5.8.2017

Pehmeä lasku päivähoitoon

Ihanaa lauantaita! Täällä päässä on nyt pahimmat jännitykset koettu ja ekat tutustumiset päivähoitoon takana. Äitiä ainakin väsyttää. Tiedä sitten, onko se hyvä vai huono merkki. Lapset taas ovat innoissaan uudesta hoitopaikasta ja kuopuskin löysi heti kivoja leluja ja leikkikavereita. Ensi viikolla mies jatkaa lasten kanssa totuttelua päiväkotiin ja loppuviikosta lapset kokeilevat jo kunnon hoitopäivää.


päivähoito, aloitus, päiväkoti, lapset, totuttelu


Tämä on neljäs päiväkoti, johon olen lastemme kanssa tutustunut. Täytyy sanoa, että vastaanotto oli oikein mukava eikä kahden päivän kokemuksella tuntunut yhtään, että olisin tiellä tai vaivaksi. Sellaisiakin kokemuksia nimittäin löytyy. 

Olemme aina halunneet aloittaa päivähoidon lempeästi. Ensin päiväkotiin ja aikuisiin tutustutaan vanhemman kanssa, sitten jäädään yksin ja pidennetään päivää vähitellen. Olemme järjestäneet niin, että ennen oikeaa hoidon tarvetta jää aikaa rauhalliselle tutustumiselle. Meillä vanhemmillakin on mukavampi aloittaa opinnot, kun lasten hoitoon sopeutuminen on jo hyvin käynnissä.


päivähoito, sopeutuminen, lapsi, päivähoidon aloitus


Tähän asti näyttää siis varsin lupaavalta. Kuopus pisti parastaan, kun heti ensimmäisenä päivänä sanoi sujuvasti uuden sanan. Ja pottailukin alkoi päiväkodissa sujua lähes saman tien! Isommat jännittivät etukäteen uutta päiväkotia, mutta voi sitä iloista pulputusta, jota saimme ensimmäisen tutustumispäivän iltana kuunnella. Tietenkin jossain vaiheessa voi tulla ja tuleekin se vaihe, ettei hoitoon lähteminen huvita, mutta alku on ainakin ollut hyvä.

Ensi viikon jälkeen vietämmekin koko porukalla lomaa, ja uusi arki pyörähtää käyntiin elokuun viimeisellä viikolla. En jaksa oikein ajatella sinne asti, mutta luulenpa, että tuo vajaan kolmen viikon loma tepsii tähän väsymykseeni. Ihan uskomatonta, että tässä ollaan taas - uuden syksyn kynnyksellä.


lempeä aloitus, pehmeä lasku, päivähoito, sopeutuminen, lapsi, lapset, tutustuminen


Aurinkoista viikonloppua! Viimeinen työviikonloppu, täältä tullaan!!!

3.8.2017

Epäilyksen hetkiä

Tiedätte varmaan, miltä tuntuu, kun epäilee ihan kaikkea etenkin itsessään? Kun epäilee, onko sittenkin ihan väärässä paikassa. Kun miettii, kykeneekö siihen, mihin aikoo. Kun pohtii, löytääkö ikinä sitä omaa juttuaan.

Ihmisenä ja ammattiin kasvamisessa on kai tärkeääkin se, että kyseenalaistaa omat valintansa. Kun vastaan tulee negatiivisia tunteita, pitää miettiä, mistä ne kumpuavat. Miksi tietty tilanne saa ajattelemaan, etten pysty tähän? Mikä tässä asiassa on minulle liikaa? Miksi jotkut hetket ovat helpompia kuin toiset?




Tätä itsereflektointia olen joutunut tai siis totta kai saanut harjoittaa myös tämän kesän aikana. Välillä sitä miettii, miksi on pitänyt valita niin vaikea ala. Kapinoikin ehkä vähän. Miksi minun pitää olla kiinnostunut juuri tästä alasta? Olisiko jossain muualla helpompaa? Ja samalla tiedän, ettei ole. Tästä muuten puhuin kerran erään kaverin kanssa. Hän työskentelee eri alalla kuin minä, enkä muista, miten päädyimme aiheeseen. Tuli kuitenkin puheeksi, voisiko jossain muussa työssä päästä helpommalla. Keskustelun päätteeksi totesimme, että ihan joka paikassa, ammatissa ja työssä on ne omat vaikeat juttunsa. Turha kai siis etsiä työtä, jossa olisi täydellisen onnellinen ihan joka hetki.




Kun tekee henkisesti ja fyysisestikin raskasta työtä, jostain on löydettävä ne omat voimavarat, jotka auttavat jaksamaan. On löydettävä tasapaino työn ja vapaa-ajan välillä samoin kuin pidettävä huoli itsestään. Yksi ihminen ei kuitenkaan pysty määräänsä enempään. Itse voi vain tehdä sen, minkä tekee, niin hyvin kuin osaa, pystyy ja jaksaa. Sen enempää ei voi ihmiseltä vaatia. Tähän ajatukseen olen nojannut jo pitkään.

