Vuorovaikutus ammatissa ja huippuhetki

Moneen otteeseen olen lupaillut postausta vuorovaikutuksesta, joten tässäpä tulee! Varhainen vuorovaikutus, empatia ja aktiivinen kuuntelu ovat vuorovaikutukseen liittyviä termejä, joista varmaan kaikki ovat kuulleet. Muiden muassa näitä termejä käsittelimme myös VPL-kurssilla (Vuorovaikutus potilas-lääkärisuhteessa) tänä syksynä. Näen hyvät ihmissuhde- ja vuorovaikutustaidot hyvin olennaisena osana sekä olemassaolevaa että tulevaa ammattiani. Totta kai tärkeitä ovat tiedot ja taidot, mutta vuorovaikutus toimii työvälineenä niin potilaiden kuin kollegoiden kanssa työskennellessä.

Ihan jo omien kokemusteni perusteella on paljon helpompaa luottaa lääkärin ammattitaitoon ja hänen valintoihinsa, kun kokee potilaana tulleensa kuulluksi eikä ohitetuksi.  Aiemman työhistoriani myötä olen oppinut, että vuorovaikutuksella voi avata paljon ovia - tai sulkea ne. Toinen ihminen aistii kyllä, suhtaudutaanko häneen arvostavasti ja kunnioittavasti. Empatia on vaikea laji. Itseni kohdalla tunnistan sekä riskin "yliempaattisuuteen" että toisaalta kyynistymiseen. Pohdinkin näitä teemoja jo aiemmin tänä vuonna.

VPL-kurssiin liittyen saimme harjoitella potilaan kohtaamista "ihan oikean" potilaan kanssa. Potilaana toimi siis näyttelijä. Minä sain kohdalleni kohtalaisen haastavan potilaan - kaikkihan ne olivat haastavia omalla tavallaan -, mutta voi vitsit, mikä fiilis tuosta harkasta jäi! Sen vartin aikana unohdin olevani oppimistilanteessa ja "esittäväni roolia". Heittäydyin ihan täysillä mukaan ja oikeasti olin se lääkäri (joskin melkoisen tietotaidoton lääkäri, mutta se ei ollut tässä se pointti). Se tilanne ja vuorovaikutuskupla, jonka saimme potilaan kanssa aikaan, oli jotain niin hienoa.

Siihen varttituntiin kiteytyi se, miksi minä opiskelen nyt. Haluan lisää tuollaisia hetkiä, oikeita potilaskohtaamisia, omien vuorovaikutus- ja muiden taitojen kehittämistä, ihan kaikkea. Kyseinen lyhyt harkka antoi toivoa siitä, että lääkärin työssä voin hyödyntää aiempaa ammatillista osaamistani sekä pääsen tekemään niitä asioita, joista sairaanhoitajan työssä eniten pidän. Kohtaamiset ja vuorovaikutuksen voima - ne ovat ihan parasta. Vaikka välillä tuntuu, että minulle paras paikka olisi jokin tutkijankoppi, en usko, että pystyn luopumaan potilastyöstä. Mutta nyt mennään jo ihan eri asiaan, joten jatkan tulevista urahaaveista joskus toiste ;)


Kokemusrikasta viikon jatkoa!

Nelivuotiaan supersynttärit

Vihdoin lähes kuukautta myöhässä saimme aikaiseksi juhlia kunnolla reipasta nelivuotiasta. Hän toivoi supersankarikakkua, joten sellaisen hän myös sai. Muovailin pastaväreillä värjätystä kaulintamassasta kissan ja sen päälle asiaankuuluvat vermeet. Tämä syksy on vaatinut veronsa, joten tällä kertaa en jaksanut tehdä itse vaahtokarkkimassaa. Kakun päälle päätyi siis levy samaa valmista kaulintamassaa, josta tein koristeetkin. Valitettavasti massa ei riittänyt koko kakun päälle, joten reunus koristeltiin kermalla.

Supersankarikissa herätti hilpeyttä, mutta niin kai oli tarkoituskin :D Joka tapauksessa oli kivaa päästä taas tekemään kakkua, vaikka joka ikinen kerta tuskailen noiden massojen ja ideoideni kanssa. Koristelu on lasten lempipuuhaa, joten ilmapalloja piti puhaltaa toosi monta ihan vain kuullakseen seuraavassa hetkessä sen poksahduksen... 

