Itsensä ylittämisiä

Iv-luvallinen sairaanhoitaja tässä hei! Vaikka olenkin valmistunut jo vuosikausia sitten, sairaanhoitajan kouluttautuminen ei siihen lopu. Valmiidenkin sairaanhoitajien pitää suorittaa erillinen lääkehoidon verkkokoulutus ja päivittää osaamistaan säännöllisesti. Koulutus sisältää paaaljon luentoja ja asiaa sekä monta tenttiä. Lisäksi kuuluu antaa tietty määrä näyttöjä sekä lopuksi selvitä lääkärin pitämästä suullisesta tentistä. Kaiken tämän olen saanut nyt suoritettua, huh ja puh. Käytännössä siis vasta nyt saan alkaa itsenäisesti toteuttaa lääke- ja nestehoitoa.

Stressasin "yllättäen" kaikista eniten tuota lääkärin suullista tenttiä. Oikeastihan tilanne oli aika rento, mutta mihinpä jännittäjä luonteestaan pääsisi. Kysymyksiä tuli kyllä laidasta laitaan, osa oli kinkkisiä ja osa helpompia. Kiitin mielessäni hyvää perehdytystä, koska en todellakaan olisi lonkalta osannut vastata lähellekään kaikkiin kysymyksiin. Selvisin kuitenkin ihan ok ja sain kaikkiin vastattua jotain. Välillä jopa harmitti, kun en edes ehtinyt sanoa kaikkea, mitä aiheesta tiesin :D Tärkeintä oli kuitenkin, että sain luvat kuntoon.

Tuli niin superfiilis, kun etukäteisajatuksista huolimatta pärjäsin tilanteessa noinkin hyvin. Näyttöjen antaminen on sitten toinen juttu, josta revin stressiä ihan viimeiseen asti. Minulla on ikävä ominaisuus hermoilla niin kovasti sitä, kun toinen katsoo tekemisiäni, että alisuoriudun surkeasti. Paljon rauhallisemmin ja varmemmin toimin yksin ollessani. Siksi onkin aika mahdotonta yrittää vakuuttaa, että "kyllä mä oikeesti osaan", kun siinä näyttötilanteessa kaikki menee pieleen. Lisähaastetta toi tietenkin se, etten ole ko. toimenpiteitä tehnyt taas pariin vuoteen. Ilokseni olen kuitenkin saanut todeta, että opitut asiat palautuvat kyllä nopeasti mieleen, vaikkei niitä hetkeen olisi  tarvinnutkaan.

Toisena itseni ylittämisenä pidän sitä, kun ensimmäistä kertaa uskaltauduin treenaamaan Puijon portaille. Olen kerran tai pari kävellyt ne ylös ja ajatellut samalla, ettei kuntoni ikinä riitä mihinkään kunnolliseen porrastreeniin. Kesän alussa kuitenkin ilmoittauduin tunnin mittaiseen porras- ja mäkitreeniin ja menin myös (vain, koska unohdin perua ajoissa...). Oli kesän ensimmäisiä lämpimiä päiviä, ja treeni tuntui tosi rankalta. Olin ihan satavarma, etten kävele sen treenin jälkeen viikkoon, mutta arvatkaa, miten kävi. En ollut pahasti kipeä seuraavana päivänä enkä sitä seuraavana enkä sen jälkeenkään. Näköjään kunto on kuitenkin pysynyt kohtuu hyvällä tasolla, vaikken ole säännöllisesti treenannut moneen viikkoon. Ihanaa saada välillä tällaisia positiivisia yllätyksiä myös liikunnan osalta :)

Tietenkin arkiaktiivisuuteni on nyt kesällä aivan eri tasolla kuin opiskellessa. Työpäivästä suuri osa kuluu jalkojen päällä ja lisämausteena työhön ovat erilaiset avustamistilanteet. Ergonomiaa ei auta unohtaa noissa hommissa!

Viikonloppu vierähti kesästä nauttiessa. Mikäpä siinä ollessa, kun on aurinkoa ja lämmin! Tällä viikolla ovatkin luvassa ekat yövuoroni, jaiks. Aina vaan tuntuu vaikealta palata vapailta töihin, mutta kun pääsee työvaatteissa osastolle, kaikki on ihan fine.


Voimia uuteen viikkoon kaikille :)