Kuukausikatsaus: syyskuu

Syyskuussa opinnot alkoivat toden teolla. Oli lieviä käynnistymisvaikeuksia, joita en totta puhuakseni ole voittanut vieläkään. Näköjään vie oman aikansa, ennen kuin tottuu uusiin arkirutiineihin. Minä olen päävastuussa lasten hoitoon viennistä ja hausta, koska miehellä on paaaljon pidemmät koulupäivät kuin minulla. Tottahan sitä itselläkin riittäisi opiskeltavaa aamusta iltaan, mutta johonkin se raja on vedettävä.

Ajankäytön kanssa on taas ollut tekemistä. Syyskuun kaksi viikonloppua kului juhliessa ensin siskoni, sitten kavereiden häitä. Juhlat ovat mukavia, mutta kyllä huomaa, että noilla pitkillä matkoilla väsyy. Näiden toisten juhlien jälkeen en taas hetkeen aio liikahtaa kotoa mihinkään kauemmas!

Syyskuussa muun muassa:

• pohdittiin pääsykoelukemisten vaikeita valintoja
• palattiin takaisin arkeen 
• muisteltiin kesää 2017
• tuskailtiin takkuista alkua
• esiteltiin upouusi vieraileva bloggaaja!
• löydettiin opiskeluinto
• esiteltiin seitsemän syytä rakastaa syksyä
• podettiin vauvakuumetta
• vietettiin koko viikko yhtä juhlaa
• matkustettiin häihin ja toisiinkin
• mietittiin, miten sairaanhoitajuus minussa näkyykään
• kuljettiin sumussa 

Sellainen oli syyskuu. Nyt on 3/4 vuodesta takana, joten käväistäänpä ihan nopsaan vilkaisemassa, mitä tämän vuoden tavoitteilleni kuuluu. Täytyy sanoa, että hyvältä näyttää. Suurin osa tavoitteista on täyttynyt tai täyttymässä, joten vuoden viimeiselle neljännekselle ei kasaudu kovin suuria paineita ;) Tosin osa tavoitteistani on niin ympäripyöreitä, etten enää itsekään tiedä, mitä niillä olen tarkoittanut. Noh, hyvä fiilis on tärkein!

Just nyt lapset lähtivät mummon ja papan kanssa kirjastoon ja me miehen kanssa valmistaudumme juhliin. Mukavaa viikonlopun jatkoa :)

Kuukausikatsaus: heinäkuu

Toinen kesä(työ)kuukausi takana. Heinäkuu on ollut hyvä kuukausi, totesin eilisiltana maatessani sängyllä ja katsellessani ikkunasta sinistä taivasta ja vaaleanpunaisia pilviä. Heinäkuuhun on tosin mahtunut paljon kesäsäiden päivittelyä (taasko sataa, eikö paista, miksei ole helle jne) sekä kaikenlaista mukavaa blogin puolella ja oikeassa elämässä. Itseäni ei viileä sää haittaa yhtään, mutta yhteen väliin tuntui, että joka ikinen vapaapäiväni on kaatosadetta! Aurinkoa olisi voinut tänä kesänä näkyä enemmänkin. No mutta elokuussahan niitä kesäkelejä tulee, kun minäkin pääsen vihdoin lomalle ;)

Heinäkuussa

• vietettiin blogin 1-vuotissynttäreitä (pst, hakija: otapa yhteyttä) ja pidettiin blogin eka arvonta
• fiilisteltiin oman alan töitä 
• pamautettiin pöytään superuutisia opiskelurintamalta
• esiteltiin ekan lääkisvuoden opiskelumateriaaleja
• mietiskeltiin roolinvaihdon hyviä puolia
• tsempattiin hakijoita kohti uutta urakkaa
• esiteltiin pääsykoelukemisia perheellisen näkökulmasta paljon ja vähän lisää
• käytiin viikonloppumatkalla ja pienellä kesäretkellä 
• muisteltiin muuttoja
• annettiin vinkkejä fuksivuoteen
• tehtiin koulujuttuja, vaikka onkin kesä
• oltiin jo aika väsyneitä vuoden opiskelujen + kesätöiden takia
• pohdittiin tyytyväisyyttä ja onnellisuutta
• esiteltiin säästövinkkejä kotiin ja sisustukseen liittyen

Heinäkuu oli blogin puolella pikkaisen kesäkuuta aktiivisempi. Näköjään kesätyön aloitus imi energiaa sen verran, ettei blogin ääreen kerennyt ihan niin usein. Ensi kuu onkin lomakuu, joten voi olla, että pidän silloin pienen tai vähän pidemmänkin blogitauon. Mutta yritetään nyt ensin selvitä sinne asti! Elokuun alkaminen on jo selkeä askel kohti syksyä, jota odotan yhtä aikaa kauhulla ja innolla :)

Toivottavasti sinun heinäkuusi oli (säistä huolimatta) toiveidesi mukainen! Itselläni loman tehtävälistasta on vielä monta kohtaa täyttämättä :D

Vuorotyön valot ja varjot

Tasan vuosi sitten oli yksi elämäni upeimmista ja uskomattomimmista päivistä. Suunnilleen tähän aikaan avasin kädet täristen Opintopolun, ja siellä se luki: Opiskelupaikka myönnetty! Sen jälkeistä fiilistä en toivottavasti unohda koskaan. Sitä hetkeä olen muistellut, kun opiskelu on tökkinyt ja arki tuntunut raskaalta. Nyt kesälomalla olen saanut palata aiempaan ammattiini sairaanhoitajaksi ja mihinpä muuhunkaan kuin vuorotyöhön.

Mitä se vuorotyö sitten tarkoittaa? Esimerkiksi tätä: Töitä jouluna ja juhannuksena, iltaisin, öisin ja viikonloppuisin. Olet usein töissä silloin, kun muut ovat vapaalla, ja vapaalla silloin, kun muut ovat töissä. Ja juuri, kun olet saanut käännettyä rytmisi päälaelleen yövuoroja varten, alkavatkin vapaat ja seuraa ankara yritys päästä takaisin tavalliseen rytmiisi. Kuulostaako kadehdittavalta? 

Nimittäin aina välillä tulee vastaan kommentteja, joissa ihmetellään, mitä sairaanhoitajat oikein valittavat. Hehän saavat palkkaa jopa 3000 e kuussa! Näissä kommenteissa vain sujuvasti unohdetaan se, että sairaanhoitajan peruspalkka ainakin julkisella puolella on paljon pienempi, n. 2200-2400 euroa/kk. Loput tuosta huimasta palkasta ovat vuorolisiä eli korvauksia siitä, että joutuu olemaan töissä muulloin kuin virka-aikaan. Vuorolisien määrä riippuu tietysti tehdyistä työvuoroista. Jos tekee aamupainotteista arkityötä, ei lisiä juuri tipu. Lienee sanomattakin selvää, että mielestäni sairaanhoitajat ansaitsisivat työn vaativuuden ja vastuun vuoksi nykyistä suuremman peruspalkan. Sama koskee muitakin hoitajia.

Vuorotyön varjoja ovat siis ennalta-arvaamattomuus, epäsäännöllisyys ja tuo, että aina on pyhiä ja loma-aikoja, jolloin itse on töissä. Välillä viikossa on neljä työpäivää, välillä kuusi. Vapaita saattaa olla yksi tai vaikka neljä. Yhtään joulua en ole toistaiseksi töissä viettänyt, mutta juhannuksia nyt viisi eli jokaisen juhannuksen, jonka olen töissä ollut. Välillä se harmittaa, välillä ei. Pahimmalta viikonlopputyöt ja vuorotyö tuntuivat silloin, kun sekä puolisoni että minä kävimme töissä. Lapset saivat olla suurimman osan viikosta jomman kumman vanhemman kanssa kotona, mutta me puolisot näimme toisiamme välillä tosi harvoin. Viikonlopputyöt aiheuttavat toisinaan harmaita hiuksia, kun on aivan mahdotonta esimerkiksi päästä kaikkiin juhliin, joihin kutsu tulee. Kolmen viikon listassa kun on keskimäärin vain yksi vapaa viikonloppu.

Mutta löytyy vuorotyöstä paljon hyvääkin. Itse oikeastaan pidän siitä, että päivät ovat vaihtelevia. Jos olisin töissä joka arkipäivä aamuvuorossa, minulta jäisi näkemättä arkiaamut lasten kanssa. Iltavuoropäivinä voi nukkua vähän pidempään ja viettää rauhallista aamuhetkeä koko perheen kesken. Kun kävimme molemmat töissä, mieheni ja minä, minun iltavuoropäiväni olivat myös lapsille rennompia aamuja. Tavallisesti heidät vietiin hoitoon jo klo 6.30, jotta me vanhemmat ehdimme töihin seitsemäksi. Iltavuoropäivinäni vein lapset hoitoon aikaisintaan kahdeksaksi, jolloin he saivat pidemmät yöunet.