Kutsuvieraita juhlissa oli synttärisankarin toiveesta vain yksi, mutta hyvin pärjättiin pienelläkin juhlaporukalla. Sen vaan huomasin valmistellessa, että on näköjään aivan sama, onko vieraita yksi vai kymmenen - stressaan juhlista joka tapauksessa. Kaverisynttäreitä kauhulla odotellen... 

Sellaiset pienimuotoiset pirskeet oli tällä kertaa. Nyt on 3/5 tämän vuoden synttäreistä juhlittu. Me kuopuksen kanssa juhlimme sitten joulukuussa. Mutta sitä ennen tehdään kaikenlaista kivaa, kuten käydään tulevana viikonloppuna I love me -messuilla!

Pirteää viikkoa jokaiselle :) Meillä piti ottaa kirkasvalolamppu taas käyttöön, sen verran väsyttävät jo nuo pimeät aamut. Loppusyksy on vuoden pahinta aikaa, ainakin minulle. Yritetään jaksaa - tsemppiä siis meille kaikille!

Miksi minä bloggaan?

Otsikon kysymystä tulee tässä arjen tiimellyksessä mietittyä. Miksi ihmeessä käytän suurehkon osan vapaa-ajastani blogin parissa postauksia kirjoitellen, kommentteihin vastaten ja valokuvaten? En hyödy bloggaamisesta taloudellisesti, joten raha ei voi olla syy. Joten: miksi minä bloggaan?

Välillä tekee mieli kyseenalaistaa, miksi juuri minä pidän blogia. Ketä tämä tylsä elämäni edes kiinnostaa? Aina vaan samoja horinoita kiireisestä arjesta ja kivoista viikonlopuista. Opiskeluni lääkiksessä ei tosiaankaan suju aina niin kuin elokuvissa. Olen kaukana superihmisestä, jollainen toki mielelläni olisin ;) En shoppaile saati esittele uusia ihanuuksia täällä blogissa. Kuvatkin ovat just sellaisia "tältä näytti viikonloppuna". Enkä edes tarjoa kovin suurta vastinetta tirkistelynhalulle, koska pidän melko tiukasti kiinni omasta ja lasteni yksityisyydestä. Niin, tällaisena kyynisenä hetkenä koko blogi tuntuu todella surkealta.

Mutta kun unohdetaan tuo (lähinnä väsyneinä hetkinä esiin puskeva) kyynisyys, sen alta paljastuvat ne positiiviset puolet. Minusta on ensinnäkin kivaa kirjoittaa. Toisekseen on ihanaa, että höpinöitäni lukeekin joku tai jotkut. Parasta ovat kuitenkin kommentit ja vuorovaikutus lukijoiden kanssa. Valokuvaus unohdettuna ja uudelleen löydettynä intohimonani on mainittu jo monesti. Siis mä niin rakastan sitä, kun kerrankin valo on kohdillaan ja jopa mun kuvaustaidoilla saa otettua kerrassaan upean otoksen. Haaveilen makro-objektiivista, joten jospas saisin joskus sellaisen (huhuu, kuuleeko Joulupukki?).

Aiemmin olen bloggaamista käsitellyt puolen vuoden sekä vuoden etapin kohdalla. Hyvin samoissa mietteissä mennään edelleen. Suurin yksittäinen syy blogille on seuraava: minä bloggaan, koska haluan ja voin. Blogi muistuttaa olemassaolollaan minua siitä, että onnen avaimet ovat omissa käsissäni. Samalla se muistuttaa siitä, että kaikki on mahdollista - ei helppoa eikä vaivatonta, mutta mahdollista. En tiedä, mihin tie tästä vielä vie, mutta olen pikku blogini kanssa onnellinen juuri nyt. Teen tätä suurella sydämellä myös teitä lukijoita ajatellen, joten toivon, että omistautumiseni välittyy ruudun toiselle puolelle ♥


Tällaisia torstaimietteitä tänään. Tsempit loppuviikkoon!

Onnen pisaroita

Sadepäivänä, arjen sumussa katsoo ikkunasta ulos: taas tätä. Maisema on samean harmaa. Taivaan peittää raskas pilvipeite, eikä valoa näy. Ei kauneutta missään - tai niin sitä luulee.

