Odotukset vs. "todellisuus"

Nyt, kun opiskeluarki lääkiksessä on jo kunnolla käynnissä, mutta opintojen alkamisesta ei kuitenkaan ole vielä hirveän kauaa,  on hyvä hetki käydä läpi odotuksiani lääkiksen suhteen ja verrata niitä "todellisuuteen". Keskustelin aiheesta kolmen kurssikaverini kanssa, jotta sain mukaan myös muiden näkemyksiä. Mikään koko totuus tämä ei tietenkään ole, vaan ennemmin meidän neljän mietteitä siitä, millaista lääkisarki olisi ja on.

Pääsykokeeseen lukiessa sellainen "teen mitä vain, jotta pääsen lääkikseen"-asenne on varmaan enemmän sääntö kuin poikkeus. Silloin tietää, että haluaa lääkäriksi ja että lääkikseen päästäkseen on läpäistävä pääsykoe. Ainakin meidän neljän kohdalla paukut menivät aika lailla pääsykoelukuihin eikä lääkisarjen pohtimiseen jäänyt liiemmälti aikaa. Meissä jokaisessa myös asui pieni idealisti, joka kuvitteli, ettei koskaan enää valita, jos vain lääkiksen ovet avautuvat. Mielikuvissamme lääkiksen arki näyttäytyi etukäteen hurjan hohdokkaana, vaikka mitään todellisuuspohjaa sellaiselle kuvalle ei olekaan. Tietysti jo sanonta "unelma-ammattiin opiskelu" luo tietynlaista kuvaa siitä, millaista opiskelu olisi: pelkkää unelmaa, tietysti!

Jokaisen meidän kohdalla lääkisarki tulikin melko äkkiä vastaan. Erityisesti anatomian opiskelun aloittaminen oli todellinen luulot pois -kokemus, joka palautti meidät maan pinnalle. Lääkiksessäkin tosiaan pitää opiskella, eikä ihan vähä riitäkään! Kuten varmaan jokaisessa opiskelupaikassa, osa opiskeltavista asioista on äärimmäisen mielenkiintoisia kun taas toisista ei niin jaksa innostua. Totesimme kuitenkin yhdessä, että kun opiskelee toiveammattiinsa, suhtautumisessa opintoihin on pääosin positiivinen vire, vaikka aivan kaikki ei aivan joka hetki tuntuisikaan niin auvoisalta. Myös omaan asenteeseen voi vaikuttaa ja pyrkiä aktiivisesti kiinnostumaan myös niistä ikävämmistä aiheista.

Olemme yhtä mieltä siitä, että tähänastisista opinnoista parasta antia ovat olleet terveyskeskuspäivät sekä tuki- ja liikuntaelimistön anatomian kurssiin liittyvät harkat. On ollut mukavaa päästä jo tässä vaiheessa harjoittelemaan asioita käytännössä, vaikka oikeista potilaskontakteista ei olekaan kysymys. Ikävintä taas on ollut ajanpuute, joka meitä kaikkia vaivasi erityisesti ennen anatomian tenttiä. Kun aika on rajallinen ja opiskeltavaa asiaa todella paljon, syntyy helposti stressiä ja turhautumistakin.

Ehkä suurin eroavaisuus odotusten ja "todellisuuden" välillä on ollut muiden lääkisläisten eli kurssitoverien kohdalla. Ainakin itse oletin, että kaikki muut olisivat joitain superneroja ja itse erottuisin joukosta vain tyhmyyteni ansiosta. On ollut ihanaa huomata, että kurssitoverit ovatkin aivan tavallisia ihmisiä omine heikkouksineen ja vahvuuksineen. On myös mukavaa nähdä, miten monenkirjava joukko meidänkin vuosikurssimme on. Samalla joukkomme monimuotoisuus on muistutus siitä, että (lähes) kuka tahansa voi kovalla työllä saavuttaa unelmansa eikä onneen ole vain yhtä tietä.

Te tällä hetkellä lääkiksestä (tai mistä tahansa opiskelupaikasta) haaveilevat, älkää siis antako mielikuvienne tai odotustenne lannistaa! Pitäkää kiinni unelmistanne ja tehkää lujasti töitä niiden eteen, mutta muistakaa myös pitää itsestänne huolta. Jokainen meistä nykyisistä lääkisläisistä on joskus ollut teidän tilanteessanne ja pyöritellyt päässään mahdollisesti samoja kysymyksiä kuin tekin. Mitään yli-ihmisiä (ainakaan me neljä) emme ole, vaan ennemmin ihmisiä, joilla oli unelma ja tahtoa tehdä siitä totta. Sen ihmeempiä ei teiltäkään vaadita!