8.11.2016

Sairaanhoitajana lääkiksessä

Tätä asiaa pohdiskelin paljon ennen opintojen alkamista. Millaistahan se on? Onko yliopisto alusta asti ihan eri sfääreissä kuin amk? Lähes poikkeuksetta tapaamani lääkärit ja pidemmällä opinnoissa olevat lääkisopiskelijat ovat kommentoineet, että sairaanhoitajan ammatista on varmasti hyötyä. Kahden kuukauden opintojen jälkeen on pakko olla samaa mieltä. Iästäni kertovissa postauksissa (Parhaassa iässä lääkikseen ja Ihanaa olla "vanha"!) sivusinkin myös ammatillista näkökulmaa ja samaa mieltä olen edelleen.




Tk-päivillä viimeistään huomasin sen, kuinka paljon olen sairaanhoitajan opinnoissa ja töissä oppinut - jos siis lähtötasona on se, joka minulla abina oli. Melko monen vastaan tulleen lääkkeen ja perussairauden nimet olivat tuttuja, eikä minulla mennyt energiaa sen miettimiseen, mihin mitäkin valmistetta käytetään. Tietysti kysyin epäselviä asioita, joita niitäkin kyllä löytyi. Tk-päivien jälkeen raporttia kirjoittaessani mietin, mitä olisin niistä kahdesta päivästä saanut irti ilman aiempaa kokemusta terveysalalta. Varmasti oloni olisi ollut terveyskeskuksessa pyöriessäni paljon sekavampi. Olisin kysellyt paljon enemmän (perus)asioita, joita minun ei enää tarvitse kysellä. Ehken olisi uskaltanut kysyä mitään, olin nimittäin aika paljon hiljaisempi tapaus silloin nuorempana :D

Joka tapauksessa minusta on kivaa, kun minulla on tietyllä tavalla pohja, jolle rakentaa. Muistan kyllä sen fiiliksen, kun amk:ssa puhuttiin vaikkapa potilaan kohtaamisesta eikä itsellä ollut siitä mitään kokemusta. Oli todella hankalaa saada otetta luennon opeista, kun koko aihe oli vielä mysteeri. Nyt lääkiksessä on mukavaa, kun voi vaikkapa potilas-lääkärisuhteesta puhuttaessa mietiskellä omia potilaskontaktejaan ja pohtia, miten toimisi eri tavalla, jos olisikin lääkärinä.




Välillä minua on luentoja kuunnellessa häirinnyt se, miten hoitajat sivuutetaan puheessa lähes täysin. Kun koko ajan on puhetta vain siitä, mitä lääkäri tekee ja miten lääkäri hoitaa, syntyy väkisinkin mielikuva, että lääkäri hoitaisi kaikki potilasta koskevat asiat. Mutta eihän se niin mene, vaan jokainen ammattiryhmä hoitaa oman osuutensa ja katsoo tilannetta omasta näkökulmastaan. Tk-päivillä ollessa tajusin myös, miten helposti toisten ammattiryhmien rooli saattaa jäädä pimentoon omien töiden keskellä. Kun terveyskeskuksessa kuljin pelkästään lääkärin mukana, hoitajien työtä en juuri nähnyt. Sairaanhoitajana työskennellessäni taas en yksinkertaisesti tiennyt, mitä kaikkea lääkäri sen suljetun oven takana tekeekään.  Mitä enemmän toisten ammattiryhmien työstä tietää, sitä helpompi on heidän työtään arvostaa - näin ainakin omalla kohdallani.

Vaikka sairaanhoitajuus positiivisena asiana näyttäytyykin, en silti pidä sitä suurimpana lääkisopintojani helpottavana asiana. Asia, joka minua on tähän asti eniten auttanut niin opinnoissa kuin työssäkin, on utelias ja tiedonhaluinen elämänasenne. Ilman sitä olisin vähintäänkin amk:ssa mennyt sieltä, mistä aita on matalin. Tiedättehän, "en minä tätä tietoa tule koskaan tarvitsemaan". Mutta koska olin jo amk:ssa niin oppimishaluinen, minun ei tänä syksynä tarvinnut enää opetella, mitä esimerkiksi (syndroma) canalis carpi tai McBurneyn piste tarkoittaa. Opin muiden muassa nämä asiat kuutisen vuotta sitten amk:n lääkäriluennoilla. Kannatti opetella, vaikken niitä silloin uskonut koskaan enää tarvitsevani!




Aihetta sivuten vielä Albert Einsteinin mietelmä: "On kaksi tapaa elää: joko niin, että mikään ei ole ihmeellistä tai niin, että kaikki on ihmeellistä." Lienee selvää, että olen valinnut jälkimmäisen tavan. Ihmettelylle ja tiedonhalulle on käyttöä jatkossakin, kun tuki- ja liikuntaelimistön anatomia vaihtui lennosta elinanatomiaan. Todella mielenkiintoista, sanon minä!

PS. Eivät sairaanhoitajaopinnot sentään ihan hukkaan menneet opintopisteidenkään näkökulmasta: sain hyväksiluettua kieliopintoja kokonaiset 5 op! Tuli kalenteriin yllättävästi tyhjää, kun siivosin englannin kurssin pois :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kommentoit ♥