Yövuorot ovat oma juttunsa. Usein yövuorot ovat "kevyempiä" kuin päivävuorot. Yöllä hoidetaan vain välttämätön, mutta tietenkin päivystysosastolla voi tulla päivystyksen kautta potilasta toisensa perästä. Yövuorot ovat ainakin allekirjoittaneelle raskaita, mutta toisaalta niissäkin on ihan oma fiiliksensä. Viikonlopputöissä, kuten yövuoroissakin, on oma tunnelmansa. Usein on rauhallisempaa, muttei tietenkään aina. Esimerkiksi juhannuspäivänä minulla henkilökohtaisesti oli kuluneen neliviikkoisen kiireisin työpäivä. Viikonloppuisin hoidetaan ihan samat asiat kuin arkisinkin: lääkäri kiertää ja potilaat hoidetaan samoin kuin muutenkin.

Parhaina vapaapäivinä olen jostain syystä aina pitänyt arkivapaita. On vaan jotenkin niin siistiä olla vapaalla, kun "kaikki muut" puurtavat töissä. Ei tule sunnuntaiahdistustakaan, kun viikonpäivillä ei ole niin suurta väliä. No joo, toki arkivapaat tarkoittavat aina viikonlopputöitä, mutta sekään ei himmennä iloani. Monesti on käynyt viikonlopputöissä ollessani niin, että itselläni on puolet työpäivästä takana, kun mies vasta lasten kanssa heräilee... Tätä nykyä lapset heräävät poikkeuksetta ennen kahdeksaa, mutta joskus tuokin oli mahdollista.

Kaiken kaikkiaan 3-vuorotyö on kaksipiippuinen juttu. Toisille se sopii, toisille ei. Osa tykkää vaihtuvista vuoroista, toiset eivät voi sietää niitä. Näin unettomuuteen taipuvaisena jatkuva rytmin vaihtelu ei ole hyväksi. Onneksi sairaanhoitajillekin löytyy monenlaisia työpaikkoja päivätyöstä 3-vuorotyöhön, joten jokainen voi pyrkiä mieleiseensä työpaikkaan ja -aikaan. Itse odottelen jo  hienoisella kauhulla tulevaa lääkärin uraa ja tulevaisuudessa häämöttäviä päivystysvuoroja!

Itsensä ylittämisiä

Iv-luvallinen sairaanhoitaja tässä hei! Vaikka olenkin valmistunut jo vuosikausia sitten, sairaanhoitajan kouluttautuminen ei siihen lopu. Valmiidenkin sairaanhoitajien pitää suorittaa erillinen lääkehoidon verkkokoulutus ja päivittää osaamistaan säännöllisesti. Koulutus sisältää paaaljon luentoja ja asiaa sekä monta tenttiä. Lisäksi kuuluu antaa tietty määrä näyttöjä sekä lopuksi selvitä lääkärin pitämästä suullisesta tentistä. Kaiken tämän olen saanut nyt suoritettua, huh ja puh. Käytännössä siis vasta nyt saan alkaa itsenäisesti toteuttaa lääke- ja nestehoitoa.

Stressasin "yllättäen" kaikista eniten tuota lääkärin suullista tenttiä. Oikeastihan tilanne oli aika rento, mutta mihinpä jännittäjä luonteestaan pääsisi. Kysymyksiä tuli kyllä laidasta laitaan, osa oli kinkkisiä ja osa helpompia. Kiitin mielessäni hyvää perehdytystä, koska en todellakaan olisi lonkalta osannut vastata lähellekään kaikkiin kysymyksiin. Selvisin kuitenkin ihan ok ja sain kaikkiin vastattua jotain. Välillä jopa harmitti, kun en edes ehtinyt sanoa kaikkea, mitä aiheesta tiesin :D Tärkeintä oli kuitenkin, että sain luvat kuntoon.

Tuli niin superfiilis, kun etukäteisajatuksista huolimatta pärjäsin tilanteessa noinkin hyvin. Näyttöjen antaminen on sitten toinen juttu, josta revin stressiä ihan viimeiseen asti. Minulla on ikävä ominaisuus hermoilla niin kovasti sitä, kun toinen katsoo tekemisiäni, että alisuoriudun surkeasti. Paljon rauhallisemmin ja varmemmin toimin yksin ollessani. Siksi onkin aika mahdotonta yrittää vakuuttaa, että "kyllä mä oikeesti osaan", kun siinä näyttötilanteessa kaikki menee pieleen. Lisähaastetta toi tietenkin se, etten ole ko. toimenpiteitä tehnyt taas pariin vuoteen. Ilokseni olen kuitenkin saanut todeta, että opitut asiat palautuvat kyllä nopeasti mieleen, vaikkei niitä hetkeen olisi  tarvinnutkaan.

Toisena itseni ylittämisenä pidän sitä, kun ensimmäistä kertaa uskaltauduin treenaamaan Puijon portaille. Olen kerran tai pari kävellyt ne ylös ja ajatellut samalla, ettei kuntoni ikinä riitä mihinkään kunnolliseen porrastreeniin. Kesän alussa kuitenkin ilmoittauduin tunnin mittaiseen porras- ja mäkitreeniin ja menin myös (vain, koska unohdin perua ajoissa...). Oli kesän ensimmäisiä lämpimiä päiviä, ja treeni tuntui tosi rankalta. Olin ihan satavarma, etten kävele sen treenin jälkeen viikkoon, mutta arvatkaa, miten kävi. En ollut pahasti kipeä seuraavana päivänä enkä sitä seuraavana enkä sen jälkeenkään. Näköjään kunto on kuitenkin pysynyt kohtuu hyvällä tasolla, vaikken ole säännöllisesti treenannut moneen viikkoon. Ihanaa saada välillä tällaisia positiivisia yllätyksiä myös liikunnan osalta :)

Tietenkin arkiaktiivisuuteni on nyt kesällä aivan eri tasolla kuin opiskellessa. Työpäivästä suuri osa kuluu jalkojen päällä ja lisämausteena työhön ovat erilaiset avustamistilanteet. Ergonomiaa ei auta unohtaa noissa hommissa!

Viikonloppu vierähti kesästä nauttiessa. Mikäpä siinä ollessa, kun on aurinkoa ja lämmin! Tällä viikolla ovatkin luvassa ekat yövuoroni, jaiks. Aina vaan tuntuu vaikealta palata vapailta töihin, mutta kun pääsee työvaatteissa osastolle, kaikki on ihan fine.


Voimia uuteen viikkoon kaikille :)

Suomalainen ja sairaanhoitaja

Tänään vietetään J.V. Snellmanin ja suomalaisuuden päivää! Samalle päivälle, 12.5. sattuu myös toinen itseäni koskettava juhlapäivä, nimittäin Sairaanhoitajan päivä. Toukokuun 12. oli nykyaikaisen sairaanhoitajuuden uranuurtajan, Florence Nightingalen syntymäpäivä.

Molemmilla näistä on sydämessäni oma paikkansa. Vaikka muuttaisin toiselle puolelle maailmaa ja tulisin toimeen vieraalla kielellä, olisin silti aina suomalainen. Suomalaisuus merkitsee minulle ennen kaikkea turvallisuutta, rauhaa, vapautta ja mahdollisuuksia. Jos olisin sattunut syntymään jonnekin muualle kuin tänne, en tiedä, missä nyt olisin. Tuskin opiskelisin korkeakoulussa etenkään niin, että mieheni hoitaa lapsiamme? Olisinkohan koskaan edes päässyt kouluun?

Yksi rakas asia suomalaisuudessa on suomen kieli. Äidinkieli on minulle niin tärkeä asia, että jossain vaiheessa ajattelin tosissani ryhtyä äidinkielenopettajaksi. Pidän suomen kielen vivahteikkuudesta, monipuolisuudesta ja ajoittaisesta haasteellisuudestakin, kun välillä pitää miettiä kaksi kertaa, miten jokin asia kirjoitetaankaan. Olen suomalaisuudestani ylpeä ja onnellinen.

Sairaanhoitajuus on erottamaton osa (ammatti-)identiteettiäni. Se on ensimmäinen ja tähän asti ainoa ammattini, joka kulkee aina mukana. Muistan vieläkin sen luennon, jolla puhuttiin sairaanhoitajuuden historiasta ja Florence Nightingalen osuudesta siinä. Nightingalella oli suuri merkitys sairaanhoitajien koulutuksen uudistajana ja sairaanhoitajan ammatillisen aseman kohottajana. On vaikeaa kuvitella, millainen sairaanhoitajan ammatti ja työnkuva olisi ilman Nightingalen vaikutusta siihen.

