10.2.2017

100 päivää pääsykokeeseen!

Jos nyt ihan tarkkaan laskee, niin lääkiksen pääsykokeeseen päiviä on alle sata. Mutta älkää toki panikoiko, sillä aikaa on vielä reippaasti. Tästäpä voitte lukea minun vuoden takaisia fiiliksiäni:





13.2.2016

HELMIKUU: INTOA, EDISTYSTÄ JA PIENTÄ PANIIKKIA 

Kamalan nopeasti tammikuu hurahti ohi ja äkkiä pääsykokeeseen onkin enää reilu kolme kuukautta aikaa. Lukemisessa olen nyt siirtynyt uudelle tasolle (lue: paniikki alkaa nousta, kun lukupäiviä on enää alle sata ja oppimista vielä niiiiin paljon).  Tällä hetkellä paahdan Valmennuskeskuksen kurssimateriaaleja ja ABI- ja Yo-kirjoja. Lisäksi luen anatomiaa ja fysiologiaa laajemmin –ja mielestäni samalla helpommin- käsittelevästä teoksesta. Jännä, miten asioiden yksinkertaistaminen saa ne vain tuntumaan entistä monimutkaisemmilta, viitaten siis lukiokirjojen sisältöön etenkin ihmisbiologian osalta. 

Alan olla jotenkin toivoton lukemisen suhteen. Edistystä tapahtuu jatkuvasti, huomaan sen, mutta tuntuu, ettei aika riitä millään. Arjen pyöritys vie leijonanosan ajastani ja vaikka puolisoni lupaa pitää muksut poissa tieltä ja antaa tilaa opiskelulle, toteutus hieman ontuu ;) En myöskään muista, milloin viimeksi olen nukkunut kokonaisen yön. Väsymys tekee kirjoihin tarttumisesta ja etenkin asioiden omaksumisesta todella tahmeaa. No, kaikkihan tietävät unen merkityksen oppimiselle :)

Puitteet opiskelulleni ovat siis melko haastavat. Tilanteessani kääntöpuolena on kuitenkin mieletön into ja motivaatio. Jos minulla olisi rajattomasti aikaa lukemiseen, tuskin olisin siitä lähellekään näin innoissani :D Tässäkin tilanteessa yritän ajatella positiivisesti. Puitteet ovat mitä ovat, mutta mihin asti yllän, riippuu täysin itsestäni. Ajattelen tätä urakkaa niin, että kaikki mitä luen ja opin, on plussaa. Helposti tulee ajateltua negatiivisemmin, eli niitä asioita, jotka vielä puuttuvat tavoitteesta. Ja niitähän riittää, ainakin omalla kohdallani. Parempi siis keskittyä positiivisiin puoliin!

Tärkeintä itselleni tässä lukuprosessissa on pyrkiä säilyttämään mielenrauha. Stressaaminen ei auta minua ollenkaan, vaan vie vain resursseja tärkeämmiltä asioilta. Pieni stressi on toki hyvästä, mutta tarkoitan nyt sellaista minua helposti uhkaavaa, lamauttavaa en-pysty-tähän-ei-tässä-ole-mitään-järkeä –stressiä. Sitä pyrin välttämään viimeiseen asti. Olisi kyllä mahtavaa olla pääsykokeessa tänä vuonna yhtä rennoin mielin kuin viimeksi – silloin ei todellakaan stressannut! Tänä vuonna on niin paljon enemmän pelissä, pidempi valmistautuminen, todellinen halu päästä jne., joten hylkäävä tulos tuntuu tällä kertaa varmasti paljon pahemmalta.

Siispä kaikista esteistä (hidasteista!!!) huolimatta teen mahdollisimman paljon sen eteen, että saisin kesä-heinäkuussa postilaatikkooni paksun kirjeen sen ohuen kuoren sijasta :)

Lukuiloa!




