Eilisiltana kotiuduimme pääsiäislomalta, jonka aikana paitsi vietimme miehen kanssa parin yön vapaan, tapasimme omia ja miehen sisaruksia sekä miehen vanhemmat. Epätavanomaisesti olemme viettäneet viimeiset neljä viikonloppua joko matkalla jossain tai yövieraita majoittaen. Ja sen kyllä huomaa väsymyksen määrästä. Olivatpa vieraat tai kyläpaikat kuinka rakkaita tahansa, parasta on, kun lopulta olemme taas kotona aivan omalla porukalla.
 |
Älkää käsittäkö väärin. Minä pidän ihmisistä, oikeasti. Olen kiinnostunut ihmisistä, minulle tullaan usein juttelemaan ihan niitä näitä ja työssäni koen olevani parhaimmillani juuri vuorovaikutustilanteissa. Monet kohtaamiset työssä ja vapaalla ovat painuneet pysyvästi muistiini, ja huonoina hetkinä saan niistä voimaa. Mutta ehkä juuri siksi, kun haluan olla "täysillä" ihmisten kanssa, se vie voimat.
Niin paljon kuin ihmisiä, heidän tarinoitaan ja kohtaamisiaan rakastankin, välillä minun on aivan pakko saada olla yksin. Lataudun koneen äärellä blogia kirjoitellessani, ajatuksia purkaessani, lukiessani... Myös auto- tai junamatkat hyödynnän usein omassa kuplassani. Yhteistä latautumiskeinoilleni on se, ettei sillä hetkellä tarvitse olla vuorovaikutuksessa kenenkään kanssa, vaikkakin usein kainalossani tai sylissä pötköttää joku lapsista.
 |
Olen tuhlannut elämästäni aivan liian monta vuotta yrittämällä olla jotain muuta kuin olen. Olen antanut muiden ihmisten mielipiteiden vaikuttaa liikaa, patistanut itseäni muuttumaan vielä sosiaalisemmaksi ja välillä jopa miettinyt, mikä minussa on vikana. Elämä on helpottunut, kun on suostunut myöntämään, että tällainen olen ja sillä hyvä. Omien piirteiden hyväksyminen on paradoksaalisesti lisännyt "sietokykyäni", kun osaa paremmin ottaa huomioon omat rajoitteensa. Olen myös todennut, että vuorovaikutukseni on (ainakin omasta mielestäni :D) laadukkaampaa, kun muistan välillä pitää hetken itselläni.
Nyt toista ja viimeistä vuotta preklinikassa opiskellessani olen nauttinut yksinolosta ja omatoimisesta opiskelusta. Ensi vuonna tilanne on klinikan myötä varmasti toisenlainen, joten olen ottanut ilon irti vapaudesta luoda itse omat aikataulunsa. Totta kai välillä pitää patistaa itsensä ihmisten ilmoille, koska liika yksinolokaan ei tee hyvää - melkoista tasapainoilua tämäkin!
 |
Tämä päivä varattiin lasten kanssa matkasta toipumiselle, mikä osoittautui oikein hyväksi päätökseksi. Huomenna todennäköisesti jatkan jo rästihommiani, vaikka loma periaatteessa jatkuukin. Niin, ja jospas ne syväritkin alkaisivat tällä viikolla edetä edes johonkin suuntaan...
Ihanaa loppuviikkoa! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva kun kommentoit ♥