Sairaanhoitajuus merkitsee minulle ennen kaikkea sitä, että kaiken lähtökohtana on ihminen. Vaikka kouluttautuisin mihin tahansa ammattiin tai päätyisin mihin tahansa työhön, haluan pitää tuon saman lähtökohdan. On etuoikeus saada työskennellä niin lähellä ihmistä: nähdä toipuminen ja ilo, mutta myös luopuminen ja suru. Tämän asenteen haluan pitää myös tulevassa ammatissani ja työssä: ihminen on tärkein. Olen ylpeä myös sairaanhoitajuudestani. Se on yksi hienoimmista ammateista joita tiedän.

Muista kiittää - ainakin nyt Sairaanhoitajan päivänä - lähelläsi olevia sairaanhoitajia. Kiitos on pieni sana, jolla on äärettömän suuri merkitys. Sen voimalla hoitaja siirtää vuoria.

Sairaanhoitajaksi vai lääkäriksi? 2/3

Tämän osan aiheena on työ, ja heti ensi alkuun onnittelut teille, jotka mietitte sairaanhoitajan tai lääkärin ammattia itsellenne! Näin puolueettomasti arvioiden ne ovat kaksi maailman mielenkiintoisinta ammattia ;) Postaussarja sai alkunsa toiveesta, että esittelisin sairaanhoitajan ja lääkärin opintoja ja ammattia. Siksi en käsittele muita ammattiryhmiä, vaikka luonnollisesti vaihtoehtoja on pelkästään terveysalalla hyvin monta muutakin. Muita vaihtoehtoja pohtivan kannattaakin tutustua esimerkiksi eri oppilaitosten tarjolla oleviin koulutusohjelmiin.

Tarkoitukseni ei ole asettaa vastakkain sairaanhoitajan tai lääkärin työtä tai tehtäviä, vaan tuoda molemmat esiin samalla viivalla. Minulle ne ovat sitä: samalla viivalla, samanarvoisina kaksi erilaista ammattia, kaksi erilaista toimenkuvaa, kaksi erilaista työtä. Minulle on vieras ajatus, että lääkärinä olisin jotenkin sairaanhoitajan yläpuolella. Lääkäri on lääketieteen asiantuntija ja sairaanhoitaja hoitotyön asiantuntija. Molemmilla on omat koulutuksensa ja näkökulmansa, joita he hyödyntävät työelämässä omia työtehtäviään tehdessään. Näiden ammattiryhmien vastakkainasetteluun törmää aina silloin tällöin, vaikkei siihen syytä olisikaan. Potilastyössä sujuva yhteistyö eri ammattiryhmien välillä on mielestäni ensiarvoisen tärkeää: jokainen hoitaa oman osuutensa potilaan parhaaksi.

Postaussarjan ensimmäinen osa koskee opintoja ja löytyy täältä. Tulossa on myös kolmas osa, jossa käsittelen omaa ammatinvalintaani. Tässä osassa aiheena siis työ ja mitä se näillä ammattiryhmillä voi esimerkiksi sisältää. Mainitsemani asiat todellakin ovat esimerkkejä ja pääpiirteitä. Sekä sairaanhoitajan että lääkärin toimenkuva ja työpaikka voi olla niin monenlainen, että minulle on  tällä tietämyksellä mahdotonta tuoda kattavasti esille, mitä kaikkea työhön voi kuulua. Tunnustan siis myös tässä asiassa tietämättömyyteni, joten jos ja kun joku tietää näistä paljon enemmän, tuokoon sen ilmi ja korjatkoon väärät luuloni!

Sairaanhoitajan ja lääkärin työssä yhteistä on ainakin

• päämääränä lisätä terveyttä ja hyvinvointia
• yhteistyö muiden ammattiryhmien kanssa
• työympäristö (sairaala, terveyskeskus, avoterveydenhuolto...)
• työssä tarvitaan hyvää organisointi- ja stressinhallintataitoa

SAIRAANHOITAJAN TYÖ:

Yleistä:

• usein kolmivuorotyötä, löytyy myös päivä- tai 2-vuorotyötä, mutta se näkyy palkassa
• palkka koostuu peruspalkasta, mahdollisista henkilökohtaisista lisistä ja vuorolisistä (2- ja 3-vuorotyö)
• vaatii erityisesti hyvää tietotasoa, tarkkuutta ja huolellisuutta
• toteuttaa näyttöön perustuvaa hoitotyötä sekä arvioi hoidon vaikuttavuutta
• kirjaaminen (hyvin suuri osa työtä!), potilastietojärjestelmään siis kirjataan kaikki mittaustuloksista aina potilaan liikkumisiin, haavanhoitoon ja peruselintoimintoihin asti
• toimenkuva voi vaihdella todella paljon: vuodeosastotyö voi olla fyysisesti raskasta tiimityötä, esimerkiksi poliklinikkatyöskentely taas fyysisesti kevyempää mutta itsenäisempää - todella paljon vaihtoehtoja ja työmahdollisuuksia!
• sairaanhoitajan valtuuksia voi lisätä lisäkoulutuksella, mistä esimerkkinä rajattu lääkkeenmääräämisoikeus
• potilaiden ja omaisten ohjaus ja tukeminen olennainen osa työtä, esim. kotihoidon ohjaus usein sairaanhoitajan vastuulla
• huomionarvoista on se, että myös sairaanhoitajan työ voi olla hyvinkin itsenäistä (ja välillä yksinäistäkin), vaikka periaatteessa tiimissä toimitaankin - esim. vanhainkodissa osastolla tai iltaisin koko talossa saattaa olla vain yksi sairaanhoitaja, joka hoitaa kaikki "vaikeammat" tapaukset ja päättää, milloin konsultoidaan lääkäriä. Myös osastoilla on yleensä "vastaava sairaanhoitaja", joka vastaa koko osaston toiminnasta.

Osastotyön erityispiirteitä:

• perushoito eli avustaa tarvittaessa pesuissa, pukemisissa ja ruokailuissa
• haavanhoidot, esim. hakasten/ompeleiden poisto, alipaineimuhoito, painehaavat jne, lääkäriä konsultoidaan tarvittaessa
• mittausten hoitaminen (pika-CRP, RR, saturaatio, lämpö...)
• lääkkeiden anto esim. suun kautta, laastarina, pistoksina ihon alle/lihakseen tai suonensisäisesti joko perifeerisen kanyylin tai keskuslaskimokatetrin kautta (sh myös laittaa perifeerisen laskimokanyylin, lääkäri kutsutaan hätiin ellei ko. toimenpide onnistu)
• myös lähihoitajat voivat antaa lääkkeitä, mutta vahvempia kipulääkkeitä eivät anna kuin sairaanhoitajat ja täten esimerkiksi saattohoitopotilaiden kivunhoito on sairaanhoitajien vastuulla
• yleensä lääkkeenjako tarjottimelle/dosettiin on sairaanhoitajan vastuulla, mutta muitakin toimintamalleja löytyy ja lääkkeenjaon saattaa suorittaa esimerkiksi sairaalafarmaseutti
• toimii linkkinä lääkärin ja lähihoitajien välillä - sairaanhoitaja tuo lääkärille tarvittavia asioita ja toisaalta jakaa lähihoitajille lääkärin kanssa sovittuja hoito-ohjeita 

Esimerkiksi terveysasemalla tai kotihoidossa työnkuvan erityispiirteitä:

• hoidontarpeen arviointi esim. terveysasemalla
• lääkärin avustaminen pienissä toimenpiteissä
• vastaanotot esim. diabetes-, depressio- tai haavanhoitajan ominaisuudessa
• kotihoidon seuranta ja ohjaus
• kotihoidossa tiimin "johtaminen" sekä erityistoimenpiteet, kuten vaativammat haavanhoidot ja verinäytteiden otto (ellei labra käy)

Muita työpaikkoja mm.

• leikkaussali ja heräämö
• teho-osasto
• erilaiset yhdistykset
• oma yritys

Näistäkin asioista suuri osa on omien kokemusteni pohjalta kirjoitettuja, joten eivät varmasti päde aina ja kaikkialla. Lisää sairaanhoitajan työtehtävistä ja muusta voitte lukea Sairaanhoitajaliiton sivuilta tai vaikkapa mol.fi/avo-sivuston ammattikuvauksista!