Luin tuon tekstin ensimmäistä kertaa aikoihin, ja tuli vain sellainen fiilis, että wau. Olenko tuo minä? Mutta totta joka sana. Tuollaista elämäni oli vuosi sitten. En nukkunut kokonaisia öitä ja päivisin minulla oli hoidettavanani 2-kuinen vauva ja kaksi isompaa lasta. Vaikka isommat viettivätkin pari päivää viikosta päiväkodissa, tuntui, ettei aika riitä opiskeluun millään. Tuntui, ettei pää pysy kasassa muutenkaan, saati, että voisin oppia jotakin. Ja kaikesta tästä huolimatta, vitsit mikä asenne! Tuosta tekstistä huokuu se, että olin päättänyt onnistua.

Tämä postaus olkoon tsemppinä juuri sinulle, joka tuskailet epävarmuuden, toivottomuuden, opiskeluahdistuksen ja epäonnistumisen pelon kanssa. Sinulle, jolla on haastavat olosuhteet, liian vähän aikaa ja liian paljon opittavaa. Sinäkin voit onnistua.

Nimittäin: Vuosi sitten minulla ei ollut hyvää lähtötasoa, ei hyviä opiskeluolosuhteita, ei paljoa opiskeluaikaa, ei hyviä tai laadukkaita yöunia, ei valmennuskurssia eikä ketään, keneltä kysyä neuvoa (onneksi oli Älyvuoto!). Mutta minulla oli motivaatio, minulla oli tahto ja minulla oli asenne. Ajattelin: minähän pystyn siihen, sanoivat muut mitä tahansa.

Rehellisesti sanottuna en enää tiedä, miten pystyin tuohon. Mutta sen tiedän, että jos minä pystyin, pystytte te muutkin. Olen siitä aivan varma. Ja nyt jokainen, joka kokee vähänkään epävarmuutta oman lukuprosessinsa pyörteissä, painelee peilin eteen ja sanoo itselleen tiukasti: Minä. Pystyn. Siihen.




Jos tuosta vuodentakaisesta pitäisi nostaa esiin asiat, jotka johdattivat minut tähän, ne olisivat positiivinen ajattelu, motivaatio ja mielenrauha. Niitä kaikkia toivon teille jokaiselle, jotka tälläkin hetkellä puurratte lukion oppimäärän kimpussa. Pysykää lujina, älkää antako paniikille valtaa. Siitä tässä on kyse.

Näiden aurinkoisten kuvien myötä tsemppiä, tsemppiä, tsemppiä kaikille pääsykoelukijoille!!!

PS. Miten menee? Sujuuko lukeminen vai onko aikapaniikki iskenyt? Onko ihan helppoa vai takkuaako jokin tietty aihe? Kerro tunnelmasi, pääsykokeisiin pänttäävä! Haluan kuulla teidän kuulumisianne :)

10 kommenttia:

