Villahääpäivä

Teinisuhteesta pikkulapsiperheen arkeen. Siinäpä tähänastinen parisuhteemme pähkinänkuoressa :D On ollut ylämäkiä ja alamäkiä, mahtavia hetkiä ja hankalampia vaiheita. Särmiä on hiottu toisiamme vasten, mutta on sitä hiomisen varaa jatkossakin.  Villahääpäivä oli ja meni. Miehelle tulee sanasta villa mieleen talo, minulle villahousut. Mitä tämä meistä ja etenkin minusta kertookaan ;)

Seitsemän vuotta kuulostaa jo aika pitkältä ajalta. Tietenkin yhdessä on oltu sitäkin kauemmin. Oikein nauratti, kun maanantaina mietin kuluneita hääpäiviämme. Viime vuonna ei paljoa juhlittu, vaan valmisteltiin muuttoa. Eräs romanttiseksi tarkoitettu hääpäivän juhlistamisminiloma taas kului omalla kohdallani oksennellessa alkuraskauden vuoksi. Jokaista hääpäivää on kuitenkin juhlistettu ainakin pienimuotoisesti kotioloissa. Niin tänäkin vuonna.

Reipas kohta 4-v valitsi juhlajuomaksi Rosé Pommacia, varmaan tuo vaaleanpunainen väri houkutti. Ensin syötiin koko porukalla Kotipizzaa, sitten makeita herkkuja. Punaisia ruusuja ostin kauppareissulta. Olo oli arkinen ja niin oli kyllä menukin :D Olin töistä väsynyt, mutta olipa kiva hetkeksi pysähtyä juhlimaan meitä ja muistelemaan menneitä vuosia. Muutama muutos on matkan varrella tapahtunut. Suurimpana muutoksena on tietysti jälkikasvu, kolme huikean mahtavaa pientä ihmistä ♥

Villahääpäivän kunniaksi ostoskoriin pyörähti myös uusi kortti. Se koristaa nyt seinäämme, jotta muistaisin ja muistaisimme sen sanoman jokaisena päivänä. Seitsemän vuoden kriisiä odotellessa ;)

Hyviä ja haikeita fiiliksiä

Nyt on niin hyvä fiilis, että on ihan pakko saada tämä ylös! Tänä kesänä varsin monta (työ)päivää on mennyt epätoivon syövereissä ja epäillessä itseäni ja omia valintojani. On tuntunut siltä, ettei mistään tule mitään eikä mikään onnistu. Meillä jokaisellahan on omat epäilyksen hetkemme. Mutta nyt ei puhuta niistä.

Nyt on hyvä fiilis, joka on sekoitus kiitollisuutta, onnea ja helpotusta. Nyt on sellainen fiilis, että olen ihan hyvä sairaanhoitaja. Nyt tuntuu, että minusta tulee vielä ihan hyvä lääkärikin. Tällä hetkellä tuntuu, että juuri sitä minä haluan - tulla ihan hyväksi lääkäriksi. Tämä tunne on nyt säilötty purkkiin odottamaan seuraavaa epäilyksen hetkeä.

Kesätyöpäivät ovat ohi ja jäljellä on enää pari työyötä. Nehän nyt menevät vaikka päällä seisten, vai kuinka :D Pikkuinen haikeus meinaa silti iskeä, kun tajuntaan iskostuu, että minähän lähden täältä. Työyhteisöön kuuluminen on niin mukavaa, ettei sitä raaskisi jättää taakse. Tänäkin kesänä olen tutustunut moniin kivoihin  tyyppeihin. Hyvällä porukalla tehdessä työt hoituvat kuin itsestään. Tietysti isoon työporukkaan mahtuu paljon erilaisia ihmisiä, eikä kaikkien kanssa ehdi tulla tutuiksi näin lyhyessä ajassa.

On ollut kieltämättä huvittavaa, kun on niin paljon työkavereita. Sen myötä etenkin alkukesästä tuntui, että sain joka käänteessä kertoa, olenko jo valmistunut sairaanhoitajaksi, mistä olen tullut ja mihin olen menossa, minkä ikäiset ne lapset olivatkaan ja onko minulla yhtään lomaa. Ihanaa, kun työkaverit ovat kiinnostuneita minustakin! Vaikka olenkin avoimesti kertonut lääkisopinnoistani, silti vielä tällä viikolla tuli yllättyneitä kommentteja, kun sanoin, että lopetan kohta. "Mitä, mihin sinä olet menossa?!" :D

Kai tuosta voi päätellä, ettei otsassani enää lue leimaa "kesäsijainen", kun porukka kuvittelee minun kuuluvan jotenkin vakikalustoon. No juu, onhan tässä muutama työvuoro tullut tehtyäkin... On ollut niin hienoa olla kesän ajan osa tätä työporukkaa. En ole varmaan missään työpaikassa nauranut niin paljon kuin tänä kesänä. Yhteisöllisyys ja huumori ovat ehdottomasti hyvän työpaikan tunnusmerkkejä. Ne auttavat jaksamaan niiden kiireisimpienkin päivien yli.

