Preklinikka paketissa

Kuten jo pidempään olen lupaillut, tässä saatte tarkempaa koontia kuluneista kahdesta opiskeluvuodestani. Kolmasosa opinnoista on nyt käytynä, ja koska Kuopiossa ollaan, ensi syksynä siirrymme klinikkaan eli aloitamme kliiniset opinnot.

Prekliiniset opinnot ovat sisältäneet paljon "perusjuttuja", kuten anatomiaa, fysiologiaa, biokemiaa, vähän fysiikkaa, johdatusta lääketieteeseen, kansanterveystiedettä, histologiaa ja nyt viimeisimmäksi kliiistä mikrobiologiaa, yleistä patologiaa ja farmakologiaa/toksikologiaa. Viime kevääseen verrattuna kulunut kevät on ollut ihanan kliinistä, kun keskiössä ovat olleet erilaiset sairaudet, niiden löydökset ja (lääke)hoidot.

Henkilökohtaisesti toinen vuosi oli minulle samaan aikaan rankempi ja helpompi kuin ensimmäinen. Aloitin opintoni syksyllä 2016 suurella innolla, mikä kostautui joulukuisena väsymyksenä. Toki tuohon olotilaan olivat syynä myös suuret muutokset, muutto, stressaava asunnon myynti ja kuopuksen juuri päättynyt vauvavuosi, jotka luonnollisesti toivat omat haasteensa arkeen. Kevät 2017 menikin opintojen suhteen sitten helpommin - opettelin ottamaan rennommin ja tajusin vihdoin, että pärjään vähemmälläkin. Toisaalta muun elämän osalta kevät -17 oli rankka. Mies luki koti-isyyden lomassa pääsykokeisiin, ja minä yritin tsempata ja auttaa sen minkä ehdin.

Viime kesän olin töissä sairaanhoitajana kirurgisella vuodeosastolla. Niin paljon kuin töihin olin kaivannutkin, kesän lopussa tuntui, etten jaksa enää yhtään. Opiskelijaperheen rahatilanteeseen kesätyö toi tietysti helpotusta, minkä voimalla jaksoi vielä ne viimeisetkin työvuorot. Kesällä saatiin myös huippuja uutisia, kun mies pääsi opiskelemaan ja saimme tietää, että edessä ovat taas uudet kuviot.

No niin, sitten tähän vuoteen. Syksy meni omalla kohdallani melko matalalla profiililla. Yritin antaa tuoreelle opiskelijalle mahdollisimman paljon tilaa ja aikaa sopeutua opiskelurytmiin, mikä olikin tarpeen. Lapset sopeutuivat päivähoitoon hienosti, ja ehkä kerran tai kaksi joku heistä on jäänyt hoitoon itkien. Syksyn opintojani väritti perusfysiologia, josta en niin jaksanut innostua. Kurssilla opeteltiin mm. mittaamaan verenpainetta manuaalisesti ja ottamaan laskimoverinäytettä kaiken teoriatiedon lisäksi. Sen sijaan VPL eli vuorovaikutus potilas-lääkärisuhteessa oli yksi koko vuoden lempikursseistani - fiilistelyä siitä voitte lukea täältä. Samoin toiset ja viimeiset terveyskeskuspäivät jäivät hyvänä muistona mieleen. Minua ohjanneen lääkärin kanssa kävimme kiinnostavia keskusteluja mm. erikoistumisesta, ja muutenkin "oikeaan" työympäristöön pääseminen joka kerta vahvistaa fiilistä siitä, että etenen oikeaan suuntaan.

Preklinikan viimeinen neljännes alkoi hankalasti. Takana oli ihanan rento loma Kanarialla, ja arkeen paluu viikkokausia kestäneine sairasteluineen verotti niin aikaa kuin voimiakin. Kliinisen mikrobiologian opiskelu oli omalla kohdallani turhankin kliinistä! Mutta siitäkin selvittiin, ja ko. kurssin loppukiri tuotti tämän vuoden parhaan arvosanan. Yleinen patologia sen sijaan ei mennyt ihan niin hyvin (syytän sitä, kun vielä seitsemän minuuttia ennen tentin alkua olin vielä kotona etsimässä jonkun muksun puuttuvaa vaatekappaletta ja lopulta päädyin tenttiin jo valmiiksi lannistuneena). Isoimman urakan eli farmakologian tuloksia saanemme odottaa vielä pitkään, mutta uskaltaisin väittää, että sekin menee heittämällä läpi. (Edit: Ja näinhän siinä kävi, paras arvosana kolahti siitä!)

