Ekasta arkiviikosta on selvitty. Loman jäljiltä on pitänyt kaivaa esiin herätyskello sekä eräänlaista taistelutahtoa. Kulunut viikko on verottanut voimia (ihanaa, kun on viikonloppu!!!) koko porukalta. Lapset ovat palanneet hoitoon kuka innokkaana, kuka ei-niin-innokkaana. Aikatauluja on sumplittu ja kalenteria täytetty.
 |
Selvähän se, että tästä vuodesta tulee viime vuoteen verrattuna hyvin erilainen. Viime vuonna muuttujana olivat vain yhdet opinnot, kun lapset olivat kotihoidossa ja mies koti-isänä. Nyt meillä on sekä kaksi opiskelevaa vanhempaa että kaksi erillistä hoitopaikkaa. Ensimmäisten sairastelujen kohdalla varmaan selviää, miten hyvin tämä arkemme oikeasti toimii... Toivotaan ensinnäkin paljon terveitä päiviä ja toisekseen, etteivät minun ja mieheni pakolliset opinnot mene hurjan pahasti päällekkäin.
 |
Koko alkuviikon tuskailin opintoihin palaamista. Ihan liian lyhyt loma, oli päällimmäisin ajatukseni. Keskiviikkona huomasin ensimmäisen kerran itsessäni pienen innostuksen poikasen; aavistuksen siitä, että tänäkin vuonna minusta vielä kuoriutuu motivoitunut lääkisopiskelija. Onneksi aloitus oli kohtuullisen keveä. Ensi viikosta sitten tositoimiin, kun harkat alkavat pyöriä ja luennoissakin edetään hurjaa tahtia. Motivaationi on vielä kesälomalla, mutta kuten kuluneiden parin päivän aikana olen moneen kertaan todennut: "Kyllä tää tästä lähtee. PAKKO lähteä."
 |
Kumma kyllä tänä vuonna ajatus pimenevistä syysilloista (ja -aamuista) ei tunnu yhtään niin houkuttelevalta kuin aiempina vuosina. Kaipa suurimpana tekijänä on se, kun tietää, että satoi tai paistoi tai olipa kuinka mustaa tahansa, aamulla on herätettävä lapset, puettava ja lähdettävä viemään heidät hoitoon. Ja jatkaa siitä omien opintojen pariin. Vaikka toisaalta syksy antaa luvan käpertyä omiin oloihinsa, viltin ja kirjan kanssa sohvalle. Syksy ja arki on täällä, halusimmepa tai emme.
Rentouttavaa viikonlopun jatkoa jokaiselle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva kun kommentoit ♥