Kaksin kotona

Anatomian tentti tosiaan oli ja meni. Kuten yleensäkin, etukäteisjännitys oli paljon pahempi kuin koetilanteessa. Tein joitakin todella typeriä virheitä, mutta muuten tentin jälkeen oli ihan hyvä fiilis. Eiköhän se läpi mene! Heti seuraavana päivänä tosiaan oli jo ensimmäinen elinanatomian luento, joten eipä tässä paljoa ehtinyt huilata. Opiskelukavereiden kesken vietimme yhdessä anatomian tentin jälkeisen illan pelaillen, saunoen ja syöden hyvin. Aika äkkiä tentti siinä unohtui, joten pitänee ottaa tavaksi :)

Kuopuksen kanssa vietämme pitkästä aikaa viikonloppua kaksistaan, kun mies lähti isompien kanssa mummolareissulle. Kuopusparka jää usein menevämpien isosisarusten jalkoihin, joten hänellekin tekee hyvää välillä saada vanhemman jakamaton huomio. Isommat sisarukset taas saavat mummolareissuista enemmän irti kuin pikkuinen, jonka kohdalla reissaaminen aiheuttaa yleensä lähinnä kiukkua ja uniongelmia. Kuopuksen kanssa kotona ollessa huomaan kyllä selkeästi eron siihen aikaan, kun tämä oli (paikallaan pysyvä) rauhallinen vauva. Vaikka isommat eivät olekaan kotosalla levittelemässä lelujaan, tavaroita löytyy mitä mielikuvituksellisimmista paikoista. Parin päivän aikana työpöytäni laatikot ja kaapit on tyhjennetty pienen apulaisen toimesta useaan otteeseen ja heti, kun silmä välttää, pienet sormet ovat kaivamassa kukkamultia.

Itse ajattelin käyttää "vapaa-ajan" (miten helpolta yhden lapsen kanssa tuntuukaan nyt!) hyödyksi, joten eilen vietimme opiskelukaverini kanssa (ensimmäistä muttei toivottavasti viimeistä) SORATO-aiheista opiskelupäivää. Tämä kurssi on jäänyt kohdallani valitettavan vähälle opiskelulle, mutta nyt siihen on tultava muutos, kun tenttikin häämöttää tämän kuun lopussa. Muutaman tunnin opiskelujen jälkeen meitä alkoi jo sen verran puuduttaa, että piti jättää loput seuraavaan kertaan. Ainakin osa rästiin jääneistä tehtävistä tuli tehtyä, joten tästä on hyvä jatkaa!

Muuten viikonloppu on kulunut rauhallisissa tunnelmissa. Pari tuntia sitten kävimme ulkoilun yhteydessä hautausmaalla viemässä kynttilät muualle haudattujen rakkaiden muistoksi. Oli kaunista, kun pimeässä joka puolella loisti haudoille tuotuja kynttilöitä. Hautausmaalla käynti pysäyttää aina. Näin paljon tämän maailman jättäneitä, niin paljon heitä kaipaavia. Elämän rajallisuus tulee lähelle. Itkettävintä hautausmailla ovat aivan pikkuisten vauvojen haudat, jotka saavat minut joka kerta herkistymään. Noin lyhyt elämä - liian lyhyt, tekisi mieli ajatella. En voi olla miettimättä vanhempia, sisaruksia, kummeja, tätejä, setiä, isovanhempia ja muita sukulaisia ja tuttavia. Yhden ihmisen kuolema jättää jälkensä moniin ja taas moniin ihmisiin. Silti on hyvä toisinaan kohdata se tosiasia, että kaikki me täältä lähdemme. Silloin muistaa taas, miten kiitollinen saa olla elämästä ja kaikista rakkaista - yhtä lailla kanssamme olevista kuin rajan toiselle puolen siirtyneistä. Kiitos, että olitte.