Summa summarum: olen tykännyt näistä kahdesta vuodesta aivan älyttömästi. Eniten haasteita itselleni toivat biokemian ja neurotieteiden asiat, joskaan yhtään tenttiä ei ole tarvinnut hylsyn takia uusia. Prekliiniset opinnot ovat olleet minulle mahdollisuus oppia paljon asioita, joita en ole ennen osannut, mutta joita tarvitsen kliinisten tietojen ja taitojen pohjaksi. Etukäteen ajattelin, että preklinikka on ihan pelkkää teoriaa, mutta ainakin omaa sh-taustaani vasten katsottuna olen todennut tuon luulon vääräksi. Paljon olen oppinut asioita, joita joskus mietin, mutta joita en koskaan työni lomassa ehtinyt selvittää. Näiden vuosien myötä olen taas vähän valmiimpi palaamaan työelämään, eri roolissa toki kuin tähän asti.

Parasta näissä kahdessa vuodessa on kuitenkin ollut se, että ensimmäistä kertaa aikoihin tunnen olevani juuri siellä, missä haluankin, ja ympärillä on mahtavia tyyppejä, tulevia kollegoita ja muita, jotka jakavat tätä hetkeä kanssani. En melkein malta odottaa, että pääsen syksyllä "tositoimiin". Silti tämän hetken päällimmäinen fiilis on se, että preklinikka on ollut elämäni parasta aikaa - ei helpointa eikä vaivattominta mutta keveästi parasta! ♥

"Miten sä ehdit kaiken tuon?"

Hauskaa helmikuun alkua! Viimeksi syksyllä kuulin otsikon kysymyksen ystäväni esittämänä. Välillä mietin tuota itsekin, vaikken hyvällä tahdollakaan voi sanoa, että arkeni olisi mitenkään älyttömän kiireistä. Miten kolmen alle kouluikäisen vanhempana ehtii opiskella, harrastaa ja pitää huolta itsestään, perheestä ja parisuhteesta? Yhtenä aikasyöppönä on tietysti blogi, joskin nyt kevätpuolella postaustahti on hiljentynyt pariin postaukseen viikossa.

Miten siis ehdin? Vuoden 2017 keväällä kirjoittelin ajanhallinnastani, mutta tietysti tilanne on nykyään vähän erilainen. Tätä nykyä myös puolison opiskelu vie oman osansa päivästä ja illasta, mutta toisaalta lasten päivähoito mahdollistaa kotona opiskelun ihan eri tavalla. Vastaus otsikon kysymykseen onkin: ihan hyvin, ei ongelmaa! Vaikka toisaalta tekee mieli kysyä vastakysymyksenä: Ai minkä kaiken? Omasta mielestäni kun elän ihan tavallista, ehkä vähän laiskaa arkea ;D Tässäpä arjenhallintani syvimmät salaisuudet:

1. Oman osuutensa (ja enemmänkin) tekevä puoliso

Tämä on suurin yksittäinen tekijä. Meidän Oy Perhe Ab toimii tarpeeksi hyvin kumman tahansa tai molempien yhdessä vetämänä. Meillä ei asu projektipäällikköä ja apupoikaa tai -tyttöä, vaan kaksi tasaveroista vanhempaa. Kummallakin on omat vastuualueensa ja työt, jotka tuntuvat itselle luontevammilta, mutta kumpikin tekee tarvittaessa melkein mitä vaan. Kipeiden lasten hoito sumplitaan suunnilleen puoliksi, ja molemmat pitävät huolen siitä, että omaa aikaa järjestyy tarpeeksi.

