaipa suurimpana tekijänä on se, kun tietää, että satoi tai paistoi tai olipa kuinka mustaa tahansa, aamulla on herätettävä lapset, puettava ja lähdettävä viemään heidät hoitoon. Ja jatkaa siitä omien opintojen pariin. Vaikka toisaalta syksy antaa luvan käpertyä omiin oloihinsa, viltin ja kirjan kanssa sohvalle. Syksy ja arki on täällä, halusimmepa tai emme.


Rentouttavaa viikonlopun jatkoa jokaiselle!