LÄÄKÄRIN TYÖ:

Yleistä:

• ei vuorotyötä, vaan päivätyö + mahdolliset päivystykset
• palkka koostuu peruspalkasta ja mahdollisista lisistä (esim. päivystykset) (tilastotietoa palkoista täällä)
• vaatii mm. monimutkaisen tiedon hallintaa ja nopeaa päätöksentekoa
• potilaan haastattelu, tutkiminen ja (alustava) diagnoosi, mahdollisesti lähete jatkotutkimuksiin diagnoosin varmistamiseksi
• hoitoon liittyvien päätösten tekeminen ja niiden läpi käyminen potilaan/omaisten kanssa
• kirjaaminen joka vastaanottokäynnistä/puhelinajasta - osa kirjoittamalla, osa sanelemalla
• kirjalliset työt: lääkereseptit, lausunnot, epikriisit (eli loppulausunnot/hoitoyhteenvedot) ja lähetteet
• lääkäri tapaa potilasta usein vain lyhyen aikaa, mutta saa tästä sitäkin enemmän informaatiota potilastietojärjestelmästä, tutkimustuloksista, toisten lääkärien teksteistä jne.
• erilaisissa meetingeissä ja kokouksissa käydään kollegoiden kanssa/moniammatillisessa tiimissä läpi potilastapauksia
• toimenkuva voi vaihdella todella paljon, esim. neuvola- tai tk-lääkärin työ on hyvin erilaista verrattuna vaikkapa anestesialääkärin työhön

Osastotyön erityispiirteitä:

• antaa hoitomääräykset esimerkiksi lääkityksistä hoitohenkilökunnalle
• päivittäin lääkärinkierrot, joilla on mukana myös potilasta sinä päivänä hoitava (sairaan)hoitaja. Tietysti lääkärit käyvät katsomassa potilaita myös kiertojen ulkopuolella tarpeen mukaan
• päivystysaikoina päivystävä lääkäri voi antaa puhelimitse/potilastietojärjestelmän kautta ohjeet/määräykset tai tulla tarkastamaan tilanteen osastolle

Esim. terveyskeskustyön piirteitä:

• vastaanotot ajanvarauksella tai päivystyksenä
• äitiys-, lasten- ja seksuaaliterveysneuvola
• terveysasema
• pienet toimenpiteet, esim. haavojen ompelu, polvipunktiot jne.

Muita työmahdollisuuksia mm.

• lääketeollisuus
• tutkija
• oma yritys

tmv. tehtävissä, valinnanvaraa löytyy

Erityisesti tämä lääkärin työ -osuus on melkoisen puutteellinen, koska olen opinnoissani niin alkutekijöissä enkä muutenkaan tunne vielä niin hirveän hyvin lääkärin toimenkuvaa. Mutta ei hätää: lisätietoa löydätte Lääkäriliiton sivujen lisäksi esimerkiksi mol.fi/avo-sivustolta eli täältä! Yläreunasta voi klikata "ammattitiedot" ja valita valikosta sen ammatin, jota haluaa tarkastella.

Jos teillä on mielessä jotain, mihin haluaisitte vastauksen kolmannessa osassa, vielä voi kysyä!

Lähteet: Sairaanhoitajaliiton ja Lääkäriliiton sivut sekä mol.fi/avo

Työssä jaksamisesta

Sairaanhoitajaksi opiskellessani olin huvittavan stereotyyppinen sisar-hento-valkoinen idealistisin ja kaikkivoipaisin ajatuksin varustettuna. Nuori ja naiivi siis. Hoitotyön ja työelämän realiteetit sittemmin kitkivät lähes kaiken idealismin, kuten varmaan useimmille työelämään siirtyville nuorille käy - eikä se ole pelkästään huono asia. Sairaanhoitajana työskentelemäni kuukaudet olivat elämäni opettavaisimpia. Opin paitsi kaikenlaista hoitotyöstä ja sairaalaorganisaatiosta, myös itsestäni ja omista rajoistani. Opin sen, että kestän ja jaksan yllättävän paljon, mutta myös sen, ettei ihminen jaksa ihan mitä tahansa.

Hoitotyö on sekä henkisesti että fyysisesti raskasta. Kaikki se potilaan lähellä oleminen, tukeminen, tunnemyrskyjen ja muiden luonnollisten reaktioiden vastaanottaminen. Se kuuluu hoitajan työhön ja se on täysin yksipuolista. Vaikka potilaan suusta tulisi minkälaista tekstiä, hoitotyön ammattilaisena siihen ei voi lähteä mukaan. Vastavuoroisissa ihmissuhteissa tilanne on aivan eri, kun voidaan vuorotellen päästellä höyryjä. Mutta potilas-ammattilaissuhde on aivan omaa luokkaansa.

Jos en olisi jo tutustunut työelämään tai opiskellut jo yhtä tutkintoa, todennäköisesti olisin yhtä kirkasotsainen idealisti kuin olin seitsemisen vuotta sitten. Minulla olisi kutsumus. Tavallaan minulla myös nykyään onkin, mutta toisaalta ei. Kun jokin asia on kutsumus, omassa mielessäni siihen sisältyy oletus omistautumisesta. Tämän verran työelämää kokeneena ja elämää nähneenä en voi sanoa, että haluaisin omistautua työlleni täysin, ehei. Minä haluan, että työ on työtä; palkitsevaa ja merkityksellistä työtä. Mutta haluan myös, ettei työ ole koko elämä. Olen kuitenkin päätynyt alalle, jossa ollaan tekemisissä todella isojen asioiden kanssa: terveyden, sairauden, elämän ja kuoleman. Ala sisältää elämän koko kirjon, ja kokemuksesta tiedän, että työssä kohdatut asiat voivat seurata kotiin asti. Vaikka vaikeita kokemuksia varten on työnohjaus ja debriefingit, joskus tulee vastaan asioita, joita omassa mielessään joutuu käsittelemään vielä asian virallisen käsittelyn jälkeenkin. Mutta niin on vain tehtävä, kunnes niistä asioista pääsee yli ja voi jatkaa vahvempana eteenpäin. 

On ehkä hivenen aikaista pohtia työssä jaksamista tässä vaiheessa, mutta suosittelen sitä muillekin! Terveydenhuoltoalalla työskentely vaatii ihmiseltä niin paljon, että on hyvä olla selvillä omista selviytymismetodeista. Tästä muuten kävimme hyvät keskustelut minua ohjanneen lääkärin kanssa  viime syksyn terveyskeskuspäivillä. Tärkeimpänä ohjeena työssä jaksamiseen hän totesi, että pitää tunnistaa omat rajansa ja pitää niistä kiinni. Potilaita ja hoidettavia asioita riittäisi loputtomiin, mutta määräänsä enempään ei paraskaan ammattilainen pysty. Tähän törmäsin jo sairaanhoitajana, ja tulen hyvin todennäköisesti törmäämään myös lääkärinä.

Suurin osa meistä hakeutuu ammattiin tietyn mielikuvan perusteella, ja mistäpä sitä faktatietoa useimmilla olisikaan. Ainakin itse olen sortunut myös tulevan ammattini idealisointiin. Vaikka kuinka kyseessä on unelma-ammatti, tosiasiahan on, ettei mikään työ ole yhtä päivänpaistetta päivästä toiseen. Eteen tulee varmasti mahtavia päiviä, mutta voi tulla myös todella vaikeita päiviä. Mutta niin kauan kuin ollaan positiivisen puolella, kaikki on ihan hyvin.

On kyllä hauska nähdä, millainen lääkäri minusta loppujen lopuksi tulee. Siitä olen varma, että empaattisuuttani joudun suitsimaan paljon. Lääkäriyteen mielestäni kuuluu tietynlainen tunteiden hallinta. No niin, mutta taas on menty aivan asioiden edelle. Lääkisopintoja on takana huimat 1/12 ja täällä jo pohdiskelen, miten sitten lääkärinä toimin.  Aavistan kuitenkin jo nyt, että opiskeluaika sujahtaa varkain, joten parempi aloittaa ajoissa! Opinnot kasvattavat minua varmasti, joten voin sitten myöhemmin vertailla, mihin suuntaan ajatukseni ovat liikahtaneet :)

Näiden pohdintojen myötä rentouttavaa viikonloppua kaikille! Itselläni viikonlopun ohjelmassa on lähinnä anatomian kertailua ja poikkileikkeiden pohdintaa...

