19.1.2017

Erilaisia polkuja 2/4

Postaussarjan toisena haastateltuna esiintyy kurssikaverini, jonka aktiivisuutta, reippautta ja periksiantamattomuutta ihailen suunnattomasti! Postaussarjan pohjustus ja ensimmäinen osa löytyy täältä, osa 3 ja osa 4 myös linkkien takaa.




Milloin hait ensimmäistä kertaa lääkikseen ja montako kertaa hait?
Hain ensimmäistä kertaa vuonna 2014 ja pääsin sisään kolmannella hakukerralla.

Miten valmistauduit pääsykokeeseen?
Välivuosina olin syksyt töissä ja keväät luin pääsykokeeseen. Valmistauduin kokeeseen viettämällä koko kevään lukuhommissa, paljoa muuta ei ehtinyt. Toisaalta pienet ennalta tiedetyt viikonloppureissut katkaisivat mukavasti luku-urakkaa, mutta mitään spontaaneja reissuja ei tullut tehtyä koko keväänä.

Luin päivässä aina sen verran kuin jaksoin. Alussa keskittyminen riitti 4-5 tuntiin päivässä, mutta hiljalleen homma rutinoitui, ja lopussa jaksoin painaa 10 tuntia lähes päivittäin. Kokeeseen "luin" MAFY:n tabletilla, lukiokirjoja en lukenut ollenkaan. Muutenkaan minulla ei ollut mitään lukusuunnitelmaa tai muuta, paahdoin vain sillä tabletilla päivät pitkät :D

Millaisen joululoman vietit?
Molempina välivuosina joululomat menivät lomaillessa tai töissä, koska lukeminen alkoi vasta vuodenvaihteen jälkeen. Ekana vuonna aloitin helmikuun lopussa, tokana tammikuun puolessavälissä.

Mikä on tärkein neuvosi pääsykokeisiin valmistautuville?
Ei pidä ottaa stressiä siitä kokeesta tai asettaa hirveästi mitään lukutavoitteita. Tekee vaan tehokkaasti koko ajan hommaa eteenpäin ja sen rutiinin kautta ne asiat tulee automaattisesti tutuiksi! Ja tuo tabletti vaan oli niin super!!!




Kuten jo näistä kahdesta erilaisesta polusta voi päätellä, eri ihmisillä on hyvin erilaiset lähestymistavat pääsykokeeseen ja siihen valmistautumiseen. Niin saa ja pitääkin olla, joten älkää olko huolissanne, jos tuntuu, että teidän tyylinne on aivan erilainen kuin "kaikilla muilla". Parhaaseen tulokseen pääsee, kun löytää sen oman tyylinsä ja juttunsa ja oppii hyödyntämään omia vahvuuksiaan.

Postaussarjan kaksi viimeistä osaa näkevät päivänvalon piakkoin :) Siihen asti tsemppiä lukemisiin ja opiskeluun kaikille!

4 kommenttia:

  1. Pakko kommata tähän, itsellä toinen hakukerta päällä ja hankin nyt myös tuon tabletin. Kiva kuulla että sen "opeilla" on tullut hyviä tuloksia! Itse oon tykännyt siitä kamalasti kun siinä ei tarvitse huolehtia tuleeko kaikki luettua. Huomaan myös että siihen tulee tartuttua paljon helpommin kuin esim. tehtävävihkoihin viime keväänä. Saan kauheasti kiksejä kun siinä näkee sen kehittymiskäyrän ja jotenki itse miellän sen vähän niinkuin pelinä jossa edetään tasolta tasolle :D Huomaan myös että itselle tuo tehtävien tahkoaminen sopii, tuntuu että asiat jää suht hyvin mieleen. Oli erityisen kiva lukea että jollakulla sisään päässeellä on ollu sama "strategia", itse myös olen räplännyt vaan tuota tablettia :) Ja kiitos tästä postaussarjasta, tosi mielenkiintoista luettavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista :) Itsekin mietin viime keväänä tuon tabletin hankkimista, mutta ajattelin lopulta, että luultavasti onnistun ihan "manuaalisestikin" tuossa etenemisen seurannassa - kuten sitten kävikin! Tietenkin siinä on paljon enemmän työtä, kun hankkii itse kaiken materiaalin ja aikatauluttaa opiskelun :) Tabletin (ja valmennuskurssien muutenkin) etuna on juuri tuo, ettei tarvitse kantaa kokonaisuudesta huolta - kunhan tahkoaa tehtäviä eteenpäin!

      Kiva, kun olet löytänyt oman juttusi ja etenkin, että tästä postaussarjasta on ollut iloa! Heh, tuo pelinä ajattelu on niin tuttua, ja motivoivaa :D On ollut itsestänikin hauskaa lukea muiden valmistautumistyyleistä jne. vaikka hakuprosessi onkin jo jäänyt taakse.

      Kovasti tsemppiä tabletin kanssa ;) Kevään kun jaksat vielä ahertaa niin toivottavasti työsi palkitaan!

      Poista
  2. Hei olipa kiva huomata, että olit lähtenyt toteuttamaan toivomaani postausta! Kiitos näistä tarinoista! Näitä on kiva lukea ihan näin lyhkäisinäkin juttuina. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kommentoit :) Olenkin miettinyt, ovatko nämä postaukset tavoittaneet sinua, joka tätä alunperin toivoit! Ole hyvä vain ja kiitos ideastasi :)

      Poista

Kiva kun kommentoit ♥