  1. Paniikki tosiaan alkaa nousta pikkuhiljaa...Aloitin lukemisen viime kesänä hitaasti silloin tällöin lueskellen (lähtötaso melkeimpä nolla). Nyt katson kaihoisasti aikaa taaksepäin: miksi en opiskellut kunnolla kun oli vielä aikaa! Nyt tuntuu juurikin tuolta mitä kuvasit, liian vähän aikaa ja niin paljon vielä opittavaa. Huomaan kyllä meneväni kokoajan eteenpäin, mutta huolimattomuusvirheet ja hidas laskutahti eivät tunnu katoavan minnekkään! lisäksi tuntuu että vanhat asiat alkavat uhkaavasti rakoilemaan ja tippumaan muistista samaa tahtia kun uusia tulee. Kaikesta tästä huolimatta en ole luovuttamassa ollenkaan, vaan menen täyttä höyryä eteenpäin! Pelottaa, jännittää, ahdistaa toisaalta olen ylpeä jo tehdystä työstä ja uskoa riittää myös tulevaan. Nälkä kasvaa syödessä. Kaiken sen halun ja kiinnostuksen ohella minua painaa eteenpäin myös pelkoni joutua TAAS välivuodelle ja tulevaisuuden epävarmuuden sietäminen on vaikeaa. Minulla on vain yo tutkinto, joten mahdolliset työtkin mitä voisin välivuoden tehdä ovat juuri niitä "kaikkein inhottavimpia", ainakin minun epämukavuusalueellani! Ei ole mukavaa joutua tekemään työtä joka ei kiinnosta millään tasolla ja missä ei edes ole hyvä...(kokemukset raskaasta tehdastyöstä). Siksi paine päästä lääkikseen on erityisen k o v a. Välillä harmittaa, että nimenomaan tuo pelko tuntuu vievän eteenpäin enemmän kuin haaveet. Silloin opiskelun sävykin muuttuu tietyllä tavalla :/ Haen nyt siis lääkikseen ensimmäistä kertaa niin sekin tietyllä tavalla lisää painetta, kun halu päästä on niiiiiin kova ja todennäköisyydet iskee vastaan. MUTTA tämä tästä synkistelystä oli vain pakko purkaa tuntoja jollekin, kuka voi ehkä hieman ymmärtää tätä stressiä:D Kaikesta huolimatta yritän pitää pään kylmänä ja tavoitteen kirkkaana mielessä! AION saavuttaa tavoitteeni ennemmin tai myöhemmin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, tosi kiva kuulla, miten siellä lukemiset etenee :) Tuo on tuttua, että jälkikäteen tuskailee, miksei silloin lukenut kun olisi voinut (niin käy tätä nykyäkin tenttien suhteen...). Mutta toisaalta mulla ainakin aluksi se opiskelu oli niin paljon hitaampaa, kun piti lähteä ihan perusjutuista liikkeelle, ja sitten taas viimeisissä kolmessa kuukaudessa sain älyttömästi aikaan, vaikka eteneminen tuntuikin väliin todella takkuiselta.

      Osaat kyllä tosi hyvin analysoida, mitkä ovat omia sudenkuoppiasi ja mitkä taas vahvuuksiasi. Paljon helpompi pureutua ongelmiin, kun tietää, mitkä ne ovat :) Itse ainakin näen tuon "pelon" myös positiivisena eteenpäin vievänä voimana: ainakin tiedät, minne ET halua! Mutta tietysti, jos pelko saa liikaa valtaa, paniikki siirtyy opiskeluihinkin. Töidenkin suhteen vaihtoehtoja löytyy varmasti, esim. työkokeilu sairaalassa tms. joka saattaisi kiinnostaa sinua enemmän :)

      Epävarmuuden sieto on varmaan kaikista hankalinta tuossa lukuprosessissa ja elämässä muutenkin. Kun lopputulosta ei vaan tiedä ennalta. Mutta epävarmuuden sietoa tarvitaan niin paljon tässä elämässä, että ainakin minulle oli ihan hyvä, että se joutui testiin :) Lääkärinkin työssä kun niitä paineita riittää.

      Ei muuta kuin tsemppiä lukuihisi! Muistat vain kertailla vanhoja asioita, etteivät pääsisi ihan täysin unohtumaan. Ja todellakin kuulostaa siltä, että olet matkalla ihan oikeaan suuntaan! Ihanaa viikonloppua :)

      Poista
  2. Joo saman olen huomannut että onneksi nyt eteneminen on paljon nopeampaa kuin aluksi! Tää on tällästä vuoristorataa, välillä tunnen hyvinkin paljon varmuutta osaamisestani ja se sisäänpäsemättömyyskään ei tunnu niin hirveältä möröltä. Välillä (niinkuin tänään) taas meinaa kadota "lukukuplaan" millon suhteellisuudentaju katoaa ja sisäänpääsy tuntuu elämän ja kuoleman asialta, hah. Hyvä pointti muuten tuo epävarmuuden sietäminen. Pitääkin ottaa nyt ihan treenin kannalta tämä epävarmuus, sitä tosiaan täytyy oppia sietämään paljonkin tulevassa työssä! Kiitos että jaksoit vastailla ja ihanaa viikonloppua myös sinne koko perheelle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tuo suhteellisuudentaju katoaa äkkiä, kun jotakin oikein kovasti haluaa :) Mutta niin kai sen kuuluukin olla. Tietääpähän ainakin, että ihan oikeasti haluaa sitä, mitä tavoittelee! Ole hyvä vain, kommentteihin vastailu on bloggaamisen parhaita puolia :)

      Poista
  3. KIITOS!!

