Sata lasissa

Jos elämänasenteeni pitäisi kuvata kahdella sanalla, ne olisivat otsikon sanat. Tosin omalla kohdallani sata lasissa meneminen ei tarkoita hurjaa menoa vaan ennemmin sitä, että haluaisin omistautua kaikelle sataprosenttisesti. Mikä tietenkään ei ole mahdollista.

Olen melkoisen kunnianhimoinen yksilö. En ajatellut olevani sellainen, mutta vähitellen on pitänyt uskaltaa katsoa peiliin ja todeta, millainen tapaus siellä onkaan. Haluaisin olla parempi äiti ja vaimo, perheelle omistautunut, lämmin, rakastava ja kärsivällinen. Olisi kivaa olla sisustuksesta ja lasten vaatetuksesta kiinnostunut trenditietoinen esteetikko. Esteetikko kyllä olen, trenditietoinen en yhtään.

Haluan menestyä opinnoissani. En sen vuoksi, että pitäisi todistella jotain toisille tai itselleen, vaan siksi, että tulen tarvitsemaan opiskelemiani asioita tulevaisuudessa. Tosin yhden tutkinnon opiskelleena tiedän sen surullisen tosiasian, ettei kaikkea oppimaansa voi millään muistaa. Koska aikani ja energiani ei myöskään riitä kaiken (tai minkään) täydelliseen oppimiseen, on pakko priorisoida. Anatomia taitaa tällä hetkellä olla aiheista se, johon panostan eniten.

Haluaisin osata monia eri taitoja. Olen musikaalinen ja taiteellinenkin, mutta olisi kivaa olla oikeasti hyvä, siis todella hyvä. Olisi huippua osata puhua sujuvasti vieraita kieliä ja laittaa mahtavia gourmet-aterioita ja tehdä kaikkia upeita DIY-projekteja. Kaikenlaisessa näpertelyssäkin halua(isi)n edistyä jatkuvasti, koska ikäväähän se on, jos taidoissa ei näy minkäänlaista parannusta ajan myötä.

Ja nyt tämä blogini. Tätäkin haluaisin tehdä ihan täysillä, mutta kun aika on rajallista ja tärkeämpääkin puuhaa on. Yritän pitää huolta siitä, että tekstini olisivat hyvää suomen kieltä ja kohtuullisen kiinnostaviakin. En tiedä, huomaatteko, mutta aina välillä jokin pieni yksityiskohta blogissani muuttuu. Uusin kiinnostuksen kohteeni onkin koodaus, jota opettelen aina hetken silloin toisen tällöin... Vielä joskus tämä blogikin näyttää juuri sellaiselta kuin haluan! Siihen asti opettelen sietämään epätäydellisyyttä :D

Olen välillä miettinyt, mistä ihmeestä tämä kunnianhimoni kumpuaa. Olen todennut, että se liittyy eteenpäin pyrkivään luonteeseeni, haluun kehittyä jatkuvasti joka suhteessa. Joku sisäinen voima minussa ajaa minua aina vain eteenpäin, en osaa sitä paremmin selittää. Ei ole aina helppoa, kun jonkun asian suhteen tekisi mieli jo luovuttaa, mutta silkkaa jääräpäisyyttään sitä jatkaa vielä vähän.

Pistän itseni todella lujille toisinaan - ja välillä kärsin siitä myös -, mutta tuskinpa ilman sitä piirrettä olisin lääkikseenkään päätynyt. Koska minussa kerran sellaista paloa on, turha kai sitä on jättää hyödyntämättä! Itselläni haasteena on se, että itseni haastaminen lipsahtaa turhan helposti perfektionismin puolelle. Ehkä vielä joskus löydän tämänkin asian suhteen tasapainon!