Outo mutta onnellinen

Pirteää maanantaita! Joskus vuosia vuosia sitten, kun kaikkien puhelimet olivat mallia Nokian 3310, piti erottua joukosta tilaamalla puhelimeen omanlainen logo. Mieleen on jäänyt tuo "outo mutta onnellinen"-logo, joka sisälsi tuon tekstin lisäksi hassun pikku otuksen. Sisko sen taisi alunperin tilata omaan puhelimeensa.

Eli omiin outouksiini tällä kertaa...

´

1. Keksin lapsille kaikenlaisia outoja rallatuksia arjen lomassa. Esimerkiksi hammaspesuja helpottaa tätä nykyä erityinen hammaspesulaulu, jota kuunnellessa muksut pitävät yleensä kiltisti suun auki. Aamut aloitetaan jo vuosikausia sitten keksimälläni aamulaululla. Välillä on hivenen noloa, kun lapset lauleskelevat myös julkisesti näitä äidin keksimiä höpöhöpölauluja. Silloin sujuvasti annan ihmisten kuvitella, että lapset ovat keksineet ne ihan itse...

2. Tavarani ovat aina hukassa. Esikoinen on jo oppinut kommentoimaan turhautuneella äänellä: "Taasko olet hukannut sun kännykän/avaimet/lompakon/sormukset...?" Pahinta tässä on se, että yleensä olen itse laskenut tavarani epähuomiossa johonkin ja etsin niitä sitten kissojen ja koirien kanssa. Tarvitsisin sellaiset kutsunapit kaikkiin tavaroihini. Puhelimeen voi soittaa, mutta entäs ne muut?

3. Osittain edelliseen liittyen olen välillä hyvin hajamielinen. Kerran avasin jääkaapin, jossa sievästi maitopurkkien kanssa rivissä törötti Erikeeper-purkki. Oli kyllä tarkoitus laittaa se liima askartelun jälkeen yläkaappiin jääkaapin sijaan. Saatan myös aloittaa lauseen ja jättää sen kesken, kunnes toinen kysyy "niin?!?". Sitten totean unohtaneeni, mitä olin sanomassa. Tai sitten katson henkilöä, joka puhuu jotain, mutten kuule sanaakaan, koska olen ajatuksineni niin kaukana. Kun lopulta tajuan, että hän puhuikin minulle, joudun nolona kysymään, voisitko toistaa. Tämä voi toki liittyä ihan vuosikausia jatkuneisiin pätkittäisiin uniinkin...

4. Olen vähän turhan hyvä kuvittelemaan tilanteita päässäni. Saan ne tuntumaan niin eläviltä, että on suorastaan pakko sanoa joku kommentti. Toisin sanoen puhun itsekseni. Tämä on ehkä se noloin, varsinkin jos näin käy julkisella paikalla. Joo, se itsekseen höpisevä tyyppi siellä kadulla, se saattoi olla minä!

5. Minulla on norsun muisti. Varsinkin päivämäärät ja numerot painuvat mieleeni turhankin vahvasti. Muistan esimerkiksi vieläkin, mitä ja millä värillä kirjoitin päiväkirjaani 10.4.2005 ja mitä tapahtui 18.2.2007. Lapsena sain sisarukseni raivon partaalle toistelemalla sanasta sanaan pitkät pätkät jostain äänikirjana kuuntelemastamme satukirjasta. Mutta ei minunkaan muistini ole täydellinen. En esimerkiksi muista jälkikäteen ollenkaan, mitä ihmisillä oli päällä tai minkälaiset hiukset tai lasit heillä on. Monesti kun mies alkaa jälkeenpäin kertomaan, että se ja se tyyppi, sillä oli punainen paita jne, olen ihan että täh, kenestä sä puhut :D

6. Rakastan suomen kieltä ja sen vivahteikkuutta. Ilahdun oivaltavista mainossloganeista, jotka voi ymmärtää monella eri tavalla. Pidän kirjailijoiden omintakeisista kirjoitustyyleistä ja varsinkin siitä, että kirjan saa lukea moneen kertaan ennen kuin oikeasti tajuaa, mistä siinä on kyse. Silmiäni särkevät sanojen tai lauserakenteiden virheellinen käyttö sekä toistuvat yhdys sana virheet, vaikka sorrun niihin itsekin ainakin kännykällä viestittäessä. Samoin yritän viimeiseen asti välttää englannin soluttautumista omaan suomeeni.

No niin, siinä oli outouksiani tällä kertaa. Mutta älkää huoliko, suuren osan ajasta olen (tai teeskentelen olevani) ihan normaali - mitä se sitten ikinä onkaan.