Sairaanhoitajaksi vai lääkäriksi? 1/3

Anonyymi esitti minulle jokin aika sitten postaustoiveen:

Kiitos loistavasta postausideasta! Olen tosin ollut vähän arka tarttumaan tähän aiheeseen. Enhän minä tiedä vielä juuri mitään lääkiksestä enkä niin hirveästi sairaanhoitajankaan töistä! Otin kuitenkin haasteen vastaan ja selvitän nyt parhaani mukaan pääpiirteitä sairaanhoitaja- ja lääkisopinnoista sekä sairaanhoitajan ja lääkärin toimenkuvasta. Mikäli jompi kumpi tai molemmat ammatit kiinnostavat, suosittelen lämpimästi tutustumaan luotettavampiin tietolähteisiin (linkkeinä omien tekstieni alla).

Kun kerran jotakin tekee, on sama tehdä se kunnolla, joten toivepostaus venyi kolmiosaiseksi. Tässä osassa keskityn opintopuoleen, toinen osa sisältää asiaa työstä ja työtehtävistä. Kolmantena ja viimeisenä osana extraosuus, jossa paljastan syvimmät tuntoni ammatinvalinnan suhteen! Toivottavasti näistä on teille jotain iloa :)


Sairaanhoitajaopinnot:

• sairaanhoitajan AMK-tutkinto 3,5 v eli 210 op
• jatko-opintomahdollisuuksina ylempi ammattikorkeakoulu -tutkinto (YAMK) 90 op, täysipäiväisesti opiskellen 1,5 v (vaaditaan 3 vuotta työkokemusta) tai terveystieteiden opinnot (kandidaatti 180 op eli 3 v, maisteri eli ylempi tutkinto yht. 300 op eli 5 v)

• AMK:ssa paljon työharjoittelua, ensimmäinen 3-5 viikkoa kestävä harjoittelu jo ensimmäisenä lukuvuonna. Yhteensä harjoittelua huimat 75 op (50 vkoa), palkatonta. Viimeisen harjoittelun sain itse korvattua palkallisella sh-sijaisuudella, nykykäytännöistä en tiedä
• käytännönläheisempää, asioita ei opeteta niin syvällisellä tasolla kuin lääkiksessä (silti vanhoista muistiinpanoista löytyi termejä, joita en enää muistanut silloin opetelleeni, kuten oligodendrosyytit ja vasa recta)
• sisältää runsaasti työpajatyyppistä harjoittelua eli harjoitellaan luokkakavereilla/nukeilla
• potilaiden kanssa päästään tekemisiin lähes saman tien: ainakin omalla kohdalla pääsimme heti syksyllä haastattelemaan vuodeosastolla ollutta potilasta
• opettajat tekevät usein opettamisen ohella kliinistä työtä, joten opetusta piristävät käytännön esimerkit ja potilastapaukset
• rakenteisen kirjaamisen opiskelu, oman hoitajuutensa pohtiminen sekä potilaan kohtaamisen opettelu kuuluvat olennaisesti opintoihin alusta asti, samoin lääkehoito ja -laskut
• muuten aika samantyyppistä kuin lääkiksen preklinikassa: luentoja isossa auditoriossa sekä välillä opetusta pienemmissä ryhmissä ja jonkin verran verkkotehtäviä - tai näin silloin 7v sitten, varmasti AMK-opetuskin on muuttunut tässä ajassa
• varsinkin loppupään opinnoissa usein 100% läsnäolopakko (koskee niin luentoja kuin muutakin opetusta)
• opinnäytetyö 15 op, aiheita ja toteutusmuotoja todella runsaasti (itse teimme parin kanssa haastattelututkimuksen erään osaston potilaille)
• heti ensimmäisen vuoden kesällä voi mennä "oman alan" töihin, esimerkiksi lähihoitajan sijaisuutta tekemään, sairaanhoitajan sijaisuuteen tarvitaan suunnilleen 140 op

Huom. Edellä mainitut asiat pätivät silloin, kun itse opiskelin ja valmistuin v. 2013, joten älkää ihan kaikkea uskoko, vaan etsikää lisää tietoa esim. alla olevasta osoitteesta...

Lisää tietoa sh-opinnoista (ja samalla th-, kätilö- ja ensihoitajaopinnoista) löytyy siis Sairaanhoitajaliiton sivuilta tai eri opiskelupaikkojen, kuten Savonian, Metropolian, Karelian jne. kotisivuilta. Vaikka opetussuunnitelma on kaikissa opiskelupaikoissa sama, toteutuksessa voi olla paljonkin eroja. Käykäähän tutustumassa, sairaanhoitajiksi aikovat :)


Lääkisopinnot:

• lääketieteen lisensiaatin tutkinto 6 v eli 360 op + mahdollinen erikoistuminen työn ohessa 5-6 v erikoistumisalasta riippuen (lisää tietoa erikoistumisaloista täällä)

• yliopisto-opinnoissa teoreettisempaa ja laajemmat kokonaisuudet, esimerkiksi anatomian opiskelu paljon tarkempaa ja vaativampaa kuin sh-opinnoissa
• selkeästi rajattu prekliiniset (LT1 ja LT2) ja kliiniset opinnot (LT3-6), klinikan aloitus vaihtelee eri yliopistoissa
• preklinikassa opitaan perusasioita (anatomia, fysiologia, histologia jne.) ja harjoitellaan potilaan  tutkimista  opiskelijatovereiden kanssa eli kahden ensimmäisen vuoden aikana ei oikeastaan olla tekemisissä potilaiden kanssa
• klinikkavaiheesta en tiedä sitäkään vähää, muuta kuin, että klinikassa tutustutaan yksi kerrallaan eri aloihin ja vietetään paljon aikaa KYS:llä oikeiden potilaiden kanssa - tämä puoli tarkentunee, kunhan itse pääsen opinnoissani sinne asti!
• akateeminen vapaus eli luennot eivät ole pakollisia (Opinto-oppaassa lukee: "Luennoille osallistuminen ei ole pakollista joskin suotavaa.") Infoluennot ja ryhmäopetukset pakollisia. Klinikassa (ymmärrettävästi) tiukemmat poissaolo- ja korvaamiskriteerit kuin preklinikassa.
• opinnäytteenä syventävien opintojen opinnäytetyö eli lyhyesti syvärit, 20 tai 25 op, toteutusmuodoissa ja aiheissa paljon valinnanvaraa
• työharjoitteluna amanuenssuurit yht. 24 op, joihin voi päästä 3. vuoden jälkeen.  Amanuenssuuri on palkallinen.
• 4. vuoden jälkeen voi päästä tekemään lääkärin sijaisuutta, jos "työkynnys" on ylitetty eli kaikki tarvittavat kurssit saatu hyväksyttyä, sitä ennen voi tehdä vaikkapa lähihoitajan töitä tms. omaa alaa liippaavaa

Perustietoa lääketieteellisessä opiskelusta löytyy Suomen Lääkäriliiton sivuilta! Jokaisessa lääkiksessä on omat erityispiirteensä, joten siinä vaiheessa kun miettii mahdollista opiskelukaupunkia, kannattaa etsiä tarkempaa tietoa yliopistojen sivuilta.

Kysymyksiä saa esittää, mutten takaa, että osaisin vastata :D Kolmatta osaa en ole vielä viimeistellyt, eli jos haluat tietää jotain minun ammatinvalintaani liittyen, kysy nyt, niin voin kolmannessa osassa vastata!

Uudenvuoden (blogi)lupaukset

Hyvää uutta vuotta 2017! Toivottavasti uudenvuoden juhlintanne sujuivat odotusten mukaisesti :)

Uudenvuoden lupauksia on aina kiva tehdä, vaikken tähän mennessä ole koskaan pystynyt pitämään lupauksiani koko vuotta... Tämän vuoden 2017 kunniaksi teen ensimmäistä kertaa blogiani koskevia lupauksia, jotka toivon (ja mahdollisuuksien) mukaan pystyn myös pitämään!

Tärkeimpänä lupaan edelleen vastata ajatuksella ja ajan kanssa jokaiseen kommenttiin ja sähköpostiviestiin, jotka blogiini tai blogini sähköpostilaatikkooni ilmaantuvat. Kiitos kaikille kommentteja tai sähköpostia lähettäneille, inspiroitte minua tässä blogihommassa :) Kommentit ja sähköpostit ilahduttavat joka kerta, ja toivonkin, ettette arkaile kommentoida, jos jotain sanottavaa löytyy. Varsinkin postaustoiveita on kiva saada, koska itse en todellakaan tule ajatelleeksi kaikkia asioita, joista lukijat ehkä haluaisivat tietää.