2. Vain välttämätön

Olen opetellut sanomaan moneen asiaan Ei. En todellakaan aio väsyttää itseäni keräämällä arkeeni perheen ja opiskelun lisäksi kaikenlaista muuta ylimääräistä. Harrastuksinani on sellaisia asioita, joista todella nautin ja saan voimia, ja aikaa pitää jäädä myös ihan-vaan-olemiselle oman perheen kesken. Sukulaisia ja ystäviä näemme kohtalaisen harvoin, vaikka välimatkaa ei kaikkien kanssa paljoa olekaan. En ikinä jaksaisi olla joka tai edes joka toinen viikonloppu menossa jossain tai vastaanottamassa vieraita. Useimmiten yhteyttä pidetäänkin somen välityksellä. Some ei tietenkään korvaa oikeaa sosiaalista kontaktia, mutta vierailujen suhteen meillä laatu korvaa määrän :) Opiskelun ja perheen yhdistämisessä niin, ettei kumpikaan osa-alueista kärsisi, on minulle ihan tarpeeksi työtä. Siksi en myöskään tee töitä opiskelun aikana, vaikka periaatteessa siihen olisi mahdollisuus.

3. Tärkeimpiin asioihin keskittyminen

Voisin käyttää jokaisen liikenevän hetken esimerkiksi kodin siisteyden ylläpitoon. En vaan jaksa. Meillä siivotaan joka ilta tavarat paikalleen ja kerran viikossa kunnolla, joten se saa riittää. Tärkeämpää on se, että joka päivä minulla on aikaa rauhassa kuunnella lasten ja miehen päivän kuulumiset sekä iltaisin peitellä lapset nukkumaan. Jokaisessa päivässä pitää olla tilaa ainakin yhdelle rauhalliselle kahvihetkelle ja liikkumaan pitää päästä säännöllisesti - muuten minusta tulee kiukkuinen! Tämän kohdan vuoksi en myöskään ole innoissani osallistumassa kaikkiin mahdollisiin tapahtumiin tai yritä ankarasti pysytellä nuorempien virkeämpien tahdissa mukana.

4. Kaikelle oma aikansa

Suunnittelulla on iso rooli paitsi arjen sujuvuuden myös omien kiinnostuksenkohteiden kannalta. Joutilaat hetket vilahtavat varkain ohi, joten jos haluaa tehdä jotain erityisempää, se pitää suunnitella huolella. Joitakin asioita voi tehdä hetki kerrallaan, mutta usein omat projektini vaativat pidempää paneutumista. Tietysti otsikkoa voi ajatella myös pidemmällä aikajänteellä: pahimpina ruuhkahetkinä ajattelen, että onneksi tämä elämänvaihe kestää vain aikansa. Lapset kasvavat ja itsenäistyvät ennen kuin huomaankaan, ja vielä joskus minulla on joutilasta aikaa paljon nykyhetkeä enemmän. Uskon, että ruuhkautuvat asiat ja velvollisuuksien määrä väsyttää jokaista vanhempaa ainakin silloin tällöin. Paljon vertaistukea saankin samassa elämäntilanteessa tarpovilta :)

5. Oma asenne

Vältän viimeiseen asti sanomasta, että minulla on kiire - osittain siksi, että pelkään siitä tulevan itseään toteuttava ennuste, ja toisekseen siksi, ettei se ole totta. Minulla on välillä monta keskeneräistä asiaa kerralla, mutta yleensä ottaen olen hyvä mitoittamaan työni voimien ja kulloisenkin tilanteen mukaan. Sitä paitsi jo sana "kiire" saa sykkeen nousuun ja hengityksen tihenemään :D Priorisoida pitää ja turhaa tekemistä karsia, mutta noin muuten elämäni on just kivaa - täyttä ja ihanaa!


Näiden lisäksi tärkeää "ehtimisessä" on säännöllinen päivärytmi - aamusta päivä pisin, kuten sanotaan. Ihan paras fiilis arjessa on, kun saa heti aamusta opiskelut kunnolla käyntiin. Luonnollisesti välillä on vähän sumuista, mutta sitten aurinko paistaa taas!

