Piinaava tulosten odottelu

Suunnilleen puolivälissä ollaan! Pääsykoe oli kolme viikkoa sitten, tuloksiin on suunnilleen kolme viikkoa aikaa. Pakko avata omia kokemuksiani tulosten odottelusta, sekin kun jäi viime vuonna valaisematta :) 

Vuosi sitten näihin aikoihin laitoimme asuntomme myyntiin. Emme todellakaan tienneet, tuleeko muuttoa Kuopioon vai ei, mutta ajattelimme, että tähän saumaan myynti on fiksuinta, kävi miten kävi. Tuloksia odotellessa pohjimmainen tunteeni oli, että minulle käy hyvin, vaikken tiennytkään, mitä se tarkoittaa. Minulla oli kaksi yhtä hyvää ja pelottavaa vaihtoehtoa: se, että pääsen, ja kaikki menee uusiksi kotikaupunkia myöten ja se, etten pääse, joten kaikki säilyy ennallaan. Tiesin jo, miten vietän seuraavan vuoden, elleivät ovet aukea. Minulla oli pelkästään hyviä vaihtoehtoja, mutta silti (tai juuri siksi) tulosten odottelu oli piinaavaa.

Ensimmäisen pääsykokeeni jälkeen olin töissä koko kesän, joten tuloksia en paljoa ehtinyt stressata. Juhannuskin kului töissä muun perheen ollessa mökillä. Samoin vauvan odotus vei ajatuksia tehokkaasti muualle, kun pääsykokeen jälkeen saatoin keskittää ajatuksiani enemmän tulevaan perheenlisäykseen. Pääsykoetuloksillakaan ei siinä kohtaa ollut ihan niin suurta väliä, koska tiesin, etten kuitenkaan olisi aloittanut opintoja samana syksynä. Tietysti toivoin silloinkin ihmettä tapahtuvaksi.

Viime vuonna oli ihan toinen tilanne. Alla oli todellinen, tehokas hakuprosessi ja pelissä paljon. Pääsykokeen jälkeen pidin "oikeaa" äitiyslomaa eli sellaista, jota koko vuosi olisi ollut ilman pääsykoeprosessia. Ihanaa kiireetöntä olemista, lasten kanssa puuhastelua, ulkoilua, kodin laittoa ja niin edelleen. Tietysti siinä kotiympyröissä pyöriessä oli ihan eri tavalla aikaa miettiä ja pyöritellä ja pohdiskella, mitenhän se pääsykoe sitten menikään ja mahtavatko rahkeet riittää sisäänpääsyyn.

Älkää siis kuvitelko, että olisin joka hetki odotellut tuloksia tyynen rauhallisena tyyliin "käy miten käy". Joka toinen päivä olin varma, etten pääse, joka toinen päivä nousi pieni toivonkipinä. Silti tuntui aivan utopistiselta ajatella, että saisin kertoa ihmisille (jotka eivät tienneet koko haustani), että minusta tulee lääkäri. Koko lääkis Kuopioon muuttoineen tuntui aivan käsittämättömältä skenaariolta. Mutta täytyy sanoa, että "toimettomuus" (hahah, todella kuvaava termi kotiäitiydelle...) oli yksi niistä tekijöistä, jotka tekivät tulosteni odottelusta piinaavaa. Paljon sujuvammin kului kesä, kun oli töissä ja joutui väkisinkin miettimään jotain muuta kuin tulevia pisterajoja ja "voi että, kun se ja tuo tehtävä meni ihan nollille". 

Tulosten odottelussa tulee vastaan vanha tuttumme epävarmuus: se on pahinta, kun ei tiedä, miten käy. Tai ainakin itselleni oli. Jossain vaiheessa sitä toivoo, että tulisi nyt edes se hylsy, kun ei tätä odottamista kestä! Siksipä lähetän jokaiselle tuloksia jännittävälle sammiollisen rentoutta ja mielenrauhaa. Ja varsinkin sinä, joka olet varma, ettet pääse: sinuna en olisi yhtään niin varma. Elämä voi yllättää, mutta tässä vaiheessa pääsykokeen lopputulos ei ole enää sinusta kiinni. Sinä olet tehnyt voitavasi, ja lopputulos riippuu nyt muista.

Olen muuten paljon miettinyt sitä, miten suurena epäonnistumisena ihmiset pitävät esim. sitä, ettei opiskelupaikka avaudu. Minä kaipaisin suomalaiseen kulttuuriin sitä, että voisi hyvillä mielin sanoa tehneensä parhaansa, vaikka se ei johtaisikaan loistaviin arvosanoihin tai haluttuun opiskelupaikkaan. Tuntuu, että on paljon yleisempää ruoskia itseään "huonosta" suorituksesta ja olla epätoivon partaalla kuin todeta, että tein parhaani niissä olosuhteissa ja katsotaan, kuinka käy. On helpompaa olla pessimisti ja rypeä tehdyissä virheissä kuin ajatella positiivisesti. Positiivisessa ajattelussa on hirveä riski: ajatteles, jos en pääsekään, vaikka olen kaikille kertonut, että jäi hyvä fiilis ja tein parhaani.

En tiedä, tunnistatteko itsessänne edellä mainittuja piirteitä, mutta kyllä minulla ainakin on (ollut) taipumusta vähätellä suoriutumistani, keskittyä epäonnistumisiin ja väittää, että huonosti meni, vaikka olisin osannut paljonkin. Negatiivisuus ei kuitenkaan tuo elämääni lisäarvoa, joten pienin askelin olen pyrkinyt muuttamaan suhtautumistani. Omassa tulosten odottelussa keskityin toivomaan parasta, vaikka ajatukset seilasivat ylhäältä alas ja takaisin. Ihmeellisesti se epäonnistumisen ja häpeän pelko on läsnä tässäkin. Mutta tästä aiheesta kenties joskus lisää!

Joka tapauksessa mahdollisimman iloista ja rentoa kesän jatkoa jokaiselle :) Nauttikaa siitä, kun ei tarvitse hetkeen opiskella! Minä ainakin nautin, vaikka töissä tuleekin uutta asiaa joka päivä. Tulosten jännääjät: mikä fiilis?!