Välillä (tulevan) työni vastuu pelottaa. Virheet pelottavat ja varsinkin se, kun niitä sattuu ihan kaikille. Pelottaa se, etten ikinä kasva ammatillisesti niin, että jaksan tulevassa työssäni. Pelottaa, että koko koulutukseni menee hukkaan. Osa epäilyistä ja peloista on kenties aiheellisia, suurin osa ei. Suuri osa peloista johtuu ihan vaan omasta epävarmuudesta, joka on tässä vaiheessa opintoja ja elämää ainakin minulle tuttu seuralainen.




Mutta näiden ajatusten jälkeen tulee aina - ennemmin tai myöhemmin - se hetki, kun näkee taas kirkkaasti. Silloin tulevaisuus näyttää selkeältä ja taivas pilvettömältä. Sellaisena hetkenä tajuaa olevansa hyvä siinä mitä tekee ja rakastavansa sitä, mitä tekee. Silloin ymmärtää, että on riittävän hyvä, vaikkei ole lähellekään täydellinen.

Epäilyttääkö sinua koskaan?!

1.8.2017

Onko olemassa täydellistä ajoitusta?

Otsikon kysymystä mietin paljon niinä hetkinä, kun pohdin, mitä teen tulevaisuudellani. Minun päätöksilläni oli ja on merkitystä niin monen muun ihmisen elämään, että tätä piti miettiä tosissaan.

Jos puhutaan opiskelemaan hakemisesta, varmaan suuri osa ajattelee, että sen "täydellinen ajoitus" on heti lukion jälkeen. Kun kuluu pari kolme vuotta, alkaa sen pohdinta, onko jo liian myöhäistä. Silloin saattaa ajatella, että on jo niin ja niin "vanha". Saati, jos on aloittanut toisen alan opinnot. Opintotukikuukausia on palanut ja millä sen lukuajankin eläisi?




Vielä myöhemmin, kun ollaan työelämässä ja on hankittu asuntolainat ja lapset ja farmariauto ja mitähän vielä, tuntuu, että on entistäkin lujemmin niitattu kiinni niille sijoilleen. Muistan, kun monta vuotta sitten väläytin miehelle, että entä jos lähtisin opiskelemaan. Häneltä tuli sillä sekunnilla vähintään viisi syytä sille, miksi meidän tilanteessamme ei voi lähteä opiskelemaan.

Lääkishaaveen iskiessä kuin salama kirkkaalta taivaalta minulla oli kokopäivätyö, perhe, kiva koti ja mukava elämä. Tuo haave toi mukanaan paljon negatiivisiakin tunteita, kun tuntui, etten pysty kaikkeen. Jostain oli pakko tinkiä. Minä tingin töistäni, yöunistani, vapaa-ajastani ja ihan viimeiseksi perheen kanssa vietetystä ajasta. Kun yrittää mahduttaa elämäänsä kokonaisen uuden osa-alueen, on pakko tinkiä jostakin. Jos haluaa tehdä töitä täysillä tunneilla, viettää perheen ja ystävien kanssa yhtä paljon aikaa kuin aiemminkin, pitää kodin tiptop sekä harrastaa ja viettää vapaa-aikaa saman verran kuin aina, jääkö tingittäväksi muuta kuin yöunet?




Oma ajoitukseni lääkishaulle ei ollut missään tapauksessa täydellinen. Siinä oli loputtomasti muuttuvia tekijöitä, joista yksikin olisi voinut romahduttaa koko korttitalon. Mutta en usko, että se näin perheellisenä olisi voinut olla paljoa sen parempi. Kuten omissa pohdinnoissani aikoinaan kirjoitin: perheeni ei tästä enää (toivottavasti) kutistu. Epävarmuuden kanssa painin paljon. Mitä jos kaikki työ ja käytetty aika menee hukkaan? Entä jos en edes saavuta tavoitettani? Voinko katsoa lapsiani silmiin myöhemmin, jos olen käyttänyt koko heidän lapsuutensa projektiin, joka ei edes johtanut mihinkään?

Toisen hakukerran alussa päätin pistää peliin ihan niin paljon kuin vain voin ja vähän enemmänkin. Tiesin, etten aio viettää hakurumbassa vuosikausia. Jos en olisi päässyt toisella kertaa, ehkä olisin hakenut kolmannen kerran. Tai sitten en. Ehkä suurin yksittäinen tekijä, joka ajoi minua pääsykoelukemisissa eteenpäin, oli se, etten halunnut joutua tekemään sitä yhtään kauemmin kuin oli pakko. Vaikka vuosi ei sinällään ole pitkä aika, lapsen elämässä se on. Lasteni vuoksi halusin päästä mahdollisimman nopeasti eteenpäin eli "oikeiden" opintojen pariin. Lukeminen vaati paljon ja välillä liikaa, mutta sisäänpääsy kuittasi kaiken.