Iloa arkeen ja ihanaa viikonloppua just sulle! Kerrohan kommenteissa, miten sinä ehdit ja jaksat :)

Blogitauon tilinpäätös

Moikka taas pitkästä aikaa! Blogiloma on nyt vietetty, puoliksi pakolla, mutta kuitenkin. Ekat pari blogilomapäivää olin vaan että ihanaa, ei tarvi kirjoittaa eikä kuvata. Sitten alkoi putkahdella postausideoita ja muita ajatuksia, ja alle viikon lomailtuani oli pakottava tarve päästä kirjoittamaan. Viimeisen viikon valmistelin kuumeisesti joulukalenterin luukkuja ja samalla odotin, että blogitauko loppuisi ja pääsisin taas julkaisemaan kaikkea kivaa.

Toisaalta oli kyllä hyvä vähän pakottaa itseään lomailemaan. Pidemmän blogitauon aikana kirkastuu se, millainen blogini on ja millainen sen toivoisin olevan, ja totta kai se, miksi tätä ylipäätään teen. Mitään suuria mullistuksia ei ole odotettavissa, ellei nyt lasketa sitä, että blogin ihan eka joulukalenteri on nyt käynnissä! Tauon aikana tulin siihen tulokseen, että blogini on ihan hyvä just näin. Elämäntilanne ei anna myöten tämän suuremmalle omistautumiselle, joten täydellisen tekstin ja kuvien hiomisen sijaan tuotan mieluummin samassa ajassa useamman ei-niin-täydellisen postauksen. Kotikutoisuus säilyy siis tässä blogissa ;)

Blogista lomaillessani minut yllätti täysin se, miten paljon kaipasin blogin pariin. Blogikirjoittelun korvaukseksi Instagram päivittyi kohtuu usein, vaikka ei se kyllä blogia korvaa. Kuvat ovat ihan kivoja, mutta teksti on mulle se juttu! Huomasin myös sen, etten valokuvannut lähellekään niin paljoa kuin bloggaamisen aikana. Kun ei ole "syytä" kuvata, sitä tulee tehtyä harvemmin. Toki marraskuun pimeillä ja sateisilla päivilläkin oli kuvaamattomuudessa oma osansa. Nämä kuvat otin eräänä harvinaisena aurinkoisena päivänä. Näköjään marraskuussakin aurinko on sentään näyttäytynyt.

Mitäpä sitten tein kaikella bloggaamisesta ylijääneellä ajalla? Myönnetään, että kirjoittelin muutamia juttuja ja postausaiheita ylös. Mietin blogijoulukalenterin sisältöä ja toteuttelin siihen liittyviä asioita jo etukäteen, ettei iske kiire muiden joulutohinoiden keskellä. Keskityin paremmin opiskeluun ja sen aikatauluttamiseen ts. tein rästiin jääneitä juttuja pois alta (lisää opiskelukuulumisia tulee myöhemmin). Suoritin keskeneräisiä kotitöitä ja hoidettavia asioita, kuten paikkasin parit lastenvaatteet, jotka olivat hävettävän pitkään odottaneet korjausta. Ja tietenkin tärkeimpänä vietin enemmän rentoa aikaa perheen kanssa.

Oli hyvä loma, mutta onpa kivaa olla täällä taas! Ja joulukin tulossa, superkivaa :)

Omat keinoni ajanhallintaan

Jokaisella ihmisellä on täsmälleen samat 24 tuntia vuorokaudessa. Jollekulle päivät saattavat tuntua aivan liian pitkiltä, toiselle nuo 24 tuntia eivät meinaa riittää millään. Miten saan ajan riittämään perheelle, opinnoille, harrastuksille, parisuhteelle, ystäville ja ihan vain itselleni?

