Juhannus yksin

Kolmas töiden vuoksi yksin viettämäni juhannus on nyt takana. Niistä kolmesta kerrasta tämä on ollut paras. Totta kai olisin mieluummin viettänyt juhannusta oman perheeni ja lähisuvun kanssa, mutta minkäpä olosuhteille mahtaa. Mies arpoi aikansa, jaksaako lähteä koko katraan kanssa pitkän matkan päähän, mutta niin vain vei mökkijuhannus voiton. Enkä ihmettele yhtään!

Kun mies pakkasi tavarat ja lapset autoon juhannusaattoaamuna ja kolautti oven kiinni perässään, arvatkaa, mitä minä tein. Aloin siivota, totta kai! Pitäähän se nyt saada siisti koti juhannukseksi ja niin päin pois. Eipä kulunut kuin muutama hetki ja alkoi ottaa päähän. Päätin, että supersiistiä kotia tärkeämpi on hyvä mieli, joten juhannuksen suursiivous jäi tällä kertaa tekemättä. Siirsin sentään kauniin keltaiset kukat lastenhuonetta piristämään.

Ilta vierähti töissä. Kotimatkalla pysähdyin poimimaan kukkia niin kuin kunnon juhannusneidon kuuluu. Enää en poiminut seitsemää kukkaa yöksi tyynyn alle niin kuin aikoinaan. Siinä sivussa pyörä kaatui ja lukko jäi polulle, minkä tietysti huomasin vasta siinä vaiheessa, kun pyörä olisi kotipihassa pitänyt saada lukkoon. Sain iltakävelyn kaupan päälle, kun lähdin kukkien kanssa lukkoa etsimään. Löytyi sentään.

Yö jäi lyhyeksi, kun pitihän se nyt vähän valvoa juhannusaattona. Oli niin kaunis ilta ja auringonlasku! Muutama hetki kului taiteellisempien otosten parissa, josta esimerkki alla. Mm. näistä syistä en todellakaan ollut Juhannuspäivän aamuna skarpeimmillani. Olin tyytyväisenä lähdössä osastolle vaatteidenvaihdon jälkeen, kunnes tajusin vilkaista alas. Työpaidan ja -kenkien välillä eivät suinkaan olleet työhousut, vaan omani. Onneksi en ehtinyt osastolle asti, olisin varmaan herättänyt hilpeyttä!

Eilen vietin rankan työpäivän jälkeen ihanan rauhallista koti-iltaa. Söin hyvin, lueskelin ja otin rennosti. Hiljaistahan täällä asunnossa on, vähän liiankin hiljaista. Naapureiden äänet kuuluvat todella paljon selvemmin, kun kotimme perusmelu uupuu. Kyllä sitä parin päivän hiljaisuuden jälkeen alkaa jo kaivata niitä pienten jalkojen tassutuksia ja "äitiii"-huutoja, loputtomista juttutulvista (nukkumaanmenoajan jälkeen: "Äiti, minulla olisi vielä yksi asia...") puhumattakaan.

On aiheellista aika ajoin todeta, että tulee edelleen juttuun itsensä kanssa ja pärjää yksinkin. Perhearjessa tuntuu toisinaan, että on hukannut itsensä ja alkanut elää muiden kautta. Siksi välillä tulee tarve palauttaa mieleen, kuka minä olenkaan. Juuri siihen tämä juhannus yksin oli tosi hyvä. Silti toivon, että ensi juhannuksen saan viettää perheeni kanssa. Viidessä vuodessa kolme yksin vietettyä juhannusta on minulle vähän liikaa. Onneksi juhannuksen täytteenä on sentään olleet työt, joiden jälkeen ei jää liikaa energiaa... Jospas tänä iltana saisin raahattua luuni lenkille, kun on sentään vapaat edessä!

Leppoisaa sunnuntaita ja tsemppiä alkavaan viikkoon! Aika jännää nähdä, milloin tuloksia alkaa tipahdella. Peukut ovat edelleen pystyssä ihan jokaiselle opiskelupaikkaa hakeneelle ja tuloksia jännäävälle :)