28.10.2016

Anatomiapäivitys ja muuta sälää

Ja taas on perjantai! Tämä viikko on ollut jotenkin todella hektinen. Joka illalle on ollut jotain ylimääräistä ja anatomian opiskelu on syönyt loput vapaa-ajat. Arkea hankaloittaa vielä(kin) murtunut varpaani, joka ilmoittelee itsestään kivun muodossa. Onneksi särkylääkkeet on keksitty. Tällä viikolla uskaltauduin taas jumppaankin ja ai että teki hyvää!

Kuten tässä postauksessa valitin toin esille, vielä on tehtävää anatomian suhteen ja muutenkin. Tenttiin on enää muutama päivä aikaa ja kerrattavaa on jäljellä vaikka kuinka. Kun anatomian opiskelu alkoi, tavoitteenani oli saada tentistä hyvä numero. Putosin maan pinnalle heti ensimmäisiä omatoimisia tehtäviä tehdessä, ja siitä lähtien tavoitteenani on ollut päästä tentistä läpi. Tiedän tekeväni ja tehneeni parhaani, mutta ei ihminen kuitenkaan ihan mihin tahansa kykene. Jos vain perusasiat saisin haltuun, voisin olla ihan tyytyväinen.




Pieni toivonkipinä on kuitenkin syttynyt anatomian suhteen; ehkä tästä tuleekin vielä jotakin! Olemme kavereiden kanssa tähän asti pitäneet kaksi anatomianopiskelupäivää, jolloin olemme yhdessä käyneet asioita läpi. Hauskaa, että olen tähän asti pitänyt itseäni ehdottomasti enemmän yksin- kuin ryhmäopiskelijana, mutta näin vain yhdessä opiskelu on osoittautunut kohdallani todella tehokkaaksi opiskelumetodiksi! Tässä se taas nähdään, ettei turhaan kannattaisi lokeroida itseään tietyntyyppiseksi opiskelijaksi, koska jossain toisessa tilanteessa joku muu metodi voikin toimia tosi hyvin.

Rikkonaisista öistä johtuva väsymys on verottanut viime aikoina voimia. Muksut heräilevät syystä tai toisesta vähintään pari kertaa yössä ja yleensä jään heräilyjen jälkeen valvomaan, koska en saa enää unta. Aamuisin herääminen on vaikeaa, kun ulkona on vielä pilkkopimeää. Kirkasvalolamppu onkin seuraavana ostoslistalla, jospa se helpottaisi ainakin aamuheräämisiä. Ensilumi satoi tiistaina valaisemaan maisemaa, mutta häipyi tänään vesisateiden mukana. Sekös tällaista talvi-ihmistä harmittaa! Talvea odotellessa :)

Rentouttavaa viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kommentoit ♥