2.1.2017

Tavoitteet 2017

Ennen kuin siirryn uuden vuoden tavoitteisiin, tässä vielä pikainen yhteenveto viime vuodesta.

Vuosi 2016 oli onnistunut vuosi. Saavutin sen, mitä halusinkin: pääsin opiskelemaan ja saimme elämänmuutoksen alkuun. Aloitin myös määrätietoisen matkan kohti ihmistä, jollainen haluan olla. Opettelin tuntemaan itseäni vielä paremmin. Opin tietämään, mistä pidän ja mitä tarvitsen. Löysin itsestäni puolia, joiden olemassaolosta en aiemmin tiennyt. Jouduin katsomaan peiliin ja toteamaan, missä on mennyt pieleen. Jotkut elämääni uudestaan ilmestyneet asiat taas saivat muistamaan, missä olen hyvä ja miltä seesteinen olo tuntuu.




Vuoden 2017 alussa olen paljon paremmin voiva ihminen kuin vuosi sitten.

Tänä vuonna aion:

  • löytää uudenlaisia näkökulmia
  • tehdä opinnoissa parhaani
  • mahdollisesti aloittaa syvärit
  • pysyä aikatauluissa
  • opetella uudestaan ajamaan autoa
  • kokeilla ennakkoluulottomammin uusia asioita
  • siihen liittyen treenata epäonnistumistensietokykyäni
  • sisustaa kotia
  • tehdä enemmän asioita, joista nautin
  • tehdä vähemmän (ei-pakollisia) asioita, joista en pidä
  • löytää onnea pienistäkin hetkistä
  • voida paremmin
  • olla vieläkin enemmän minä, mitä se sitten tarkoittaakaan

 Mielenkiinnolla odotan, kuinka tavoitteideni käy! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kommentoit ♥