Nyt pidetään lippu korkealla loppuun saakka. Kohta saa sanoa: minä selvisin tästä kesästä.


Virkeää viikon jatkoa!

"Kyllä nuorena jaksaa"

Kerronpa teille, että jos kuulen vielä kerran tälle kesälle nuo otsikon sanat, lukittaudun neljän seinän sisälle enkä palaa ihmisten ilmoille ennen kuin olen levännyt niin että kasvan hometta. Ihan vaan uutisena: ei nuorenakaan jaksa ihan mitä tahansa. Esimerkiksi kulunut ajanjakso viime elokuusta tähän (sisältänyt niin paljon kaikkea etten jaksa edes kirjoittaa niitä tähän) on sellainen, jonka jälkeen väsyttää. Ja mielestäni ihan syystä.

Poikkeuksetta otsikon sanat ovat kuuluneet eläkeikää lähestyvien ihmisten suusta. Ehkä ne on tarkoitettu kannustaviksi, piristäviksi, lohduttaviksi? Mutta omiin korviin ne kuulostavat lähinnä vähätteleviltä. Ihan kuin väsymykseni (well, yhden vapaan jälkeen viisi kiireistä työpäivää väsyttäisivät todennäköisesti kenet tahansa) kuittaantuisi jotenkin itsestään sillä, että olen nuori. Noita sanoja pahempaa on vain se, jos niiden jälkeen aletaan muistella kultaista 60-lukua, "kuinka minäkin silloin tein kolmea työtä ja olin monen lapsen yksinhuoltaja". No, onhan se totta, että nuorempana jaksaa paremmin kuin vanhempana. Ehkä ne nuoruuden voimavarat ymmärtää vasta sitten, kun ne on menettänyt?

Mutta oli miten oli, silloin kun itse joskus valitan väsymystäni, ainoa, mitä kuulijalta toivon, on empatia. En kaipaa ratkaisuja tilanteeseen enkä varsinkaan tietoa siitä, miten kaikki muut jaksavat ihan mitä vaan. Onneksi niin töissä kuin muutenkin on olemassa ihmisiä, jotka osaavat kuunnella. Kun sanoo, että väsyttää, kaveri toteaa, että ei mikään ihme. Silloin tulee mukava olo. On saanut sanottua asiansa ja tullut kuulluksi. Sillä tavalla yritän itsekin kohdata muut.

Tätä tunteiden kohtaamista olemme myös parisuhteessamme saaneet harjoitella vuosikaudet. Välillä se onnistuu, välillä ei. Toisinaan väsymyksen valittelu menee kilpailuksi siitä, kumpi tässä nyt oikeastaan onkaan väsyneempi :D Mutta toisinaan molemmat saavat vuorotellen purkaa mieltään ja lopulta todetaan, että kaikki on oikeastaan ihan hyvin. Kohtaamisella on suuri voima. Monesti jo se piristää, kun saa sanoa, että nyt on rankkaa ja toinen vastaa, että niin varmasti onkin.

Myönnettävähän se on, että rankkaa on ollut monestakin syystä. Toisaalta tämä työntäyteinen arki on juuri sitä elämää, jota olemme kohdallemme toivoneet. Elättelen kuitenkin toivoa, että ensi vuosi olisi vähän rauhallisempi ja kenties stressittömämpi, vaikka opiskeluja ja päivähoitoa nyt aloitellaankin. Jossain vaiheessa kesää tuntui, etten selviä kesätyöni loppuun asti, mutta tässä sitä nyt ollaan - ihan parin päivän päässä lomasta.

Koska nuorenahan jaksaa.

Hoitajan toteutunut unelma + lääkäriä leikkimässä

Kaupallinen yhteistyö: Color4Care 

Olen haaveillut omasta verenpainemittarista kauan. Sairaanhoitajaopintojeni ekana syksynä harkkatunnilla kaivettiin esiin manuaaliset verenpainemittarit ja stetoskoopit ja alettiin harjoitella. Minulle verenpaineen mittaus manuaalisesti oli tosi vaikeaa. En ollut millään kuulla sykettä, vaikka kuinka pinnistelin. Pitkään manuaalinen verenpainemittaus oli minulle sellainen juttu, jota pelkäsin. Lopulta kotihoidossa työskennellessäni opin vihdoin kuuntelemaan sykkeen oikein. Se oli yksi parhaista sairaanhoitajana saamistani oivalluksista.