Ensimmäisenä uutinen: kaikkea ei voi saada. Minun tapauksessani se tarkoittaa sitä, etten voi yhtä aikaa menestyä opinnoissani loistavasti, treenata sata lasissa, viettää joka ilta ihanaa parisuhdeiltaa, treffata ystäviä viikoittain ja olla jatkuvasti pullantuoksuinen äiti tiptopsiistissä kodissaan. Olisihan se hauskaa olla joku superihminen, joka handlaisi kaiken täydellisesti, mutta valitettavasti en ole. (Anteeksi vain, jos joku teistä on kuvitellut niin :D)

Osallistuin nyt keväällä Nyyti.ry:n järjestämään kuuden viikon mittaiseen Taitoja ajanhallintaan -nettiryhmään, jossa käsiteltiin ajanhallintaan liittyviä ongelmia ja mietittiin niihin ratkaisuja. Kuusi viikkoa hujahti ohi ihan liian nopeasti, mutta siinäkin ajassa ehti hyvin tarttua mukaan muutama oppi. Osa alla olevista ajanhallintakeinoista on itse vuosien varrella kehiteltyjä, osa taas ryhmän innoittamana kokeiltuja ja hyviksi todettuja :)

Ylimääräisen karsiminen.

Meillä jokaisella on omat heikot kohtamme, joihin kuluu aikaa huomaamatta vieden samalla tilaa joltain tärkeämmältä. Ei:n sanominen on yllättävän vaikeaa mutta todella vapauttavaa! Kaikkiin kissanristiäisiin ei ole pakko osallistua eikä aina tarvitse empimättä syöksyä apuun, jos joku on joutunut vaikeuksiin. Itse olen tämän uuden elämäntilanteen myötä vähentänyt siivoamista. Ei ole kenenkään etu, että äiti tai isä käyttää kaiken liikenevän energiansa taisteluun luonnonvoimia vastaan, vaan senkin ajan voi käyttää vaikka rentoutumiseen. Toisaalta tässä tilanteessa meille paras ratkaisu on se, että arjessa keskitytään opintoihin, kerhoihin, harrastuksiin ja perheeseen, ja viikonloppuisin sitten tapaamme ystäväperheitä tai teemme jotain erityisempää.


C15/Pomodoro-tekniikka.

C15 (lisää aiheesta täällä) oli minulle uusi tekniikka, jota olen kuitenkin tietämättäni noudattanut jo pidempään. Sen tarkoituksena on saada aikaa ja tilaa niille asioille, joita haluaisi tehdä, muttei koskaan "ehdi". Metodissa laitetaan kello soimaan vartin päästä, ja sen ajan teet sitä, mitä haluat. Itse käytän tätä (myös lasten kanssa) esim. järjestelemiseen tai johonkin kotityöhön, johon ei millään jaksaisi ryhtyä. Vartti on niin lyhyt aika, että sen ajan jaksaa tehdä melkein mitä tahansa. Samalla se on kuitenkin niin pitkä aika, että siinä ehtii esim. järjestellä kämpän perussiistiksi tai lukea monta sivua kirjaa. Monesti, kun aika on rajallinen, tulee myös oltua tehokkaampi kuin silloin, kun on koko päivä aikaa. Kummallista, mutta totta.

Lähes jokaiselle tuttu Pomodoro-tekniikka on yksinkertaisimmillaan sitä, että kello laitetaan soimaan 25 minuutin (tai itselle hyväksi todetun ajan) päähän, ja sen 25 minuutin ajan tehdään aiemmin päätettyä tehtävää. Itse latasin sovelluskaupasta kivan sovelluksen, jossa saa 25 minuutin urakasta palkinnoksi tomaatin! "Tomaattien" välillä pidetään lyhyt, n. 5 minuutin tauko, jonka jälkeen jatketaan toiset 25 minuuttia. Tällä tekniikalla minä, välillä niin saamaton opiskelija, olen saanut itseni tehokkaasti hommiin. On myös palkitsevaa nähdä konkreettisesti, että on tullut opiskeltua. Jos et ole aiemmin kokeillut, suosittelen ehdottomasti ottamaan kokeiluun!


Yksi asia kerrallaan.