Toisekseen lupaan yrittää pitää postaustahdin suunnilleen samana kuin ennenkin eli kirjoitella parin-kolmen päivän välein. Tähän asti en ole vääntänyt pakolla blogitekstejä enkä aio niin tehdä jatkossakaan, joten jos todellinen inspispula iskee, pidän ennemmin taukoa kuin keksin väkisin jotain sanottavaa. Tähän mennessä jotain kirjoitettavaa on aina ilmaantunut, ja ongelmana on ennemmin ollut se, etten ole ehtinyt kirjoittaa kaikesta mistä olisin halunnut.

Lupaan kirjoittaa monipuolisesti kaikesta mahdollisesta nykyiseen elämääni liittyvästä. Tiedän, että suuri osa lukee blogiani vain ja ainoastaan lääkisjuttujen takia, ja se on enemmän kuin ok :) Kirjoitan jatkossakin lääkisopinnoista, ajatuksista, joita ne herättävät, sairaanhoitajuudesta, (tulevasta) lääkäriydestä ja kaikesta, mikä liittyy edes jollain lailla ammatinvalintaan. Niiden lisäksi aion kirjoitella myös opinnoista yleensä, työstä, perhe-elämästä, elämänmuutoksesta, hyvinvoinnista, sisustuksesta ja kaikesta muusta, mitä mieleen juolahtaa. 

Lääkiksen hakuprosessi on omalta osaltani onneksi jo taakse jäänyttä elämää, joten en aio käsitellä sitä blogissani enää sen kummemmin. Tsemppaan kuitenkin mielelläni muita hakijoita, joten kysymykset  tai muut lääkishakua koskevat kommentit ovat aina tervetulleita! Blogistani löytyy myös oma Hakuprosessini-sivunsa, josta löytyvät kaikki lääkishakuani koskevat postaukset.

Lupaan jatkossakin pyrkiä siihen, että blogini on kauniisti kuvitettu. Rakastan valokuvaamista ja toivoisinkin, että minulla olisi sille enemmän aikaa (tässä elämäntilanteessa turha toivo!). Joka tapauksessa haluan kuvillani tehdä näkyväksi kauniita yksityiskohtia ja mahdollisuuksien mukaan tuoda ilmi tekstin tunnelmaa. Itselleni visuaalisena ihmisenä kuvat ovat todella tärkeitä, joten toivon, että blogini kuvat ilahduttavat ja miellyttävät teitäkin! Jatkuvana kehityksen kohteena on myös blogin ulkoasu, jota muokkailen (vähäisen) ajan puitteissa.

Viimeisenä lupaan pitää blogin edelleen hyvän mielen paikkana, jossa tekstien sisältö on useammin positiivinen kuin negatiivinen. Vaikka tällä hetkellä elämäni on tosi kivaa ja olen onnellinen, pyrin kuitenkin antamaan realistisen kuvan arjestani. Siksi välillä ilmestyy myös negatiivissävytteisiä postauksia, esimerkkeinä Keskeneräisyysturhautuminen ja Totaaliväsymys. Tavoitteenani on kuitenkin välttää negatiivisuudessa vellomista ja keskittyä parhaani mukaan positiivisiin ja kivoihin juttuihin!

Miltäs kuulostaa? Olisitteko kaivanneet joitain muita lupauksia?

Sairaanhoitajana lääkiksessä

Tätä asiaa pohdiskelin paljon ennen opintojen alkamista. Millaistahan se on? Onko yliopisto alusta asti ihan eri sfääreissä kuin amk? Lähes poikkeuksetta tapaamani lääkärit ja pidemmällä opinnoissa olevat lääkisopiskelijat ovat kommentoineet, että sairaanhoitajan ammatista on varmasti hyötyä. Kahden kuukauden opintojen jälkeen on pakko olla samaa mieltä. Iästäni kertovissa postauksissa (Parhaassa iässä lääkikseen ja Ihanaa olla "vanha"!) sivusinkin myös ammatillista näkökulmaa ja samaa mieltä olen edelleen. Edit: päivitetyt ajatukseni kolmosvuoden keväältä löytyvät postauksesta Sairaanhoitajana lääkiksessä 2. Käyhän kurkkaamassa, miten fiilikseni ovat muuttuneet matkan varrella!

Tk-päivillä viimeistään huomasin sen, kuinka paljon olen sairaanhoitajan opinnoissa ja töissä oppinut - jos siis lähtötasona on se, joka minulla abina oli. Melko monen vastaan tulleen lääkkeen ja perussairauden nimet olivat tuttuja, eikä minulla mennyt energiaa sen miettimiseen, mihin mitäkin valmistetta käytetään. Tietysti kysyin epäselviä asioita, joita niitäkin kyllä löytyi. Tk-päivien jälkeen raporttia kirjoittaessani mietin, mitä olisin niistä kahdesta päivästä saanut irti ilman aiempaa kokemusta terveysalalta. Varmasti oloni olisi ollut terveyskeskuksessa pyöriessäni paljon sekavampi. Olisin kysellyt paljon enemmän (perus)asioita, joita minun ei enää tarvitse kysellä. Ehken olisi uskaltanut kysyä mitään, olin nimittäin aika paljon hiljaisempi tapaus silloin nuorempana :D

Joka tapauksessa minusta on kivaa, kun minulla on tietyllä tavalla pohja, jolle rakentaa. Muistan kyllä sen fiiliksen, kun amk:ssa puhuttiin vaikkapa potilaan kohtaamisesta eikä itsellä ollut siitä mitään kokemusta. Oli todella hankalaa saada otetta luennon opeista, kun koko aihe oli vielä mysteeri. Nyt lääkiksessä on mukavaa, kun voi vaikkapa potilas-lääkärisuhteesta puhuttaessa mietiskellä omia potilaskontaktejaan ja pohtia, miten toimisi eri tavalla, jos olisikin lääkärinä.

Välillä minua on luentoja kuunnellessa häirinnyt se, miten hoitajat sivuutetaan puheessa lähes täysin. Kun koko ajan on puhetta vain siitä, mitä lääkäri tekee ja miten lääkäri hoitaa, syntyy väkisinkin mielikuva, että lääkäri hoitaisi kaikki potilasta koskevat asiat. Mutta eihän se niin mene, vaan jokainen ammattiryhmä hoitaa oman osuutensa ja katsoo tilannetta omasta näkökulmastaan. Tk-päivillä ollessa tajusin myös, miten helposti toisten ammattiryhmien rooli saattaa jäädä pimentoon omien töiden keskellä. Kun terveyskeskuksessa kuljin pelkästään lääkärin mukana, hoitajien työtä en juuri nähnyt. Sairaanhoitajana työskennellessäni taas en yksinkertaisesti tiennyt, mitä kaikkea lääkäri sen suljetun oven takana tekeekään.  Mitä enemmän toisten ammattiryhmien työstä tietää, sitä helpompi on heidän työtään arvostaa - näin ainakin omalla kohdallani.

Vaikka sairaanhoitajuus positiivisena asiana näyttäytyykin, en silti pidä sitä suurimpana lääkisopintojani helpottavana asiana. Asia, joka minua on tähän asti eniten auttanut niin opinnoissa kuin työssäkin, on utelias ja tiedonhaluinen elämänasenne. Ilman sitä olisin vähintäänkin amk:ssa mennyt sieltä, mistä aita on matalin. Tiedättehän, "en minä tätä tietoa tule koskaan tarvitsemaan". Mutta koska olin jo amk:ssa niin oppimishaluinen, minun ei tänä syksynä tarvinnut enää opetella, mitä esimerkiksi (syndroma) canalis carpi tai McBurneyn piste tarkoittaa. Opin muiden muassa nämä asiat kuutisen vuotta sitten amk:n lääkäriluennoilla. Kannatti opetella, vaikken niitä silloin uskonut koskaan enää tarvitsevani!

Aihetta sivuten vielä Albert Einsteinin mietelmä: "On kaksi tapaa elää: joko niin, että mikään ei ole ihmeellistä tai niin, että kaikki on ihmeellistä." Lienee selvää, että olen valinnut jälkimmäisen tavan. Ihmettelylle ja tiedonhalulle on käyttöä jatkossakin, kun tuki- ja liikuntaelimistön anatomia vaihtui lennosta elinanatomiaan. Todella mielenkiintoista, sanon minä!

PS. Eivät sairaanhoitajaopinnot sentään ihan hukkaan menneet opintopisteidenkään näkökulmasta: sain hyväksiluettua kieliopintoja kokonaiset 5 op! Tuli kalenteriin yllättävästi tyhjää, kun siivosin englannin kurssin pois :)

Matkani lääkikseen 1

Huomasin tässä taannoin, etten ole sen kummemmin eritellyt lääkikseen johtanutta polkuani. Koska kirjoitustyylini on hmm, hieman poukkoileva ja rönsyilevä, ajattelin koota kahteen postaukseen ammatilliseen kehitykseeni sekä totta kai lääkishakuun ja pääsyyn liittyvät etapit. Tässä matkani lääkikseen step by step, olkaapa hyvät :)

Suomenlinnaa kesällä 2014.