Mutta siihen ajoitukseen. En usko, että on olemassa täydellistä ajoitusta. Ainahan elämässä on meneillään kaikenlaista, jota voi pitää esteenä tai vähintään hidasteena. Unelmilleen ja tavoitteilleen pitää raivata tilaa. Ajoitus voi näyttää totaalisen väärältä, mutta osoittautua oikeaksi, kuten kävi minulle. Tai sitten ajoitus vaikuttaa ihan täydelliseltä, mutta on lopulta kaikkea muuta. Eniten taidan uskoa, että oikea ajoitus on NYT. Jos odottaa täydellistä hetkeä, sitä ei ehkä tule koskaan. Kuten eräässä vastaan tulleessa kortissa luki: "Jos ei nyt, milloin sitten?"

Niin, ja miehenkin kanta on muuttunut aika radikaalisti. Olemme saaneet todeta, että aika paljon asioita voi, kunhan tarpeeksi haluaa. Pariskunta, joka olimme viisi vuotta sitten, olisi varmaan pyörtynyt kauhusta, jos olisi saanut tietää nykyisen tilanteemme :D


Ihanaa elokuun alkua jokaiselle! Millä mielin suuntaat tulevaan syksyyn?

31.7.2017

Vähiin käy

Eilen otin varaslähdön heinäkuun kuukausikatsauksen kanssa, mutta näköjään tälle kuulle mahtui vielä yksi postaus :) 

Tämäkin kesä ja sen myötä kesätyö kaartaa kohti loppuaan. Onhan tämä opiskelijan osa vähän surullinen siinä mielessä, että "kesäloma" (ja todellakin palkaton sellainen) pidetään sitten, kun kesä on oikeastaan jo ohi. Mutta elokuu on ihan hyvä lomakuu. Monena vuonna olemme lomailleet elokuussa, opiskeluaikoina kesätöideni vuoksi ja työelämässä ollessani muuten vain. Vaikka onhan se kieltämättä hassua pitää kesälomaa silloin, kun koulut ovat jo alkaneet ja monilla perusarki lähtenyt rullaamaan.




Koska lomaa ei tänä vuonna mahtunut kesä-heinäkuulle, on pitänyt ottaa ilo irti vapaapäivistä. Nyt olen tosin ollut jo monta päivää yksin kotona, kun mies on lasten kanssa mökillä. Olen näiden päivien aikana todennut olevani älyttömän tylsä tyyppi. Päiväohjelmani on: käyn töissä, tulen kotiin, teen ehkä jotain mukavaa tai sitten en, menen nukkumaan. Voisin tehdä ihan mitä vaan, mutta sen sijaan olen kotona ja nautin hiljaisuudesta :D Hei, mutta kävinhän mä yhtenä päivänä lenkillä. Wow. Kohta saan onneksi miehen ja muksut takaisin kotiin niin tulee tähänkin naiseen vähän liikettä!

Tosiaan ne työt. Väsymyksen suosta on noustu uusin voimin, joskin suurimpana voimanlähteenä taitaa olla ajatus lähestyvästä lomasta. Työpäiviä on jäljellä enää yksinumeroinen määrä, niin mahtavaa. Ja joka työpäivän jälkeen ollaan taas yhtä päivää lähempänä lomaa. Äkkiä ne loput päivät menevät, pitänee siis yrittää nauttia niistä. Tiedän nimittäin tasan tarkkaan, että jossain vaiheessa lukuvuotta iskee (taas) ikävä töihin. Töissä on puolensa, kuten on opiskelussakin.




Tällä viikolla meillä onkin edessä jännittävää tekemistä, kun lähdemme lasten kanssa tutustumaan uusiin hoitopaikkoihin. Täältä tullaan taas, päiväkotirumba...


Tsemppiä jokaiselle uuteen viikkoon ♥

30.7.2017

Kuukausikatsaus: heinäkuu

Toinen kesä(työ)kuukausi takana. Heinäkuu on ollut hyvä kuukausi, totesin eilisiltana maatessani sängyllä ja katsellessani ikkunasta sinistä taivasta ja vaaleanpunaisia pilviä. Heinäkuuhun on tosin mahtunut paljon kesäsäiden päivittelyä (taasko sataa, eikö paista, miksei ole helle jne) sekä kaikenlaista mukavaa blogin puolella ja oikeassa elämässä. Itseäni ei viileä sää haittaa yhtään, mutta yhteen väliin tuntui, että joka ikinen vapaapäiväni on kaatosadetta! Aurinkoa olisi voinut tänä kesänä näkyä enemmänkin. No mutta elokuussahan niitä kesäkelejä tulee, kun minäkin pääsen vihdoin lomalle ;)




Heinäkuussa




Heinäkuu oli blogin puolella pikkaisen kesäkuuta aktiivisempi. Näköjään kesätyön aloitus imi energiaa sen verran, ettei blogin ääreen kerennyt ihan niin usein. Ensi kuu onkin lomakuu, joten voi olla, että pidän silloin pienen tai vähän pidemmänkin blogitauon. Mutta yritetään nyt ensin selvitä sinne asti! Elokuun alkaminen on jo selkeä askel kohti syksyä, jota odotan yhtä aikaa kauhulla ja innolla :)

Toivottavasti sinun heinäkuusi oli (säistä huolimatta) toiveidesi mukainen! Itselläni loman tehtävälistasta on vielä monta kohtaa täyttämättä :D