En tiedä miksi, mutta minusta on tullut sellainen säheltäjä, joka yrittää tehdä kymmentä asiaa yhtä aikaa. Toisaalta se kai liittyy äitiyteen, kun on (ollut) pakko hallita monta asiaa yhtä aikaa. Joka tapauksessa multitaskaus on pahimmillaan silkkaa ajanhukkaa, kun ei keskity yhteenkään asiaan kunnolla. Yhteen asiaan kerrallaan keskittyminen on itselläni vähentänyt sellaista "hirveästi tekemistä, mutten saa mistään otetta"-fiilistä. Asioita listaamalla ja niille ajan raivaamisellakin saa päätä järjestykseen.

Kalenteri.

Kirjoitan kalenteriin ylös opiskeluajat, treenit, harrastukset jne. Parisuhdeaikojakin voi kirjoittaa kalenteriin, jos kokee sen luontevaksi. Kun asioiden hoidolle ja muille velvollisuuksille merkitsee kalenteriin oman aikansa, niistä ei tarvitse stressata vapaa-ajalla. Olen alkanut kirjoittaa kalenteriin paitsi itseopiskeluajat, myös sen, mitä sillä kerralla on tarkoitus käsitellä. Kun tietää jo etukäteen, mitä aikoo milloinkin tehdä, tehtävään tarttuminen on paljon nopeampaa. Hyvällä suunnittelulla ja aikataulutuksella stressin määrä pysyy aisoissa, kun tietää, että kaikella on aikansa.


Tehtävälistan lyhentäminen.

Itselläni on ollut tapana kirjoittaa kilometrin mittainen tehtävälista ja ahdistua sitten, kun kaikkea ei ehdi eikä jaksa. Parempi tapa on valita jokaiselle viikolle pari kolme tehtävää, joihin keskittyy, ja jos aikaa ja kiinnostusta riittää, jatkaa muita listan asioita. Myös värikoodausta voi käyttää: punaisella akuutit, keltaisella melko kiireelliset ja vihreällä ne, joiden aikataululla ei ole väliä.


Olennaiseen keskittyminen ja priorisointi.

Viimeisenä, ja itselleni tärkeimpänä. Käyn jatkuvaa taistoa arjessani siitä, mikä on milläkin hetkellä tärkeää ja valitsen sen myötä, mitä minäkin hetkenä teen. Joskus on kaikista tärkeintä keskittyä perheeseen, jossain toisessa tilanteessa omaan hyvinvointiin ja kolmannessa tenttiin lukuun. Kaikkea ei voi eikä tarvitse suorittaa joka hetki täydellisesti, vaan joka hetki voi valita sen, mikä juuri silloin vaatii eniten huomiota. Avainasia tässä on se, että myös keskittyy täysin siihen, mitä tekee. Kun on lasten kanssa, myös on lasten kanssa eikä henkisesti jossain muualla.

Nämä huomiot ajankäytöstä ovat tuoneet omaan elämääni paljon iloa ja paradoksaalista kyllä, myös vapaa-aikaa. Aiemmin - ja edelleenkin aina joskus - saattoi kulua tuntikausia jonkin "turhan" asian äärellä, mutta yleensä ottaen olen tätä nykyä paremman ajanhallinnan vuoksi sekä rennompi että tehokkaampi. Itselläni on vielä paljon opittavaa näistä keinoista ja ajanhallinnasta muutenkin, mutta parempaa minää kohti mennään!

Iso kiitos edistyksestäni kuuluu Nyyti.ry:n Taitoja ajanhallintaan -ryhmän ohjaajille, jotka viikoittaisilla tehtävänannoillaan ja esittämillään kysymyksillä ohjasivat pohtimaan olennaisia asioita.

Opiskelijoille vinkiksi vielä, että Nyyti.ry tarjoaa opiskelijoille erilaisia nettiryhmiä ja chattailua eri asioiden tiimoilta. Itse olen tämän Taitoja ajanhallintaan -nettiryhmän lisäksi käynyt vuosia sitten Elämäntaitokurssin, jota voin myös suositella. Vaikka oma elämän- ja arjenhallinta olisikin ihan hyvällä tasolla, aina on mahdollista kehittää omaa arkeaan vielä sujuvammaksi, joustavammaksi ja stressittömämmäksi :)


Tsemppiä jokaisen päivään!


Kuvat: Pinterest