5/2009  

Valmistuin ylioppilaaksi. Olin lukioaikana käynyt 5 op:n verran lähihoitajaopintojen kursseja amiksen puolella ja päässyt siellä harjoittelemaan esimerkiksi pistämistä sc. eli ihonalaiskudokseen. Näiden opintojen myötä ymmärsin kiinnostukseni olevan sosiaali- ja terveysalalla. Yhteishaussa hain eri paikkoihin sairaanhoitajaksi sekä yhteen paikkaan kätilöksi. Pääsin ensimmäiseen hakuvaihtoehtooni.

8/2009            

Aloitin sairaanhoitajaopinnot. Parasta oli, kun pääsi suunnilleen kuukauden opintojen jälkeen harjoittelemaan pistämistä. Mieltä lämmittää edelleen kokeneen opettajan kommentti, kun pistin keittosuolaa sc. kaverille: "Sinä olet kyllä pistänyt ennenkin!" Juu, olin, tasan yhden kerran :D Saman vuoden puolella pääsimme myös työpajoihin, joissa harjoiteltiin perushoitotoimenpiteitä. Konkreettiset käytännön harjoitteet pitivät kiinnostusta ja motivaatiota yllä enkä malttanut odottaa, että pääsisin ensimmäiseen harjoitteluuni.

2009- 2013             

Tällä ajanjaksolla sairaanhoitajan identiteettini vahvistui ja tunsin vahvasti olevani omalla alalla. 5-7 viikkoa kestävät harjoittelujaksot olivat rankkoja mutta opettavaisia. Välillä tosin tuntui, että olen ihan vain ilmaista työvoimaa, mutta myös toisenlaisia harjoittelupaikkoja löytyi. Parasta oli kehittyminen kädentaidoissa (manuaalinen verenpaineenmittaus, laskimoverinäytteenotto jne) sekä tietotaidon lisääntyminen. Erityisesti lääkäriluentoja (mm. sisätaudit, kirra, anestesiologia ja tehohoito) muistelen edelleen lämmöllä. Ihmettelen kyllä, miten muka en silloin tajunnut, että oikeasti ne lääkäreille kuuluvat asiat kiinnostavat minua näin paljon!

 
10/2013          

Valmistuin sairaanhoitajaksi toisella äitiyslomallani. Sain AMK:sta sen verran hyvät paperit, että tuutoropettajani suositteli minulle jatko-opintoja hoitotieteen puolelta. Tietyllä tavalla opettaminen on aina kiinnostanut minua, joten tätä asiaa jäin pohtimaan. Suunnilleen näihin aikoihin katsoin v. 2013 lääkiksen pääsykoetta Helsingin yliopiston sivuilta. Jonkin aikaa sitä selailtuani totesin, ettei minulla olisi lääkikseen mitään asiaa. Näin jälkikäteen ajateltuna jossain mielen perukoilla tämä lääkishaave on kummitellut, vaikken sitä todellakaan vielä tässä vaiheessa tiedostanut.

09/2014            

Aloitin työt sairaanhoitajana vakitoimessa. Heti ensimmäiseksi pääsin opettelemaan uutta sähköistä potilastietojärjestelmää. Potilastyö oli mukavaa, antoisaa, raskastakin. Kohtalaisen nopeasti kuitenkin opin talon tavoille ja työarki alkoi rullata hieman helpommin. Tietysti kolmessa vuorossa työskentely on erilaista ja fyysisesti rankempaa kuin perus 8-16, mutta toisaalta nautin suunnattomasti arkivapaista ja työvuorojen vaihtelusta.

11/2014

Tähän mennessä työn ja muunkin elämäni kautta olin jo useaan otteeseen saanut muistutuksia lääkiksestä. Viimeinen niitti sille, että päätin tarttua härkää sarvista oli eräissä juhlissa, joissa keskustelin vastavalmistuneen (lähes omanikäiseni!!!) lääkäripariskunnan kanssa. Jotenkin siitä keskustelusta jäi sellainen fiilis, että minustakin voisi olla tuohon. Automatkalla takaisin kotiin sanoin miehelle, että minä aion hakea lääkikseen ensi keväänä. Hän totesi, että selvä. Taisi epäillä, ettei intoni riittäisi loppuun asti :D

Joulun tienoilla 2014.

 
12/2014

Varasin kirjastosta innoissani kaikki mahdolliset fykebi-kirjat ja aloitin luku-urakan 15.12.2014. Laskin tarkkaan, että pääsykokeeseen on aikaa 22 viikkoa, joten lukutahdin on oltava kurssi/viikko. Aloitin lukemisen kemiasta ja jatkoin vuorotellen kaikkien oppiaineiden kursseja eteenpäin. Intoani ei yhtään vähentänyt se, että tiesin urakan olevan melko mahdoton. Kun 18 kurssista on aikoinaan opiskellut vain 4, ei ole alkuperäisessä osaamistasossa hurraamista. Tietysti sh-opintojen anatomia ja fysiologia sekä mikrobiologia liippaavat melko läheltä.

Lueskelin myös kaiken maailman keskustelupalstoja etsiäkseni rohkaisua ja kannustusta. Runsaasti käyttämiäni hakulauseita olivat tyyliin "itse opiskelemalla lääkikseen", "onko mahdollista päästä lääkikseen *asiat x, y, z*", "lääkikseen ilman valmennuskurssia" ja muita yhtä tasokkaita...

12/2014 - 5/2015

Ei hurjasti muistikuvia tältä ajanjaksolta. Iltavuoropäivinä muksut hitaan aamun jälkeen päiväkotiin, itse takaisin kotiin lukemaan, iltavuoroon töihin, iltakymmeneltä kotiin. Sama aamulla uudestaan. Tai vastaavasti aamulla töihin (herätys klo 5), iltapäivällä lasten haku, illalla lukemista ja laskemista. Viikonloput/vapaapäivät menivät tehokkaasti lukiessa, koska aikaa oli niin vähän.

Tällä aikavälillä sain melkoisen monesti kuulla puolisolta kommentteja siitä, miten kaikki aikani menee lukemiseen. Ja niinhän se menikin. Tietysti lasten kanssa ollessa olin parhaani mukaan läsnä, mutta muuten vapaa-aikani oli olematonta. Pientä apua sain siitä, kun aloitin osittaisen hoitovapaan helmikuun alusta (työaika n. 80%). Sen myötä viikkooni tuli yksi vapaapäivä lisää, jonka käytin lasten kanssa olemiseen ja pääsykoelukuihin. Äidille ja parille kaverille kerroin haustani suunnilleen kuukautta ennen pääsykoetta, muut pidin pimennossa. Oli hieman hankalaa keksiä jatkuvasti syitä, miksi olen niin hirveän kiireinen :)

5-7/2015

Pääsykokeeseen mennessäni tiesin jo, että melkoinen ihme saa tapahtua, jos tällä osaamisella pääsen. Pääsykokeessa oli hyvä fiilis, oli siistiä olla tavoittelemassa omaa unelmaansa :) Pääsykokeen jälkeen en katsonut vastausanalyyseja tai lueskellut muiden fiiliksiä, vaan keskityin toivomaan ihmettä. Sitä ei tietenkään tapahtunut, mutta tulokset yllättivät silti. Saldona 45,25 raakapistettä (Kuopion rajaan matkaa n. 9 pistettä, Helsingin rajaan 18). Tulos oli todella hyvä, jos suhteuttaa lukuaikaan ja aiempaan tasooni, mutta silti olin pettynyt, totta kai. Hirveä panostus ja ihan hukkaan meni, ajattelin minä.

Jottei tästä tulisi kerrassaan maratonpostausta, jatkan toisessa osassa!

Ihanaa olla "vanha"!

Otsikon ajatus on opintojen alkamisen jälkeen usein pompannut mieleeni. Vanha on lainausmerkeissä, koska nuorihan minä vielä olen. Tässä postauksessa pohdiskelin oman ikäni ja elämäntilanteeni vaikutusta lääkisopiskeluun ja täytyy sanoa, että aika oikeaan osuin :)

Opintojen alettua toden teolla olen havahtunut huomaamaan, että peilaan jatkuvasti lääkisopintoja aiempiin AMK-opintoihini. Pääosin vertailukohtana on ollut oma persoonani ja elämäntaitoni. Aina toisinaan  mielessä välähtää, että onneksi olen tässä nyt enkä seitsemän vuotta sitten. Kun aloitin sairaanhoitajaopintoni, olin vielä niin pikkuinen ja hukassa kuin vain 18-vuotias saattaa.

