6.8.2017

Operaatio Tuoli

Mainitsin sivumennen pienestä maalausprojektistani. Tällä kertaa valkoiseksi (mikä mielikuvitus!) päätyi miehen jostain ilmaiseksi roudaama tuoli. Eteisessämme on ihan pakko olla tuoli, jolle voin laskea laukkuni ja jolla istuen on helppo auttaa lapsia pukeutumaan. Kyseinen tuoli on siihen tarkoitukseen ihan loistava, mutta sen väritys särki silmiä. Pidän kyllä lakatun puun väristä, mutta kun sitä on samassa asunnossa kymmeniä eri sävyjä, kokonaisuus on kaukana harmonisesta.


maalaus, tuoli, sisustus, diy, itse, kalustemaali


Niinpä kaivoin (okei, laitoin miehen kaivamaan) varaston uumenista entisestä maalausurakasta jäljelle jääneen pohjamaalin sekä huonekalumaalin. Pari hiomapaperin palaa löysin eteisen kaapista ja ruuvarin työkalupakista. Ruuvasin istuin- ja selkänojaosat irti, suojasin parvekkeen muovilla ja ryhdyin hommiin. Hiomiseen sain innokkaan joskin hivenen toistaitoisen apulaisen, kun kuopus halusi tapansa mukaan osallistua.


hiominen, hiomapaperi, puutuoli, istuinosa

maalaus, pensseli, huonekalumaali, helmi, pohjamaali

maalaus, valmis, maalipinta, diy, projekti


Pohjamaalilla maalasin kaksi kerrosta ja pintamaalilla muutaman. Aika sitkeästi se kellertävä väri sieltä alta pilkotti! Lopulta sain aikaan itseäni kohtalaisesti tyydyttävän lopputuloksen. Maalausjälkeni ei edelleenkään ole täydellistä, mutta joka kerta huomaa vähän edistyneensä. Mies ainakin kehui maalausjälkeä :) Tässä vielä kunnon ennen-jälkeen-kuvat.


tuoli, ennen, maalaus, väri

tuoli, jälkeen, valmis, maalaus, valkoinen


tuoli, ennen

´

Tämänkin tuolin kohdalla oikein ihmettelen, miten paljon yksi pieni värinvaihto vaikuttaa. Vielä kun puhdistin metalliosat puhtaiksi ja kiiltäviksi, tuolista tuli aivan erinäköinen. Tällä kelpaa istuskella ensi talvena pukemassa lapsille niitä viittä vaatekerrosta...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kommentoit ♥