Toiseen työviikkoon tutisevin jaloin

Hyvää sunnuntaita sekä myöhäiset onnittelut uusille ylioppilaille ja valmistuneille ♥ Sain ekan kesätyöviikon sairaanhoitajana päätökseen perjantaina, kuten jo Facebookin puolella mainostin. Olin positiivisesti yllättynyt, miten hyvin perehdytys oli järjestetty. Aiemmissa kesätyöpaikoissa olen tainnut saada perehdytystä korkeintaan pari päivää, en missään tapauksessa kokonaista viikkoa. Nyt oli mukava, kun oli kunnolla aikaa käydä perehdyttäjän kanssa läpi työhön liittyviä asioita.

Työviikon aikana opin paljon sairaalan ja osaston käytännöistä, työnjaosta ja työtehtävistä. Osaan tätä nykyä jopa kulkea paikasta toiseen ilman suurempia virheaskeleita. Olin yllättynyt siitä, ettei alkukauhistus ja -väsymys kestänytkään paria päivää pidempään, vaikken todellakaan ole vielä rutinoitunut tehtäviini. Loppuviikosta kykenin kuitenkin jo paremmin sisäistämään, mitä kaikkea työhön kuuluukaan. Tässä vaiheessa omat rutiinit ovat pahasti hakusessa, mutta elän toivossa, että työn suunnittelu ja rytmittäminen hioutuvat ajan kanssa sujuvammiksi.

Vasta ekana päivänä kentällä tajusin, miten paljon olen kaivannut töihin. Nautin niin paljon potilastyöstä ettei tosikaan (vaikka epävarmuus näin alkuun himmentääkin intoani). On mahtavaa saada kokemus siitä, että on oikealla alalla, vaikka työnkuva tulevassa ammatissani lääkärinä poikkeaakin varsin paljon hoitajan työstä. On niissä toki paljon yhteistäkin: samoja potilaitahan tässä hoidetaan! Onpa tämän ensimmäisen työviikon aikanakin jo tullut vastaan lääkäreitä, joista aion ottaa oppia tulevaisuutta varten.

Olen siis tähän asti tykännyt kesätyöstäni. Paikka on haastava verrattuna aiempaan työpaikkaani, joten olen töistä yhtä aikaa innoissani ja kauhuissani. Sairaala on oma maailmansa, ja olen iloinen siitä, että edes hetken saan olla osa sitä. Varsinkin nyt, kun tietää olevansa töissä vain lyhyen pätkän, osaa nauttia työstä paremmin. Vakiduunissa kun väistämättä tulee vastaan ikäviäkin asioita, joiden kanssa on vain opittava elämään. Kesätyöläisen rooli on tältä osin mukavampi, vaikken voikaan sanoa nauttivani tästä oppijan roolista. Viimeksi töissä ollessani olin yksi "vanhoista" työntekijöistä, joilta kesätyöläiset ja keikkalaiset varmistelivat ja pyysivät apua. Nyt olen jälleen uusi ja tietämätön. Totta kai vanhat tiedot ovat siellä pohjalla, mutta kieltämättä uutta asiaa on tullut ja paljon. Haluaisin tietää ja osata jo tässä vaiheessa niin paljon - ja samalla ymmärrän tuskastuttavan selvästi, ettei se ole mahdollista.

Oman oppimiskyvyn rajallisuus totisesti turhauttaa, vaikka tiedänkin oppivani uutta joka hetki. Kun vain malttaisin antaa itselleni rauhan omaksua asioita sitä tahtia kuin pystyn enkä vaatisi itseltäni liikoja. Vielä pahemmalta tuntuisi, jos paine supernopeaan oppimiseen tulisi ulkopuolelta. Onneksi sellaista ei ole tähän mennessä ilmennyt. Joka tapauksessa silloin kun tuntee olonsa tyhmäksi, pitänee vain muistella, miten itse suhtauduin uusiin työntekijöihin. En minä pitänyt heitä tyhminä tai tietämättöminä, vaan ajattelin, että jokaisella menee aikaa tottua uusiin työtehtäviin. Siinäpä se kysymys onkin, miksi muihin on niin paljon helpompi suhtautua ymmärtäväisesti, mutta itseään kohtaan on aivan liian vaativa.

Huomenna onkin aika astua remmiin ihan itsekseni, omana itsenäni, niillä tiedoilla ja taidoilla, jotka olen tähän mennessä saanut. Wish me luck! Jalkoja kieltämättä tutisuttaa, vaikka vielä kieltäydynkin ajattelemasta huomista. Olen sen verran kova stressaamaan etukäteen, että ellen pistä stressille stoppia, en ehtisi stressiltäni muuta tekemäänkään... Syvällä sisimmässä tiedän kyllä, että pärjään ihan hyvin, mutta aina se pieni ääni päässä kysyy, riittääkö se.

Tällaisia fiiliksiä ekan työviikon jälkeen! Yksi viikko takana, enkä edes tiedä, kuinka monta edessä :D No, ainakaan tähän mennessä ei ole työssäkäynti harmittanut, kun on ollut sadepäivää toisensa perästä... On sitä aurinkoakin todistettavasti näkynyt, koska postauksen kuvat on räpsäisty kännykällä erään iltavuoron jälkeen kotimatkalla. En ollut tiennytkään, että lähempänä kymmentä on vielä noinkin valoisaa!