    Tämä blogi antaa niin paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, ja ole hyvä!

      Todella mahtavaa ja sydäntälämmittävää kuulla, että joku saa näistä jutuistani jotakin :)

      Poista
  4. Tää tsemppipostaus tuli tarpeeseen!:)
    Huomaa, että omat ajatukset ovat olleet lähes samanlaiset kuin mitä sulle vuosi sitten. Juurikin tuo mielenrauha sekä positiivinen ajattelu.

    Lukutunnelmat ovat tällä hetkellä ihan ok:t, lähinnä odotan milloin oon saanut tehtyä sen verran tehtäviä, että pääsen vahvistamaan laskurutiinia. Biologian muistiinpanoissa jäljellä on enää happo-emästasapaino ja seksuaalifysiologia eli sekin JO loppusuoralla. Vähän pelottaa olla näin "hyvissä ajoin", kun viime vuonna vasta aloitin tähän aikaan pääsykoelukemiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Oho, sinähän olet hyvässä vauhdissa! Hyvissä ajoin olemisessa on tosiaan se riski, että alkupään asiat unohtuvat, mutta kertaamisella sekin riski on pieni. Itse huomasin siinä helmi-maaliskuussa, että hämärtyi ihan täysin se, miten paljon osaa. Mitä enemmän tietää, sen tyhmemmäksi itsensä tuntee :D Ja tietomäärähän on ihan valtava, mutta siinäpä se onkin, että saa päänsä pidettyä kylmänä ja vedettyä rajat siihen, miten paljon ja mitä asioita opiskelee.

      Toivottavasti luvut jatkuvat yhtä onnistuneesti! Tsemppiä kevääseen :)

      Poista
  5. Heips! Löysin blogisi ja tulen varmasti uudelleen! Kiitos loistavasta tsemppipostauksesta! Olen kolmekymppinen "myöhäisherännäinen", joka on päättänyt hakea lääkikseen. Valmistuin yliopistosta kahdeksan vuotta sitten ja suunnittelin silloin hakevani heti lääkikseen, mutta elämä vei eteenpäin vakityön ja asuntolainan muodossa... Ajattelin, että olen liian vanha opiskelemaan enää :D. No, huomasin etten nuoremmaksi tästä muutu, joten vuodenvaihteessa tein päätöksen - nyt on aika. Pohja on olematon, koska lukiokurssit on käymättä pakollisia lukuun ottamatta. Kertasin omatoimisesti ne ja siirryin aikuislukioon suorittamaan lisää kursseja. Aluksi olin ihan pihalla, mutta on kiva huomata, että taidot kasvavat kohisten kun perusasiat alkavat loksahdella kohdilleen. Tämän kevään koe tuntuu tulevan liian nopeasti, mutta jos en muuta saa niin ainakin hyvät pohjat ensi kevättä varten :) .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun löysit ja tervetuloa! :) Ole hyvä vain, tosi kiva jos voin tarjota edes pientä tsemppiä. Heh, tuo on tuttua itsellekin, kun "on jo liian iso perhe" ja "oon liian vanha", mutta tosiaan kun nuoremmaksi ei enää tule eikä perhekään tästä toivottavasti kutistu. Loistopäätös siis sinulla, elämä on liian lyhyt jossitteluun :)

      Hyvä asenne! Tänä keväänä saat ainakin pohjat kohdilleen ja tiedätpähän kokeen jälkeen, missä mennään :) Ja ties vaikka unelma kantaisi sisäänpääsyyn asti, eihän mikään ole vielä varmaa. Joka tapauksessa hurjasti tsemppiä urakkaan!!!

      Poista

Kiva kun kommentoit ♥