Mutta harjoitteluhetkistä lähtien olen ajatellut, että vielä joskus minulla on kotona manuaalinen verenpainemittari . Mietin sitä pitkään, mutten tullut koskaan selvittäneeksi, mistä sellaisen saisin. Nykyään myös sairaalamaailmassa kaikki verenpaineet mitataan automaattimittareilla. Silti haluan pitää kiinni siitä, että osaan tarpeen tullen mitata verenpaineen myös tällä "vanhanaikaisella" tavalla. Nyt unelmani on toteutunut - kiitos siitä, Color4Care !

Manuaalisessa verenpainemittauksessa tarvitaan sen mittarin lisäksi tietenkin stetoskooppi. Siis stetoskooppi - tuo kadehdittu kapine, joka usein on joko lääkärin kaulalla tai mutkalla valkoisen takin taskussa. Yhteistyö olisi kattanut halvemman stetoskoopin, mutta ajattelin, että ansaitsen ekan lääkisvuoden läpäisemisestä kunnon palkinnon ja muiston. Niinpä suorastaan repäisin ja tulin ostaneeksi melkoisen hintavan mutta lyhyen käyttökokemuksen perusteella aivan mahtavan stetoskoopin.

Koska tiedän jo nyt, että stetoskoopilla kuuntelu on minulle haastavaa, aion kotioloissa aina välillä treenailla. Minullahan on täällä vallan mainiot assistentit, joiden kanssa voin pikkuisen harjoitella, vaikken vielä mistään mitään tiedäkään. Tämän kauniin turkoosin (upea väri, eikö?) stetoskoopin kanssa kelpaa leikkiä lääkäriä, kunnes joku päivä toivottavasti olen ihan oikea sellainen. 

Tällä kertaa verenpainemittari löysi sutjakasti tiensä lähipostiini. Stetoskooppia sen sijaan sain vartoa lähes kuukauden verran. Monen suomen- ja englanninkielisen tiedustelun jälkeen stetoskooppi saatiin viimein matkaan. Tuntui ihan joululta, kun viimein sain sen postista mukaani! Toimitusajaksi oli arvioitu 7-10 vrk, joten siihen nähden kuukauden odotus tuntui loputtoman pitkältä. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin ja turkoosi stetoskooppini on vihdoin kotona!

Operaatio Tuoli

Mainitsin sivumennen pienestä maalausprojektistani. Tällä kertaa valkoiseksi (mikä mielikuvitus!) päätyi miehen jostain ilmaiseksi roudaama tuoli. Eteisessämme on ihan pakko olla tuoli, jolle voin laskea laukkuni ja jolla istuen on helppo auttaa lapsia pukeutumaan. Kyseinen tuoli on siihen tarkoitukseen ihan loistava, mutta sen väritys särki silmiä. Pidän kyllä lakatun puun väristä, mutta kun sitä on samassa asunnossa kymmeniä eri sävyjä, kokonaisuus on kaukana harmonisesta.

Niinpä kaivoin (okei, laitoin miehen kaivamaan) varaston uumenista entisestä maalausurakasta jäljelle jääneen pohjamaalin sekä huonekalumaalin. Pari hiomapaperin palaa löysin eteisen kaapista ja ruuvarin työkalupakista. Ruuvasin istuin- ja selkänojaosat irti, suojasin parvekkeen muovilla ja ryhdyin hommiin. Hiomiseen sain innokkaan joskin hivenen toistaitoisen apulaisen, kun kuopus halusi tapansa mukaan osallistua.

Pohjamaalilla maalasin kaksi kerrosta ja pintamaalilla muutaman. Aika sitkeästi se kellertävä väri sieltä alta pilkotti! Lopulta sain aikaan itseäni kohtalaisesti tyydyttävän lopputuloksen. Maalausjälkeni ei edelleenkään ole täydellistä, mutta joka kerta huomaa vähän edistyneensä. Mies ainakin kehui maalausjälkeä :) Tässä vielä kunnon ennen-jälkeen-kuvat.

´

Tämänkin tuolin kohdalla oikein ihmettelen, miten paljon yksi pieni värinvaihto vaikuttaa. Vielä kun puhdistin metalliosat puhtaiksi ja kiiltäviksi, tuolista tuli aivan erinäköinen. Tällä kelpaa istuskella ensi talvena pukemassa lapsille niitä viittä vaatekerrosta...