Paljon on tapahtunut sen jälkeen niin ulkoisessa elämässäni kuin sisäisestikin. Vaikuttipa tämä polkuni miten järjettömältä tahansa, olen yhä enenevässä määrin sitä mieltä, että juuri näin tämän pitikin mennä. Voisin luetella melkoisen monta syytä, miksi minun on parempi olla lääketieteen fuksi nyt kuin 18-19-vuotiaana ylioppilaana. Luonnollisesti nämä syyt koskevat vain itseäni, joten jos tätä sattuu joku nuorempi tuleva kollega lukemaan, pyydän suhtautumaan armollisesti :)

Ajanjakso amk-opintoja, työelämää ja äitiyttä on ensinnäkin opettanut minulle paljon kärsivällisyyttä. Nuorempana olin älytön sählääjä, kaiken piti tapahtua just nyt heti. Olen oppinut odottamaan, hidastamaan, rauhoittumaan. Olen ymmärtänyt, ettei asioita voi pakottaa. Yritän jatkuvasti pitää mielessä, että kaikelle on aikansa eikä joka suuntaan säntäily sovi minulle. Joinain päivinä tämä onnistuu, usein ei, mutta seesteisyyttä kohti olen matkalla ;)

Olen oppinut paljon itsestäni, äitiyden myötä ehkä eniten. Kun on vielä nuori itsekin, vastuu toisesta ihmisestä tuntuu todella suurelta. Rakkaus omaan lapseen yllätti itsenikin, mutta ei äidiksi kasvaminen kivuitta ole sujunut. Äitiyden myötä olen joutunut kohtaamaan omat ikävätkin piirteeni rehellisesti eikä vanhemmuus todellakaan ole joka hetki pelkkää päivänpaistetta. Olen joutunut toteamaan, etten jossakin asiassa olekaan niin hyvä kuin olen kuvitellut olevani. Toisaalta minusta on löytynyt positiivisia puolia, joiden olemassaolosta minulla ei ole ollut aavistustakaan.

Vanhenemisessa on myös se hyvä puoli, että omaan ikään suhteutettuna vaikkapa vuosi ei enää olekaan kovin pitkä aika. Perspektiivi kasvaa. Vuoden ikäiselle yksi vuosi on koko elämä, viisikymppiselle vain 1/50 elämästä. Tietyllä tavalla elämässäni ei ole enää niin hirveä kiire, koska olen jo tajunnut, ettei valmista tule koskaan. Tiedän nykyään myös, ettei ole olemassa yhtä ainutta polkua, jota pitkin elämän "pitäisi mennä". Näitä asioita en vielä 18-vuotiaana osannut ajatella. Nykyään tunnen rajani paremmin, osaan priorisoida enkä ahdistu ihan niin vähästä kuin nuorempana. Ja vaikka perhe tuo haastetta opiskeluarkeen, se myös estää uppoamasta opintoihin liian syvälle.

Kadunko sitä, että lähdin tähän? Yksiselitteinen vastaus: en. Olen äärettömän kiitollinen puolisolleni vankkumattomasta tuesta, rohkeudesta ja uskalluksesta. Niiden avulla sain rohkeutta ryhtyä koko projektiin, ja yhdessä uskalsimme hypätä tuntemattomaan. Tähän asti - no, aikaa ei ole vielä paljoa kulunutkaan - päätöksemme on tuonut mukanaan hurjasti hyvää. Paljosta on luovuttu, mutta vielä enemmän saatu - juuri kuten toivoinkin.

Toivottavasti teillä muillakin vastaavanlaisesta elämäntilanteesta ponnistavilla on hyvät tukijoukot, jotka valavat teihin uskoa ja rohkeutta silloin, kun se itsellä käy vähiin. Mitä tahansa fiiliksiä teillä onkaan, melko varmasti ne ovat tuttuja minullekin. Jos joskus tarvitsette vertaistukea, sähköpostiosoitteeni yläreunasta Yhteydenotto-kohdasta!

Rooliviidakossa

Tänä syksynä olen miettinyt paljon, kuka oikeastaan olenkaan. Olen vähän hukassa roolieni kanssa, kuten tässä postauksessa etukäteen ajattelinkin. On todennäköisesti tullut selväksi, että olen äiti ja vaimo, vakavasti otettava (?!) aikuinen. Toisaalta olen nuori opiskelija, lääketieteen fuksi. Olen myös sairaanhoitaja, työelämässä ollut, lääkärienkin kanssa yhteistyötä tehnyt ja tiedän sen verran, etten tiedä mitään. Muitakin rooleja minulla on pilvin pimein; sisko, tytär, miniä, ystävä, kummi ja niin edelleen.

Kun ajattelen elämääni taaksepäin, tuntuu ihan kuin olisin aina ollut väärässä paikassa väärään aikaan. Äidiksi tulin, kun muut ikäiseni viettivät sinkkuina opiskelijaelämää. Valmistuin ammattiin ja siirryin työelämään, kun useimmat tuttavistani vielä opiskelivat. Nyt kun he valmistuvat ja aloittavat työuransa, minä olen taas opintojen alkupisteessä. Omituinen elämänpolkuni, muuta en voi sanoa.

Koska suurin osa opiskelijatovereistani ja muista uusista tuttavuuksistani on minua nuorempia, ei liene ihme, ettei heidän joukossaan ole kovin montaa perheellistä. Välillä tunnen olevani aivan eri planeetalta, täyttyväthän päiväni opintojen lisäksi lasten pikkuvanhoista kommenteista, vaipanvaihdoista ja perusarjen pyörityksestä menevän opiskelijaelämän sijaan. Totta kai pääsen toisinaan porukan mukaan, mutta perhe on silti aina ykkönen.

Olen yksittäisenä ihmisenä tutustunut tai vähintäänkin jutellut todella monen ihmisen kanssa. Vastaan on tullut tilanteita, joissa - ollessani perheeni seurassa - olen ollut samoille ihmisille ilmaa. Viesti on ollut se, että joukkoon sulautuessani kelpaan ihan hyvin, normista poikkeavana taas en. En jaksa uskoa, että kyseinen käytös olisi tahallinen vastalause erilaisille elämäntilanteille tai -tyyleille vaan ennemminkin epähuomiossa tapahtuvaa. Olipa kyse mistä tahansa, välillä koen surua siitä, että elämäntilanteeni on "vääränlainen" enkä sen vuoksi ole joka tilanteessa toivottua seuraa. Onnekseni olen saanut kohdata myös ihmisiä, joiden suhtautuminen minuun myös perheeni läsnäollessa on ollut ihanan luontevaa.

Varmasti olen myös itse syyllistynyt vastaavanlaiseen käytökseen enkä ole siitä ylpeä. Siksi pyrin nyt kaikin keinoin välttelemään kaikenlaista lokerointia ja oletuksia. Kukaan ei ole tietynlainen vain elämäntilanteensa tai muun asian vuoksi, vaan jokainen on omanlaisensa ihminen tunteineen ja tarpeineen. Olen ja haluan olla kiinnostunut ihmisestä, en elämäntilanteesta tai muista ulkoisista puitteista.

On jotenkin absurdia ajatella, ettei perheellisenä kaipaisi esimerkiksi ystäviä. Perhe täyttää elämästä yhden lokeron, mutta elämän koko sisällöksi se ei riitä. Sen lisäksi, että olen äiti, olen myös nainen, ihminen, potentiaalinen ystävä. Pystyn keskustelemaan melko lailla kaikenlaisten ja kaikenikäisten ihmisten kanssa, koska kaikkien kanssa löytää kyllä jotakin yhteistä, kun riittävästi penkoo. On oikeasti arvokasta, jos on monenlaisia ystäviä. Eri ihmisten kanssa jaetaan erilaisia asioita.

Varmaan jokaiselle tekisi välillä hyvää tulla ulos sieltä kuplastaan ja uskaltautua juttusille jonkun aivan erilaisen ihmisen kanssa. Kun tutustuu ennakkoluulottomasti uusiin ihmisiin, voi olla, että hyvinkin erilaisen ulkokuoren tai elämäntilanteen sisältä löytyy itselle se sielunsisko tai -veli. Itse jatkan vielä rämpimistä tässä rooliviidakossa ja yritän saada selkoa siitä, mitä pohjimmiltani olen. Ehkä joskus tulevaisuudessa nämä erilaiset roolini tekevät sinunkaupat ja ryhtyvät vihollisten sijaan parhaiksi ystäviksi!