"Kyllä nuorena jaksaa"

Kerronpa teille, että jos kuulen vielä kerran tälle kesälle nuo otsikon sanat, lukittaudun neljän seinän sisälle enkä palaa ihmisten ilmoille ennen kuin olen levännyt niin että kasvan hometta. Ihan vaan uutisena: ei nuorenakaan jaksa ihan mitä tahansa. Esimerkiksi kulunut ajanjakso viime elokuusta tähän (sisältänyt niin paljon kaikkea etten jaksa edes kirjoittaa niitä tähän) on sellainen, jonka jälkeen väsyttää. Ja mielestäni ihan syystä.

Poikkeuksetta otsikon sanat ovat kuuluneet eläkeikää lähestyvien ihmisten suusta. Ehkä ne on tarkoitettu kannustaviksi, piristäviksi, lohduttaviksi? Mutta omiin korviin ne kuulostavat lähinnä vähätteleviltä. Ihan kuin väsymykseni (well, yhden vapaan jälkeen viisi kiireistä työpäivää väsyttäisivät todennäköisesti kenet tahansa) kuittaantuisi jotenkin itsestään sillä, että olen nuori. Noita sanoja pahempaa on vain se, jos niiden jälkeen aletaan muistella kultaista 60-lukua, "kuinka minäkin silloin tein kolmea työtä ja olin monen lapsen yksinhuoltaja". No, onhan se totta, että nuorempana jaksaa paremmin kuin vanhempana. Ehkä ne nuoruuden voimavarat ymmärtää vasta sitten, kun ne on menettänyt?

Mutta oli miten oli, silloin kun itse joskus valitan väsymystäni, ainoa, mitä kuulijalta toivon, on empatia. En kaipaa ratkaisuja tilanteeseen enkä varsinkaan tietoa siitä, miten kaikki muut jaksavat ihan mitä vaan. Onneksi niin töissä kuin muutenkin on olemassa ihmisiä, jotka osaavat kuunnella. Kun sanoo, että väsyttää, kaveri toteaa, että ei mikään ihme. Silloin tulee mukava olo. On saanut sanottua asiansa ja tullut kuulluksi. Sillä tavalla yritän itsekin kohdata muut.

Tätä tunteiden kohtaamista olemme myös parisuhteessamme saaneet harjoitella vuosikaudet. Välillä se onnistuu, välillä ei. Toisinaan väsymyksen valittelu menee kilpailuksi siitä, kumpi tässä nyt oikeastaan onkaan väsyneempi :D Mutta toisinaan molemmat saavat vuorotellen purkaa mieltään ja lopulta todetaan, että kaikki on oikeastaan ihan hyvin. Kohtaamisella on suuri voima. Monesti jo se piristää, kun saa sanoa, että nyt on rankkaa ja toinen vastaa, että niin varmasti onkin.

Myönnettävähän se on, että rankkaa on ollut monestakin syystä. Toisaalta tämä työntäyteinen arki on juuri sitä elämää, jota olemme kohdallemme toivoneet. Elättelen kuitenkin toivoa, että ensi vuosi olisi vähän rauhallisempi ja kenties stressittömämpi, vaikka opiskeluja ja päivähoitoa nyt aloitellaankin. Jossain vaiheessa kesää tuntui, etten selviä kesätyöni loppuun asti, mutta tässä sitä nyt ollaan - ihan parin päivän päässä lomasta.

Koska nuorenahan jaksaa.