Mutta kun katsoo tarkemmin, näkee harmaudessakin sävyjä. Näkee valoja, näkee varjoja. Näkee luonnon omia kristallikruunuja, kastehelmiä, valoa välkkyviä pisaroita. Kiireessä kulkee äkkiä ohi, ei ole aikaa pysähtymiseen. Ei ollut ennen minullakaan. Piti mennä, tehdä ja kokea, kun päässä takoi pelkkä kiirekiirekiire.

Iloa harmaaseen päivään voi tuottaa ihan mikä vain, iso tai pieni, odotettu tai yllätys. Pienten ilojen  näkeminen vaatii pysähtymisen, mutta siinä ne ovat - kaiken kiireen keskellä, katsomista ja ihailemista vailla. Edelleen ihmettelen sitä, että koko ajan ne ovat olleet ihan lähellä. Onnen pisaroitahan ne - ohikiitävät hetket, pienenpienet ilot,  hymy, katse tai lämmin ajatus. 

Sinä sumuisena aamuna oli harmaata, kaunista ja pysähtynyt tunnelma. Ja niitä onnen pisaroita - kaikesta harmaudesta huolimatta, tai ehkä juuri siksi.


Onnellista päivää sinulle!

Lokakuun alun opiskelukuulumiset

Olen tietoisesti vältellyt opiskelujutuista kirjoittamista, koska se tuntuu just nyt aika hankalalta. Mutta tiedän, että ainakin osa teistä palaa halusta tietää, mitä kaikkea jännää ja siistiä on tapahtunut sitten syyskuun. Otan siis itseäni niskasta kiinni nyt ja kerron, mitä on meneillään :)

LYF eli lääketieteellinen yleisfysiologia on edelleen käynnissä. Koska kurssi on järjettömän laaja, tentti on jaettu kahdeksi välitentiksi - ja hyvä niin. Ensimmäinen tentti oli reilu viikko sitten, tosin tiedän jo nyt meneväni uusintaan marraskuussa. Nyt opiskellaan toisen välikuulustelun asioita. Liikkeelle lähdettiin munuaisista, joiden fysiologia on yksi ehdottomista lemppareistani. 

Harkkoja on enää yksi jäljellä :( Tähän mennessä olemme päässeet ottamaan laskimoverinäytteitä ja tutkimaan omia näytteitämme, ottamaan ja tulkitsemaan EKG:ta, harjoittelemaan sydänauskultaatiota, mittaamaan verenpainetta sekä tekemään keuhkojen toimintakokeita. Vaikka hyvin suuri osa harkoissa opetelluista asioista on ollut itselleni silkkaa kertausta, aina harkka peruspänttäämisen voittaa!

VPL eli vuorovaikutus potilas-lääkärisuhteessa oli piristävän käytännönläheinen kurssi. Siihen sisältyi pari psykologian luentoa, yksi essee (jonka tein jo, hyvä minä!) sekä kivoimpana ja jännittävimpänä kolme potilaskohtaamista käsittelevää harkkaa. Palaan tähän kurssiin myöhemmin, kun lupaukseni mukaisesti kirjoitan vuorovaikutuksesta tarkemmin.

Nyt alkoi EBIS eli epidemiologian ja biostatistiikan kurssi. Jo pelkkä sana "statistiikka" saa minulle aikaan kylmät väreet, joten nähtäväksi jää, kuinka tuskaa tämä kurssi minulle tuottaa. Toisaalta syväreideni kannalta olisi hyvä saada tästä kurssista jotain irti. Ai niin, ne syvärit. Ne junnaavat tällä hetkellä paikallaan, ja minä kellun suunnitelma- ja toteutusvaiheen välitilassa. Mutta ei stressiä, otetaan loman kannalta.

Postauksen kuvilla osallistun Pienen Linnun MakroTex-haasteeseen ihan liian pitkän tauon jälkeen. Kuvat otin viikonloppuna, kun olimme pyöräretkellä koko porukalla. Viimeinen kuvista on ehdottomasti lempikuvani näistä. On lähes mahdotonta sanoa, missä ilma loppuu ja vesi alkaa :) Käy kurkkaamassa muiden osallistujien lokakuisia kuvia täältä!